Eikä varsinkaan Porissa saisi itseään isäksi kutsua , kun aina ajattelee itseään ennen lapsiaan. Osoittaisi edes katumusta vaan kun ei, yrittää jatkaa samaa latua vaikka väkisin.
Ei ole mies eikä mikään
Anonyymi
8158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mis hää käy hiihtämäs.
En o kuulu et täs länel olis.
Hyvä kuulla. Sääliksi käy ihmisiä joille tämä tuottaa vaikeuksia, mutta itse ainakin olen niin väsynyt panikoimiseen koronan ja sodan syttymisen jälkeen, ettei vain jaksa vetää kierroksia vaikka media kuinka yrittää paniikkia lietsoa
Samaa mieltä kuin avaus. Näiden isäntien touhussa kiinnostaa vain oma napa, ei ne omat penskat ja siksi estävät kaiken avun saamisen ja antamisen. Miltä mahtaa tuntua eläkkeellä kun lapsista on henkisesti jäljellä savuavat rauniot? Tuskin löytyy niitä arkun kantajiakaan. Noh, onneksi pieni osa on pystynyt muuttamaan mieltään ja tehnyt edes yhden oikean päätöksen.
Kotkan meripäivät vietettiin tänä vuonna mukavassa kesäilmassa, sää oli mitä mainioin, ei sitten yhtään mustaa pilveä.
Minä-minä-minä y-hyy :D
Näistä kommenteista hiihtoliitosta meripäiviin käynee ilmi näiden herrojen sivistyksen taso.
Mutta Suomen naiset hiihtivät jälleen tyylikkäästi vaikka tuultakin oli kahdenlaista, toinen nostaa hameenhelmaa ja toinen heittää lunta vittuun.
Tunteekohan tämän viimeisen kirjoittaja itsensä kovinkaan miehekkääksi tämän viestinsä, johon älyn majakka ei tosiaankaan loistanut, jälkeen.
Kyllä nytkin osa kommenteista ja etusivun avauksistakin on melko surullista luettavaa. Pahantahtoista kaikille, hyvää korkeintaan itselle.