...en kestä enää anoppiani yhtään. Ahdistaa jo ajatuskin siitä, millainen tämä on kun lapsemme lokakuussa on syntynyt. Sanoo kokoajan mua muka hyväntahtoisesti läskiksi, ilmoittelee lantioni olevan "niin mahtava, että kyllä sieltä hyvin mahtuu" (olen 172 /65 eli melko hoikka, huomattavasti hoikempi kuin hän). Sanoi myös eilen, että "mene nyt sitten heti sairaalassa jumppaan, että palaudut tosta" jne. Raskaus on viikolla 17 ja anoppi on kutonut jo noin kaksivuotiaan kokoiselle vaatteita vaikka kuinka. Kyselee omasta äidistäni, että "koskas se alkaa kutomaan, ja jos ei sitä kiinnosta, niin kyllä mä sitten kudon". Mollaa yliopisto-opintojani (itse pitää pientä kauppaa)jatkuvasti. Tuntuu, että jo vihaan tuota ihmistä, käytöstavoista saati hienovaraisuudesta ei ole tietoakaan. Itse en kuitenkaan koskaan ole sanonut hänelle rumasti, vaikka mieli olisi tehnyt. Naakka ei taida taloomme astua, kun vauva on maailmassa.
v-mäinen anoppi
Noora
192533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
...sikäli kyselen, jotta joutuuko jotkut muutkin kuuntelemaan vastaavia sittisontiaista, ja puuttuuko miehenne asiaan..? Minun ei, millään tavalla.
Noora, ymmärrän sun tilanteesi täysin. Meillä ei kuitenkaan ole vielä tulossa lasta, mutta anoppi käyttäytyy nyt jo sen suhteen tosi halpamaisesti minua kohtaan.
Olimme jo mieheni kanssa käyneet kiertelemässä lastentarvikeliikkeitä vauvakuumeissamme, niin anoppi tuli motkottamaan, että kaikki täytyy ostaa kirppareilta, koska muuten raha menee kankkulankaivoon. Mitä se sille kuuluu mistä me ostamme lapsillemme sitten vaatteet ja vaunut ym. jos me itse ne kustannamme.
Lisäksi juttelimme kerran mihin teemme lastenhuoneen kodissamme. Makuuhuoneen vieressä on meillä vierashuone ja mietimme, että siihen mahtuu hyvin vauvansänky, hoitopöytä ja muutakin. Anoppi tokaisi, että kyllä vauvan täytyy nukkua samassa huoneessa meidän kanssa, ei sitä saa laittaa eri huoneeseen.
Nyt on sellainen olo, että anopille emme puhu vauvasuunnitelmistamme mitään. Haluan kertoa hänelle mahdollisesta raskaudestani vasta viimeisenä. Mieskin on onneksi suivaantunut äitiinsä ja haluaa mahdollisimman vähän olla yhteydessä.
Että tällaista meillä. Voimia Noora sinulle!
Kuinka jaksat!?
Heti alkuun sanon että sano tuolle ihmiselle suoraan mitä tunnet noista sen jutuista!
Tuo alkaa kalvamaan ihan varmasti suo muuten liikaa ja ei tuollaista saa kenellekään sanoa, kauheaa käytöstä!
Mulla anoppi on aina ollut hieman hankala ja siltä kans tulee joskus typeriä letkautuksia, pistän vastaan saman tien.
Ja lähinnä se antelee ravinto-opillisia neuvoja, joka on uskomatonta sillä hän syö erittäin huonosti ja kärsivät miehensä kanssa ylipainosta, kolesterolista yms.yms. Ja minä sekä mieheni syödään todella terveellisesti ja ollaan sen näköisiäkin.
Mutta sitä kalvaa kun minä olen opettanut mieheni syömään hedelmiä, salaatteja yms.
myös oma äitini laukoo mulle noita typeryyksiä ja todellakn varsinkin kun odotan lasta (toinen tulossa)!!! Sanoo "nätisti" että oletpa pullukku (olen pysynyt hoikkana koko ajan)!!!
Tiedätkö olen sitä mieltä että noilla "mummoilla" on omassa päässään noita ongelmia ja ovat jollain tavalla kateellisia meille vielä "hedelmällisessä iässä" oleville.
Mutta sano sile suoraan ja voimia kovasti:)
Kiitos paljon...helpottaa jo paljon tuulettaa täällä fiiliksiään. Ehkä seuraavalla kerralla avaankin jo suuni, eilen oli jo todella lähellä.
Löytyy valitettavasti ongelmallinen tapaus täältäkin. Olen yksinkertaisesti vähentänyt yhteydenpitoa, kun keittää yli. Olen siis kiireinen yms. en käy siellä kylässä jne. Mies tietää tilanteen, on pahoillaan äitinsä käytöksestä, mutta pyysi minua jaksamaan, koska hänen äitinsä on niin vaikea luonne, pitkävihainen ja helposti suuttuva. Jaa-a. Olen välistä antanut kyllä takaisin, savoisella suoruudella eli huumorilla höystettynä. Sen verran kannattaa avata suutaan, että tietää, ettei sinua viedä ihan kuusnolla. -Ihan kuin etsisi rajojaan ja ärsytyskynnystä, kuin lapsi!
Hyviä hermoja!
Kuulostaa kyllä tosi rankalle noin sinun anoppisi laukomiset! Karmeeta! Minun anoppini on taas laatua "selkään puukottaja", ja sekään ei todellakaan ole kivaa! Joskus hän laukoo jotain päin naamaakin, mutta "ei tietenkään tarkoita niilä mitään pahaa" omasta mielestään. Jos hänelle mainitsee asiasta niin hän heittäytyy marttyyriksi tyyliin "minä niin rakastan sinua, en tietenkään tarkoita mitään pahaa". Tosi raivostuttavaa! Hän arvostelee muitakin miniöitään jatkuvasti, milloin he eivät osaa siivota/hoitaa lapsia/tai ovat muuten vaan huonoja vaimoja täydellisille pojilleen.
Olenkin aikani tuota touhua katselleena päättänyt olla käymättä hänen luona enää. Käyn kyllä joskus, mutta tosi harvoin, mutta etenkin nyt odotusaikana en ole enää käynyt lainkaan. Koska lähinnä hänen "huolehtiminen" on tuntunut v---lta, kohtelee minua kuin jotain vähä-älyistä ihmistä, joka ei tajua enää itse mistään mitään. Enkä kestä sellaista! Pari krt yritin sanoa hänelle asiasta, mutta ei mikään auta. Onneksi mieheni ymmärtää tilanteen täysin!
sano sen jälkeen ku sain sen parkumaan,et rakastan sua ja oot niin ihana ym.huh
Huh huh. En voi muuta sanoa. Itsellä ei henkilökohtaisia kokemuksia moisesta ole, mutta voin vain kuvitella miltä tuntuu. Täällä tilanne on sellainen, että miehen sisko (vanhapiika) on kertakaikkiaan niin RAIVOSTUTTAVA että näen punaista jos vilkaisenkin siihen suuntaan. Koko ajan piikittelee kaikille todella inhottavasti ja varsinkin mulle. Meille on myös syntymässä vauva ja miehen sisko ei vielä tiedä, mutta huh mikä mellakka siitä syntyykään kun saa tietää. Oon vain sen päättänyt että kyseisellä ihmisellä ei ole minkäänlaista asiaa meidän huusholliin enkä minäkään hänen huusholliinsa aijo astua vastaisuudessakaan. Eläkööt kaikki omaa elämäänsä. Arvostetaan me kaikki itseämme ja unohdetaan typerät anopit, selkäänpuukottajat ja piikittelijät!
...kuulla, että kohtalotovereita on. Ovatkohan noi mummelit/siskot mustiksia pojistaan/veljistään tai jotain? Toivottavasti meistä ei tule samanlaisia besserwissereitä ja nokankoputtajia ;) Olenkin tässä saanut kerättyä jo mukavasti sisua, ja taidanpa itsekin tehdä asialle jotain. Kertokaa lisää kokemuksia, nää on mehukkaita!!! Mukavaa kevättä..
anopistani.. Sanoi yks päivä et kai sulla on joku ehkäsy käytössä..(appiukko kyselee koska on häät ja koska tulee lapsii..sanoo et pistäkää sit jo itämään..)No sanoin ettei oo mitään ehkäsyy..käski varata ajan lääkäriin(rvien välist vois lukee et "voin mäki sen varata")no seuraavalla viikolla,"varasitko jo sen ajan"sanoin et en. Sit ku se lähti pistin tekstiviestin et en oo varaamassakaan,ku lapsi tulee jos on tullakseen. Sit soi puhelin koko päivän,illalla vastasin,se väänsi parkua ja väitti ettei sitä niin tarkottanu,kehu ym. yritän olla mahdollisimman vähän sen kans tekemisis.
miehenikään ei halua olla vanhempiensa kans tekemisis.. viina maistuu niille joka päivä,äitienpäivänä oltiin siel viis minuuttiin,se kyl hävetti jo..mut miehelläni oli "kiire" kattomaan suomen peliä.
minulla on kans hiukan määräilevä anoppi, joka pitää vielä 30. vuotiasta poikaansa pienenä kullanmuruna. Hän tulkitsee minun sanani aina mieheni vastaisiksi ja nälvii/vihjailee asiasta ihan suoraa. Minunkaan mieheni ei puutu millaan lailla asiaan, vaikka mieleni olen muutaman kerran asiasta pahoittanutkin. Mieheni sanoo, että hän ei huomaa äitinsä nälvivän - koska on tottunut äitinsä puhetyyliin pienestä pitäen. Monta kertaa olen ajatellut sanoa suorat sävelet (joskus miettinyt käyttäväni samanlaista vihlailua kuin anoppini) mutta olen luopunut toivosta, koska "appivanhempani" ovat melko kovatahtoisia ihmisiä, enkä millään henkisesti jaksaisi/pystyisi lähtemään pienehköön sotaan heitä vastaan. Ottaa vaan päähän, että yhdessä ollaan tallattu jo 10 vuotta, mutta siltikään he eivät tunne minua kunnolla. Kuinka voisikaan, kun ei anna toisen olla oma itsensä tai puhua - aina pitää puhua päälle, eikä jakseta kuunnella yhtään toista. Huh, huh....no joka tapauksessa, Tsemppiä sulle! Ehkä vauvan synnyttyä mielenkiinto kohdistuu häneen ja hän osaa jättää sinut rauhaan! ;)
Mulla hössöttäjä anoppi. On sellainen vanhan kansan immeinen: luutut ovat vanhojen vaatteiden riepuja, pakasterasiat pestyjä kaupan salaattirasioita, leipäpussitkin säästää ja pesee yms yms.(nuuka). Ikää yli 70vee (me ollaan kolmekymppisiä).Eikä ymmärrä jos mä ostan mehua tai sämpylöitä jne. Vaan ne pitäisi itse tehdä. Eikä pakota minua tekemään vaan työntää joka kerta mukaan miljoona pussia sämpylöitä, marjoja ym. Ihan kiva, mutta yritin sanoa, että olen sulattamassa pakastimen ennen kesää ja pitäisi entisetkin syödä.. Pointti: siis joskus liika apukin ärsyttää ja sanopa siinä sitten: -ei me tarvita ja samalla hukut mehuun!!!
Hei,
minäkin kuulun tähän samaan kastiin, joka ei voi sietää omaa anoppiaan. Mun anoppi tykkää kovasti hienostella, jotenkin tuntuu, että sillä on alemmuuskompleksit omasta perhetaustastaan, kun on naitu "hienompaan" sukuun. Ja tätä keinotekoista hienostelua, poskisuukkoja ja samppanjapäivällisiä, saa tällainen savolaisjuntti kestää.
Sitten aina vähintään jotakuta pitää tapaamisen aikana arvostella. Sitten muka naureskellaan päälle ja sanotaan "vitsi vitsi, et kai sinä vitsistä pahastu". Arvostelu on kuitenkin aina hänen todella havainnoimistaan asioista, esim. kämpän siisteydestä, ja naamalta näkee, ettei oikeasti vitsaile.
Kerran suutuin tosissani, kun sattui minuun kohdistumaan tämä "leikinlasku". Anoppi ottikin oikein kunnon pultit ja huusi täydessä ravintolassa naama punaisena, etten voi olla niin lapsellinen että leikistä suutun. Silloin mieheni astui kyllä mun puolelle ja käveltiin molemmat kesken ruuan ravintolasta ulos. Ja taisipa koko miehen suku olla mun puolella. Siitäkös anoppi vielä enemmän kimpaantui, kun joutui pyytämään anteeksi. No, sen anteeksipyynnön mukana tuli edelleen kuittailua helposta suuttumisesta.
Näiden pienien asioiden johdosta mulle on kuitenkin muodostunut sen luokan asennevamma, etten enää tiedä, kumpi meistä on pahempi. Minä en sano mitään ääneen, ettei vain pääse suuttumaan, mutta naamasta kyllä näkee, että vituttaa. Ei se kyllä hirveästi uskalla mulle mitään sanoakaan enää, vaikken ole kuin kerran sanonut vastaan. Mutta joka ikisen sanan taustalta haen muita merkityksiä ja vitutuskäyrä nousee jo kun tiedän, että anoppilaan pitää mennä.
Mies tietää ja ymmärtääkin minua, sillä hänellä on hieman vaikeuksia itsekin kestää omaa mutsiaan. Mutta joskus multa lipsahtaa vähemmän nättejä termejä, kun puhun hänen äidistään ja silloin luonnollisesti suuttuu myös mies. Kukapa haluaisi kuulla äitiään morkattavan, vaikka kuinka rassaava tahansa olisi.
Toivottavasti olet keskustellut asiasta ja tunteistasi lapsen isän kanssa. Hänen tulisi puhua äitinsä kanssa asiasta, sillä hän tuntee äitinsä parhaiten. Aina ei noi miehet huomaa asioita ennen kuin niille niistä kertoo ja helpottaa huomattavasti sinunkin oloasi kun saat puhuttua asiasta. Muista kuitenkin että kyse on miehesi äidistä joten älä syytä vaan kerro ettet pidä kommenteista ja haluat hänen puhuvan siitä äidillensä. Jo tulevan lapsen takia olisi hyvä saada asiat selvitettyä ja puhuttua. Et todellakaan ole "läski" kuten itsekin totesit, raskaus on kaikille naisille valtava muutos niin fyysisesti kuin henkisesti ja siitä palautuminen tulee aina viemään aikaa. Huolehdi siis siitä että SINÄ voit hyvin kaikin tavoin.
Tiedän miltä sinusta tuntuu sillä, oma anoppinikin osaa olla erittäin rasittava ja haluaa puuttua asioihin jotka ei hänelle kuullu. Alkaen kotini sisustamisesta. Puhuin asiasta miehelleni ja hän äidillensä, nyt välimme ovat paremmat sillä molemmat tiedämme "rajat".
Tuli vaan mieleen, että kaikki me kirjoittajat (odotus palsta) varmaan joskus sit ollaan anoppeja. Toivotaan ettei meistä kirjoiteta 20 vuoden kuluttua näin :)....
Kuulostaa kovinkin tutulta.. mulla anoppi vaan päivästä toiseen kehuu mieheni entisiä.. voi että kun ne oli kivoja ja kauniita, voi että olisi miehelläni tullut kaunis lapsi sen ja senkin exän kanssa... viimeks eilen illalla tuli itku..
anoppi on myös kovasti muuttamassa meille kun eihän sitä lasta sitten hoitoon voi laittaa ja muutenkin enhän minä voi osata lastani hoitoo kun olen ruma ja vähän vielä pyöreäkin.. anoppini kokee ongelmana myös että opintoni keskeytyvät vuodeksi, vaikka itse on ainoan lapsensa saanut 16 vuotiaana eikä vieläkään ole päivääkään ollut kunnon töissä... mieheni ei tunnu 'näkevän' näitä äitinsä ikäviä puolia.... itkuksi kyllä pistää.. onneksi omat vanhempani ovat ihania ja täysillä mukana raskaudessa...
mulla viikkoja myös 17 :)
Toi exä juttu on muuten aika paha. Meillä välillä lipsahtaa anopilta se miehen ensirakkauden nimi mua kutsuttaessa. Ei tunnu kivalta. Niin ja hän on kätilö.. Onneksi ei enää siellä töissä minne meen synnyttää..
Meillä taas anopinrötjäke sanoi, kun tuli puhetta siitä, ettei ole tullut paljoa liikuttua, että " niin no, ex-tyttöpä se opetti meiän pojan ihan hiihtämään. Se sitten oli hienoa". Monster-in-law pitänee käydä katsomassa leffassa.... =)