Onko mieheni alkoholisti?

Anonyymi

Useamman vuoden olut maistunut. Nyt ainakin viimeiset pari vuotta ollut joka viikonloppu kännissä. Joka perjantai tulee töistä 24päkin kanssa, 0,5l oluita. Juo perjantai illan ja lauantaina hakee lisää. Sunnuntai menee nukkuessa. Noin vuosi sitten ttlääkäri huomasi maksa-arvojen olevan koholla ja käski olla 4 viikkoa ilman alkoholia. Mies pystyi kahteen viikkoon, sitten teki kuulemma niin mieli. Huolettaa myös se, että mies syö päivittäin lääkkeitä(en tiedä tarvitseeko enää edes niitä kaikkia). Ainakin pancodia, joskus burana 800mg, triptyliä ja paniikkihäiriöön määrättyä masennuslääkettä. Viikolla ottaa illassa yhen tai kaks olutta. Olen yrittänyt puhua, mutta tilanne äityy riidaksi ja mä lopulta itken. Mies ei näe ongelmaa juomisessaan, pystyy kuulemma hoitamaan kotia ja lapsia vaikka vähän juo. Menisi edes muualle viikonlopuksi, mutta tissuttelee kotona ja musiikki pauhaa. Mua ahdistaa olla lasten kanssa kotona. Vihaan viikonloppuja ja lomia. Yritän keksiä koko ajan ohjelmaa, ettei tarvitsisi tuota katsella. Lapset on onneksi aika paljon ulkona tai kavereilla. Onko tämä teidän mielestä alkoholismia? Itse en juo ollenkaan enkä käy missään(enkä voisikaan kun ei ole ketään selväpäistä katsomassa lapsia). Mä en jaksa tätä enää 😭

31

2038

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllähän tuo riippuvuudelta kuulostaa. Itse painin samojen ongelmien kanssa, Miksi se olut on niiin hyvää , että sitä pitää saada kesken viikkoa otettua.
      Laitan tähän heinäkuun 2022 annokset . juon pelkkää keskikaljaa nämä pitää paikkansa. Olen pitänyt kirjanpitoa nyt 4 vuotta.

      La 2.7 14 a (annosta).
      Ti 5.7 12a
      Pe 8.7 14a
      Su 10.7 12a
      Ma 11.7 14a
      Su 17.7 14a
      Ma 18.7 14a
      To 21.7 12a
      Su 24.7 14a
      To28.7 14a
      Pe 29.7 18a

      Paljonta kuulostaa ja niin se onkin. Nyt on ryhdistäydyttävä ettei pullo vie miestä!
      😒😒🆘🆘🔚🔚🔚🔫🔫

      • Anonyymi

        Tainnu viedä jo jos annokset oikiasti pitävät paikkansa


      • Anonyymi

        Nyt annokset 8 sinistä Pirkka kolmosta kerran viikkoon.. Hyvä minä


    • Anonyymi

      Aloittaja asuu alkoholistin kanssa, ja omasta kokemuksestani tiedän että tuossa aloituksessa ei edes tullut koko perhehelvetti esille.
      Useimmat alkoholistien puolisot pitävät kaikkein pahimpana asiana sen juomisen ennustettavuutta. Esim. kun perjantaina voisi laittaa kellon oikeaan aikaan sen hetken mukaan kun juominen alkaa. Se on niin täsmällistä.

      Ikävä kyllä, ilman suurta ihmettä juominen ja perhehelvetti tulee vaan jatkumaan ja jopa pahenemaan. Ainoa ihminen joka jotain ratkaisevaa voisi tehdä on alkoholistin puoliso.
      Hänen täytyy lopultakin tehdä alkoholistille selväksi, ettei aio enää itkeä yhtenäkään viikonloppuna sen toisen juomisen takia vaan...

      Ihan oikeasti, sinun kannattaa hakea apua itsellesi, ennenkuin se on myöhäistä. Kukaan ei ole mennyt naimisiin alkoholistin kanssa, eikä kukaan ole velvolllinen sietämään aviopuolison tai kenenkään muunkaan juomista.

      • Anonyymi

        10v välein määrät tuplaantuu.


      • Anonyymi

        Näin on ja jos on poikamies on muu helvetti.


      • Anonyymi

        Kyllä. Alkoholistin puolisolla on vaihtoehtona a) ohjata hoitoon b)jos ei suostu hoitoon, niin lähteä. Se voi joskus herätellä alkoholistia. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu.


    • Anonyymi

      Ei sun ole pakko tuollaista jaksaakaan lasten takia olisi jopa suotavaa lähteä tuollaisesta tilanteesta kävelemään lasten kanssa sen pystyy sosiaalihuollon kautta jopa selvittämään kuinka nopeasti kun on noita turvakoteja sun muita juurikin kyseisen kaltaisten tilanteiden takia

    • Anonyymi

      Suomalainen alkoholistin raja on helppo vetää. Muistan monen suurkuluttajan jotka on kännissä kaikki vapaat ja vkloput sekä arki iltoisin viiniä saunakaljoineen kehuneen " en ole juoppo. Minä käyn töissä." :D

      • Anonyymi

        Niinhän ne aina sanovat,m tai en ole alkoholisti kun en makaile siltojen alla, ajattelematta että sekin makaaminen on edessä halusi hän sitä tai ei.
        Puheet ei auta , jos ei ihminen itse näe ongelmaansa niin silloin on turha jatkaa suhdetta. Kuka haluaa pilata elämänsä juopon kanssa , kun fiksuja selviä miehiäkin on olemassa joiden kanssa elämä on paljon mukavampaa.
        Ei aina auta edes AA kerhon toiminta , vaikka joillekin on kyllä antanut avun.
        Joten jos haluaa hyvännauhteen toiseen niin silloin pitää olla samat arvot elämisessä .
        Eimkai se kenenkään unelma voi ollakaan saada alkeista rinnalleen


      • Anonyymi

        Kun hitsauskäsi tutisee niin hitsaussaumasta tulee kelvoton.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän ne aina sanovat,m tai en ole alkoholisti kun en makaile siltojen alla, ajattelematta että sekin makaaminen on edessä halusi hän sitä tai ei.
        Puheet ei auta , jos ei ihminen itse näe ongelmaansa niin silloin on turha jatkaa suhdetta. Kuka haluaa pilata elämänsä juopon kanssa , kun fiksuja selviä miehiäkin on olemassa joiden kanssa elämä on paljon mukavampaa.
        Ei aina auta edes AA kerhon toiminta , vaikka joillekin on kyllä antanut avun.
        Joten jos haluaa hyvännauhteen toiseen niin silloin pitää olla samat arvot elämisessä .
        Eimkai se kenenkään unelma voi ollakaan saada alkeista rinnalleen

        Juu ja alkoholistit ovat kovia tekemään töitä, mutta kodin parkkipaikalla sit työstä päästyään ottavat ekat siiderit. On tehtävä paljon työtä, jotta voi kunnolla ryypätä. Siiderikin puoli litraa maksaa jo 3 euroo noin ja olutkin on melko kalliita. Kotikaljaa tekevät, niin saavat litkun halvemmalla.

        Mun alkoholistiveljet eivät pysty hankkimaan mitään, kun kaikki raha menee viinaan. Vaikka kuinka tekevät töitänsä niin aina on rahat loppu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu ja alkoholistit ovat kovia tekemään töitä, mutta kodin parkkipaikalla sit työstä päästyään ottavat ekat siiderit. On tehtävä paljon työtä, jotta voi kunnolla ryypätä. Siiderikin puoli litraa maksaa jo 3 euroo noin ja olutkin on melko kalliita. Kotikaljaa tekevät, niin saavat litkun halvemmalla.

        Mun alkoholistiveljet eivät pysty hankkimaan mitään, kun kaikki raha menee viinaan. Vaikka kuinka tekevät töitänsä niin aina on rahat loppu.

        Katsovat kellosta milloin alko menee kiinni


      • Anonyymi

        On hyvä siirtyä vahvoista juomista oluisiin kun ikää tulee.


    • Anonyymi

      Ei kai siinä miten muut hommat tuleeko häneltä huolehdittua.

    • Anonyymi

      Ihan sama miten neuvoisin sanoisin .Joten menen kirjastoon laina kirja VIRTA HEPO OLOHUONESSA ! Avaa silmäsi. Saman laista typpiä katsoin 12 vuotta, myös 2 lasta.Salasin ja peitelin kaikki asiat: Joudin myös pahoinpidellyksi,väkisin makoi minut, Jos lompakko ei patjan alla, pölli rahani jne Pidin kulissit yllä. Kunnes toinen lapsistani sano äiti jätä tuo jätkä käyttää sinua hyväksi. Heräsin todeliseen elämä..Pian löysikin itsensä kaltaisen vanhemman naisen kun molemmat joivat ,joten vakka kantensa löysi. Hän on jo kuollut. Ainakin on rauha iki- unessa.15.10.22. itä-Helsinki

    • Anonyymi

      Juteltiin miehen kanssa hänen juomisestaan. Ei kuulemma juo humala hakuisesti vaan kyse on enemmänkin tavasta. Ehdotin alkoholitonta, mies mietti hetken hiljaa ja tuumasi, että miksei. Seuraavana viikonloppuna tuli töistä kotiin saman päkin kanssa. Se siitä sitten. Kerroin kuinka paljon tilanne ahdistaa mua ja kuinka tää vaikuttaa koko perheeseen. Ei aio lopettaa. Sanoi, että älä nyt avioeroa tämän takia ota. Heräsin tänä aamuna valtavaan ahdistukseen. En voi vaatia häntä lopettamaan enkä kieltää juomasta. Mutta en voi tuhlata omaa ja lasten elämää hänen juomiseen. Nyt pitäisi saada voimaa jostain ottaa seuraava askel...

      AP

      • Anonyymi

        Ihan niin kaikki alkoholistien vaimot ovat kertoneet ahdistuksestaan miehelle,ja kaikki muutkin keinot vaan alkoholistin elämään ei mahdu empatiaa vaimon tai lasten vuoksi, vaan vähättelee juomistaan ja jos näennäisesti lopettaa niin se pullo on piilossa jossain ja alkaa sala juomisen kausi .
        Minä sanoin miehelle että en voi ajatellakaan että lasten pitäisi elää lapsuutensa katselemalla juoppoa. Sillä heillä on oikeus saada koti missä ei näiden ongelmien kanssa tarvitse kamppailla .
        Ero ei ole koskaan helppoa, mutta kun katsoo omia viattomia lapsiaan niin päätöksen teko on fakta.
        Sitten ne alkaa soitella perään kun on muuttunut ja saovatbettä nyt ollaan oltu kaksi kuukautta ihan ilman viinaa, vaan kun tuntee miehen niin kuulee puhelimessa minkä asteen pöhnäaaä se on soittaessaan . Sinä ja lapset olette oikeutettuja raittiiseen kotiin , jota tämä mies eimtule koskaan sinulle antamaan


    • Anonyymi

      Ahdistaa myös miehen juominen. Pitkät vapaat, lomat ja juhlapäivät jännittää aina jo etukäteen. Aikuiset lapset on nyt ilmoittaneet etteivät halua katsella humalaista isää. Pullo on piilossa milloin missäkin, puhe ja käytös muuttuu illan edetessä. Myös selvinpäin käytös on kireää, äkkipikaista ja vika kaikissa muissa. Lapsille tai minulle tärkeät asiat ei kiinnosta tai niistä puhuttuja asioita ei muista. Omia asioitaan puhuu moneen kertaan, työ ja raha on tärkeässä roolissa. Työ ja arki sujuu vieraamman mielestä varmaan hyvin. Mitä tekisin kun oma jaksaminen alkaa olla koetuksella

      • Anonyymi

        Ainut neuvo —- jätä että saat oman elämän , Ei tule lopettamaan koskaan , ja tiedän nuo vapaa päivien pelot , nekin pahenee vuosien vieriessä kun sivusta katselijana pilaa oman elämänsä. Eikö riitä,että yksi perheestä pilaa elämänsä , mikä pakko kahden elämän pilaaminen kun mahdollisuus hyvään elämään on olemassa sinulla


      • Anonyymi

        Alkoholistiveljeni yritti kerran kuristaa minut.


    • Anonyymi

      Jos juo , kun on paniikkihäiriö niin paniikki vaan tulee pahemmaksi sillä alkoholi on mielenterveydestä kärsiville vaarallista , saavat hetken helpotuksen mutta tauti pahenee.
      Niin että jos jatkaa liittoa alkoholistin kanssa saa olla varma että sairastuu itsekkin lopulta, sillä kukaan ihminen ei siedä jatkuvaa stressiä.
      Ja sitten että pilaa kaikki pyhän ajat juomalla on ihmeellistä sinua kohtaan. Siis ei kestä olla seurassasi vapaa päivinä selvin päin, siinä vaiheessa minä jo lähtisin , ja olenkin lähtenyt aikoja sitten enkä katunut päivääkään että jätin alkiksen
      Kaikki lupaukset on vaan hänen mielikuvitustaan että muka lopettaa juomasta .
      Jos ei tavallinen puhe auta niin laita ehdot alkoholi tai sinä, jos valitsee alkoholin niin tiedät ettei tule koskaan lopettamaan. Siis usein on niin että vaimo lähtee ja alkkis jatkaa juomistaan niin kauan kun kynnelle kykenee

    • Anonyymi

      Viikonloppuna voi ottaa viiniä hyvän ruoan
      kanssa ja sauna oluet.

      • Anonyymi

        Hyvässä seurassa hiukan hyvää viiniä...
        Siinähän se alkoholistin märkä päiväuni.


    • Anonyymi

      Jos pystyy ohittamaan Alkon ja jättää
      ostamatta viinaa ja rennosti miettimään
      arjen asioita ja mitä ruokia ostaa kaupasta
      voi sanoa että tällä kaverilla ei ole
      alkoholiongelmaa.

    • Anonyymi

      Kyllä ehdottomasti on alkoholismia. Itsellä samoja ongelmia, josta juttelin tänään työterveysläkärin pakeilla. Olen menossa "kallonkutistajalle", eli hoitoon. Apua saa, jos nöyrtyy ja ymmärtää hakea. Tomera vaimoni on myös antanut ymmärtää mittansa olevan jo täynnä. Voimia teillekin.

    • Anonyymi

      Ulkopuolinen ei voi objektiivisesti määrittää vieraan tilannetta.
      Omassa liitossani oli 12 vuotta jolloin en nähnyt miestäni selvänä kuin lyhyen ajan perjantaisin alkuillasta.
      Hän tuli kotiin klo 18 tietämissä ja käveli baarikaapille. Kostea jakso jatkui sunnuntai iltapäiviin. Maanataisin varhain hän lähti ajelemaan kunkin ajankohdan työpaikkakunnalleen. Eikä aina ilman promilleja.
      Noiden 12 vuoden jälkeen katsoimme "eläkerahastomme" kertyneen siihen tasoon, että voimme täyslaiskistua. Mieheni jatkoi "harjoittelua" tiheämmin mutta kevyemmin.
      Sitten elämäntapa muuttui täysin. Raitis, hyväkuntoinen mies viimeiset parikymmentä vuotta. Missään vaiheessa mieheni alkoholin käytöstä ei ollut haittaa eikä harmia.
      Juomina hänellä oli itse valmistettu pontikka joka kelpasi myyntiinkin sekä uutteesta valmistettu olut.

    • Anonyymi

      Lyhyt vastaus: Miehesi on alkoholisti.
      Ja sinä sen mahdollistat hyväksymällä hiljaa tämän sirkuksen.
      Paras tapa herättää hänet on antaa nokan alle ne kaksi vaihtoehtoa.
      (Tokikaan en tiedä sitten oletko mahdollisesti taloudellisesti riippuvainen juopostasi mikä varmaan mutkistaa tilannetta))
      Kaikkien läheisten ilmestyminen krapula-aamua juhlistamaan ja kertomaan että tää ei voi jatkua voisi olla se juttu.

    • Anonyymi

      Alkoholi ja panacod on tappava yhvistelmä

    • Anonyymi

      Liika on liikaa eikä päivittäin kenenkään pitäisi alkoholia hörppiä. Mitäpä jos aluksi vaihtaisi keskioluset 2,5 % versioon, saa ottaa pari eikä tunnu paljon missään. Ihan hyvää kuitenkin. Karhun tumma 2,8 % myös maukas.

    • Anonyymi

      Kun keittiön roskalaatikon oven avaa ja vastaan vyöryy alkoholijuomien
      pullomeri niin voisi varovaisesti sanoa että on jonkin sortin ongelma.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe