Narsistin pahimmat viholliset ovat hänen omat lapsensa ja aviomies. Narsistiäiti ei suoraan hauku sanallisesti, vaan osoittaa teoillaan tai tekemättä jättämisillä lapselle sen ettette ole mitään. Hän asettuu aina lastaan tai aviomiestään vastaan oli asia mikä tahansa. Hän pelkää alitajuisesti siinä että se valta, joka hänellä tulee olla, luisuukin pois ja hänestä tuleekin se mitätön. Siksi hän myös hankkii itselleen tukea lahjomalla tukemaan kuvittelemaansa valtaa. Jos vastassa on aviomies tai joku lapsista, hän lahjoo muut perheenjäsenet omalle puolelleen antamalla heille lahjuksia ja suosimalla heitä. Hän saa perheen riitaiseksi ja siitä sekasorrosta narsisti hyötyy.
Samoin hän lahjoo naapureita ja muita ulkopuolisia menemällä kakut ja pullapussit kainalossa tekemään ilmaisia palveluksia. Kaikki palvelut ovat ilmaisia. Nämä ajattelevat sen jälkeen narsistista vain hyvää, eivätkä voi uskoa jos kuulevat muilta perheenjäseniltä, kuinka sairaasti hän kotona käyttäytyy. Narsisti osaa näytellä tervettä ulkopuolisille, mutta kotona kun ei ole ulkopuolisia läsnä, hän käyttäytyy sairaasti. Hän kuin omistaa perheenjäsenet ja voi kohdella näitä ihan miten haluaa, perheenjäsenten olisi vain toteltava ja taivuttava hänen tahtoonsa.
Hän tarvitsee perheenjäseniään koko ajan ja käyttää surutta lastensa elämää itseään varten, mutta kääntää muille asian niin että lapset tarvitsevat häntä ja hän muka tekee lähes vuorokaudet ympäri lasten tai lapsen puolesta. Hän pyyhkii puhdasta pöytää jatkuvasti vaikkei kukaan ole pöydällä syönyt tai juonut ja sitten valittaa ulkopuolisille kuinka raskasta hänellä on ja ulkopuoliset saavat sen kuvan että hän vain siivoaa kun muut kokoajan sotkevat. Hän on tuonkin lukenut tai kuullut joltakin jolla oikeasti on tehtävää työtä paljon perheessä ja hän on keksinyt että kun sanoo noin saa muilta arvostusta vaikka oikeasti ei ole tehnyt mitään. Hän häpäisee siten oman perheensä.
Narsisti elää omassa maailmassaan jossa asiat eivät ole lainkaan niin kuin ne oikeasti ovat, vaan kuten hän itse kuvittelee niiden olevan. Hän ei elä samassa maailmassa muiden kanssa.
Narsistin pahimmat viholliset
14
197
Vastaukset
- Anonyymi
Tottakai vanhempaansa tulee totella mutta, narsistille totteleminen on sama asia kuin palveleminen. Jos et palvele, et myöskään silloin tottele ja silloin olet narsistin mielestä viallinen ja sinut pitää korjata väkisin ja pakottamalla tottelemaan. Tämä tarkoittaa käytännössä että sinä palvelet.
- Anonyymi
Narsisti on itse alituisesti ongelmissa koska on osaamaton ja taitamaton tekemään itse juurikaan mitään. Toisen täytyy nostaa hänen suosta kerta toisensa jälkeen. Siksi hän käyttää lastensa elämää hyväkseen, koska he osaavat ja heidän on ollut pakko oppia osaamaan ja selviytymään koska narsistin kanssa eläminen vaatii sitä. Narsisti ei sitä tajua että lapsi osaa koska on joutunut tekemään hänen puolesta asiat jotka hänen kuuluisi osata. Roolit kääntyvät, lapsesta tulee käytännössä vanhempansa vanhempi ja vanhempi taantuu täysin lapseksi joka elää lapsensa varassa.
Narsisti ei tarvitse opetella itse lukemaan, koska hänellä on lapsi, joka lukee hänelle tekstit ja viettää koko elämänsä narsistin vieressä suorittaen tuota tehtävää. Narsistin mielestä ongelma on ratkaistu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Narsisti on itse alituisesti ongelmissa koska on osaamaton ja taitamaton tekemään itse juurikaan mitään. Toisen täytyy nostaa hänen suosta kerta toisensa jälkeen. Siksi hän käyttää lastensa elämää hyväkseen, koska he osaavat ja heidän on ollut pakko oppia osaamaan ja selviytymään koska narsistin kanssa eläminen vaatii sitä. Narsisti ei sitä tajua että lapsi osaa koska on joutunut tekemään hänen puolesta asiat jotka hänen kuuluisi osata. Roolit kääntyvät, lapsesta tulee käytännössä vanhempansa vanhempi ja vanhempi taantuu täysin lapseksi joka elää lapsensa varassa.
Narsisti ei tarvitse opetella itse lukemaan, koska hänellä on lapsi, joka lukee hänelle tekstit ja viettää koko elämänsä narsistin vieressä suorittaen tuota tehtävää. Narsistin mielestä ongelma on ratkaistu.Siis narsistinen asenne on pitää muita osaamattomana, koska narsistin tapa on se ainoa oikea. Exällä oli sellainen äiti jonka mielestä mieheni ja minä olimme osaamattomia ja siksi hänen piti tehdä aina kaikki. Mieheni ei edes siivonnut juurikaan kun oli äiti käynyt kotona siivoamassa minäkään en edes sitä hänen siivous apuaan edes halunnut, mutta hän vain tuli ja teki mitä lystää. Ei ollut kunnioitusta siitä, että ollaan jonkun toisen aikuisen lapsen kodissa. Teki kyllä pahaa katsoa vierestä kun ex sai jatkuvasti kaikkeen tekemiseen äidiltään kommenttia tyyliin " ei tuosta tule mitään" ja nauroi päälle. En ihmettele miksi sitten ex myös oli todella itsekäs ja kontrolloiva kun malli oli kotoa tuo ettei muut osaa. Narsistiseen käytökseen kuuluu toisten mitätöinti ja vähättely. Silloin kun onnistut jossakin narsu ei ilmesty kehumaan osaamisestasi. Et myöskään saa ajatella itsestäsi mitään positiivista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis narsistinen asenne on pitää muita osaamattomana, koska narsistin tapa on se ainoa oikea. Exällä oli sellainen äiti jonka mielestä mieheni ja minä olimme osaamattomia ja siksi hänen piti tehdä aina kaikki. Mieheni ei edes siivonnut juurikaan kun oli äiti käynyt kotona siivoamassa minäkään en edes sitä hänen siivous apuaan edes halunnut, mutta hän vain tuli ja teki mitä lystää. Ei ollut kunnioitusta siitä, että ollaan jonkun toisen aikuisen lapsen kodissa. Teki kyllä pahaa katsoa vierestä kun ex sai jatkuvasti kaikkeen tekemiseen äidiltään kommenttia tyyliin " ei tuosta tule mitään" ja nauroi päälle. En ihmettele miksi sitten ex myös oli todella itsekäs ja kontrolloiva kun malli oli kotoa tuo ettei muut osaa. Narsistiseen käytökseen kuuluu toisten mitätöinti ja vähättely. Silloin kun onnistut jossakin narsu ei ilmesty kehumaan osaamisestasi. Et myöskään saa ajatella itsestäsi mitään positiivista.
Ihminen on sellainen että mitä hän osaa hän myös tekee mielellään, narsisti ei ole mikään monitaituri hän osaa kehua itseään siinä kaikki taidot. Kun eletään aidossa ja oikeassa maailmassa siinä narsisti ei todellakaan osaa juuri mitään, vaan hän hyppisi toisten olkapäillä, sen hän tietysti osaa, että pääsisi aina valmiille tekemättä itse mitään. Lapset osaavat ja tekevät ja kiitokseksi siitä narsisti halventaa heitä vertaamalla ja asettamalla aina muut paremmiksi kuin heidät, se on hyvä keino pitää lapset kurissa ja palvelijoina itselleen. Ettei lapsi vaan luule pärjäävänsä yksin, vaan tietää tarvitsevansa äidin jota nuhteettomasti palvella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen on sellainen että mitä hän osaa hän myös tekee mielellään, narsisti ei ole mikään monitaituri hän osaa kehua itseään siinä kaikki taidot. Kun eletään aidossa ja oikeassa maailmassa siinä narsisti ei todellakaan osaa juuri mitään, vaan hän hyppisi toisten olkapäillä, sen hän tietysti osaa, että pääsisi aina valmiille tekemättä itse mitään. Lapset osaavat ja tekevät ja kiitokseksi siitä narsisti halventaa heitä vertaamalla ja asettamalla aina muut paremmiksi kuin heidät, se on hyvä keino pitää lapset kurissa ja palvelijoina itselleen. Ettei lapsi vaan luule pärjäävänsä yksin, vaan tietää tarvitsevansa äidin jota nuhteettomasti palvella.
Olen ammatti siivooja ja kokki, molempia töitä tehnyt ja intohimoni oli ruuanlaitto. Silti ex narsisti anopin mielestä oltiin osaamattomia. Hän toi omat ruuatkin mukanaan että sai määrätä yksinvaltiaasti mitä ruokaa tehdään. Meillä molemmat oltiin alkottomia niin silti kontrolloiva narsu anoppi asteli sisään kuin omaan tapaansa Kaljojen kanssa ja valtasi talon. Ei mitään tapoja ollut hänellä. Oli aina äänessä. Sitä hänen monologiaa piti jaksaa aina kuunnella, suunvuoroa ei saanut. Miniä sai siinä hiljaisen piian roolin. Ammatti kokkina ja myös siivous työtä tehneenä osasin tosiaan siivota ja kokata, mutta hän Narsismissaan yritti polkea itsetuntoni alas. Nyt naurattaa jo vähän se meno ja sekös häntä harmittaa kun nautin taas osaamisestani.
- Anonyymi
Narsisti itse ajattelee että hänen pelkkä olemassaolonsa on riittävä omalle perheelle. Hän ajattelee että muu perhe on ylpeä kun heillä on tuollainen äiti, vaikka oikeasti lapset häpeävät omaa äitiään. Siksi narsisti kotikuningattaren lapsista voi tulla näkymättömiä, jossakin taustalla ja piilossa eläviä ihmisiä, jotka eivät halua näkyä ettei paljastuisi miten huono niin henkisesti kuin aineellisesti heidän kotinsa on ollut.
Narsistin luonnevian aiheuttama sekasorto ja pahoinvointi perheessä ei ole sitä normaalia vaan sitä voisi verrata sotakokemuksiin.
Narsisti valehtelee sellaisille uusille tuttavuuksille jotka eivät tiedä asioista että hän on ollut yksinhuoltajana kahdelle lapselle vaikka ei ole koskaan sitä ollut. Ei lähimainkaan, lapset ovat huoltaneet häntä koko hänen elämänsä ajan. Narsisti tietää miten asiat esittää vieraille että hänestä itsestään tulisi sanakari. Uudet tuttavuudet sanovat miten teillä on ollut sankariäiti. Äiti kun luki että jollekin suurperheen äidille oli myönnetty mitali hän sanoi että hänelle kuuluisi myös mitali samasta asiasta. Sairas elää omassa maailmassaan. - Anonyymi
Narsistiäiti yrittää saada itselleen huomiota keinolla millä hyvänsä. Ensin hän on ylenpalttisen hyvä kuin taivaan enkeli ja jos ei sillä saa olemus muuttuu hirviöksi. Sen näkee jo olemuksesta, liikkeet hidastuvat, pää ja niska jäykistyy ja katse tuijottava jonnekin etäisyyteen. Se ettet ottanut hänen hyvyyttään vastaan aiheuttaa tuon. Sinun pitäisi hyväksyä se että kaikki mitä hän sinulle tarkoittavinaan on hyvää sinulle vaikka se hyöty olisi hänelle itselleen.
Äläkä vain paljasta epäkohtia silloin narsisti siitä suuttuu, ongelmat täytyy piilottaa ja lasten täytyy antaa kärsiä niistä, mutta narsistin täytyy säilyä puhtaana ja valkeana kuin vastapesty joutsen.
Kuka peittelee ongelmat mitenkin, toisilla on julkisivu, esirippu tai ne ovat syvälle piilotettu ja annettu toisten kannettavaksi. Pääasia ettei narsistilla ole tahraa missään joka paljastaisi että ongelmia on ollut. - Anonyymi
Tottakai lapset tarvitsevat äitiään. Mutta napanuoraa tulee löyhentää pikkuhiljaa, jotta lapsi pääsee itsenäisesti elämään. Toki nykyisin maailman taidetaan katsoa pelkästään ateistien silmin joten lapsista ei saisi käyttää enkeli sanaa ettei vain kukaan suutu. En tiedä onko ääri ateisti yhtä paha kuin ääri uskovainen. Kummankaan maailman kuvaan ei mahdu mikään muu kuin oma heidän tapa käsitellä maailmaa. Hyvyyttä, pahuutta ym. Toki siihen väliinkin mahtuu monenlaista. Tasa-arvoisessa perheessä on tietysti Kuningatar ja Kuningas rinnakkain yhdessä eikä vastakkain. Ajattelen, että en ala kuitenkaan ateisteja miellyttämään, puhun mielelläni enkeleistä. Sitähän lapset ovat, viattomia vielä.
- Anonyymi
Tarkkaa kuvausta. Kuin oma hirviöäitini: julma, lipevä ulospäin, lyttäävä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Välit poikki ikiajoiksi.
- Anonyymi
Pohjalla voi olla äärettömän heikko itsetunto jonka narsisti on oppinut kompensoimaan äärimmäisellä itsekkyydellä. Elämä on ehkä opettanut hänelle tavat joilla pärjää ja niitä ovat röyhkeys ja itsevarmuus ja muiden alistaminen.
Narsisti näkee läheisensä uhkana jos nämä eivät ajattele ja tee niin että hän hyötyy siitä. Narsisti näkee oman perheensä karjana josta lypsetty maito tulee vain hänelle.
Hän ei näe perheenjäseniä itsenäisinä yksilöinä vaan laumana jota hänen tulee hallita.
Lauman hallitseminen vaatii paljon koska lauma koostuu yksilöistä joilla jokaisella olisi oma elämä, mutta narsisti näkee vain yhden elämän, omansa johon sisältyy nuo muutkin. Kaikki on sekaisin. Vähän kuin tutkimusrahat sekoittuisivat omien rahojen kanssa ja sitä pottia voisi sitten käyttää omiin henkilökohtaisiin tarkoituksiinsa- Anonyymi
Ex aviomies lopulta kertoi, että hänellä on todella huono itsetunto. Se selittää paljon sitä miksi hän yritti mitätöidä ja kritisoida minua koko ajan niin paljon. Se oli kotoa opittu malli. Teki kyllä pahaa seurata vierestä miten äitinsä haukkui häntä osaamattomaksi jonka mistään tekemisestä "ei tulisi mitään". Hän ei millään ymmärrätänyt mikä oli hänen koti ja mikä meidän koti.
- Anonyymi
Erittäin mielenkiintoista. Kiitos kokemustenne jakamisesta.
- Anonyymi
Ap juurikin noin. Kukaan muu kuin lähipiiri ei tiedä mitä helvettiä se elämä on, muille esitetään uhria. Tuta saivat ne tyypit suvussa jotka ei narskua tottele. Edelleen pätee hyvä sääntö, taistele tai pakene mieluiten katoa.
- Anonyymi
Narsisti kaikki ontärä tyhmät jako, Marika Qvistin hakuun hakuun hödötin käsien syöttö Haapajärvi, yt Haapavesi, yksi paita Kajaani löytyy intaad Nivala vaate varas
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768