Markle taas valehteli

Murkilla on oma podcast spotifyssä jossa sillä on vieraita mutta käytännössä puhuu vain itsestään. Valehteli että Archien lastenhuoneessa etelä-afrikan vierailun aikana syttyi tulipalo ja silti piti mennä vierailulle koska kuninkaalliset tai taustajengi siihen patisti. Itkin ja tärisin, valehteli Murki Serenalle värisevällä aäänellä kuin Oprahille aikoinaan.
No totuus oli se, ettei archibald edes ollut samassa huonessa missä lämmitin alkoi savuta ja siitä selvitiin kun otettiin johto pois seinästä. Mitää tulipaloa ei ollut.Murki siis valehteli törkeästi, patologinen valehtija kun on.
61835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Sattuu nyt olemaan ihan totta, ruolla kommentoinut asiaa paikanpäällä ollut
Jokainen vanhempi olisi erittäin järkyttynyt ja huolissaan tapahtuneesta ja ottaen huomioon sen ettei Meghan puhunut mitään pahaa ketään kohtaan .ongelmahan oli se ettei siellä ollut hälyttimiä ja vielä pahempaa se että hänen olisi pitänyt olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut

Äänestä
  • Kaksi päivää julkaisunsa jälkeen podcast, Archetypes, oli kuunneltuin podcast Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa!

    Meghan Marklen podcast hienoa !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaksi päivää julkaisunsa jälkeen podcast, Archetypes, oli kuunneltuin podcast Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa!

    Meghan Marklen podcast hienoa !!

    Kai ne uteliaisuudesta haluaa kuunnella mitä Markle taas valehteli. Ja sitähän se tekee. Cunt lehdessä sanoi että brititoimittajat herjaavat hänen lastaan n-keekerriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai ne uteliaisuudesta haluaa kuunnella mitä Markle taas valehteli. Ja sitähän se tekee. Cunt lehdessä sanoi että brititoimittajat herjaavat hänen lastaan n-keekerriksi.

    Niinhän ne teki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai ne uteliaisuudesta haluaa kuunnella mitä Markle taas valehteli. Ja sitähän se tekee. Cunt lehdessä sanoi että brititoimittajat herjaavat hänen lastaan n-keekerriksi.

    Aika huvittavaa kun — Frogmore Cottagessa ei ollutkaan kultaisia ammeita , jooga saleja . Vaikka näin lehdistä väitti
    Ikeaahan siellä olikin kalusteina , näinhän se taas meni

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai ne uteliaisuudesta haluaa kuunnella mitä Markle taas valehteli. Ja sitähän se tekee. Cunt lehdessä sanoi että brititoimittajat herjaavat hänen lastaan n-keekerriksi.

    Ja kukatahansa voi ruveta Kuningaaliseksi asiantuntijaksi ... voi hyvee päivee
    Keksitään kaikkea paskaa tämän parin niskaan
    Käytetään esm . Sisäpiiriläiset ym .. asia on niin että jos siellä olisi vuotoja niin potkua tulisi

    Äänestä

etelä-afrikkalaiset, ja nimenomaan mustat ovat raivoissaan Murklelle. Twitterissä alkoi trendatan painuv...ttuun Markle kun nämä raivostuivat ajatuksesta että Murkle kuvasi etelä-afrikkaa kuin se olisi kehitysmaa jossa vieraat laitetaan asumaan parakkeihin, joissa ei ole edes palohälytintä.

Äänestä

Heh heh. Murkle antanut haastattelun lehdelle. Toimittaja on hieman ihmeissään, nainen päästelee omituisia ääniä ja käskee toimittajan kirjoittaa kuinka hän päästelee omituisia ääniä koska ei saa sanoja suustaan. Murkle myös kertoo kuinka oli katsomassa ensi-iltaa ja joku etelä-afrikkalainen kuvausryhmään osallistunut oli nykäissytä häntä hihasta ja sanonut, me etelä-afrikkalaiset juhlimme sinua kaduilla kuin nelson mandelaa koska olet nainut brittikuninkaallisiin. Etelä-afrikkalaiset on varmaan iloissaan kuinka tärähtänyt eukko vertaa itseään mandelaan.

Äänestä
  • Suurlähetystöstä oli tullut vahvistus tästä asiasta se oli totta, mitä Meghan kertoi

    Äänestä

  • Usoppa sie kaik roskalehtien jutut

    Äänestä

Nelson Mandelan lapsenlapsi sanoi että Aprtheidistä vapautuminen ei tarkoita samaa kuin naida valkoinen prinssi. Siis tämä kommentti siihen, että Markle vertasi itseään Nelson Mandelaan kun meni naimisiin prinssi kanssa ja nämä häät saivat ihmiset samalla tavalla tanssimaan kaduilla kuin silloin kun Nelson Mandela vapautettiin.

Äänestä
  • Rasismi jyllännyt molemmilla

    Äänestä

  • Kyllä vain , Britit juhlivat hurjasti näitä häitä , iloisina niinkuin Mandelan vaupautumisessakin kävi
    Meghan on ollut erittäin kovassa suosiossa briteissä niinkuin miehensäkkin . Tuo kommentti on väkisin väännetty negatiiviseksi

    Äänestä

  • Viittaus oli tuohon tanssimiseen , sitähän Britit todella teki

    Äänestä

Median reagointeja Marklen haastatteluun; Aussitoimittaja töllössä; täysin h*ullu. saksalainen lehti; Markle kopioi häpeättömästi Dianan Sydämien prinsessaa (kutsumalla itseään prinsessaksi), Espanjalainen lehti: Käyttää Dianaa hyväkseen, Italialainen lehti: Meghan poseeraa kuvissa kuin diiva.

Suomen media; suloisia paljastuksia Archiesta.

Äänestä

Ihan kauhea nainen.

Äänestä
  • Ihana. Uskaltaa kertoa miten adiat ovat olleet. Siittähän ei pidetä . Monarkia kun haluaa pitää itsensä kuplassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihana. Uskaltaa kertoa miten adiat ovat olleet. Siittähän ei pidetä . Monarkia kun haluaa pitää itsensä kuplassa

    Markle on valehtelija. Nancy Pelosin toimisto oli nauranut toimittajalle kun nämä kysyivät Marklesta ja hänen toiveistaan päästä listoille. Eli poliittinen kärriääri on nyt naisen osalta suljettu.

    Äänestä

Markle väitti että ihmiset ovat ihan ihmeissään kun hän osallistuu lapsensa juoksutapahtumiin vaikka hän on prinsessa. Montecitiossa on palmu joka lähtee kahdesta eri kasvupisteestä kasvamaan omiksi palmuikseen. Harry katsoi niitä kun he muuttivat taloon ja sanoi, nuohan ovat aivan kuin me. Archie sanoo palmuja vanhemmikseen ja tervehtii palmuja joka päivä. Archielle opetetaan ettei kaikki asu omassa talossa. Toimittaja viedään kouluun tapaamaan Archieta, matkan varrella on koditon (Monteshitossa ei ole kodittomia kaduilla) auto pysähtyy ja henkivartija vie kodittomalle uuden repun jota Markle pitää aina autossaan opettaessaan lapselleen että kodittomia pitää auttaa. Markle alkaa kurlaamaan kesken haastattelun, toimittaja on ihmeissään, mutta Markle sanoo, kuvaile näitä päästämiäni ääniä siinä haastattelussa. Toimittaja kirjoittaa että Markle urisee.

Äänestä

Markle sanoi että kun he palasivat frogmoreen kahden vuoden jälkeen hän huomasi että hän oli unohtanut päiväkirjansa sinne ja kertoi maireasti hymyillen että tuntee itsensä tyytyväiseksi että voi ilmaista sitä vapaasti koska ei ole allekijroittanut kuninkaallisten kanssa mitään vaitiolosopimusta. No nyt sitten myös hänen henkilöstöllään jota Markle mobbasi ja josta tehtiin selvitys saa vapaasti kertoa omin sanoin medialle tuosta kiusaamisesta.

Äänestä
  • Kuninkaallisen asiantuntijan Richards Fitzwilliamsin mukaan Elizabeth ja Philip olivat yhdessä vaiheessa poissa kuudeksi kuukaudeksi ilman poikaansa - palattuaan Charles ei saanut suudelmaa tai halausta äidiltään.
    Isä kiusasi usein poikaansa
    Ei lämpöä ei hellyyttä
    Tapaamiset vanhempien kanssa vain 15 min. Nekin täytyi etukäteen sopia
    Charles on niinkuin muutkin aikanaan kertoneet tästä . Mutta nyt vasta kun Meghan uskalsi olla avoimempi alkoi haukkuminen , kiusaaminen pahemmin
    Lapser ovat vasta vanhemmiten tulleer lähesiksi Elisabethin kanssa

    Äänestä

  • Niin, päivä-kirjojahan unohdetaan tuon tuosta kirjoittaa 2 vuodeksi. Kukapa meistä niitä päivä-kirjoja nyt ihan joka-päivä sentään kirjoittelisi. Kyllä tuo 730-päivän kirja on ihan ymmärrettävä aikaväli päivä-kirjan pitämiselle.

    Äänestä

Olin ainoa etelä-afrikkalainen filmiryhmässä enkä ollut Lontoon ensi-illassa kertoo Dr John Kani daily mailin haastattelussa.
Markle väitti että filmiryhmän etelä-afrikkalainen olisi kertonut hänelle kuinka koko etelä-afrikka juhli kaduilla hänen häitään kuten nelson mandelan vapauttamista.

Äänestä

Marklen pr tiimi halusi että CUT-lehden haastattelu ilmestyy Dianan kuolinviikolla. Markle käyttää härskisti hyväkseen aviomiehensä kuollutta äitiä, kuka normaali nainen haluaa, että häntä verrataan kuolleeseen ihmiseen ja eritoten aviomiehensä äitiin?

Äänestä
  • Eiköhän lehti ihan itse toimi omilla säännöillään

    Äänestä

Bethenny Frankel, realitysarjan julkkis, mutta kerännyt mm miljoonia Ukrainaan hyväntekeväisyystyöllään, kritisoi aikoinaan Marklea julkiksesti, mutta pyysi myöhemmin tätä anteeksi. Nyt hän kertoi, että joku amerikkalainen a-list julkkis oli pyytänyt tätä vetämään kritiikin pois.

Äänestä
  • Meghan ja Harry on tehnyt hyväntekeväisyyttä mittavasti . Hyvin . Saivat suurimman mahdollisen kunnianosoituksen . palkinnon tästä työstään
    Totuushan on se että lehdistä hakee virheitä vaikka niitä ei olisi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meghan ja Harry on tehnyt hyväntekeväisyyttä mittavasti . Hyvin . Saivat suurimman mahdollisen kunnianosoituksen . palkinnon tästä työstään
    Totuushan on se että lehdistä hakee virheitä vaikka niitä ei olisi

    EI media virheitä ole hakenut vaan nämä kaksi tehneet. Amerikkalainen media jopa ns vasemmistolaiset lehdet täynnä kritiikkiä Marklesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EI media virheitä ole hakenut vaan nämä kaksi tehneet. Amerikkalainen media jopa ns vasemmistolaiset lehdet täynnä kritiikkiä Marklesta.

    Aika hurjaa kuinka asiat vääristellään . No. Tekivät he mitä tahansa niin sekin käännetään aina heitä vastaan

    No. Nythän pari tulee Britteihin . Ihanaa varmasti nähdä rakas mummi
    Katea ja Wiliamia he eivät tällä kertaa ilmeisesti edes tapaa , näin ilmoittivat jo kuukausia sitten

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika hurjaa kuinka asiat vääristellään . No. Tekivät he mitä tahansa niin sekin käännetään aina heitä vastaan

    No. Nythän pari tulee Britteihin . Ihanaa varmasti nähdä rakas mummi
    Katea ja Wiliamia he eivät tällä kertaa ilmeisesti edes tapaa , näin ilmoittivat jo kuukausia sitten

    Sellanen se Markle on, vääristelee asioita ja valehtelee, olisiko rajatilapersoonallisuushäiriö taustalla? Sen äitihän toi kotiinsa porukkaa joka pani kaikkia huumepäissään, liekö lapsena tapahtunut jotain mikä sai mielen sekaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meghan ja Harry on tehnyt hyväntekeväisyyttä mittavasti . Hyvin . Saivat suurimman mahdollisen kunnianosoituksen . palkinnon tästä työstään
    Totuushan on se että lehdistä hakee virheitä vaikka niitä ei olisi

    He tekevät hyväntekeväisyyttä vain itselleen, lahjoituksista ei mene dollariakaan kohteisiin. Pitää olla aika höynäytettävä jos pitää noita ihmisiä hyväntekijöinä ja huono ihmistuntija jos uskoo noiden jutut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EI media virheitä ole hakenut vaan nämä kaksi tehneet. Amerikkalainen media jopa ns vasemmistolaiset lehdet täynnä kritiikkiä Marklesta.

    Saman huomannut. Kaiken mitä tämä pari tekee käännetään aina heitä vastaan
    Tämänhän on huomanneet lehdistökin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    He tekevät hyväntekeväisyyttä vain itselleen, lahjoituksista ei mene dollariakaan kohteisiin. Pitää olla aika höynäytettävä jos pitää noita ihmisiä hyväntekijöinä ja huono ihmistuntija jos uskoo noiden jutut.

    Valtavia summia todistettavasti liikkunut kohteisiin

    Äänestä

Bethenny Frankel, nainen joka tosiaan arvosteli Marklea ja joutui myöhemmin peruuttamaan kritiikkinsä kun joku a-listalla oleva hahmo Hollywoodista oli käskenyt näin tekemään kertoi että ulostulonsa jälkeen moni julkkis on ottanut häneen yhteyttä ja sanonut olevansa aivan samaa mieltä Bethennyn kanssa mutta he eivät uskalla sitä julkisesti kertoa ilmeisesti tuon rasismisyytöksen takia. Eli isot nimet on antanut ilmaa hulluudelle, olisiko sama joka kaveerasi weinsteinin kanssa..

Äänestä
  • Frankel tunnetaan erittäin suorapuheisena naisena.

    Äänestä

Täytyy toivoa että Marklen pariskunta tuntee piston omatunnossaan. Heidän käytöksensä vuoksi Elizabeth-mummolla oli monen monta murheen ja stressin hetkeä. Meghania se tuskin haittaa, mutta toivottavasti edes Harry vähän katuisi mitä on mennyt tekemään.

Äänestä
  • Kuningatar on tiennyt virheensä , hän vain sulkenut pitkälti kaiken kuplaan
    Kulissiin

    Äänestä

Nämähän laittoi heti lehdistötietdotteen missä ilmoittivat molemmat lentävänsä Skotlantiin. Ei sinne mennyt kuin perhepiiri eli lapset ja lapsenlapsista William. Harry tunki itsensä sinne vaikka muut lapsenlapset eivät menneet. Pitää saada netflixiin materiaalia. Markle jäi kuitenkin Lontooseen varmaan huutamaan rasismia.

Äänestä
  • Samalla hetkellä kun Kuningatar kuoli tuli Charlesista kuningas ja Harry on kuninkaan poika. Tottakai hän sai olla siellä, kukaan ei vain tiedä tuliko hän Skotlantiin, ei ainakaan kerennyt siihen lentokoneeseen joka kuljetti Elizabethin kahta poikaa, miniää ja pojanpoikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samalla hetkellä kun Kuningatar kuoli tuli Charlesista kuningas ja Harry on kuninkaan poika. Tottakai hän sai olla siellä, kukaan ei vain tiedä tuliko hän Skotlantiin, ei ainakaan kerennyt siihen lentokoneeseen joka kuljetti Elizabethin kahta poikaa, miniää ja pojanpoikaa.

    No nyt ainakin harryn rahahuolet lähti kun voi julkaista molemmat kirjansa joka piti julkaista vasta kuningattaren kuoleman jälkeen. Mummokin jätti varmaan ison pesämunan jonka vaimo voi tuhkata.

    Äänestä

  • Harry on kuningattaren suosikki ollut aina
    Hän myös piti Meghanista
    Eikä muuten rva. Jäänyt lontooseen ...

    Äänestä

Harryn isoäiti on kuollut, ja varmasti myös Harrya halutaan haastatella menneistä, olevista, ja tulevista asioista.
Voisi melkein veikata Meghanin käyttävän tilaisuutta hyväkseen tunkea julkisuuteen omine, loistavine ajatuksineen. Työntää kylmästi Harryn sivuun, ja tuo itseään esille surevana, mutta ah niin urheasti miestään tukevana puolisona.
Muistakaamme, että Meghan on näyttelijä.

Äänestä
  • Heistä näkyy rakkaus
    Vaimo tukenut aina miestään
    Miksei nytkin . Hän on hillitysti vetäytynyt sivuun
    Lehdistöhän täällä pauhaa

    Äänestä

Tämä vulgääri nainen oli matkustamassa kuningattaren kuolinvuoteelle median kanssa! Onneksi palatsi sai estettyä. Hyväksikäyttää jopa ihmisen kuolemaa sairaassa narsismissaan.

Äänestä
  • Jollakin tavalla säälittää Harry, erään lehden mukaan hän ei saanut mennä samassa lentokoneessa setiensä, sedän vaimon ja veljensä kanssa Skotlantiin, vaan joutui kiireellä etsimään jonkin muun lennon. Hänhän tuli paikalle Balmoralin linnaan monta tuntia myöhemmin kuin muut.
    Kummallista kuitenkin kun Andrew sai lentää sukulaistensa kanssa vaikka häneltäkin otettu pois kuninkaalliset virat ja tittelit.
    Harry varmaan luuli että häntä tahdottaisiin uudelleen edustamaan kuninkaallisia. Kuningashan vain puheessaan lähetti rakkauden osoitukset Harrylle ja Meghanille kun heidän elämänsä nyt ulkomailla.

    Äänestä

Hyvä että Charles kielsi Meghanin tulon Balmoraliin.

Äänestä
  • Tästä ei ole varmuutta
    Vain siittä että Meghan ei tulkut paikalle
    Ei tullut Katekaan mikä oli järkyttävää
    Kyllä ne lapset olisi hoitajien kanssa hetken pärjänneet

    Äänestä

Mummo oli jo kuolemaa kohti menossa, kyllä näille annetaan elinaikaodote, mutta kuninkaalliset eivät uskaltaneet varmaan kertoa siitä Harrylle koska tämä kamala eukko olisi vuodattanut sen medialle. Siksi nämä pyynnöt ja tarjoukset lomista kuninkaallisten luona mutta tämä yksinkertainen tollo ei ymmärtänyt. Kieltäytyi vain koska se näyttiparemmalta netflixissä. Mikä idiootti!

Äänestä

Varmaan Meghan silmät pyöreänä katsonut kaikkea tätä spektaakkelia jota lähetetty suorana lähetyksenä useilta kanavilta kuningattaren kuolemanja kuninkaan julistuksen johdosta. Ei olisi Netflix voinut millään järjestää ja ohjata tätä.

Äänestä

The line of succession on päivitetty johon uudet tittelit on merkitty, Katen ja Williamin lapset ovat nyt Waleseja ja rummunpärinää Murkin ja Härryn lapset ovat edelleen Master ja Miss eli eivät prinssejä ja prunssessoja. Ja miksi olisivatkaan koska eivät heidän isänsä ei ole enää kuninkaallinen.

Äänestä
  • On hän . Hän kuuluu perheeseen
    Hän poistui työtehtävistä monarkiassa
    Ihan niin kuin sarah ja muut serkkunsa

    Äänestä

  • Brittilähteiden mukaan myös Harryn jälkikasvu on oikeutettu prinssin ja prinsessan titteleihin. Harryhän on prinssi Henry ollut syntymästään saakka ja prinssi hän tulee olemaan aina ja iäti, ja myös hänen lapsillaan ja lapsenlapsillaan on oikeus titteleihin.

    Jos he sitten päättävät olla titteleitä käyttämättä, on kokonaan toinen asia. Mutta ottaa siitä sitten selvää, mitä he oikein haluavat, koska ensin he ilmoittivat, etteivät halua lapsilleen mitään prinssi-titteleitä, mutta sitten kumminkin marmattivat Oprahin haastattelussa, että prinssi-titteli halutaan heidän lapsilta viedä.

    Wills sen sijaan ei ole enää vain prinssi, vaan Walesin prinssi ja myös kruununprinssi. Samoin hänen George-poikansa tulee aikanaan olemaan samojen titteleiden saaja, kun taas Harrystä ja hänen lapsistaan ei koskaan tule muita kuin tavallisia prinssejä ja prinsessoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Brittilähteiden mukaan myös Harryn jälkikasvu on oikeutettu prinssin ja prinsessan titteleihin. Harryhän on prinssi Henry ollut syntymästään saakka ja prinssi hän tulee olemaan aina ja iäti, ja myös hänen lapsillaan ja lapsenlapsillaan on oikeus titteleihin.

    Jos he sitten päättävät olla titteleitä käyttämättä, on kokonaan toinen asia. Mutta ottaa siitä sitten selvää, mitä he oikein haluavat, koska ensin he ilmoittivat, etteivät halua lapsilleen mitään prinssi-titteleitä, mutta sitten kumminkin marmattivat Oprahin haastattelussa, että prinssi-titteli halutaan heidän lapsilta viedä.

    Wills sen sijaan ei ole enää vain prinssi, vaan Walesin prinssi ja myös kruununprinssi. Samoin hänen George-poikansa tulee aikanaan olemaan samojen titteleiden saaja, kun taas Harrystä ja hänen lapsistaan ei koskaan tule muita kuin tavallisia prinssejä ja prinsessoja.

    Jostain syystä puhutaan vuoden 1907 kirjeestä jonka perusteella nämä tittelit tulisivat, kuningatar kuitenkin päätti vuonna 2012 ettei titteleitä tule kuin tulevan kuninkaan lapsille. Ja usassahan titteleitä ei saa lain mukaan olla. Hehän ovat puoliksi usalaisia.

    Äänestä

Ovatkohan Harry ja Meghan lentäneet takaisin kotiinsa tapaamaan lapsiaan. Mummon hautajaispäiväähän eiole vielä laitettu lukkoon, jotkut tahot väläyttäneet 19/9. Tuskin he niin kauan voivat olla erossa pienistä lapsistaan.

Äänestä

Valetta oli myös Charlesin ja Dianan liitto , ihan alusta kähtien
Järjestetty kulissi , he tiesivät sen itsekkin
Monarkia esitti ihanaa satua , kunnes Diana avautui ,
Edward löysi amerikkalaisen naisen , hänen syyksi laitettiin lähtö
Vaikka todellinen syy löytyy historiasta , Edvard ihaili suuresti Hitleriä
Hänellä oli vahva yhteys natseihin
Asia oli tulenarka ja loput tiedämmekin . On ihan älytöntä syytellä ihmisiä kun kertovat tuosta elämästään hovissa . Eihän tuollaiseen instituutioon voi luottaa

Äänestä
  • edvardin aikaan maailma oli toisenlainen, hänen natsiyhteytensä oli helposti peiteltävissä, media kirjoitti mitä valtaapitävät halusivat. wallisin menneisyys oli kyseenalainen ja ilmeisesti myös kuninkaalliset tiesivät että taustalla ja motiivina oli petos. wallisin kirjeethän olivat aika karua luettavaa mitä tulee edvardiin. Tässäkin huomasi että monarkia voittaa aina. Dianan kohdalla kyllä tehtiin virhe, mutta siitähän sitten opittiin. Tosin se virhe tehtii myös Margaretan kohdalla joka taisi alkoholisoitua kun ei saanut avioitua sen miehen kanssa jonka kanssa halusi.

    Äänestä

Fox News: Murkis ja tämän aviomiehenä tunnettu Harry olivat järjestäneet amerikkalaiselle medialle pr firmansa kanssa kukkien laskemistilaisuuden ja charles sai tietää siitä joten soitti williamille ja kertoi että ottakaa tämä petturipariskunta mukaanne. Meghan Markle olisi käyttänyt jopa kuningattaren kuolemaa populistisesti hyväkseen!

Äänestä

Markle haluaa nyt nauhoittaa uudelleen spotifyn viimeiset jaksot koska siellä on dirtyä kuninkaallisesta perheestä. Kaikki jaksothan ovat sisältäneet vittuilua rivien välistä ja ne on kohdistuneet aina Catherineen. Ilmeisesti spotify ei suostu tähän. Bethany Frankel kertoi että kun hän kritisoi Marklea niin häneltä perutettiin kaupallisia sopimuksia.

Äänestä
  • Kyllä pitää olla kateellinen ihminen tuo Markle. Kadehtii Katea kun ei päässyt itse tulevaksi kuningattareksi. Milloin Harry tajuaa mistä tämä kauna kertoo. Meghan yritti varmasti kiivetä Williamin lahjetta pitkin valtiatareksi. Tästä veljesten vihakin johtuu. Meghanin motto: "Megan saa sen mitä haluaa". petti sillä kohtaa.

    Äänestä

Tämän naisen mikään tarina ei kyllä kestä faktantarkistusta, pelkkää valetta ja väritettyä "hänen totuuttaan".

Äänestä

Joku avustaja kertoi että Markle oli todella pettynyt kun heidät asutettiin tuonne Kensingtonin palatsin sisäpihalla olevaan mökkiin. Sitähän ne haukkui myös netflixissä, että se oli matala ja epäkäytännöllinen. Avustajan mukaan nainen odotti että hän olisi saanut lukaalin palatsista jossa olisi kestittänyt ystäviään tai sanotaan niitä ihmisiä joista halusi hyötyä. Avustan mukaan Meghan osaa olla hurmaava mutta jos asiat eivät mene kuin hän hluaa tulee hirviö esiin. Ehkä hän vuodatti sitten katkeruutta Harryyn ja rupesi vertaamaan tätä veljeen joka "saa kaiken". Harryhän on aina elänyt muiden rahoilla edes Dianan perintöä ei halunnut kuluttaa vaan Charles maksoi Montesition käsirahan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Murkilla on oma podcast spotifyssä jossa sillä on vieraita mutta käytännössä puhuu vain itsestään. Valehteli että Archien lastenhuoneessa etelä-afrikan vierailun aikana syttyi tulipalo ja silti piti mennä vierailulle koska kuninkaalliset tai taustajengi siihen patisti. Itkin ja tärisin, valehteli Murki Serenalle värisevällä aäänellä kuin Oprahille aikoinaan.
No totuus oli se, ettei archibald edes ollut samassa huonessa missä lämmitin alkoi savuta ja siitä selvitiin kun otettiin johto pois seinästä. Mitää tulipaloa ei ollut.Murki siis valehteli törkeästi, patologinen valehtija kun on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu