Ylevä tavoite ja karu todellisuus

Suomi24 haluaa olla keskustelufoorumi, missä tavalliset suomalaiset ihmiset voivat vaihtaa ajatuksia keskenään jotta paremmin ymmärtäisivät toisiaan, suomalaista yhteiskuntaa ja koko maailmaa. Se on ylevä ja arvokas tavoite. Suomi on toimiva demokraattinen yhteiskunta, jollaisessa on tärkeää saavuttaa yhteisymmärrys keskustelun ja ajatusten vaihdon kautta. Tämän arvokkaan tavoitteen ohella keskustelufoorumi voi tarjota ihmisille väylän purkaa tuntojaan jotta omat sisäiset paineet vähän helpottaisivat. Helpotusta tuo se kun voi todeta, että toisilla keskustelijoilla on samanlaisia tai vastaavia kokemuksia.

Jos homma toimisi edellä kuvatulla tavalla niin sehän olisi hieno homma. Karu todellisuus on kuitenkin toinen. Keskustelu on polarisoitunutta eikä siinä pyritä yhteisymmättyksen ja konsensuksen saavuttamiseen, pikemminkin päinvastoin. Keskustelijat jakaantuvat taisilleen vihamielisiin laumoihin, jotka lietsovat vihaa toisiaan kohtaan. Omaan laumaan sitoudutaan tiukasti eikä vastapuolen ymmärtämisestä ole puhettakaan. Viha leiskuu ja solvaukset sinkoilevat. Näyttää siltä, että pyrkimys on avoimeen konfliktiin. Ajattelevien ja ymmärtämään pyrkivien ihmisten sijasta näyttäisi olevan vastakkain kaksi apinalaunaa, jotka vilauttelevat torahampaitaan ja uhittelevat toisilleen jotta raivo nousisi tasolle, missä laumat käyvät toistensa kimppuun.

Rehelliset ja vakavamieliset ihmiset polarisoitunut keskustelu varmaankin karkottaa. Meikäläinen Oikonomikin mielellään haluaisi sitä ylevää ja arvokasta asiallista keskustelua tai osanottavaa tuntojen ja kokemusten vaihtoa. Miksi sitten meikäläinen kuitenkin viihtyy tämmöisellä sivustolla? No, meikäläinen viihtyy kahdesta syystä. Ensinnäkin, vaikka meikäläinen onkin vakavamielinen ja pohdiskeluun taipuvainen niin meikäläinen ei ole tosikko. Toiseksi, kun palstalla riekutaan, raivotaan ja valehdellaan ilman estoja niin se on ainakin aitoa touhua. Meikäläinen haluaa ymmärtää nimenomaan sitä aitoa touhua ja sitä, mistä se kertoo. Suunnilleen samalla silmällä katselen luontofilmissä huvittuneena kahden apinalauman tappelua reviiriensä rajalla. Tuommoista se reesusapinoiden touhu on, ajattelen. Agressiivisia ovat reesusapinat eivätkä ihmiset paljon niistä eroa.

0

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        107
        2227
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        843
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        800
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        766
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        518
        725
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        625
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        590
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe