Tässä talossa

asuu pelkästään äärimmäisen yksinäisiä ja eristäytyneitä poikamiehiä ja poikatyttöjä jotka räyhäävät ja osoittavat mieltään ikävillä tavoilla kun minulla ja rakkaillani on elämää. Emme saisi nauraa, emme puhua, emme käydä missään. Tietenkin teemme kaikkea tuota koska se on elämää. Tämä on todella kuin panttivankina oloa. Naapurini ja naspureilla tarkoitan koko kerrosta ja yläkerros ja alakerros istuvat hiljaa kämpissään ja kadehtivat elämäämme. Möykkä alkaa jos en ja emme mekin istu myös hiljaa kämpissään niinkuin he. Minua ja meitä ei kiinnosta pätkääkään muiden tekemiset. En voi ymmärtää tuollaisia olioita.