Tapasimme usean vuoden jälkeen samalla opiskeluelämän porukalla, nyt jo kaikki aviossa. Tapanamme oli ollut juhlia vappua varsin railakkaasti, jopa ylirailakkaasti - paritkin olivat silloin sekoittuneet perusteellisesti. Nyt vuosien jälkeen olimme kaikki asettuneet työelämään ja meillä kaikilla meni varsin mukavasti. Oli tosiaan onni saada porukka nyt kolmekymppisenä jälleen koolle.
Vappuaatto oli ollut kolea ja sateinen, joten kaupungilla ei viihtynyt joitakin baarikäyntejä lukuun ottamatta. Silti daamit olivat pukeutuneet aivan viimeisen päälle – niin kuin aina ”vanhoina” vappuinakin. Silkkiä, satiinia ja kiiltäviä sukkia, piikkikorkoja! Tyylikäs emäntämme M oli vasta eilen ostanut edustavan siniharmaan silkkileningin iltaamme varten ja laittanut upeisiin sääriinsä hopeanväriset kiiltelevät saumasukat. Vaimollani myös oli huippukorkeat korot ja valkoiset kuviosukat erittäin tyylikään kermanvärisen kaksiosaisen brodeeratun leninkinsä kanssa, jonka hän oli vuosi aikaisemmin hankkinut eräisiin juhliin. Runsasmuotoinen L oli valinnut mustan kapean ja kiiltävän halkiohameen lisäksi sammalenvihreän, Rintojen kohdalta melko piukan kiiltävän satiinipuseron, jossa oli pari nappia niskassa ja joka korosti houkuttelevasti rintoja, varsinkin kun nännit tuntuivat tunkevan läpi puserosta. A:lla oli ohut valkoinen pusero, jossa oli pieniä rinnan kohdalla pitsikaista ja helminappirivi edessä. Valkoiset rintaliivit kuulsivat kiinnostavasti puserosta, varsinkin pitsin kohdalta, niin että hänenkään nännien sijainti ei jäänyt epäselväksi.
T ja M olivat kutsuneet koko joukkomme isoon huvilaansa jatkoille. Siellä mahduimme tanssimaan ja juomia tietenkin riitti. Muisteltiin vanhoja hullutuksiamme ja joku totesi, että harmi, että ne ajat ovat takanapäin.
Muutama shamppanjalasillinen lisää, ja alkoi tapahtua!
Rempseä rva L kaivaa käsilaukustaan pikku sakset, naksuttaa niitä pari kertaa ja iskee silmää sekä toteaa, että on aika kuuma. Hitain liikkein hän tarttuu vihreän satiinipuseronsa kaulukseen ja alkaa leikata! Hän leikkaa pitkän vinon viillon kaula-aukon oikealta puolelta vasemman rintansa päälle. Katselemme mykistyneenä hänen kaunista puseroaan ja punaisten rintaliivien neljänneskuppia, joka paljastaa meille runsaan rinnan ja osittain ison tumman nännin! Sitten seuraa raikuvat aplodit. Mutta sääli kaunista puseroa!
Kuluu hetki ja rva A pyytää saksia. Yksitellen hän leikkaa pienet helminapit puserostaan vyötärölle saakka ja levittää puseronsa auki. A:n kiihtymyksestä jäykistyneet nännit pingottuvat houkuttelevasti vasten rintaliivien hienosti kirjailtuja valkoisia pitsikuppeja. Luulen että muillakin miehillä oli jo melkoinen seisokki!
Sitten vaimoni punastuu ja pyytää saksia. Odotan sydän kylmänä mitä hän aikoo. Kaula-aukkohan on jo nyt niin avara, että mustat rintaliivit näkyvät hyvin kun hän vähänkin kumartuu. Nytkn toinen punottu olkain näkyy toisella olkapäällä. Hermostuneesti nauraen hän vilkaisee minua ja leikkaa kaksiosaisen leninkinsä jakusta sen kolme isoa nappia aina hopeisen kapeaan vyöhön asti ja katseet seuraavat kun hän levittää jakun hitaasti auki. Kerään kiireesti lattialle lentäneet napit talteen, Onneksi mitään isompaa vahinkoa ei sentään syntynyt. Tyylikkään mustat Chantellen pitsirintaliivit paljastavat myös hyvin jäykistyneiden nännien sijainnin. Suosinosoituksia!!! Sitten katseet kääntyvät tyylikkääseen emäntäämme ja hiukan jo toivon, ettei ainakaan hulluttelu enää pahenisi. Hän istuu tuolissaan miettivän näköisenä heilutellen upeita hopeanväristen sukkien verhoamia sääriään. Näen että hän empii kovasti. Sitten hän vilkaisee vielä miestään ja pyytää sakset, empii edelleen aika tavalla, mutta alkaa sitten leikata vapisevin sormin leninkiään halki kaula-aukosta rintojen alapuolelle. Huokaan syvään kun hän edelleen vapisevin sormin paljastaa alla olevat tummanvihreät Charnosin kaaritueliset rintaliivit, joiden kuppiosa on vaaleampaa pitsikuviota. Ja nännit näyttävät kivikovilta! Myönnän että minua harmittaa hänen upean pukunsa kohtalo, mutta toisaalta kiihottaa alta paljastunut näkymä!
Me miehet olemme aika ihmeissämme. mutta annamme raikuvat aplodit vielä kerran ja sitten isäntä tarjoaa lisää kuohuvaa ja viemme enemmän tai vähemmän riettaasti pukeutuneet daamimme tanssimaan hämärään eteisaulaan. Hyväilen vaimoni rintoja liivien päältä ja kiusaan ennestäänkin kiihottuneita nännejä. Sitten palaamme saliin.
Rva A:n mies on jotenkin keinotellut vaimonsa puseron paikoilleen jonkin nipistimen avulla. A on pitänyt kiitettävästi kiinni juomatarjoilusta. Hän nousee, pyytää sakset, tanssahtelee muutaman askeleen keskilattialle, tarttuu puseroonsa vasemman rinnan kohdalta ja leikkaa ison aukon, niin että rintaliivin kuppi jää kokonaan näkyviin. Sitten sama toiselta puolelta. Rva L jatkaa välittömästi. Nyt hän leikkaa satiinipuseroonsa ison aukon oikean rinnan kohdalle niin että molemmat isot nännit ovat paljaina neljänneskuppiliiveistä. Suosionosoitukset kaikuvat!
Vappuaatto vanhojen ystävien kanssa 1
9
2811
Vastaukset
- Anonyymi
Aikamoista menoa! Lieneekö jutulla todellisuuspohjaakin???
Kivahan tuollaiseen olisi osallistua! - Anonyymi
Eipä rohjettu omissa karkeloissa yhtä pitkälle, vaikka kaikenlaista tehtiinkin!
Piia 32v - Anonyymi
Joku vuosi sitten ostettiin vaimolle kirpparilta ihan käyttökelpoinen vihreä satiinipusero omia leikkejämme varten.
Sain useammankin kerran roiskia spermat sille puserolle ja lopuksi sille kävi vähän niinkuin tuossa stoorissa. Eli leikkasin tissien kohdalle aukot "kuulustellessani" vaimoa sen miessuhteista. Samalla meni kirpparihamekin silpuksi!
Petteri- Anonyymi
Tuosta tuli mieleen että kirppareilta löytyy toisinaan aika seksikkäitä alusasujakin.
Pitää katsella jos löytyisi jälleen jotain sopivaa puseroa ja hametta ja ekstrana tosiaan ainakin rintsikat, jotka voisi sitten "leikin varjolla" leikellä vaimon päältä.
Petteri - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta tuli mieleen että kirppareilta löytyy toisinaan aika seksikkäitä alusasujakin.
Pitää katsella jos löytyisi jälleen jotain sopivaa puseroa ja hametta ja ekstrana tosiaan ainakin rintsikat, jotka voisi sitten "leikin varjolla" leikellä vaimon päältä.
PetteriTarviitteko siihen toista leikkelijää kenties lisämausteeksi😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarviitteko siihen toista leikkelijää kenties lisämausteeksi😉
Sellaisesta ei ole ollut puhetta vaimon kanssa, mutta minua sellainen kyllä kiihottaa kovasti!
Katselisin todella mielelläni kun joku toinen mies käyttäisi saksia vaimoni vaatteisiin!!!
Pakottaa en vaimoani voi, mutta kyllä hän voisi suostuakin. Jotain tarkempia tietoja sinusta kyllä ainakin hän tulisi kysymään. Vaimoni on 170 cm pitkä ja urheilullinen, Rinnat 90C. Pillua et varmaankaan saisi ainakaan alussa.
Petteri
- Anonyymi
Missä tätä herkkua (vaimosi vaatteitten leikkelyä!) voisi harrastaa?
Kolme-neljä drinkkiä, että estot katoaa, ja sitten sakset esiin!
Entäs paneminen? Suostuuko vaimosi siihen?
Aika rietasta ajatellakin, että panisi naista revityissä vaatteissa!!!- Anonyymi
Jatkan vielä: Olen nelikymppinen hyvin toimeentuleva, akateeminen ja urheilullinen, ulkonäössä ei liene paljobn huomautettavaa. Olen tällä erää sinkku ja aivan terve.
Kiinnostaa todella paljon jokin tuonlainen kinky juttu. Varmaan aiheellista olisi, että osapuolet olisivat rentoutuneet mutaman drinkin merkeissä, ettei juttu vaikuttaiai liian järjestetyltä ja suunnitellulta. Kaikkein parasta olisi, jos se tulisi vaimollesi yllärinä. Sinä tietenkin olisit pitönyt huolta, että vaimosi pukeutuminen on sopiva tällasiin leikkeihin - ei liian tavallinen, mutta ei ei turhan arvokaskaan. Ja olisi ihan hieno bonus, jos myös alusasu olisi leikeltävissä!!!
nim. KA
- Anonyymi
Voisin tulla mukaan!
Nimim. Omat sakset mukana
Ketjusta on poistettu 56 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52892Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623