Vinkit pentujen kasvattamiseen

Täällä on epäselvyyksiä rakkailla näköjään miten kakaroita kasvatellaan. Minä olen kasvatellut useita ja ihan hyvin ovat kasvaneet vielä huostassakin.

a) on hyväksi sikiö vaiheessa jos äiti tupakoi ja juo viinaa raskauden aikana. Lapselle tulee toleranssi niihin ja sen silmät ei kirvele sitten kun tuvassa porukalla kessutellaan hofnaria ja mahorcaa. Kakaran maksa kestää paremmin viinaksia kuin muiden kurittomien lähiö kersojen.

b) niinkuin kukkasetkin, lapsi kasvaa parhaiten voimakkaassa valossa. Työmaavalaisin silmiin suunnattuna antaa lisäksi kauniin ruskennuksen. Auringonpimennystä voi opettaa lapselle antamalla hälle saksalaiset kiigarit, joilla tarkkaillaan tilanetta.

c) sikiö tulee tuoda suomeen syntymään koska ei voi luottaa siihen että thaimaalaiset osaa syntyä thaimaassa. samalla lapsi saa kelakortin, joka auttaa häntä myöhemmin hakemaan isälle lääkkeitä omalla nimellään.

d) isän tehtävä on pelotella kersaa. isä ei saa hymyillä eikä leikkiä kakrun kanssa, tai siitä tulee narsissi. isä on paha polliisi ja äiti hyvä. isä ei anna rahaa ja murisee jos sellaista vihjaillaankin. likinäköinen pentu voi hommata itselleen rillit sitten kun menee töihin. isän tehtävä on ilkkua häntä sitten rilli pöllöksi ettei ylpisty.
tukkapölly kehittää pennun niskasta vantteran, kuin isällään.

e) Scream naamio päässä kun istuu esikouluikäisen pennun sängyn vieressä, niin se karaisee sitä toukkaa tulevaisuuden kauhuihin.

f) läheiskasvaitus. kakaraa tuijotetaan älykäs ilme naamalla ja silloin se äly tarttuu siihen ipanaan. älä missään nimessä sano mitään äläkä päästä lasta karkaamaan. kamppaa jos yrittää ja pippuri kaasua kannattaa käyttää heti. näin kersa kiintyy isäänsä ja oppii elämäm kovan koulun.

g) kunnon isä ei itse tee mitään eikä harrasta mitään. hän vaan on. isän kuntolilelimen on pois läsnäolosta lapsen lähellä ja lapsi kärsii sillä aikaa, jos isä on tunninkin poissa. siellä se sitten itkee kotona hysdeerisesti vielä 19 vanhanaki että "isää... isää..." kun poistut jumppatunnille salille narsistikkeellisesti.

h) Siitä jää kakrulle raumoja. Kun kakru alkaa saamaan toimeentulo tukea, ohjaa ne omalle tilillesi koska olet ne ansainnut kasvatus vuosina. Kakara ohjataan tässä vaiheessa ystävällisesti mutta jämäkästi kellariin rakennettuun häkkiin ja hänelle annetaan nimi Hugo tai Turo. Häkkiin viedään ruokaa aina avustuspäivisin.
Nuudeli on terveellistä aivoruokaa ja syntymäpäivisin voit maustaa sen ketsuupilla. Jos kiljuu ni ruiskuta häntä kylmällä vedellä.

Näin olet saattanut vahinkosi oman itsenäisen elämämsä alkuun ja voit nauttia omasta vaivais eläkkeestä tupla tuloilla täällä paraisten tsiang maissa.

11

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Isän tärkein tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapsille. Kasvatus mielessä lupasin lapsille stigat jouluksi, mutta en tullut kotiin ollenkaan jouluna vaan ryypättiin ne äitin antamat rahat yhen erkin auto tallissa ja katottiin miesten elokuvia.
      Lupasin myös niille että hammaskeiju laittaa kolikon tyynyn alle jos hammas irtoaa illalla. Aamulla kun pentu kurkisti innoissaan tyynyn alle niin olinkin laittanut sinne kissanpaskaa ja haukuin pennun pystyyn että ookko sä niin tyhmä että uskot johonkin hammaskeijuihin? Annoin sitten remelistä pieksämäelle niin että oppi meni kerralla perille. Kinusivat polkupyöriä niin lopulta ostin. Pistin ne isolla vaijerilukolla kiinni puhelinpylvääseen ja sanoin että siinä ne nyt on mutta avaimen saatte sitten kun ootte ne isällenne maksaneet. Raha kun ei kasva puissa.

      Ei mulla mitään rahaa ollut mutta vaimolta ja äitiltä sain viikko rahaa ja ne viikko rahat oli minun rahaa eikä kakaroiden. Tuosta ei mennyt kauan kun tulin Erkin luota kotiin niin vuokra kämppä oli tyhjä. Kakarat ja vaimo poissa ja häätölappu sekä lähestymiskielto pöydällä. Resut ei ymmärtäneet miten pennut kasvatellaan...
      Onneksi kuntoutuksessa törmäsin vajaapäiseen akkaan jyväskylässä joka oli thaimaista kotoisin.. se reppana uskoi kaikki villalankani ja ohjasin sitä älylläni kertoen että kohta tulee rahaa kun saan kirjotettua tän valmiiksi.... siitä on nyt 22 vuotta jo. Hän asuu nyt muualla koska ei halua tartuttaa minuun koronaa.

      By NumBaII, 61 v HHN

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu Numba! On tärkeää myös ettei opeta epätervettä kilvoittelua ja kisailua pennuille urheilun muodossa. Kakaran urheilu harrastus tulee lopettaa heti ensimmäiseen hävittyyn otteluun, muuten sikiölle voi tulla hiki ja paha mieli. Myös veri tulppa riski on ilmeinen kun hulluna hiki päässä riehutaan kilvotellen voitosta.
        Nuorten pitäisikin kilpailla siitä kuka on hitain ja kuka menee eniten riman alta ja siitä kenellä tulee vähiten hiki ilman talkkia. Tärkeintä on leppoisa tunnelma ja toverillinen veljekkyys sdadionilla.

        S


    • Anonyymi

      Olen aina sanonut että sensei-huhta on paras läheiskasvattaja.

    • Anonyymi

      Ihan hyvinhän nuo pennut ovat kasvaneet. Kaikki kolme poikaa ovat noin kaksi metrisiä hujoppeja.

      • Anonyymi

        Saaripasasen tyttö on kadonnut? Oliko hän lennolla MH370? Aiemmin oli tytär ja poika Suomessa ja se toinen poika oli thaivaimosi poika jonka hän teki Phuketissa entisessä ammatissaan asiakaspalvelussa. Mistä ne kaksi poikaa lisää siis sinulle tuli, kun nyt niitä on kolme?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saaripasasen tyttö on kadonnut? Oliko hän lennolla MH370? Aiemmin oli tytär ja poika Suomessa ja se toinen poika oli thaivaimosi poika jonka hän teki Phuketissa entisessä ammatissaan asiakaspalvelussa. Mistä ne kaksi poikaa lisää siis sinulle tuli, kun nyt niitä on kolme?

        Mikäs oli nykyinen koulutus ja ammatti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs oli nykyinen koulutus ja ammatti?

        Taivaanrannan maalari. Taideteokseni voit nähdä aamulla auringon noustessa ja iltarusko maalaukseni ovat maailman kuuluja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taivaanrannan maalari. Taideteokseni voit nähdä aamulla auringon noustessa ja iltarusko maalaukseni ovat maailman kuuluja.

        Ei kun sen vaimon, pöljäke.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun sen vaimon, pöljäke.

        Muusa on nainen taiteilijan takana: inspiroi maalaamaan, säveltämään, kirjoittamaan. Nykynaista menneen makuinen muusan rooli tuskin tyydyttäisi.

        Vaimoni on täysipäiväinen Muusa, ei mikään pöljäke. Hän on isprinoinut minut maalaamaan Key Westin auringon laskun. Pää teokseni Tunisiassa suolajärven auringon nousun maalaus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muusa on nainen taiteilijan takana: inspiroi maalaamaan, säveltämään, kirjoittamaan. Nykynaista menneen makuinen muusan rooli tuskin tyydyttäisi.

        Vaimoni on täysipäiväinen Muusa, ei mikään pöljäke. Hän on isprinoinut minut maalaamaan Key Westin auringon laskun. Pää teokseni Tunisiassa suolajärven auringon nousun maalaus.

        Onko "pöljäke" nähnyt maalaamani taivaanrantaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muusa on nainen taiteilijan takana: inspiroi maalaamaan, säveltämään, kirjoittamaan. Nykynaista menneen makuinen muusan rooli tuskin tyydyttäisi.

        Vaimoni on täysipäiväinen Muusa, ei mikään pöljäke. Hän on isprinoinut minut maalaamaan Key Westin auringon laskun. Pää teokseni Tunisiassa suolajärven auringon nousun maalaus.

        Pää teos erikseen kirjoitettuna on teos joka on tehty päästä. Bumba taiteilijana on kuin apina jolla on rullaluistimet. Se on hellyttävää, mutta siitä ei ole hyötyä kenellekään.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2508
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      118
      1756
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1475
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      122
      1408
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      167
      1299
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1250
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      152
      1241
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1188
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1127
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      48
      1014
    Aihe