Kerran täyttelin pihatynnyrin puolikasta, kaadetun männyn kaarnalla ja taisi sinne vähän havujakin mennä sekaan, niin tuli kyllä komeat kesäkasvit, en ennen ole nähnyt niin korkeiksi ja runsaskukkaisiksi kasvaneita samettiruusuja.
Sen jälkeen olen käyttänyt, puista pudonneita kaarnanpaloja, tai kelottuneista männyistä irtoilevista, isommista kuoripaloista pienimääni kaarnaa, sillä ajatuksella, että sen täytyy olla toimivaa lannoitetta, kun tuo esimerkkitapaus meni niin kivasti.
Miten on kasvitietäjät, olenko oikeilla jäljillä lannoiteideani suhteen ja löytyykö luonnosta muuta lannoitteeksi käyttökelpoista, jota kannattaa poimia ja käyttää kasvien lannoitteena ?
Nokkosta toki olen kuivatellut ja sitä jauhetta sirotellut ja kyllä sekin on toiminut, pitää vain saada se ensin hyvin kuivaksi, että tulee puuterimaista jauhetta, eikä hometta. Mieluummin käyttäisi luonnonlannoitteita, silläkin ajatuksella, että onhan se ihmisellekin parempi, ettei tule huoneilmaan lannoitemyrkkyjä.
Käykö pikkuisen kelottuneen männynkaarna katteesta ja lannoitteesta kasveille?
7
410
Vastaukset
- Anonyymi
Lisään vielä, että multaan niitä kaarnan- ja muita männynpaloja tietenkin sekoittelin ja päällimäinen kerros oli ihan kasvimultaa, mutta siellä alla siis oli lannoitteena, kesäkukka-tynnyrissä, kaadetusta männystä hyödynnettyjä kaarnaa ym osia.
- Anonyymi
Keräävällä leikkurilla ruohoja ja niitä kasvien ympärille. On hyvä lannoite, mutta anna myös sitä nurmikollesi ettet kaikkia aina vie.
- Anonyymi
Kaupungissa vähemmän nurmikkoa, asvalttipiha ja pieni nurkkaus kasveille.
Kiinnostaisi noin tiedollisesti, että miten on kaarnojen käyttö katteina ja lannoitteina ?- Anonyymi
Kaarna ja hake sopii, jos aiot viljellä sieniä.
- Anonyymi
Saattaisimpa kantarelleja ja reishiä viljelläkin, mutta nyt kinnostaisi tietää, onko männyistä irronnut kuiva kaarna, sopiva myös katteeksi ison kasvin ruukkuun, tai jopa lannoitteeksi ?
- Anonyymi
Etkö osaa lukea: "Kaarna ja hake sopii, jos aiot viljellä sieniä". Jos aiot viljellä sieniä isossa ruukussa, niin laita kaarnaa ja haketta ja purua, mutta jos aiot viljellä 'isoa kasvia', niin älä laita. Kaarna tosin sopii päällyskasveille, jotka eivät ole pääsääntöisesti isoja kasveja.
- Anonyymi
Ei ole kaarna lannoite. Se suorastaan estää kasvien kasvua. Sen vuoksi puiden ja pensaiden juurelle levitetään puistoissa kaarnaa etteivät heinät ja muut ruohot kasva puun juurella kun niiden ruohojen leikkaaminen koneella on hankalaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3510519Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12410099- 217911
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776304Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304862- 544669
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1144021Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1233381- 623097
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2173016