Ei taida olla varsinkaan nykyään sellaisia miehiä jotka tykkää hieman pullukoista naisista sillä sitten mahdollisuudet ovat allekirjoittaneella vielä enemmän minimissä kehenkään ja ikääkin tulee vuosivuodelta lisää. Kun sitä on muutenkin kehonrakenteeltaan aina ollut elämän alusta lähtien sellainen lihapyörykkä niin hoikkuuden kanssa on tehtävä enemmän töitä ja ruokavalion. Trendihän on sellainen fitness ja mallimainen vartalon muoto ja eikä tuota pituuttakaan ole suotu liiaksi joten vielä huonompi juttu. Persoona on sitten ihan toinen tarina joten jaksaako sitäkään enää kukaan mies katsoa minuuttiakaan vierellä.
Sitä kun on vähän enempi sellainen ja tälläinen ja tommoinen
29
95
Vastaukset
- Anonyymi
Taas seliseli. Ylimääräinen läski on suoraan seurausta siitä mitä ja miten syöt. Geenimussutus on aikansa elänyt vale, geeneillä ei juurikaan ole tekoa lihomisen kanssa. Lääkkeet on toinen: yksikään lääke itsessään ei lihota mutta saattavat aiheuttaa ruokahalun lisääntymistä jolloin tietenkin syödään niin ettei lihoa. So simple as that. Pituus, kropan rakenne, jalan koko yms. ovat sitten taas asioita jotka tulevat geeneissä mutta ylipainoisena ei synny YKSIKÄÄN. Ylipainoiseksi tullaan SYÖMÄLLÄ väärin, ei ole edes liikunnastakaan juuri kiinni koska jos syö aamupalaksi mäkkärit, lounaaksi spagettia, jälkkäriksi vehnäpullaa, illalla pakastepizzaa ym. niin MISSÄ VAIHEESSA NUO KULUTETAAN?? Plus lisäaineet ja muut myrkyt siihen päälle, nekin pitäisi poistaa kehosta välillä mutta jatkuvalla pskan syönnillä ei tule kuin lisää myrkkyä, lisää läskiä, lisää syöpäsiä, D2 ym ym. Luepas asiaa insuliiniresistenssistä, haima insuliini jne. Että kuinka haitallista keholle on jatkuva inskan tuotto, hae tietoa myös vhh/ketoruuasta jotka eivät siis ole mitään dieettejä vaan ELÄMÄNTAPA jota elämällä läski lähtee ja elämä paranee ja pitenee.
Kannattaa lopettaa se itsensä huijaus ja katsoa raakaa totuutta silmiin. Tsemppiä.- Anonyymi
Kuuntele tätä Jumalasta seuraavaa ap. Hän on laki, hän on totuus.
- Anonyymi
Siis tämä totuudentorvi. Tai jätä kalorit nolliin niin eiköhän se loppu silläkin tule.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuntele tätä Jumalasta seuraavaa ap. Hän on laki, hän on totuus.
Pöljä. En todellakaan ole Jumalasta seuraava enkä varainkaan laki mutta totuuden torveks ovat joskus jossain väittäneet eikä aina olla tykätty mutta loppuviimeks asioista puhuttu ja yhteisymmärrykseen päästy. Ja hei, mulle on aivan sama miten kukakin elää mutta silloin kun kitinää niin ihan ekaks pitää ne omat valinnat katsoa, olisko parannuksen varaa, jos on eikä tee omaksi parhaakseen asioita oikein niin eipä paljoa kannata kitistä.
- Anonyymi
Oletpa todella viisaan kuuloinen ihminen, en ole koskaan kuullutkaan noita asioita mitä luettelit. Pitäisiköhän sinun lukea lääkäriksi vai oletko jo? Sinussa on selvästi ainesta jopa ylilääkäriksi...aloittaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletpa todella viisaan kuuloinen ihminen, en ole koskaan kuullutkaan noita asioita mitä luettelit. Pitäisiköhän sinun lukea lääkäriksi vai oletko jo? Sinussa on selvästi ainesta jopa ylilääkäriksi...aloittaja
En ole lääkäri eikä minust semmosta tulekaan. Enkä siis pahalla tarkoittanut mutta jos yhtään kiinnostaa niin googlaile vaikka aikas kuluks, ei vhh/keto mitään rakettitiedettä ole, ihan jokaisen saatavissa ja sovellettavissa tieto ko. asiasta🙂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole lääkäri eikä minust semmosta tulekaan. Enkä siis pahalla tarkoittanut mutta jos yhtään kiinnostaa niin googlaile vaikka aikas kuluks, ei vhh/keto mitään rakettitiedettä ole, ihan jokaisen saatavissa ja sovellettavissa tieto ko. asiasta🙂
En googlaile kun on tiedossa nuo asiat. Ihminen on minusta psyykkinen ja fyysinen kokonaisuus ja nämä asiat vaikuttavat ihmiseen myös silloin jos paino nousee huomaamatta. Ihmisen elämä ei ole mitään kiveen hakattua ja sitä myös itse yritän oivaltaa tässä elämässä ylä ja alamäkien kautta. Asioita voi myös miettiä monista kulmista eikä kaikki ole yksioikoista. Myötätuntoni menee niille joilla on ollut elämässä kamppailua painon kanssa, joillekaan se ei ole helppoa kun lihoo herkästi jo vaikka katsookin leipäpalaa. Elämätilanteet ovat myös yksi painonnousun syy tai joillakin myös painonlaskeminen.
- Anonyymi
Itsellä on keho,jossa naisen jalat,ja vielä töissä treenautuneet. Selkä on leveä,kuin tukkijätkällä,kylkiluut semmoiset ulkonevat vielä että näyttää eestäkin kotenkin leveltä. Käsivarrret on normaalit, kyynärpäistä alaspäin. Ylempää kuin jätkällä joka punttia vetelee penkistä. Että kyllä se kehon rakenne peritään ja tulee arjessa. En voi pitää t paitoja jotka on naisille. Hiha ei vaan riitä. Farkut pitää plla kokoa 40-42, riippuu mallista. Lantiota oon inhonnut koko ikäni. Se on leveä. Tunnen olevaniväärän mallinen tuolta osin eniten,enkä sen lantion kanssa luita kolistelematta mahdu ahtaisiin väliköihin,on lukuisia kertoja lantioluut osuneet johonnekin töissä. Toki,oli nuorempana suht ok lapset tehdä.
- Anonyymi
Geeneillä on todellakin tekemistä aineenvaihdunnan kanssa. Ja suolistobakteereilla myös. Olet pelkästään tyhmä suurisuinen besserwisseri. Kaikki voi laihtua mutta kyllä se toisille on helpompaa ja osa ei liho vaikka söisi melkein mitä vaan. Lisäksi aineenvaihdunta hidastuu iän myötä. Älä selitä asioita, joista et VIELÄ ymmärrä mitään. Sivusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole lääkäri eikä minust semmosta tulekaan. Enkä siis pahalla tarkoittanut mutta jos yhtään kiinnostaa niin googlaile vaikka aikas kuluks, ei vhh/keto mitään rakettitiedettä ole, ihan jokaisen saatavissa ja sovellettavissa tieto ko. asiasta🙂
VHH/Keto tappoi minut melkein viime uutenavuotena …
Se käy vain niille ihmiselle joiden maksa ja sappi ja muut elimet on täysin kunnossa…
Samoin sokeriaineenvaidunan pitää olla kunnossa…
Keto ei ole lääke esim diabetekseen niiku moni luulee…
Se on suoraan sanottuna myrkytysvaaralla ja hengellä pelleilyä …
Vaarallinen dieetti jos kehon sokerinsäätely maksassa ei ole kunnossa.
Terveisin eräs vuosia ketoilut joka keho ei kyseistä dieettiä kestä vaan toimii niinkuin haluaa…
En voi suositella tätä yleistä tätä yleistä asetooni muotidiettiä kenellekään…… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VHH/Keto tappoi minut melkein viime uutenavuotena …
Se käy vain niille ihmiselle joiden maksa ja sappi ja muut elimet on täysin kunnossa…
Samoin sokeriaineenvaidunan pitää olla kunnossa…
Keto ei ole lääke esim diabetekseen niiku moni luulee…
Se on suoraan sanottuna myrkytysvaaralla ja hengellä pelleilyä …
Vaarallinen dieetti jos kehon sokerinsäätely maksassa ei ole kunnossa.
Terveisin eräs vuosia ketoilut joka keho ei kyseistä dieettiä kestä vaan toimii niinkuin haluaa…
En voi suositella tätä yleistä tätä yleistä asetooni muotidiettiä kenellekään……Keto ei myöskään ole aivoterveydelle hyväksi. Hiilihydraatit ovat aivojen polttoainetta.
- Anonyymi
Usein match made in heaven nassut muistuttaa toisiaan. Itseäni ei haittaisi jos hänelle kiloja olisi hieman tullut.
- Anonyymi
Kiva et olet löytänyt samankaltaisen nassun ja olet onnekas siinä suhteessa, toivon hyvää teille👍🏻
- Anonyymi
Tärkeintä että olet itse tyytyväinen. Mitään väliä mitä muut on.
- Anonyymi
No höpsö. Ei todellakaan ole niin, että kaikkien ihannenainen olisi fitness tai mallimainen vartalon muoto.
Itselläni oli ihana naisystävä, jota tapailin lähes vuoden, niin hänen vartalonsa oli todella upea, vaikka ei ollutkaan fitness tai mallivartalo. Pidin hänen vartalostaan todella paljon. Hän myös sen tietää.
Se käsitys mikä itselleni on muodostunut, niin ei kyse ole aina siitä, että ruokailisi esimerkiksi epäterveellisesti tai epäsäännöllisesti, vaan kehon muodostumiseen vaikuttavat useammat eri tekijät kuten esimerkiksi aineenvaihdunta jne.
Ja tuo pituuskysymys on myös ihan samaan kategoriaan kuuluva eli kaikki eivät ole pitkiä, vaan aivan täydellisiä siinä pituudessaan, jonka elämä on luonut.
Hyvä ystävä. Eli ei tarvitse olla huolissaan siitä, että vartolo olisi pyöreähkö tai pituutta mielestäsi ei olisi riittävästi.
Olet upea juuri sellaisena kun olet ja tiedän, että sinulla on myös kysyntää, kun vaan sen itsellesi sallit.
Mies - Anonyymi
Itse en ole mikään kamalan lihava, mutta en laihakaan. Olen ihan hemmetin lyhyt ja onnettomasti ihastun pitkiin miehiin. Siis ihan mahdoton yhtälö. Kuitenkin aina päätynyt yhteen lyhyemmän miehen kanssa, mutta joku ei vaan toimi.
- Anonyymi
Älä ruikuta vaan laihduta. Se pullukkana olo on muuten epäterveellistä ja saat rasvamaksan. Tiedän että on vaikeaa, itselläkin talvella tullut 5 kiloa taas, mutta hoidan ne pois enkä ruikuta täällä.
- Anonyymi
Ätmi kaivoi taas välilehdiltään yhden sivupersoonansa joka on ilmeisesti ruoka-aikaan kotona ollut leidi tällä kertaa. Kokeiles incelitrolli vaikka vapaaehtoistyötä niin kasvaa se olematon itsetuntokin mutta jätä päiväkodit ja koulut listalta pois. Hursti auttaa ätmejäkin irrationaalisesta ajattelusta
Tiedän useita miehiä, joille on kelvannut pyöreä nainen. Ei se ole aina niin selkeää mitä joku tahtoo. Mutta tällaisena kranttunakin saa olla aina ilman. Ei niitä fitnespimuja saa jollei ole itsekin täys 10 miehenä.
- Anonyymi
Timmi ja nuori pitää olla fitnesspimuille.
- Anonyymi
Lihaksikas pitkä nainen ei ole kenenkään miehen unelma.
Hoikka kaareva vartaloinen 150-165 cm normaali nainen taasen on.
Kuka tollo siellä taas kuvittelee että 175c m muskelileidi ois naisellinen?- Anonyymi
Kato nyt itsekin!
Nämä pitkät muskelileidit ei ole miesten ihannenaisia
https://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/a/66860a2a-4a56-4e8d-b0be-1f26b6e8ec6d - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kato nyt itsekin!
Nämä pitkät muskelileidit ei ole miesten ihannenaisia
https://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/a/66860a2a-4a56-4e8d-b0be-1f26b6e8ec6dJep. Mistä tää legenda pitkien ja lihaksikkaiden ihannenaiseudesta kumpuaa.
Kautta aikojen miesten unelmanaiset on ollut lyhyitä tai normaali pituisia kurvikkaita naisia
Kuten tämä 157 cm kim
https://www.elle.com/uk/fashion/celebrity-style/articles/g16656/kim-kardashian-style-file/ - Anonyymi
Ai ei ole vai 😂
Kerroppas miten vitussa ,minulla yli 180 amatsoni muskeli naisella on niin kova kysyntä…
Niitä jotka näkee asiat toisella tapaa on todellakin tässämaassa.
Kaikki ei elä tuon vanhanaikaisen vain 160cm vai siro nainen on ihana muotin kanssa enää todellakaan …
Vaan makunsa kullakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ei ole vai 😂
Kerroppas miten vitussa ,minulla yli 180 amatsoni muskeli naisella on niin kova kysyntä…
Niitä jotka näkee asiat toisella tapaa on todellakin tässämaassa.
Kaikki ei elä tuon vanhanaikaisen vain 160cm vai siro nainen on ihana muotin kanssa enää todellakaan …
Vaan makunsa kullakin.No harvemmin missään ihaillaan muskelia.
Marilyn Monroet, Kim Kardashianit, Beobcet, Jennifer Lopezit ja muut lyhyet tai normaali naisen pituiset kurvikkaat naiset ilman muskeleita on ihailtuja ympäri maailmaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No harvemmin missään ihaillaan muskelia.
Marilyn Monroet, Kim Kardashianit, Beobcet, Jennifer Lopezit ja muut lyhyet tai normaali naisen pituiset kurvikkaat naiset ilman muskeleita on ihailtuja ympäri maailmaaTässäkin ihan tavallisia hoikkia kurvikkaita naisia joilla harvoilla pituutta yli 165 cm
Hyvin suosiossa on 150-165 cm tavallisen naisen pituiset tavalliset lihakset ja tavallisen naisen kurvikkuuden omaavat naiset.
https://www.yournextshoes.com/hottest-women-world/
- Anonyymi
Sehän on itsestään kiinni. Itse olen suurimman osan aikuisiällä ollut alipainoinen. Sitten sairastuin aineen vaihdunta sairauteen ja sain lapset raskaudet olivat vaikeita ja olin lepohoidossa suurimmanosan ajasta. Painoa tuli . No nyt syksyllä pudotin 9 kiloa ja nyt tarkoitus ainakin vielä saman verran pudottaa. Tuo sairaus toki tekee siitä hankalampaa ja muutkin sairaudet. Mutta eipä tuo haitanne. Itseni takia teen. Ja mies vaan sanoo ettet sinä ole lihava tai näytä pahalta. Olet kaunis. Samalla tavalla halunnut koko ajan.
- Anonyymi
Keskiverto suomalaisen miehen mielestä suominainen ei oo koskaan tarpeeksi hyvä että älä huoli.
- Anonyymi
Josko nyt ensin hoitaisit sen tyypilisesti nuorten läskien korvien väli uikun ruikun asenteen paremmalle tolalle
Ja rupeaisin olemaan se muodokas ja ihana nainen mikä voit parhanmillasia olla.
Toi uikun ruikutus ei kaunista ketään…
Päätä olla ihana ja näytä se ihanuus muillekkin ja ylläty miten paljon niitä jotka tykkää on. Terveisin nainen jolla oli yhtä paska asenne itseen kuin sulla nuorena…
Just semmoinen tyypilinen läskien korvien väli ongelma …
Semoinen on jokasella pullakalla maassa jossa vihataan läskiä yleisesti…
Mutta älä anna ihanteiden vaikuttaa sinuun …
Vaan ole se ihana nainen mikä olet ja nauti elämästäsi .
Teirveisin haluttu BBW julkkis😎
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110934
- 525220
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452433- 302133
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131701Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421544Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301241Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351166Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892