Ihastuin

Niin, olen 15 tyttö (täytän 16 kuukauden kuluttua)
Ja pelaan paljon pelejä.

No, tässä eilen illalla isoveljeni kaveri tuli vierailemaan viikonlopuksi. Hän on 18 vuotias.

Isoveljeni lähti käymään illalla tyttöystävänsä luona. Ja Timo (nimi muutettu) jäi meille.

Pelailin siinä Sitten peliä ja jäin johonkin kohtaan jumiin, tämä Timo sanoi ystävällisesti. Käytä tuota tavaraa tuossa kohtaa niin pääset eteenpäin. ja pääsinkin. Tallnensin pelin ja kysyin että pelataanko jotain kaksin peliä. Hän suostui. Pelattuamme johonkin 2 asti minä sanoin käyväni vessassa. Takaisin tultua hän oli nukahtanut peliohjain kädessään sohvalle.

En tiennyt mikä minuun oikein iski. Hän näytti niin vastustamattoman söpöltä, minä menin ja suutelin häntä. hän ei ihme kyllä herännyt. Sammutin pelikoneen ja menin sänkyyni. Olin jännittynyt tapahtuneesta ja uni ei oikein tullut silmään.

Seuraavana aamuna Timon moikatessa kun hän lähti, en saanut sanaakaan ulos suustani.

En ennen ollut katsonut Timoa sillä silmällä, mutta eilinen ilta muutti kaiken. Ihastuin häneen.

Olisko kellään siis jotain neuvoja miten edetä.

PS:Ei sitten mitään turhia tai törkyisiä vastauksia.
31207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis tarkoitin että hän tuli meille pariksi päiväksi kylään, kun hänellä on loma. Unohtakaa tuo viikonloppu.

Äänestä

Sano suoraan kaverille mitä meinaat, ei siinä mitään menetä. Ei kahden vuoden ikäerokaan mitään meinaa.

Kasvojakaan ei menetä, sehän on normaalia elämää, että kiinnostuu jostakin ihmisestä.

Äänestä

kannattaa ottaa huomioon että hän ei ehkä katsonut sinua sillä silmällä.Silloin ei nimittäin heti nukahdeta.Vaikka itse olisitkin nukahtanut hetkeksi vessaan niin normaalisti käydään kopauttamassa vaikka vessan oveen.

Tietenkään et mitään häviä jos annat hänen tietää mitä tunnet.Muuten nuo törkyisiltä tuntuvat vastaukset saattavat olla niitä joihin joskus on aihetta kiinnittää huomiota.Omat olettamukset saattavat nimittäin olla vieläkin törkyisempiä.

Nämä keinot etenemiseenkin kun on oikeastaan paras selvittää omin voimin.Elämä ei yleensä onnistu toisten avulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelaaja tyttö kirjoitti:

Niin, olen 15 tyttö (täytän 16 kuukauden kuluttua)
Ja pelaan paljon pelejä.

No, tässä eilen illalla isoveljeni kaveri tuli vierailemaan viikonlopuksi. Hän on 18 vuotias.

Isoveljeni lähti käymään illalla tyttöystävänsä luona. Ja Timo (nimi muutettu) jäi meille.

Pelailin siinä Sitten peliä ja jäin johonkin kohtaan jumiin, tämä Timo sanoi ystävällisesti. Käytä tuota tavaraa tuossa kohtaa niin pääset eteenpäin. ja pääsinkin. Tallnensin pelin ja kysyin että pelataanko jotain kaksin peliä. Hän suostui. Pelattuamme johonkin 2 asti minä sanoin käyväni vessassa. Takaisin tultua hän oli nukahtanut peliohjain kädessään sohvalle.

En tiennyt mikä minuun oikein iski. Hän näytti niin vastustamattoman söpöltä, minä menin ja suutelin häntä. hän ei ihme kyllä herännyt. Sammutin pelikoneen ja menin sänkyyni. Olin jännittynyt tapahtuneesta ja uni ei oikein tullut silmään.

Seuraavana aamuna Timon moikatessa kun hän lähti, en saanut sanaakaan ulos suustani.

En ennen ollut katsonut Timoa sillä silmällä, mutta eilinen ilta muutti kaiken. Ihastuin häneen.

Olisko kellään siis jotain neuvoja miten edetä.

PS:Ei sitten mitään turhia tai törkyisiä vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu