Oletko koskaan pelännyt kertoa jollekin kuinka tärkeä hän todellisuudessa on sinulle?

En halua puhua omista rakkausasioista muille, ei kuulu kenellekään ulkopuoliselle.

Kyllä. Paska fiilis olla tällä palstalla. Taas. Tyhmin paikka ikinä.

En, en ole pelännyt. Vain katunut kertomisen mahdollisia seurauksia. Usein asiat mutkistuu, kun toinen ei ole valmis kuulemaan tai kerrottu hämmentää ja molemmat alkaa varoa sanojaan, pitkälti kai ettei anna olettaa ja odottaisi mitään utopistista.

Kunhan kertoo että on tärkeä, kuinka tärkeä sitten tilanteen niin salliessa.

Ei tarvitse sitä sentään katua.

Miksi tulisi pelätä noinkin luonnollista asiaa. Tunnustus on musta helpottavaa ja usein toiselle helpottavaa tietoa. Koska myös toisella voi olla samansuuntaisia tuntemuksia, jolloin rohkaiseminen on tärkeää.

En. Luulin olevani tärkeä, en ollutkaan. Tätä pitää sulatella ja miettiä mitä se tarkoittaa. Monenlaisia elämän oppeja joihin en varautunut lainkaan 30 ensivuoden aikana. Uudenlainen elämä, joka vaatii uuden/uusia versiopäivityksiä. Rentoa ja leppoisaa elämää omien standardien mukaan ilman erikoisuuksia tai poikkeamia.

Pyrin kehumaan ihmisiä, sillä sitähän sanotaan, että tee toisille niinkuin toivot heidän tekevän sinulle. Minusta on kiva saada hymyjä ja positiivisia kommentteja ja niitä pyrin jakamaan muillekin.

Olen, mutta jos todella tärkeä on kyseessä ilmaisen sen.

Kelle olet kertonut?

En ole salaisuuttani kertonut🌷

En. Annoin vaan ajan tehdä tehtävän, mikä oli tässä nyt ainut oikea ratkaisu

Minä pidän kaikki tunteeni omana tietonani ellei joskus jollain tapaa tule esille että se nainen ehkä rakastaisi minua. Ehkä joidenkin mielestä haaskaan aikaa mutta mitä jos hän rakastaakin ja minä yritän sählätä jotain muiden kanssa? Mitä jos ei ja uppoudun liiaksi toteutumattomiin haaveisiin? Kultainen keskitie tässä on löydettävä. Ehkä vielä saan hänet.

Voi kyllä ja paljon! Kerroin lopulta, mutten tohtinut tunnustaa, kuinka suurista tunteista on kyse. Enkä tohdi vieläkään.

Eikä haittaa oikeastaan, on kuin olisi joku laittanut lämmöt päälle rintaani, niin hohkaava lämmin sieltä huokuu, pitää mut lämpimänä ne kaikki yksin nukkumani yöt.

Niin lämpimänä ja vain ajatus sinusta M.

Miksi sitä pitäisi pelätä kertoa?

Pelkään parastaikaa. Keskusteluikkunaa olis auki, vois vaikka soittaa mutta en uskalla.

-Tee-

En ole pelännyt, mutta... Varmasti on joskus jäänyt kertomatta ja etenkin toiminnalla osoittamatta.

Kyllä, tosin kyseinen tunne ei ollut molemmipuolista.

Olen pelännyt ja olenkin maininnut asiasta vain hyvin hillitysti. Sattuu liikaa avata itseään niin paljon enkä usko että kukaan mies on minusta koskaan samalla tavalla välittänytkään ja viimeisinkin taisi vain myönnytellä varovaisesti etten pettyisi tai jotain sellaista.

se tuntuisi omien tunteiden sälyttämiseltä toisen kontolle, että jätän mielummin sanomatta ja ajattelen että tää toinen tajuaa ne jos on ne tajutakseen jos ja kun on nuo tunteet valmis vastaanottamaan ja ajattelen ettei ne valkene mitenkään yhtäkkiä vaan tuo totuus on hidas mutta sitkeä

Olen pelännyt. Kerroin sen kuitenkin lopulta, koska oli sisäinen pakko. Ilmeisesti hän ei tuntenut samoin, koska ei ikinä vastannut.

Jätin kertomatta naiselle koska hän oli vain kevyesti ihastunut kun minä olin rakastunut. Oikea ratkaisu kun hän sitten löysikin ihmisen johon rakastua.

Tietenkin olen, eiköhän se ole ihan inhimillistä ja koskee meitä kaikkia tai ainakin suurinta osaa jossain vaiheessa elämää

Kyllä olen. 🌊

Kyllä. Minulla oli, ja on edelleen, vastaus valmiina. En vain koskaan voinut kertoa asiaa. Olisi ollut laimea aloitus; verrattuna hänen vahvoihin tunteisiin (oletan, että ovat vahvemmat kuin minun).

Eikä vastaus olisi ollut millään tavalla negatiivinen. Enemmänkin neutraalista positiiviseen

Peitin omani nähdäkseni onko hänellä ollenkaan minua kohtaan mitään.

Pelkäsin aluksi ja sitten kuitenkin rohkaistuin (monta kuukautta myöhemmin) ja tein sen, mitä en ole koskaan ennen uskaltanut tehdä. Se oli kuitenkin sydäntä särkevä hetki. Olen siitä nyt toipunut kuitenkin, jotenkin. 😇

En kertonut kaikkea, koska minulla tunteet ovat edelleenkin niin voimakkaat.

Tunteeni ovat voimakkaita. En voi kertoa niistä Asiakas - työntekijä suhteen takia. Mitenhän voin kertoa hänelle vielä lisää? 😢

Olen hymyillyt, vastannut katseeseen (myös tuijotukseen), kiusoitellut, nauranut, pitänyt seuraa, kertonut suoraan että toivon hänellä olevan syy tulla takaisin kun työtehtävät ohi, yrittänyt tehdä hänen olonsa tärkeäksi ja helpoksi (juu tämä kuulostaa oudolta....). Hän olisi oikea minulle, Rakastan pyyteettömästi, käy tässä miten tahansa.

Miehen silmät hintavat kuin hehkulamput välillä ja tulee 10 sentin päähän. <3 Käytännössä ole
ollut sylissä jo.

Mutta muuta en ole uskaltanut tehdä, eikä hänkään ole uskaltanut muuta.
H* femakot JA MEETOOT. Mitä mä voin tehdä?

Olen, lasteni isälle.

Olenhan minä. Nyt ei ole montaa päivää enää aikaa, ja se sattuu lujaa. No, mies ei varmasti tule minua kaipaamaan.

Kyllä, menneet ovat kuitenkin menneitä.