Haydn, harvinainen mestari

Anonyymi

Haydn on oikeastaan ainoa säveltäjä Beethovenin ohella, jonka voi sanoa olevan mestari niin kvartetossa, sinfoniassa kuin sonaatissa. Näiden teosryhmien parissa Haydn tuotti yli 200 teosta yhteenlaskettuna. Beethovenin luvut jäävät pienemmiksi, mutta laatu pärjää. Mozart ja Brahms taasen eivät ole mestareita pianosonaatissa, Schubert jäi puolitiehen sinfoniassa verrattuna 106 sinfonian kingiin Haydniin. Haydn oli paitsi mestari esim. kvartetossa, myös koko lajin alullepanija ja isähahmo! Luominen-oratorio on oopperamiehen onnistuminen samantapaisessa lajissa, Händelin jalanjäljissä. Iäkkään miehen ihmeellinen työ Jumalalle.

7

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä Mozart oli minusta vielä suurempi mestari kuin Haydn mainitsemissasi musiikin muodoissa ja Haydn itsekin totesi Mozartin isälle että tämän poika on suurin säveltäjä jonka hän tuntee ulkonäöltä ja nimeltä. Eivät läheskään kaikki Mozartin sonaatit olekaan suuria teoksia mutta kyllä joukosta löytyy myös todellisia mestariteoksia jotka ylittävät Haydninkin parhaat kyseisen lajityypin teokset emotionaalisessa voimassaan. Sinfonioista joskus lukiolaisena saamieni musiikillisten kokemusten valossa väittäisin että Schubert, "klassillisen kirkas romanttisen tunteen hehkuttama melodikko", kohosi viimeisillä sinfonioillaan Haydnia korkeammalle laatutasolle hurmiollisen romanttisen ilmaisukielensä ja suurten mittasuhteidensa ansiosta Schubert kun "kasvoi suureen tyyliin ja suuriin mittoihin" suuressa C duuri sinfoniassaan, vaikka jo ns. Keskeneräinen sinfonia tunkeutuu uudelle romantiikan maaperälle ja on persoonallinen mestariteos. Haydnin Luominen sen sijaan lienee tämän sävellysmuodon kruunu Vuodenajat oratorion ohella niin suurenmoinen teos kuin Schubertin kesken jäänyt mutta säveltäjänsä kypsää tyyliä edustava Lazarus onkin ja jota on verrattu jopa johonkin Wagnerin oopperaan.

    • Anonyymi

      Haydn on taitava kyllä. Kuuntelin tässä hiljattain kahta wagnerin teosta joista löytyi koukkuja ja myös syvyyttä. Toinen niistä ei yhtä syväulotteinen mutta koukkuisa ja se on se saksan kansallislaulu ja toinen oli valkyrie jossa syvyyttä ja koukkua. Klassisen musamaailman hittiteos tuo valkyrie kuten myös saksan kansallislaulu. Haydnin musaan mitä tulee niin on luonut koukkuja myös, mutta paremmin minä hänet tunnen koukeroisuudesta ja taidokkuudesta kuin koukuista. Haydn on kokonaiskuvassa minusta parempi jods vertaa vaikkapa wagneriin. Mozart ja beethoveni on omassa luokassaan. Mozart koskrettaa emotionaalisesti totta se eli peesaan sun mielpidettä jossa oot kehunu ussein moozarttia!

    • Anonyymi

      "Haydn itsekin totesi Mozartin isälle että tämän poika on suurin säveltäjä jonka hän tuntee ulkonäöltä ja nimeltä. "

      Kyllä, mutta Mozartin Haydn-kvartetot eivät pärjää Haydnille, ja todennäköisesti Mozart olisi palauttanut kunnian ja todennut Haydnin olevan suurin säveltäjä.

      • Anonyymi

        Käsittääkseni Mozartin Haydn kvartetoissa on kuitenkin huomattavasti enemmän emotionaalista syvyyttä ja voimaa kuin Haydnin omissa kvartetoissa konsanaan. Vaikka Haydn tunnustikin Mozartin suuruuden säveltäjänä, aikalaiskritiikki kirjoitti varsin pisteliääseen sävyyn Mozartin uusista kvartetoista johonkin tähän tapaan, että "Uudet kvartetot ovat liian vahvasti maustetut. Kenenpä kitalaki voisi niitä sietää." "Säveltäjä kohoaa todella kauniissa osassaan liian korkealle luodakseen uutta, jolloin sydän ja tunne voittavat varsin vähän." Taisi kritiikki jopa kirjoittaa, että" Ovatko uudet kvartetot tarkoitettu laulettaviksi? Ovatko ne vokaalimusiikkia?" Musiikkitieteilijä Alfred Einstein kutsui kuitenkin Mozartin Haydn kvartettoja musiikiksi pakahtumaisillaan olevasta sydämestä mutta Hildesheimerin mielestä "musiikkia musiikista" kuulostaa paljon paremmalta. Mozart itse piti Haydnia ainoana tasavertaisena säveltäjänä kaikista aikalaisista.


      • Anonyymi

        Haydn sanoi myös Mozartin isälle Leopoldille, että:" Pojallanne on makua ja mitä suurimmat tiedot sävellyksessä. Mutta tiedättekö, ilman minua ja kvartettojani hän ei olisi saanut koskaan mitään tällaista aikaan".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haydn sanoi myös Mozartin isälle Leopoldille, että:" Pojallanne on makua ja mitä suurimmat tiedot sävellyksessä. Mutta tiedättekö, ilman minua ja kvartettojani hän ei olisi saanut koskaan mitään tällaista aikaan".

        Vielä pari klassisen musiikin taitajaa: Johann Sebastian Bach ja Jean Sibelius.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä pari klassisen musiikin taitajaa: Johann Sebastian Bach ja Jean Sibelius.

        Bach oli ylivertaisena kontrapunktikkona ja polyfonisen sävellystyylin mestarina Erkki Salmenhaaran mukaan lähes yli inhimillinen säveltäjänero kuten Mozart ja Beethovenkin ja miksei myös Schubert eikä ketään muuta voi hänen mukaansa verrata heihin niin paljon kuin mm. Melartinia, Tuukkasta, Pylkkästä, Saikkolaa, Aaltosta, Fordellia ym. ihailenkin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      112
      1681
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe