Onko tässä mitään järkeä?
KP:
"Areenasta päätös syksyn aikana
Kaupungin budjetti vahvistetaan lokakuun lopulla. Siihen mennessä on ratkaistava, mitä hybridiareena maksaa."
Simo Kattilakoski
Kokkola
"Hanketta valmistelevan Kokkolan Urheilupuisto Oy:n toimitusjohtaja Timo Sivula on vaitelias hankkeen nykytilasta.
- Valmistelu etenee. Tarkoitus on saada pitävät laskelmat valmiiksi tämän vuoden aikana, Sivula sanoo. "
"Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Innanen (kesk.) sanoo, että lopullinen suunnitelma ja kustannusarvio pitää olla valmiina ennen kuin kaupungin ensi vuoden talousarviosta päätetään..
Yhtenä keskeisenä tekijänä ovat olleet roimasti kohonneet rakennuskustannukset, kiihtyvä inflaatio sekä kaiken taustalla tietysti Ukrainan sota."
"- Alkuperäinen 50 miljoonaa on kasvanut jo 78 ja 98 miljoonan versioihin. Sellainen arvio minulla on, että lopullinen hinta tulee nousemaan yli sadan miljoonan.
- Tässä vaiheessa on täysin selvää, että sillä 50 miljoonalla ei saa mitään, Innanen toteaa. "
KP:
"Areenasta päätös syksyn aikana
Kaupungin budjetti vahvistetaan lokakuun lopulla. Siihen mennessä on ratkaistava, mitä hybridiareena maksaa."
Simo Kattilakoski
Kokkola
"Hanketta valmistelevan Kokkolan Urheilupuisto Oy:n toimitusjohtaja Timo Sivula on vaitelias hankkeen nykytilasta.
- Valmistelu etenee. Tarkoitus on saada pitävät laskelmat valmiiksi tämän vuoden aikana, Sivula sanoo. "
"Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Innanen (kesk.) sanoo, että lopullinen suunnitelma ja kustannusarvio pitää olla valmiina ennen kuin kaupungin ensi vuoden talousarviosta päätetään..
Yhtenä keskeisenä tekijänä ovat olleet roimasti kohonneet rakennuskustannukset, kiihtyvä inflaatio sekä kaiken taustalla tietysti Ukrainan sota."
"- Alkuperäinen 50 miljoonaa on kasvanut jo 78 ja 98 miljoonan versioihin. Sellainen arvio minulla on, että lopullinen hinta tulee nousemaan yli sadan miljoonan.
- Tässä vaiheessa on täysin selvää, että sillä 50 miljoonalla ei saa mitään, Innanen toteaa. "
Vastaukset 70
Vanhimmat
Hulluutta .Hanke jäihin .
Hyppäys hintojen nousuun on niin suuri, ettei se voi olla vaikuttamatta esimerkiksi Hybridi Areenan,musiikkikeskuksen kaltaisten hankkeiden aikatauluun ja pahimmillaan myös toteuttamiseen.
Mistähän löytyy rahoittajat ja mistä käyttäjät jos heidän pitää ylläpitää tuo areena maksuillaan.
Niin ei ole yhtään käyttökustannusten laskelmaa tehty .
Järkyttävää.. että tätä ei ole jo kuopattu... kaupungin asukkaat ovat ihan sokissa tästä kokkolan energian tempusta ...nämä rahat tarvitaan kohta ihan muuhun..
Jäähallien kustannukset ovat rajussa nousussa sähkön hinnan takia – hallien sulkemista pohditaan .
Nyt on leveämmät hartiat, se ratkaiseekin kaikki ongelmamme.
Kokkolan+kaupunki+laskekaa+sähkön+hintaa+sinne+missä+se+oli!!!!!!++Muuten+tänne+tulee+väestökato.+Sossu+asiakkaat+lisääntyy+100+%
Mitään+areenaa+ei+tarvi+rakentaa,+ei+täällä+ole+niin+paljon+harrastajia.+Kokkola++on+kallis+kaupunki+asua!!
Ei toteudu .
Hirveä summa .Mistä rahat ja kuka maksaa ylläpidon?
Kaupungin talouden tasapaino on kaukana kuin romaanien siintävät vuoret.Inflaatio laukkaa, korot nousevat. Raha kallistuu.
Jo nimi, hybridiareena, kertoo, että päättäjien jalat leijuvat yläilmoissa hybridisti.
Vähintään aikalisä, jotta päättäjät laskeutuvat takaisin maan kamaralle.
Taantuman todennäköisyys kasvaa Suomessa .
Merkkejä on ilmassa erityisesti asuntomarkkinoilla, rakentamisessa ja teollisuudessa .
Kakkkia hullutuksia sitä suunnitellaan verovaroin .Tuskin ikinä valmistuu .
Hallihankkeen hinta on liian korkea ja hallin suunnitelmat on tehty liian isosta ja hienosta hallista. Mielestämme rahoille löytyy muutakin käyttöä.
Hanke kuopataan .
Nyt pitää maksaa velkoja pois jos on rahaa...kokkolalahan on velkaa...
Velkainen kaupunki.Hullut hankkeet .Virkamiehen päiväunet .
Tämä koko tapaus ei saanut muuta aikaiseksi,kuin pelkkää uutisointia.Konsulteille on kuulemma maksettu 2 miljoonaa.Rakentaminen juuri nyt Suomessa takkuaa, rakennuttajat suurissa vaikeuksissa .
Paha kierre, joka tässä on selkeästi aluillaan. Hintatasot nousevat kautta linjan, energian ja ruoan hinta nousee, korot nousevat. Ihmisten ostovoima tulee vähenemään, kaikki lähes pysähtyy.Ulosottomiehillä on täystyöllisyys .
Karseintahan tässä on se, että kaupungissa ei ole urheilua joka tarvitsee tätä. Konkurssikypsä Tiikerit kuopataan parin vuoden sisällä kokonaan.. Oulussa kävi jo niin. Tyhjä halli ilman käyttöä. Sitten pian venäläiset tulee ja ostaa sen. Tämäkin on sitä suomalaista "laatutyötä"
Näin on harrastelija tasolle mennään samoin jalkapallo puulaakitasoa.Koululaiset jäisi käyttäjiksi ja kouluilla ei ole varaa maksaa vuokria .Tämä on täysin suuruuden hullu suunnitelma.Ja ei niitä piirrustuksiakaan taida olla .
Ilmeisesti vanhusten asiat on jo saatu kuntoon, kun tuollaista on varaa tehdä.
Ei kukaan halua tätä.. muutako muutama politiikko.. ja Tj ... ei voi ymmärtää tästä pitäis äänestää... paljon järkevämpi ois rakentaa aurinkopaneeli alue.. että ihmiset saisivat sähköä ... ja lopuilla maksaa velkaa pois
Kokkola ei tarvitse tuollaista .Ei missään nimessä .
Loppu lähenee koko hankkeelle.Mielialoja heikentävät kohoavat kustannukset, komponenttien huono saatavuus ja yleinen epävarmuus.
Tämä ei toteudu mutta keskuskentälle saadaan uudet valot .
Tajutkaa jo kaupungin jalkapallon taso.Ei vaadi uutta kenttää .Vuoden päästä pelaavat puulaakiseurassa .
urheilussa pystyy apinakin pärijäämään kun vaan riittävästi toistaa samaa hommaa
kannattaako moiselle hölömöilylle uhrata koko kansanterveys ja varallisuus
kokkolassa aletaankin valmentamaan uusi paviaani-liverpuuul.
Mistä rahat Hybridiareenaan no tuulivoimastapa tietenkin. Rahoittaja löytyy alueele rakentaman tuulivoima yhtiön ja kaupungin välisestä korruptiosta. Tuulivoima yhtiö tarjoaa rahoituksen Kokkolan Hybridiareenalle, tällaiset kuntiin ja kaupunkeihin tulevat tarpeetomien investoinien oudot rahoitukse on vaan kiihtynyt viimevuosina lisääntyneen tuulivoiman myötä.
Tuo on korruptiota .Tutkitaan .
Tämä on huulluutta .Ei tähän usko muut kuin yksi virkamies kaupungintalolla.
Kustannukset ovat karanneet jo niin kauaksi,ettei ole mitään järkeä rakentaa.Eikä kukaan arpapelillä aloita rakentamista .
Korot nousee kohisten samoin rakennysmateriaalit .Joutakin materiaaleja on todella vaikea saada .Tämä hanke jäihin .
Loppusumma 15 v kuluttua on 150.000.000€ .Siinähän päättäjät miettivät .Ja halli hohtaa tyhjyyttään .
tämän kylän päättäjät ovat aina saaneet isoimman tyydyksen siitä mitä enemmän muiden rahoja haaskataan , mitä turhempaan sen parempi , mitä enemmän sen isompi orgasmi - Aaahh ! Aaahh !
Aina kun poliitikko tulee mukaan, tulee sotku. Jokainen lupaa jotakin äänestäjilleen ja siihen liittyy ajatus, että kyllä me ne rahat jostain kaivetaan.
Kokkolassa ei edes käy maksavaa yleisöä tapahtumissa .Muutama sata .Ja vielä Areenaa rakennetaan .
Pian ei ole varaa harrastaa yhtään mitään .Nordean arvion mukaan asuntojen hinnat laskevat noin viisi prosenttia seuraavan vuoden aikana.Kuinka iso ongelma korkojen nousu ja asuntojen hintojen lasku lopulta ovat tavalliselle suomalaiselle?
uppia uppia
Vitut tänne mitään tarvita. Suomen tympein paikka missä mikään ei koskaan tule kannattamaan eikä pärjäämään. Tuhoon tuomittua kaikki. Pelkkää pilvilinnojen rakentelua.
Kokkolan luuserimentaliteetti alkaa olla pikkuhiljaa käsite jo laajemminkin.
Kokkolassa ei väki käy konserteissa eikä tapahtumissa.Kukaan tappiolla ala järjestämään mitään tänne .
Tietääkö kukaan mitä yhtiön taustalla oikein tapahtuu?
Valituksia on lähetetty Vaasaan...
Sähkön hintaa uhkaa taas roima korotus – huippuhinnat voivat kivuta ensi viikolla yli euroon kilowattitunnilta .
Suuri kusetus .
Rakennusalan näkymät ovat korkojen nousun myötä heikentyneet voimakkaasti. Signaaleja alkaa tulla nyt myös kentältä konkurssien myötä .
Rakentamista kiihdytettiin isolla velkavivulla, mutta nyt on laskun maksamisen aika
Velkavetoinen bisnes iskee nyt takaisin .
Hybridiareena toisi Kokkolaan useita satoja työpaikkoja...!
Puhutaan useiden vuosien viivästyksestä
Kokkolaan olisi saatava myös sumopaini-halli.
Ei tarvita .Rahat muihin kaupungin ylläpidettäviin lakisääteisiin kohteisiin .Tiestö kuntoon .
Rakentajat horjuvat jo kuilun partaalla .
Suunnitelmassa jalkapallokenttä jäisi edelleen keskustaan, ilmeisesti hyvinkin pitkäksi aikaa.
Nyt olisi oikea aika siirtää se keskustan ulkopuolelle paikkaan, missä voisi järjestää 10000 hengen stadionkonsertteja kuten Seinäjoella, tai miksei vieläkin suurempia.
Tarvitaan sijoituspaikka, jossa olisi stadionille reilusti kasvun varaa seuraavaksi 40 vuodeksi. Urheilupuisto ei sellainen ole.
Ilman stadionia nykymuotoiselta hankkeelta putoaisi pohja pois.
Kokkolaan ei 10000 kuulijaa konserttiin saada.Ei ikinä.Eikä kukaan laskelmoiva toimija lähde sellaista tapahtumaa kokkolaan tuottamaan.Riski se riski ja omalla rahalla.Ei koopeeoon rahalla .
Hanke on liian kallis pienelle, perseaukisille käyttäjille .
EKP saattaa nostaa korkoja korkeimmalle tasolle yli 20 vuoteen
Nordean pääanalyytikko pelkää toistuvien koronnostojen ajavan Suomen talouden ahdinkoon .
Kyllä ja korot ovat huikeat.Kaupunki saa maksaa miljoonia pelkkiä korkokuluja.Onko köyhällä kaupungilla tähän varaa?
Karu varoitus velallisille:.Korkohuippu karkaa yhä kauemmas, Suomi kärsii poikkeuksellisen paljon .Ahdinkoa tulossa .
Tilanne olisi nyt taatusti monin verroin karmeampi jos käytössä olisi vieläkin se vanhojen kultaisten (suihkujen) aikojen impivaaran valuutta. Se nähtiin silloin kultaisen (suihkuttelun) 90-luvun aikaan, ettei oma valuutta vaan yksinkertaisesti suurempien markkinoiden kanssa pelatessa vaan toimi. Meidän huivipäämummojen ostovoima olisi siten nyt huomattavasti snadimpi.
Helppo tehdä päätöksiä muitten rahoilla ois kiva nähdä investoisko nämä omaa rahaa näihin judosaleihin?
Tuossa menee vielä vuosia.Moni asia muuttuu ja lopputulos on että vanha urheilutalo kunnostetaan .
KPO:n lapaan yritettiin syöttää, mutta ei maistunut
Täysin järjetön ha ke tälläiseen tuppukylään .
Taitaa karata kauas rakentaminen.Taas uusi varoitus todella kovista koronnostoista .Täysin mahdoton sanoa, mille tasolle korot nousevat .
Korkohuippu karkaa yhä kauemmas ja iskee poikkeuksellisen kovaa Suomeen
Ähä kutti .
Nyt se on varmaa. Kokkolan Urheilupuiston ytimen muodostavan hybridiareenan rakennuslupapäätöksestä lähtee valitus Vaasan hallinto-oikeuteen.