On niin raskasta elää parisuhteessa, jossa tunteet on kuolleet ja kaikenlainen läheisyys loppunut. Ei silti ole helppoa erotakaan pitkästä suhteesta, varsinkaan kun on yhteistä omaisuutta; talo, autot, koira ym. Tässä talossa ja tällä paikalla olen niin tykännyt asua, jota on vuosia laitettu ja hoidettu. Pitääkö minun muuttaa tästä "paratiisista" johonkin pieneen, ankeaan kerrostaloasuntoon asumaan.. Ahdistaa pelkkä ajatuskin, mutta ahdistaa tämä tunteeton parisuhdekin, joka on melkoista pakkopullaa nykyään.
Raskasta on
Anonyymi
23974
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tuo on tuttu tunne suurimmalle osalle pitkässä parisuhteessa eläneelle. Ne kun tuppaa muuttumaan kämppissuhteiksi jossain vaiheessa. Laitat vaan vaakaan toiselle puolelle kodin ja toiselle vapauden, ehkä jopa tulevan rakkauden vielä tässä elämässä. Sitten alat punnita. Koira voi kyllä asua molemmilla vuorotellen. Eikä sinun tarvitse ankeaan asuntoon muuttaa, jos puolet talosta on sinun. Kai sillä puolikkaan hinnalla jotain kivaakin saa, rivarin vaikka.
Jos hynttyyt laitetaan yhteen pääosin tunteisen perusteella, niin noin tulee käymään. Pitää olla yhteiset arvot ja muuta.
Tunteet on hyvä asia ja mielestäni ainoa syy parisuhteelle. Niin ei ole aina ollut kun mies oli naisen elättäjä. Onneksi Suomi on vapaa nyt jokaiselle ja jokainen saa rakastaa ketä haluaa tai olla rakastamatta ketä ei halua.
Yhteinen arvopohja on ainoa, millä saa kestävän suhteen. Kestävät suhteet perustuu toisen kunnioittamiseen. Kyllä tunnetta pitää olla, mutta ei se riitä. Jos haluaa vaihtaa parin vuoden välein, niin sitten tunne edellä on ihan hyvä.
Raskasta on nyös se että ei ole koskaan edes ollut parisuhteessa tai missään tekemissä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Erota!!!! Ettei käy kuin...
Minä en tästä mörskästä lähde kuin jalat edellä kannettuna.
Mikä määrittelee sinun onnesi. Minulle tärkeää on kommunikaatio laajudessaan...
Ei niitä hyviä enää löydy, ota sekin huomioon.
Sitten vaihtoehdoksi jää suhteeseen panostaminen. Hyvien asioiden sanominen ja näkeminen toisessa. Sen kokeileminen herääkö se rakkaus uudestaan, kun sitä hoitaa.
Sama tilanne yhdellä miehellä. Lasten vuoksi roikutaan samassa osoitteessa, vaikka varmasti molemmat haluaisi lähteä. Yhteys on poikki, ei läheisyyttä eikä tunteita.
Kaikki menee päin -vettiä, mutta kehtaako tästä lähteä?
Lapset tietää kyllä vanhempien välisen tilanteen ja kärsii, jos vanhemmat kärsii. Ero on parempi, kuin lasten takia yhdessä olo.
Ei varmasti vain yhdellä miehellä, taitaa olla aika tavallista.
Höpö höpö, älä usuta eroon! Kerran on perheen perustanut niin sen hoitaa sitten. Haihattelut sikseen, eronneitten perhe ja lasten hoito asioita sivusta seuranneena mikään ei helpommaksi muutu. Ihmiset on niin vitun itsekkäitä nykyään..
Kyllä se itsekkyys tulee siitä kun väkisin yrittää yhdessä olla niiden lasten takia, lapset kyllä aistii kun vanhemmilla menee huonosti. Jos sinun tutut on saappaita hoitamaan asioitaan fiksusti, ei se tarkoita että kaikki olisivat.
Ymmärrän... onko teillä pienet lapset?
Kouluikäisiä jo. Voisivat jo hyvin osata käsitellä muutokset perheen kokoonpanossa.
Käy vaikka jollain terapeutilalla ne neuvoo sinuu ja sitä " miestä"
Ja sille puolisollekin on tästä kokemuksesta puhuttu?
Vai tulitko hetimmiten tälle palstalle itkemään?
On puhuttu ja monesti, mutta ei muutu tilanne miksikään. Hänelle riittää tällainen kaverina eläminen, minulle ei. Fyysinen läheisyys, rakkaus ja lämpö puuttuu kokonaan. Lapset on jo aikuisia ja omillaan.
Meillä on puhuttu ja monesti. Hänelle riittää tällainen kaverillinen parisuhde, mutta minulle ei. paan läheisyyttä, rakkautta, intohimoa. Lapset on meillä jo aikuisia ja asuvat omillaan.
Kirjoitusvirhe tuli tuohon. Piti lukea; kaipaan läheisyyttä.
Tiedän tunteen. Mutta onko sillä materialla väliä silloin jos voi huonosti huonossa suhteessa?
Tietääkseni eron tullessa omaisuus puolitetaan mikäli ei ole avioehtosopimusta.