Paljonko maksaa diagnoosi ja korjaustyö?

Anonyymi

Paljonko nykyään ottavat yleiskorjaamoilla vianetsinnästä per tunti?

Semmoinen ongelma kun takanakin levyjarrut, oikealla laahasi, ja kuului ihan satunnaissta kiljumista, jonkinajan kuluttua yltyi moottoritienopeudessa lähes jatkuvaksi kiljunnaksi. Avasin jarrut, putsailin ja herkistelin paikkoja, vaikuttaa että jarrupalojen liikuntaurat niin pskassa että eivät ole päässeet vissiin palautumaan kunnolla. Voitelin jarrusatulan liukutapitkin kumirasvalla.
Jarrupaloissa on vielä niin paljon kitkapintaa jäljellä, että se kiljunta ei ole johtunut ainakaan kulumisvaroittimesta. Putsailin jarrupalojen kitkapinnat jarrukliinerillä, joissain kohti oli kiillottumia joita teräsharjalla vähän karhensin.

Nyt jarrut pysyivät enimmäkseen hiljaa, mutta hiljaisessa vauhdissa esim. parkkkipaikalla silloin tällöin kuuluu edelleen muutama kiljahdus.

Lieneekö pyöränlaakeri ottanut itseensä kun jarru välillä laahasi vanteen todella kuumaksi niin että parkkipaikalla oikein naksuminen kuului kun paikat alkoi jäähtyä.

Ko. takapyörän ollessa kohotettuna kokeilinkin tuntuuko välyksiä, mutta käsivoimin kokeiltaessa ei välyksiä tuntunut.

Jokinhan siellä kiljahtelee pyörän pyöriessä.

Prkeleen levyjarrut, ei taida takajarruissa olla mikään fiksu keksintö Suomen oloissa...

1

273

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Riippuu korjaamosta, mutta arvio on, että 40€-130€/h

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe