mulla oli paniikkihäiriö noin 2 vuotta sitten.. olen nuori ja koulussa se alkoi yhtäkkiä, pakko ruveta naputtelemaan sormia ja heiluttamaan jalkaa kun tuntui että kuolen, menin terveydenhoitajalle ja tärisin, se sanoi että kuulostaa siltä että sinulla on paniikkihäiriö. heräsin keskellä yötä ja sain kohtauksia. aina mielessä sama, mä kuolen. aina kun katsoin elokuvaa jossa oltiin korkealla tai kuvakulma pomppasi nopeasti ylhäältä alas, sain kohtauksen. pelkäsin korkeita paikkoja jne. se tuntuu siltä kuin vartalon läpi valahtaisi kylmä aalto ja sitten on paikat löysänä ja tärisee. kokeissakin niitä tuli enkä pystynyt keskittymään kun panikoin. se alkoi välillä yhtäkkiä ja välillä sen laukaisi joku. mulla meni hermot, enkä jaksanut enää koko sairautta. aina kun tuli kohtaus otin itseäni niskasta kii. "mulla ei oo mitään hätää, kaikki on hyvin, se olen kinä itse joka saan aikaiseksi nämä, en ole ennenkään kuollut tähän, rauhoitu.." jne. niin pääsin sen yli. tahdonvoimalla. saan niitä vieläkin joskus mutta osaan hallita niitä esim. jos olen vieraassa paikassa ja tiedän etten voi vain häipyä(se on raskasta mutta) rauhoitan itseni väkisin. mietin ihania asioita, poikaystävääni tms. saan niitä vieläkin esim. kun nään joitain ihmisiä joita "pelkään", nykyään katson niitä päin suoraan ja kohtauksesta ei ole tietoakaan. olen oma itseni, olen hyvä, minulla ei ole mitään pelättävää. kaverinikin alkoi saamaan kohtauksia. yritin auttaa, mutta kerroin että mun kohdalla se ainakin lähti ihan omasta itsestäni. kukaan muu ei voi asialle tehdä mitään. minä saan ne aikaiseksi ja minä ne myös lopetan. enää en saa paniikkikohtauksia kuin oikein harvoin, jos mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan tai minua alkaa esim. huimaamaan ilman syytä, tai tapahtuu jotain, joku säikäyttää tms. niin vartaloni menee ihan "löysäksi". mutta saan sen pian loppumaan, olen vain rauhassa, en pakota itseäni mihinkään. nykyään voin elää normaalisti ilman häiriöitä.. vaikka jalkani "nytkyttää" tälläkin hetkellä.. toivottavasti joku jaksoi lukea tän jos se vaikka antaisi toivoa. kyllä te vielä pääsette sen yli!
Lohtua..
kkk
0204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.