Mitä oluesta saa tehdä ?

Anonyymi

Ostan olutpullon kaupasta. Kysymys mitä sille saa tehdä ja mikä on kiellettyä ?

Ei tietenkään saa alaikäiselle tarjota tai myydä mutta muita kieltoja lienee.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On vähän outo kysymys, pakko sanoa.

      Yleensähän olutta ostetaan juotavaksi.
      Mutta saahan siitä tehdä, esim. käyttää ruuanlaitossa makua antamaan.
      Ei oluesta nyt kauheesti voi mitään tehdä.

    • Anonyymi

      Olut kuitenkin sopii lähes mihin vain: lähes kaikkiin niihin ruokiin, mihin käytetään viiniä – ja lisäksi moneen muuhunkin.

      Yksinkertaistaen voi sanoa, että punaviinin voi vaihtaa ruoanlaitossa tummaan olueen ja valkoviinin voi korvata vehnäoluella tai vaalealla lagerilla. Sekä viini että olut antavat ruoalle makua ja hapokkuutta, mutta eri tavalla. Olut voi olla ruoassa vain pienessä roolissa, esimerkiksi lorauksena kastikkeessa. Tai se voi olla reseptin tärkein raaka-aine, kuten pelkästä oluesta ja mausteista sekoitetussa marinadissa.

      Ruoassa oluen maku muuttuu, joten oluella höystetty ruoka voi hyvinkin maistua myös hänelle, joka ei juomana siitä välittäisi. Koska keitettäessä oluen alkoholi haihtuu, esimerkiksi olutliemessä haudutettu liha tai oluella maustetut padat sopivat myös lapsille.

      Yksi perinteisimmistä tavoista käyttää olutta ruoanlaitossa ovat erilaiset padat ja haudutettavat ruoat. Tyypillisesti jos lihapataan lorautetaan olutta, se on vahva-aromista stoutia tai portteria. Esimerkiksi haudutetut karitsanpotkat maustaa tuhdin maltainen Mattson Imperial Porter. Patoihin taas sopii myös tumma lager, kuten mureassa riistapadassa käytetty tšekkiläinen Krušovice Cerne.

      Jos haluat lihapataan kepeämmän maun, käytä tumman oluen sijasta vehnäolutta. Vehnäolut on oikea valinta myös silloin, kun kokkaat merenherkkuja: sinisimpukoita, kalakeittoa tai kalaisaa pastaa.

      Perinteiseen merimiespataan taas kuuluu vaalea lager. Samoin sipulikeitolle vaalea lager antaa ihan uudenlaista maltaista makeutta.

      Simpukoiden kanssa taas toimii trendikäs hapanolut. Kiehauta oluesta liemi, mausta se valkosipulilla ja lopuksi maut voi pyöristää kermalla.

      Jos osaat käyttää googlea niin laita hakusanoiksi olut ruuanlaitto.

      Mä en jaksa googlettaa kaikkia joihin olut käy.

    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/8504b62f-abe9-409e-bcf4-92cc09090d4c

      Käy lukee jos ylläpito ei poista kun ihmiset ei osaa enää käyttää googlea kuten oli joskus 20 vuotta sitten kun ihmiset osas laittaa hakusanoja.Näköjään ihmiset tyhmistyy etteivät osaa enää omilla aivoilla ajatella vaan valmiina pitää kaikki saada.

      Jos on aikaa kirjoittaa tänne niin on aikaa laittaa pari hakusanaa googleen.

    • Anonyymi

      Naapurin teini oli kylässä ja kävin vääntämässä vartin tankopaskan. En sitä siinä sitten heti huomannut kun vasta jälkeenpäin alkoi epäilyttää että olusia oli vähemmän jääkaapissa. Enkä sitäkään kun lähti pois miksi housut pullotti niin valtavasti..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5248
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3407
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1542
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      186
      1410
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    Aihe