Olen seurannut viimeaikaisia surullisia tapahtumia, tapahtumaketjua sen ilmiöitä ja ympäristön

Anonyymi

suhtautumista siihen (hämennys, asioden kieltäminen jne. se kokonaisvaltainen näköalattomuus ja ymmärrys asioihin ja kokonaisvaikutuksiin suomen ja suomalaisten puolesta).

Olen lukenut elämäni aikana jokusen kirjan liittyen ihmisen kehittymiseen ja käyttäytymiseen lapsuudesta aikuisuuteen. Olen lukenut myös jokusen kirjan johtamiseen liittyen.

Lukekaa vaikka yksi selkeää ja helposti luettava kirja narsismista ja sen syntymekanismista ja sen tuho-vaikutuksesta ihmiseen itseensä ja ympäristöönsä. Ja nyt on kohteena Suomi ja suomen kansa. Ei ihan pikku juttu.

Helppolukuinen ja selkeän kirjan aiheesta on kirjoittanut esim. psykoterapeutti Sandy Hotchkiss -Miksi aina minä.
Hän on vaikuttanut Etelä-Kaliforniassa ja Los Angelesin alueella.

15

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Narsismin seitsemän syntiä"

      Häpeämättömyys, maaginen ajattelu (tarkoittanee vääristelyä ja harhakuvitelmaa), ylimielisyys, suunnaton kateus, vaativuus, hyväksikäyttö ( kaiken takana), rajattomuus.

      Siinäpä pitkä lista kaikesta, mitä en ainakaan halua lähelleni. Huh huh.
      Kirjan nimi on siis "Miksi aina sinä" (aloituksessa väärä sana).

      • Anonyymi

        Kirjoititko tahallaan aloitukseen väärän sanan? Mihin tää liittyy?


    • Anonyymi

      Kovin valitettavaa ja valitettavan yleistä. Surullista myös.

      • Anonyymi

        Narsismi yleistä? Näet kaikkialla narsismia, jos toisen ihmisen käytös ei miellytä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsismi yleistä? Näet kaikkialla narsismia, jos toisen ihmisen käytös ei miellytä?

        No huh huh. Ei mennyt ihan noin, mutta ajatus on sinun - ei minun.Ymmärrys ja sisälukutaito on sallittua, samoin kuin ajatteleminen.


    • Anonyymi

      Susi lammasten vaatteissa, sanon minä. Ei enempää ei vähempää.

      Ja mitä tulee suden "anteeksipyyntöihin", niin sanon: Se kenellä henki on, hänelle henki ilmoittaa. Minä sanon, minä en tunnista sinua ja sinun anteeksipyyntöäsi, mene pois minun luotani (koska susi lammasten vaatteissa).

      Ei minulla muuta.

      Hyvää alkavaa viikkoa !

      • Anonyymi

        Keille toivotat hyvää viikkoa tällaisen vihjailu pläjäyksen päätteeksi? Ei kuulosta kovinkaan terveeltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keille toivotat hyvää viikkoa tällaisen vihjailu pläjäyksen päätteeksi? Ei kuulosta kovinkaan terveeltä.

        Toivotan kaikille hyvää viikon alkua! Tietysti.

        Mikä tulee viestiini, niin haluan viestiä ja luoda avointa viestintää uudenlaisen pramadigman avulla, jossa hyväkytään erilaisia näköaloja ja näkökantoja samasta viestistä, ja aidosti hyväksyä ja nähdä ne. Koska samaa viestiä voidaan ymmärtää ja nähdä niin monella eri tavalla, ja sitä haluan hyväksyä, toivon muidenkin hyväksyvän.

        Monimutkaista? Ei suinkaan, jos omaa aitoa avarakatseisuutta eikä ole minkäänlaista omaa agenda ensin ajattelua. Haluaa nähdä ja kuulla erilaisia ajatuksia ja päätelmiä aidosti. So simple.


    • Anonyymi

      Mitä surullisia tapahtumia?

      • Anonyymi

        En tiedä huhut kertoo esim jostain Ukrainan kriisistä ja siitä, että palstatapahtumien rinnalla saattaa olla ihan oikeita uutisia tai ongelmia. Sivusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä huhut kertoo esim jostain Ukrainan kriisistä ja siitä, että palstatapahtumien rinnalla saattaa olla ihan oikeita uutisia tai ongelmia. Sivusta.

        Noista tapahtumista voi puhua ihan avoimesti ilman ilmaan jätettyä ”hiljaisuutta” ja vihjailua ;)
        Älä suinkaan esitä tyhmää


    • Anonyymi

      Ja, mitä johtamiseen tulee. Luovuus ei kuki pelon ja ahdistuksen ilmapiirissä. Varmiten tappaa koko luovuuden sen siemeniä myöten on "hyökkäys on paras puolustus" -toimilla ja senteella. Mikä on jo sinänsä niin jälkeen jäänyttä ajattelua ja toimi, joka on jäänyt jonnekin 30-luvulle, se ei ole tätä päivää eikä ole ollut tätä vuosikymmentäkään, niin vanha toimimaton tuhoon vievä menetelmä se on.

      Silloin, kun johtajalla on ammattitaitoisia asiansa hallitsevia ammattimiehiä ja naisia ympärillään, silloin johtajan pitää keskittyä ihmisten johtamiseen ei suinkaan asiajohtamiseen. Varsinkin, kun maailmassa on kriisejä päällä, ja tulevat lisäkriisit ovat jo nurkan takana. Silloin vaaditaan rautaista ihmisjohtajuutta, ei asiajohtaminen Silloin ole se juttu, jolla kriiseistä selviydytään voittajina.

      Pahassakin kriisissä ja pahastakin lamasta hyvät johtajat selviytyvä voittajina yrityksensä/organissationsa/maansa kanssa voittajina ulos.

      Kokemusta on. Ei pelkkää teoriaa. Monesta suosta olen noussut voittajana yhdessä läheisimpien ihmisten kanssa, ja tulen myös tulevaisuudessa voittaja ulos, suosta kuin suosta. Ei epäilystäkään. Jo nuoresta iästä huolimatta (tapahtumien aikaan) nousin ylös vaikka suohon yritettiin upottaa, ja vaikka itse en todellakaan ollut aiheuttanut suoympäristön millään tavalla enkä mistään hinnasta.

      Luoja antanut paljon, ja piru yrittänyt kaivaa suota. Hyvä voittaa aina vaikka pahallakin on voimansa. Piste. Bunk. Stop.

      • Anonyymi

        Elämä on melko pitkälti situationaalista ja eri olosuhteista koostuvaa. Sivusta....


    • Anonyymi

      Ja mitä tulee näihin "Yllätys" "Kaikki tuli yllätyksenä"

      Kyllähän viisaille ja älykkäille johtajille täydellisiä yllätyksiä tulee aikas harvoin. Se nyt on vaan fakta.
      Koska maailman historissa on tapahtunut kautta aikain "yllätyksiä" monenlaisen kriisin muodossa, ja kriisi kriisiltä monimutkaisemmiksi " yllätyksien-polut" ovat käyneet.

      Näistä on kirjoitettu paljon (erilaisista kriiseistä ja niistä selviytymiseen, mutta ennen kaikkea pitäisi oppia näistä historian kriiseistä, ja oppia näkemään kauas, kauas tulevaisuuteen, nähdä ne mahdollisuudet ja mahdottomuuden.

      Näistä on kirjoitettu vaikka kuin hur mycket, niin teoriota kuin käytännön tietoa, mutta miksi niistä ei oteta opiksi, miksi niistä ei opita?
      Sitä minä en ymmärrä, kaikki tulee aina yllätyksenä. Toki kriisit ovat aina erilaisia ja kumpuavat eri lähtökohdista, mutta niistä pitää oppia ja ottaa opiksi, VARSINKIN NYT, tässä ajassa, kun maailma on globaali, ja globaalissa maailmassa kaikki kytkeytyy toisiinsa, on enemmän tai vähemmän riippuvuutta toisiinsa, jotka vaikuttavat syvästikin "kaikki vaikuttaa kaikkeen". Niin se vain on.

      Rautalangasta väännettynä lainaten Kari Taion biisistä: "Myrskyn jälkeen on poutasää..." Tuleeko sekin yllätyksenä?
      Tai "nousukauden jälkeen tulee laskukausi" Tuleeko sekin yllätyksenä?

    • Anonyymi

      Opiskelkaa narsismista! Tärkeää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toni Niemisen lapset otettu huostaan

      Heidi Nieminen, Tonin ex vaimo onko kyseessä? Eihän Tonilla ole muiden naisten kans enää niin pieniä lapsia? Eli mitä siellä on tapahtunut? Neljä last
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      4694
    2. Oma kansa ensin?

      Mitä tarkoittaa oma kansa ensin? Mihin verrattuna. Muitten kustannuksella? Miten voisimme olla erillään maailmasta? Mikä on se kansa, joka on vauras
      Maailman menoa
      468
      2002
    3. Soini lähdössä viemään persuilta ääniä

      Soini harkitsee lähtevänsä jo seuraavissa eduskuntavaaleissa ensi keväänä ehdokkaaksi. Myös EU vaalit parin vuoden kuluttua häntä kiinnostavat. Aika m
      Perussuomalaiset
      155
      1849
    4. Yllätys! Maajussille morsian -sarjan maajussi ja tangokuningatar v. 2019 Temptation Islandissa!

      Oooo, Maajussille morsian kohtaa Tempparit… Aika villiä. Mitä tunteita herättää, aiotko katsoa nyt Temptation Islandia, jos olet katsonut Maajussill
      Tv-sarjat
      13
      1530
    5. Taas sun kuvaasi

      katselin 🤣🙆‍♂️
      Ikävä
      60
      1174
    6. Siivooja Auri Kananen ei hätkähdä "mörskäkoteja": Tuhohyönteisiä, tiskit likoamassa pari vuotta...

      Kananen siivoaa järkyttävään kuntoon päässeitä koteja - ja elättää itsensä somesisällöillä. Vastaan on tullut kaikkea maan ja taivaan väliltä: vuosien
      Maailman menoa
      13
      1124
    7. Venäjän rintama romahtanut. Lännen pitää alkaa miettiä pilkotaanko venäjä useaksi pikkuvaltioksi

      Venäjän rintama näyttää romahtaneen täysin myös Hersonin suunnalla. Asiasta twiittaa muun muassa sotahistorian asiantuntija ja suomenkielistä Ukraina
      Maailman menoa
      202
      955
    8. En oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä

      Mies, auttaisitko minua? Sinä olet ihana, mutta toisinaan aiheutat minulle ahdistusta. Olen niin sekaisin ja se on sun syy. Miksi tämä on niin vaikeet
      Ikävä
      69
      929
    9. Bonussyy seuraavan askeleen ottamiselle

      Huvittaa jo valmiiksi joidenkin reaktio jos tulevaisuudessa näkevät meidät yhdessä.
      Ikävä
      57
      908
    10. Persut erotti rokotekriitikon

      Turun ”korona­paasaaja” heitettiin ulos perus­suomalaisten ryhmästä: https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009111451.html?share=b969f2bb00583cc8f0a2
      Maailman menoa
      181
      873
    Aihe