Kyse on kansallisista ominaisuuksistamme jotka voimistuvat ikääntymisen myötä.
Hidastuminen on luonnollista mutta itsekkyyden korostumista en ymmärrä.
Ikääntyvien itsekästä ajan tappamista esiintyy selvimmin palvelupisteissä.
Mm. niiden pankkien tiskeillä joissa vielä on palvelua.
Aula on täynnä mummelia ja papparaista joista osa hermoilee pitkää odotusta.
Kun samat henkilöt pääsevät tiskille niin kiireet loppuvat.
Olisi ollu aikaa valmistautua mutta ei. Tislillä ryhdytään kaivelemaan kassin pohjalta kukkaroa tai dokumenttejä.
Sitten ryhdytään pähkäilemään itse asiaa. Asian selvittelyn aikana käydään läpi sukulaiset, heidän kokemuksensa yms. asiaa liittymätön.
Minusta tuo on törkeää itsekkyyttä. Kanssaihmistä piittaamattomuutta.
Sama juttu markettien palvelutiskeillä ja kassajonoissa mutta toki vähäisemmällä kiusalla.
Seista töllätään palvelutiskin jonossa vuorolappu kourassa. Kun tulee oma vuoro niin siinä vaiheessa ryhdytään suunnittelemaan ostamista.
Siinä odottaessa olisi ollut aikaa katsoa ostettavat ja jopa verrata hinnat ja vaihtoehdot. Mutta ei!
Kassajonossa ei vahingossakaan aseteta omia ostoksia tyhjälle hihnan osalle vaan haudotaan niitä kärrissä kunnes edusta on tyhjä.
Laskun korttilaputus tai käteismaksu tulee yllätyksenä. Taas alkaa lompakon pohjalta.
Lopun kruunaa verkkainen kassin pakkaus. Parhaat tekevät sen sulkien seuraavan asiakkaan asioiden hoitamisen.
Toimin tänään kuten aina. Noudin välipulikan. Nostelin ostokseni sen takse. Asetin niiden perään välipulikan ja vetäydyin sivuun jotta seuraava asiakas pääsee hoitamaan samoja rutiineja. Mutta ei tietenkään. Tänään erehdyin näyttämään kädellä ostoksieni ja välipulikan jälkeistä tyhjää hinaa. Perässäni oleva tähän ikäluokkan kuuluva heppu sanoi, ettei hänellä ole kiire mihinkään.
Joo. Siis HÄNELLÄ! Mitä väliä niillä hänen takaan olevilla jonottajilla on.
Ymmärrän hidastumisen mutta tuollainen itsekkyys on minusta anteeksiantamatonta.
Sama asenne näkyy kaikkialla eikä kylläkään ole pelkästään ikääntyneille tyypillistä.
Hidastuminen on luonnollista mutta itsekkyyden korostumista en ymmärrä.
Ikääntyvien itsekästä ajan tappamista esiintyy selvimmin palvelupisteissä.
Mm. niiden pankkien tiskeillä joissa vielä on palvelua.
Aula on täynnä mummelia ja papparaista joista osa hermoilee pitkää odotusta.
Kun samat henkilöt pääsevät tiskille niin kiireet loppuvat.
Olisi ollu aikaa valmistautua mutta ei. Tislillä ryhdytään kaivelemaan kassin pohjalta kukkaroa tai dokumenttejä.
Sitten ryhdytään pähkäilemään itse asiaa. Asian selvittelyn aikana käydään läpi sukulaiset, heidän kokemuksensa yms. asiaa liittymätön.
Minusta tuo on törkeää itsekkyyttä. Kanssaihmistä piittaamattomuutta.
Sama juttu markettien palvelutiskeillä ja kassajonoissa mutta toki vähäisemmällä kiusalla.
Seista töllätään palvelutiskin jonossa vuorolappu kourassa. Kun tulee oma vuoro niin siinä vaiheessa ryhdytään suunnittelemaan ostamista.
Siinä odottaessa olisi ollut aikaa katsoa ostettavat ja jopa verrata hinnat ja vaihtoehdot. Mutta ei!
Kassajonossa ei vahingossakaan aseteta omia ostoksia tyhjälle hihnan osalle vaan haudotaan niitä kärrissä kunnes edusta on tyhjä.
Laskun korttilaputus tai käteismaksu tulee yllätyksenä. Taas alkaa lompakon pohjalta.
Lopun kruunaa verkkainen kassin pakkaus. Parhaat tekevät sen sulkien seuraavan asiakkaan asioiden hoitamisen.
Toimin tänään kuten aina. Noudin välipulikan. Nostelin ostokseni sen takse. Asetin niiden perään välipulikan ja vetäydyin sivuun jotta seuraava asiakas pääsee hoitamaan samoja rutiineja. Mutta ei tietenkään. Tänään erehdyin näyttämään kädellä ostoksieni ja välipulikan jälkeistä tyhjää hinaa. Perässäni oleva tähän ikäluokkan kuuluva heppu sanoi, ettei hänellä ole kiire mihinkään.
Joo. Siis HÄNELLÄ! Mitä väliä niillä hänen takaan olevilla jonottajilla on.
Ymmärrän hidastumisen mutta tuollainen itsekkyys on minusta anteeksiantamatonta.
Sama asenne näkyy kaikkialla eikä kylläkään ole pelkästään ikääntyneille tyypillistä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen huomannut katseet omalle kohdalleni. Teen ostokset kerran viikossa ja tavaraa on kassahihnalla vähän enemmän. Systerin tavarat menevät kassahihnaa pitkin toiselle puolelle. Hän nopeasti maksaa ja heittää tavarat nopeasti kärryyn ja menee penkille, jossa vasta pakkaa tavarat omaan mummokärryynsä.
Siinä vaiheessa olen tavaroineni suunnilleen puolessa välissä pakkaamista ja välillä pysähdyn ja ns. mietin. Onneksi kuitenkin kassahihnan toinen puoli on tyhjä ja ihmiset siinä maksavat ja pakkaavat ja menevät menojaan. Minä vaan siinä pakkaan. Systeri tulee välillä avuksi, kun homma käy niin hitaasti.
Ihmiset aina välillä katsovat, että siinä taas vanhus kuppaa.
Sitä se aivoinfarkti teettää; päättämättömyyttä, hitautta, voimattomuutta. Ei enää homma ns. luista!
Mihin sitten sinulle oli kiire. Opettele elämään ja aikatauluttamaan niin, ettei ole sitä kiirettä kun se on yleensä itseaiheutettua!