Taimen 500 soutuveneestä kokemuksia

Anonyymi

Taimen 500 soutuvene kokemuksia

Ostin Taimen 500 soutuveneen noin vuosi sitten. Se on toisena mökkiveneenä, souturetkiä ja myös kalastukseen jonkinverran. Verkkojen kokemiseen on vakaampi pieni moottorivene. Taimen 500 on siis noin 5 metriä pitkä. Väri on vihreä. Keskimmäinen penkki on puupenkki, joten keskitila on yhtenäinen ja näin helpompi puhdistaa kurasta ja roskista. Penkit ovat mukavan korkeita, joten veneessä on hyvä istua. Takapenkki on hieman taaksepäin kalteva, joten siinä ei ole ihan niin miellyttävä istua. Venettä voi soutaa keskeltä ja edestä. Jalkavasteet soutamista varten ovat pienet ja minulle (183 cm) hieman liian edessä. Airoina olen käyttänyt 240 cm pyöreitä airoja. Myös 270 cm airoja olen kokeillut ja ne soveltuvat myös ainakin vahvemmalle soutajalle. Vene on aika kapearunkoinen, joten se kulkee hyvin oli soutajia sitten 1 tai 2. Pysyy hyvin myös suunnassaan, jos takapenkilläkin on sopivasti painoa. Kun vene pysyy hyvin suunnassaan, sen kääntäminen paikallaan on hidasta verrattuna lyhyeen tasaperäiseen veneeseen. Koska vene on sulavarunkoinen, on se samalla aika kiikkerä. Veneessä on syytä kävellä varovasti. Katiskojen ja verkkojen kokemisessa kiikkeryydestä on haittaa. Veneessä on sopivankokoinen tappi pohjassa sekä toinen tappi perätuhdon takaosassa perätuhdolle kertyneen veden poistoon. Pienen perämoottorin voi laittaa perään, mutta se jää aika kauaksi penkillä istujasta, joten moottorin operointi ei ole helppoa. Moottoriin kannattaa laittaa pidennetty ohjauskahva. Kaikenkaikkiaan ihan käyttökelpoinen vene pääasiassa soutamalla liikkuvalle. Jos liikkuu enimmäkseen perämoottorin avulla, ei tämä vene ehkä ole paras ratkaisu.

7

3443

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuulostaa tyypilliseltä savolaismalliselta leskentekijältä.

    • Anonyymi

      Se muuttuu ihan käteväksi perämoottoriveneeksi juuri sillä jatkopinnalla. Pikku Hondan kanssa (vapaa kytkin) et tarvitse enää soutajaa verkoilla vaikka laskisit vähän enemmänkin verkkoja. Peruuttamalla ja takatuhdolla istuen laskee verkot kätevästi paljusta. Hankaimen reijät olen teipannut yli niin verkko ei tartu niihin.

    • Anonyymi

      Olen tuumaillut laittaa soutuveneeseeni n. 100 kiloinen, vanha laskutukippo, moottorilla ajoa varten perän molemmille puolille suuret kellukkeet l. Blenderit. Eivät haittaa soutaessa, mutta kannattelevat perää moottorilla ajellessa. Onko kellään kokemuksia vastaavasta viritelmästä?

      • Anonyymi

        Tarkoitin tietysti fendereitä eli lepuuttajia@


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitin tietysti fendereitä eli lepuuttajia@

        Kun ostin moottoriksi 25 heppaisen evikan, myyjä vakuutteli että soutupaatissani oleva 5 hp on vain suositus ja tuolla koneella naapurin kymppihevosvoomanenki jiäp toiseksi. Täytyhän se sit ostaa, ens kesänä näytän naapurin Petelle miten ajetaan moottorilla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitin tietysti fendereitä eli lepuuttajia@

        Kyllä ne auttaa jos kelluttaa tarpeeksi, nopeus kyllä kärsii. Tukeva kiinnitys on tärkeää!


    • Anonyymi

      Minulla on juuri samat kokemukset Taimen 501 veneestä kuin aloittajalla. Miellyttää korkeat penkit , avoin keskitila ja hyväkulkuisuus soudettaessa. Takapenkillä on oltava painoa, jos on kaksi soutajaa, muutoin on aika hankala hallittava. Perämoottorin käyttö on hankalaa, kun jää kauas. Senverran on kiikkerä, että katiskoille ja verkoille otan käyttöön tasaperäisen moottoriveneen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe