Olen 35v nainen, 2 lapsen äiti ja käyn myös joskus juhlimassa. En kuitenkaan kannata pääministeriksi ihmistä joka viis veisaa asemansa tuomasta vastuusta ja arvokkuudesta.
Kannatan vanhoillisesti sellaista aikaa, kun virkamiehet on oikeasti virkamiehiä, asema kun edustaa meitä muitakin suomalaisia. Asun saksassa ja kyllä tämän jutun myötä ihmiset naureskelevat koko maalle, se on lähinnä vitsi täällä nyt..
Että kyllä mä suomalaisena naisena toivon että sinä Sanna itse tajuat erota tehtävästäsi ja jatkat sitten tuota suvaitsevaista, kaiken sallivaa kulttuuria jossain muualla. Joku roti pitää olla edes herranjestas siellä valtion päämiehillä, eri juttu jos jossain muussa duunissa. Oi aikoja, oi tapoja.
Kannatan vanhoillisesti sellaista aikaa, kun virkamiehet on oikeasti virkamiehiä, asema kun edustaa meitä muitakin suomalaisia. Asun saksassa ja kyllä tämän jutun myötä ihmiset naureskelevat koko maalle, se on lähinnä vitsi täällä nyt..
Että kyllä mä suomalaisena naisena toivon että sinä Sanna itse tajuat erota tehtävästäsi ja jatkat sitten tuota suvaitsevaista, kaiken sallivaa kulttuuria jossain muualla. Joku roti pitää olla edes herranjestas siellä valtion päämiehillä, eri juttu jos jossain muussa duunissa. Oi aikoja, oi tapoja.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kun puolue antaa vielä tukensa hänelle niin samalla hyväksyy moisen käytöksen.
Mitähän äänestäjät siitä ajattelevat .? Vai onko sillä mitään väliä ?
Oli myös aika ylimielisen oloinen tiedoitus tilaisuudessa.
Pimu näytti krapulaiselta , äänensä juonu ?
Onko Sanna alkoholisti? Sanna pitää puhalluttaa aina kun menee töihin.
Tätä samaa ajattelin Sdp eli demarit hiljaisesti hyväksyy Marinin päihdepaskan
Olen TÄYSIN samaa mieltä ap:n kanssa. Enkä voi ymmärtää henkilöitä, jotka vähättelevät alkoholin käyttämistä työaikana.
Aloitus ja kaksi viestiä teki taas tää sama henkilö .
No opetelkaa puhumaan englantia aidosti ääntäminen ei ole mikään kirjakieli yöksi töks töks lukee paperissa. Elävää kieltä. Jotkut ei vaivaudu edes ä r kirjaimia lausumaan täällä kuin ne myös ääntyy Englannissa.
DÄDDy ENGLANNIN kielessä on ä ö kirjaimet lausuttuna vaikka piste merkkejä ei ole.Moni sana ääntyy ääää.
🤕🤔? Kyllä saatana näitä tarinan kertojia riittää !!.
Sama vainooja on kuin joka haukkuu ja keksii harhojaan Martinasta ja nyt on ollut jo 2 vuotta Sanna Marin kimpussa.Vai Saksassa voi jumalauta mikä äly kääpiö voi henkilö olla.Lukekaa Iltalehdestä millainen oli Urho Kekkonen kun meni hoitaa virka tehtäväänsä humalassa.
Työaikana juhlivat presidentti ministerit kansanedustajat, vai eikö heillä ole koskaan vapaa aikaa ja onko heiltä kaikilta kielletty alkoholin käyttö.Olen katsonut linnan juhlissa on kaikki valtaa pitävät ja on saatu lukea miten railaakkaasti on siellä aamuun asti olleet jatkoilla ?
HOX! Olisko muuttanut saksaan ja silläpä hyvinkin tietoinen Kekkosesta.
No tarviiko Sannan olla samanlainen ???
Kylläkään kekkonen oli kunnon Äijä
Ja naiset naisellisia eivät haarojaan levitellyt julkisesti
Joku toimittajaksi itseään kutsuva , puolusti Sanna Marinia ja vertasi häntä entisiin politiikan suurmiehiin Suomessa. Otti esimerkkinä Kekkosen juomisen työaikana , avioliiton ulkopuoliset suhteet ja lopuksi vielä sairauden salaaminen.
Ottamatta kantaa näiden kahden henkilön toisiinsa vertaamista ( on sen verran absurdia ) kuitenkaan minusta ei pitäisi lähteä sille linjalle, että kaikki PM Sannan biletykset ovat nykypäivää ja se pitää vaan hyväksyä ja on erittäin hyvä, kun Sanna hieman ravistelee jäykkää instituutiota. En hyväksy meidän pääministerin käytöstä, enkä ole ainoa !
Et ole ainoa.
Sanna ei enää olekaan 20 vuotias bilettäjä vaan 40 vuotias aikuinen.
Sanna ei ole 40-vuotias eikä hänellä ole 2 lasta kuten AP väittää…
Niinpä niin...teukkaa oltiin viemään syytteeseen ja potkimaan ulos eduskunnasta ihan vastaavasta juhlinnasta...kahdet standardit on tuolla eduskunnassa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005583959.html
Ruoho pöyristyi Hakkaraisen vihjauksista, joiden mukaan hän olisi halannut Hakkaraista aika ajoin eduskunnassa lupaa kysymättä.
Ruohon mukaan Hakkarainen ei puhu totta.
– Tämä täytyy oikaista. En ole koskaan, en koskaan, halannut Teuvo Hakkaraista. Tuo on aivan käsittämätöntä tekstiä.
– En ole edes halaajatyyppi. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että en halaile työkavereita. Olen naimisissa oleva nainen, meillä on pieni lapsi. Tuollaiset väitteet ovat törkeitä jo perhettänikin ajatellen, Ruoho kommentoi IS:lle.
Voi hyvänen aika sentään,kuka on noin sekaisin että luule Sanna Marin on täällä itse lukemassa näitä suolipalstan sekapäisiä kirjoituksia ?
Suolipaska palsta
Mistä tiedätte vaikka Marin lukisikin näitä palstoja tai hänen avustajansa tai hänen julkkisystävänsä?
Voivat hyvinkin lukea. Samanlaisia kommentteja on runsaasti myös iltapäivälehdissä.
Mee nyt jo pöpilään ja mielellään hyvin nopeasti.Kiitos.Etukäteen .
Jos rima annetaan nyt pudota Marinin toimesta, luuletteko että sitä tulevat pääministerit tulevat enää takaisin nostamaan?
Pääministeri-instituutiota voi ravistella muutoinkin ryyppäämällä ja hillumalla.
Pitää keksiä jotain fiksumpaa. Sellaista, joka kestää päivänvalon.
Jos nyt tuomitaan Kekkosen juomiset, niin samalla pitää tuomita myös Marinin juomiset.
Nykyään on niin että avustajat hoitaa työt ja nämä lukee valmiista paperista textin sanoo näkemiin ja siirtyy seuraavaan aiheeseen.Ei kukaan tee missään yksin päätöksiä vaan on työryhmiä missä käsitellään asioita lain mukaan.Esimerkiksi laki ihmisarvosta ei ole tavoittanut kaikkia
Ap. Lähde joskus irrottelemaan 🚁🚁
Mies joka olisi sikaillut samalla tavalla, olisi jo saanut lähteä. Laiha Sanna selviää kaikesta. Ei kuulemma aio muuttaa käytöstään, joten pahempaa liikkuvaa kuvaa voi olla vielä tulossa. Hävytön akka.
Anonyymi… Oi oi vanhanaikaisuutta… Ajat muuttuvat ja ihmiset sen mukana.
On tosi kiva, että ammatista riippumatta aikuiset naiset tekevät mitä ITSE HALUAVAT vapaa-aikanaan, kuten Sannakin. . Jos HALUAA voi nykyaikainen moderni nainen, jopa ikään katsomatta, rentoutua vaikka juhlien, tanssien, alkoholia juoden jne. Miten kukakin valitsee vapaa-ajan viettonsa on jokaisen yksityisasia. Ymmärrän toki, että 2 lapsen nuorena äitinä on tilanne vähän toisenlainen, olipa pääministeri tai mikä ammattilainen tahansa.
Moderni
Vapaa-ajalla saa ryypätä ja hillua mielin määrin, mutta TYÖAJALLA ei saa ryypätä.
Kuka haluaisi, että hänet leikkaisi juovuksissa oleva kirurg,i joka on hälytetty suoraan yökerhosta?
Suomen kannalta tärkeitä asioita pitää hoitaa selvinpäin.
Silmät seisoo päässä joissakin kuvissa vrt. alkuajan kuviin. Ei ole ilmeisesti kuunnellut että mitä pääministeriys pitää sisällään. Juopunut pikkujulkkujen ihailusta.
Hyvä Sanna pitää uskaltaa elää, antaa näiden ns. "pyhien kotirouvien", jotka pettävät joka käänteessä tilaisuuden tullen (firman juhlat, laivareissut), kun pääsevät tuulettumaan, elää omaa auvoista elämäänsä. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen ja myös juhlimiseen. Sanna on hyvin kantanut vastuunsa, mutta mikäs siinä jos AP haluaa vanhoja herroja mielistellä ja keikistellä .... tekopyhä. Onko edes nainen?
Miten Sanna on vastuunsa muka kantanut? En näe kuin vähättelyä ja idiootti-fanien palvontaa.
Sanna on rokkistara omasta mielestään. Demarit taas täysin Sannan varassa. Pikkuhirviö on valmis. Ylimielinen ja omia törttöilyjä vähättelevä asenne tekee Sannasta sopimattoman pääministeriksi. Tulossa on lisää törttöilyjä...lopulta ehkä ero virasta.
Marin on Suomessa ylin vallankäyttäjä, joten häneltä sopii odottaa korkeampaa tasoa kuin mitä hän on nyt viime aikoina esittänyt. Hän saa monia etuja ja suuret korvaukset työstään. Jos on ottanut vastuuta, niin sitä pitää osata käyttää oikein.
Ei pääministerin tehtävässä sovi esiintyä kuin betonilähiöiden teini-ikäiset tai kaljakuppiloiden vakiasiakkaat.
Samaa mieltä. Marin pelastautuu aina jankuttamalla kuinka "ravistelee pääministeri-instituutiota". Munaamalla itsensä? Suurin ongelma on kai nesteen kohoaminen päähän ja sen aiheuttama ylimielisyys.
Monessa maassa Sannan touhuihin suhtauduttaisiin huomattavasti ankarammin. Toisin kuin Suomessa ministerit jopa kantas vastuunsa siellä. Eli eroaa.
Netti-Seiskassa on juttua Vesa Silveristä, joka kuuluu nyt Sannan ystäväpiiriin.
Erikoinen tapaus.
höpö höpö taas tyhjää elämää elävät lähiöiden ainstainit pohtivat tekikö vai eikö tai tekikö sittenkään vai tekikö väärin vai tekikö oikein vai oliko kännissä vai missä ja oliko kaupan kassa vai oliko Sannukka vai oliko huulipunahallitus vai kaljan jallitus.
Siinähän se ongelma tulisi jos joidenkin hattarapäiden ajatusten mukaan hallitus ja pääministerei toimisivat. Kyllä pääministeri tietää mitä tekee. Suurin osa tänne kirjoittavista ei edes tiedä minkälaisia työpäiviä pääministerillä on. Kun kuuntelee eduskunnan kyselytyntiä on kuin peruskoulun 6 luokkalaiset kysisivät samoja asioita viikosta toiseen. Siis aivan kun puupäät. Ei kai sellaista soopaan vastaamista voi oikein muuten kestää kun vähän rentoutuu. Seuraavalla viikolla Purra leukalihakset krampissa ja silmät pyöreänä kuin tarhapöllöllä kysyy taas maahanmuutosta ja siitä säästäisi rahaa. Mitä muuta hän on 3 vuottaa kysynyt. Ei kerta kaikkiaan mitään. Tuollaista kyselytyntia pitäisi poistaa että Marin pääsisi oikeisiin hommiin ettei tuollaista alakoululaisten kysymystulvaan tarvitsisi joka viikko vastata. Eihän tuollaista järjetöntä kyselemistä samoista asiosta 3 vuotta niin taas maanhanmuutto. Voi herranen aika. Vituttaahan se kuunnella kun pölkkypäät viikosta viikkoon samaan jankkaavat. Pitäisi olla kirjallinen tuo kyselytynti. Voisivat avustajat vastata kun eihän oppositiossa olevat edes tajua osa mitä kysyvät ja mitä hallitus vastaa.
Erinomainen kirjoitus 2046, sitä olen ihmetellyt minäkin, samoja asioita jauhetaan viikosta viikkoon Purra, Orpo, Mykkänen jne. eikö ymmärrys riitä? Aivan turhaa koko kyselytunti !!
Vastuuministerit voisivat antaa katsaukset /lausunnot ajankohtaisista asioista TV:ssä ja kirjallisena näille edustajille, joille ei suullinen vastaus tunnu menevän perille tai heillä on huono muisti (monella tuntuu olevan) niin voivat aina tarkistaa, eikä tuhlata kallista aikaa jokaviikkoiseen samojen asioiden jankkaamiseen ja veronmaksajien rahoja.
2104 sinun kieliasusi onkin täydellinen (oletko samaa mieltä?) ja rakentava kritiikki, mikä nero sinä oikein olet - oletko luokkasi pinko, jolla on "fanittajia" :)?
Miksi arvokasta pääministeri-instituutiota pitää ravistella juhlimalla työaikana?
Eikö Sanna keksi tuohon ravisteluun mitään muuta keinoa?
Mitä virkaa on sellaisella pääminitesrillä, joka ei osaa käyttäytyä kuten aikuinen ihminen? Jatkuva juhliminen pintaliitäjien kanssa ei tuo mitään uskottavuutta.
Tunnetusti seura tekea aina kaltaisekseen.
Miksei biletä ystäviensä kanssa? Vain pikkujulkkikset kelpaavat.. muutenkin hei Sanna oli yli-ikäinen tuossa porukassa. Ja rikostuomionkin saanut kelpuutettu porukkaan.
Ehkä hän hakee hyväksyntää ja kokee näin olevansa aina illan ainoa kuningatar....
Hänel on tasoistansa seuraa.
Aivan täysin samaa mieltä. Muka roolimalli? Kelle? Noille julkkispyrkyreillekö jotka siipeilevöt hänen ympärillään ja joiden kanssa kittaa alkoholia.