Itse olen muuttanut etelärannikolta Turkuun 1995 ja sain jo silloin kuulla turkulaisten sisäänpäinlämpiävyydestä. Nyt olen siis asunut täällä 27 vuotta enkä ole moisesta joutunut kärsimään. Mä en tajua mistä moinen on lähtenyt liikkeelle. Täällä asuu pääsääntöisesti reilua ja avointa porukkaa, toki joukossa on muunlaisiakin, mutta niin on kaikkialla. Väitän että itsestä ja omasta käytöksestä kaikki lähtee, eli ne jotka kokevat turkulaiset mulkkuina ja itserakkaina paskoina, voivat katsoa peiliin. Siellä saattaa näkyä juuri edellämainittu.
Turku ulkopuolisten silmin
Anonyymi
051
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.