Moro olen harkinnut itselleni ensimmäisen plotteri ostoa sumukelejä yms varten. Mikäköhän olisi varteen otettava vaihtoehto? Alle tonnin laite
Ensimmäinen Plotteri moottoriveneeseen
Anonyymi
2001274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 200
Vanhimmat
En siis harrasta kalastusta mutta mökki matkalla saattaa keli joskus yllättää😄
Joskus olen myös joutunut kiertelemään turhan kaukaa koska korkealla vedellä tai aallokossa saaren edessä oleva kivi ei näy. Myöskään kotisatamaan tultaessa pimeällä on pitkän matkaa ilman mitään maamerkkejä ja kapean väylän vieressä vain 0.5m vettä eli sokkona melkein joutuu ajamaan. Tähän ajattelin plotterista helpotusta
Plotterin kanssa ajat myös sokkona. Plotteri kertoo vain missä olet, mutta et näe ympäristöä sen enempää.
Olen useita kertoja katsellut kauhulla kun jotkut ajavat plotterilla liu'ussa hernerokkasumussa. Säkkipimeälläkin touhu on vaarallista.
Noissa apuvälineissä on se paha puoli, että niillä tulee helposti lähdettyä olosyhteisiin, joita ei täysin hallitse.
Miten niin et näe ympäristöä? Kyllä minä ainakin näen.
En näe pimeällä kapeassa vesistössä missä ei reimareita eikä rannoilla talojen valot näytä muutakuin ei kannata sinne ajaa koska siellä ei rantautumispaikkaa
Sulla on sitten hyvä näkö kun näet ajaa säkkipimeässä😂 vai valasetko tietäsi taskulampulla? Kyllä sen sitten kuulee kun rantaan kolahtaa 😄
Miten olet nähnyt hernerokkasumussa että ajavat plotterilla eikä tutkalla tai täysin tuurilla?
No jos näet ympäristön, niin mihin tarvitset plotteria?
😄 No en tiedä millä menivät sumussa. Menivät vain. Saattoi niillä jotain vehkeitä pulpetissa olla kun läheltä ohittivat
Kapealla väylällä sumussa ja hämärässä pyyhältänyt avopulkka kovaa ohi plotterin valot loistaen. Veneen äänen lähestyessä pelkäsin ihan oikeasti sen ajavan päälle. Itse ajoin myös plotterilla ja tutkalla, mutta paljon alle runkonopeuden. Kaverikin väisti vasta aika viime hetkessä ilmeisesti vasta nähdessään perävaloni tuikkeen.
Ei tämä supermies varmaan tarvitse mutta mä sitä ht veneeseen mietin kun on kohtia kapealla reitillä missä ei edes rannalla valoja
Aaahhahhah! Pelkäsit äänen perusteella etkä tutkanäyttösi perusteella. On se tutka tärkeä, juuh! Miten olisi ollut hakuvalo jonka olisit sumussa kääntänyt äänen suuntaan ennen viimehetkeä paljastaaksesi sijaintisi ajoissa? Tainnut tutka keittää aivot piloille.
Et ole ilmeisesti koskaan nähnyt tutkaa käytännön toiminnassa. Voin kertoa, että kapealla väylällä saarten välissä heijastuksia on niin paljon, ettei kovin pienet kohteet erotu.
Hakuvalo olisi kyllä auttanut havaitsemistani, mutta hakuvaloa ei sattunut olemaan käsillä, sillä sen käyttö hernerokkasumussa pimeällä saa näkymän muuttumaan valkoiseksi läpinäkymättömäksi sumuksi.
Aika ääliö täytyy olla, jos ajaa liukuvauhtia näkyvyyden ollessa vaatimaton.
Täällähän joku on levittänyt tutkan ilosanomaa ja ylivoimaa että tutka näkee kaiken. Et vaan osaa...
Valovoimainen tabletti ja sille suojakotelo jos on avovene. Siihen Loisto Mariner sovellus.
Itse olen päätynyt myös tablettiin avoveneessä, mutta toimivaa kaupallista suojakoteloa en löytänyt. Pehmeästä muovisesta pussukasta oli vaikeata nähdä läpi ja sateella tai roiskeessa pyyhkiminen sai laitteen sekoilemaan. Rakensin muovilevystä ja pleksistä kotelon, jota voi pyyhkiä pyyhkijällä, jossa on auton pyyhkijän kumi. Kannen sarana on tehty ilmastointiteipistä. Toimii enkä parempaa tarvitse, mutta valovoimaisempi tabletti on hankintalistalla.
Loisto mariner vaikuttaa hyvältä, en ole käyttänyt, mutta siinä on yhdistettynä maastokartta ja merikartta, käytän hyvin samantyyppistä Mapitare karttaa, jonka lisenssihinta lienee samaa luokkaa. n. 30/vuosi. Plottereissa käyteään usein ainoastaan valmistajan omia karttoja, jotka ovat kovin suurpirteisiä.
iPadeihin (vanhempiinkin) löytyy paremmin vesitiivitä koteloita ellei heti kättelyssä osta ruggeroitua androidtablettia. Avoveneessä on haasteena saada riittävästi valovoimaa suojakuoren kanssa. Itse käytän Samsungin S7 :aa HT-veneessä ja roiskeiden varalle (lähinnä, jos sadekelillä alkaa tulla vettä rättikatteen ja kovakaton välistä) on ohjauspulpetin yli käännetty hukkapala kuomuikkunamuovia ja käden voi sujauttaa sen alle. Tablettitelineen virkaa suorittaa suojakansien taustaosa.
Yhdistetty maastokartta ja merikartta on minulle keskeinen valintakriteeri, koska maastokarttoihin on merkitty enemmän kiviä kuin merikortteihin, mutta maastokarttojen väylämerkinnät on puutteellisia. Maastokartasta on myös hyötyä kun etsii sopivia rantautumispaikkoja. Jos ajaa vain merkittyä väylää ja tarvitsee parhaan luettavuuden, on maastokartta helppo piilottaa, mutta itse liikun paljon väylien ulkopuolella.
Kosketusnäytön suurimpana ongelmana pidän sitä, että kovassa kelissä kovassa vauhdissa kun pitää muuttaa zoom-tasoa niin voi vahingossa huitaista karttanäkymän huitsin nevadaan. Pari mekaanista nappia olis hyvä olla, esim volume on karttakäytössä ihan turha, ne napit saisi meluummin toimia zoomina
Mulla on ht vene jossa laitteen saisin katon alle suojaan ja Dragonfly plotteria ja vastaavia olen miettinyt ei vain viitsisi kokeilla jotain todetakseen ettei se sovi omiin tarpeisiin . Juuri tuo hipaisunäytössä arveluttaa että hipaisee minne sattuu jos Laine tulee samaan aikaan
Tuo Mapitare oli uusi mielenkiintoinen tuttavuus, piti asentaa Loisto Marinerin rinnalle. Ensituntumalta ei käyttö ole yhtä helppoa, mutta pitää nyt totutella viikon verran. Maastokäytössä päihittää Loiston mennen tullen, mutta merellä meneekin toisin päin, mielestäni Loiston luettavuus on vesillä paljon parempi, esim. väylät ei ole piirretty niin kamalan paksulla tussilla (lisäksi Mapitare piirtää paikoitellen väyläyietoja kahteen kertaan lähes päällekäin maasto- ja merikorttiaineistosta ilmeisesti), ja karit, merimerkit ja syvyystiedot näkyvät paremmin. Mapitaressa on toisaalta yötila... no viikonloppuna veneilemään niin saa testattua käytännössä.
Minulla on pulpettiveneessä 9" Lowrance Ti jossa C-MAP MAX N , eikä kahta sanaakaan, HT:n setti (S7 ja Loisto Mariner) piiskaa sen mennen tullen navigointikäytössä. Toisaalta, tuota 12" tablettia en uskaltaisi pulpettiveneessä kevyen sadesuojan alla pitää ja Lowrancen TotalScan kaiku tietysti piiskaa S7 :n olemattoman kaiun. Molemmat setit maksoivat uutena suunnilleen saman verran, Lowrancepaketin hinnalla S7 suojakannella ja kartat kymmeneksi vuodeksi.
Ajan myös aina saman reitin, yleensä valoisassa jolloin näen kivet ja reimarit sekä muut maamerkit. Muutaman kerran kokeillut pimeässä saareen niin sataman valojen jälkeen en nähnyt enää minne ajaa eikä koko saarta näkynyt vaikka olisi valoisassa näkynyt kun vielä oikealla reitillä olin. Oli pakko kääntyä takaisin
osta airot.
Varmaan pitäisi airot hommata niin aironmittaa ennen tuntee missä kivi on😄😄
Harrastushan se on tuokin jos ei ole muuta elämää
Silloin tällöin plotteri jostain syystä näyttää mielenkiintoiselta kapeissa kohdissa. Esim. vaikka vene on asemoituna keskellä kapeikkoa plotteri näyttää venee liikkuvan saaressa tai ohittaessa poijuja/viittoja, niin näytää päin ....
Tutka on pimeällä/sumussa ainoa johon voi luottaa.
Joo, on diferetaali päällä, on säädetty pohjois-etelä ja länsi-itä suunnassa....
Tabletti navicons on tarkempi, kuin raymarin...
Olen huomannut kaverin kaikuluotaimessa näyttää miten sattuu kapeikossa vaikka itsemerkattua reittiä ja oikeata veneväylää pitkin ajaakin
Kannattaa vaihtaa plotteri, jos noin näyttää
Miksi pimeällä pitisi olla tutka?
Et taida osata navigointia ollenkaan.
En usko, että osaisit edes laittaa tutkaa päälle. Sen verran outoa legendaa sinulla on.
Sä et varmaan ole ikinä venettä tai vesistöä nähnytkään
”Miksi pimeällä pitisi olla tutka?”
Tää on päivän paras!
No ei miksikään! Tutkaa käytetään vain kirkkaassa päivänvalossa ja hyvällä säällä!🤣
Selitä sitten miksi.
En ole pimeällä tutkaa tarvinnut koskaan.
Sinä et todellakaan osaa navigoinnista edes perusteita
Se ei osaa edes saaristolaivurin tietomäärää :)
Nyt on taas mahdollista, että täällä päivystävä vastarannan kiiski on tullut mukaan.
Hänen kanssaan ei pärjää muuten kuin piiitkällä pinnalla varustetut postaajaat.
Minun käsitykseni mukaan kannattaa jättää omaan rauhaansa - säästää omia hermoja D.
Oman pitkän veneilykokemukseni on osoittanut, että kannattaa käyttää kaikkia navigointivälineitä, joita aluksesta löytyy - ei tarvitse arpoa eri laitteiden välillä.
Navigare
Huomasin jo aikaisemmin tässä keskustelun edetessä ja ei taida olla ainoa plotteri keskustelu johon vastarannankiiski on osallistunut😂😂 itse en hirveästi ole mihinkään keskusteluihin osallistunut netissä mutta taitaa se trolli olla nyt oikea sana😂😂
Tämä airokauppias on vielä ongelmissa jos menee kylpyammeen kanssa pimeään tai sumuun ilman airoja eikä edes tiedä mikä reimari on ja luulee siellä näkevänsä hakuvalon kanssa😂😂😂
Kannattaa tietenkin, mutta eihän pimeänavigoinnissa mitään tutkaa tarvita.
Jos kiinnostaa tietää missä viitat ja kanssa veneilijät jotka eivät vaivaudu valoja käyttämään liikkuvat tai voi asemoida itsensä halutulle reitille.
Ei ole uskon asia tutka.
Kuka sanoi että tutkaa tarvitaan navigointiin? Otti näköjään koville kun tuli nälvimistä tyhmään kommenttiin? Tutkaa käytetään pimeässä ja sumussa havaitsemaan asioita, joita em. olosuhteissa ei muuten näkisi. Ilman tutkaa ajat aika sokkona tai rajallisen näkyvyyden varassa.
Voi luottaa vaikka Jeesukseen. Tutkaankin kannatta suhtautua terveen epäilevästi, mutta hyötyä siitä voi olla silti.
Voisiko se kalastaja selittää miksi tutka on tarpeen pimeänavigoinnissa?
Suurin osa menee ilman mitään tutkaa ja ilman mitään ongelmia.
Sumussa on eri asia, mutta pimeällä kirkkaalla säällä ei todellakaan tarvita tutkaa. Kartta, kello, kompassi ja hakuvalo ovat täysin riittävät ja plotteri luksusta.
Merimerkit näkyvät hakuvalolla, toiset alukset niiden omilla valoilla. Suunnan näyttää kompassi ja matkan kello. Jos on plotteri, niin ei tarvitse edes paikkaa laskea.
Susoittelen vakavasti seuraavaa koulutusta sis, ensin kuitenkin se saaristolaivurin tutkinto ja kokemusta:
https://purjehduskoulu.radsails.fi/navigointikurssit/pimeanavigointikurssi/
Yllätyt
Sun on turha jatkaa. Se ei osaa muuta kuin trollata.
Aivan, sehän on vasta hankkimassa ensimmäistä plotteriaan.
Aloittaja on hankkimassa sitä sumua varten. Piemällä hänellä ei ole ongelmaa kuten ei muillakaan veneilijöillä.
Myös HNS antaa jäsenilleen opastusta pimeänavigointiin ihan käytännössä.
Vesillä huomaa, miten hyvin pärjää pelkällä kartalla ja kompassilla sekä tietenkin valolla. Siinä erotetaan navigoijat trolleista.
No ei sitä sumussakaa tarvita, eikä plotteria. Jo muinaiset foinikialaiset...
Sumussa tutka voi olla välttämätön eikä sitä oikein korvaa millään muulla, ehkä kaiulla, jos pohja on muodoiltaan hyvin selkeä.
Entä verkon merkit, juuri tulin Ahvenanmern yli
ja olin ajautua verkkoihin, onneksi kalastajalla oli tutkaheijastimin varustetut merkit, niin pystyin ohittamaan usean verkon alueen, plotterilla olisi voinut ajaa niihin
Sumutorvi on vallan riittävä lisävaruste sumuun.
Aloittaja on nyt saanut ymmärtää että monella on plotteria korvaamassa tabletti ja tutka myös joillain ja merikartta täytyy tietty myös olla. Aloittaja on ajanut sumussa ja pimeässä joskus mutta viisaasti kääntynyt takaisin kun veneessä ei ole nyt kun paperikartta ja hakuvalo. Hakuvaloa hän ei ole tarvinnut koskaan. Ajatuksena oli alunperin mahd tulevan elektroniikkalaitteen avulla käyttää sinne itse laitettuja reitti pisteitä pimeässä tai sumussa mutta laitteissa ilmeisesti epätarkkuuksia eivätkä näytä aina sijaintia oikein 🙂
Tottakai merimerkkien avulla aloittajakin veneilee aina kun ne ovat näkyvissä / niitä on tottakai maisemanavigointikin täytyy osata🙂
No ok kerran käytin valoa että näin kiinnittyä laituriin😄😄😄
No voi itku kun en ole tota tiennyt! Aina on sumusta selvitty mutta seuraava on kait sitten kuolemaksi kun ei ole sitä tutkaa.
Voi itku, kun et ymmärrä lukemaasi.
"voi olla välttämätön"
Voi ei tässä yhteydessä tarkoita meijerituotetta.
GPS näyttää normaalisti 6m tarkkudeella ja käytännössä silloinkin suurin osa ajasta tarkkuus on alle metrin.
Kartoissa (plotterin) on suurempia epätarkkuuksia. Ei ole tavatonta, että väyläviiva mene merimerkin väärältä puolelta kapeissa ja mutkaisissa paikoissa. Toisaalta paperikartat eivät ole sen tarkempia koska yksittäisen kiven merkki on metrien kokoinen, jos sen istuttaisi luontoon.
Koskaan näkyvyys ei ole ollut niin huono etteikö plotterin avulla olisi merimerkkejä löytänyt ja pystynyt väylällä navigoimaan turvallisesti. Muiden veneilijöiden näkemiseen plotterista on apua silloin, kun AIS on käytössä. Kaikilla vain ei ole.
Jos raha ei ole este, niin hanki plotteri, jossa on iso ruutu. Aikoinaan virkistystaajuus oli ongelma, mutta nyt kaikki plotterit näyttävät nykimättä.
GPA antenniin kannattaa sen sijaan satsata. Siinä virkistystaajuuden pitää olla vähintään 10Hz. Jos raha ei ole ongelma ja katolla on tilaa, niin satelliittikompassi on hieno peli.
No sellaisessa sumussa kuljettu ettei oman veneen keulaa ole ilman valoa erottanut (eli näkyvyys alle 10 metriä)... missä tilanteessa tutkasta tulee välttämätön?
Siinä kelissä ei tutkasta ole ainakaan haittaa. Minä pidän sitä päällä jo sateella koska harmaat purjeveneet erottuvat heikosti pienemmistä puhumattakaan.
Jos ei ole tutkaa, niin sitten mennään silöä, mitä on annettu.
Jos joku kehuu liikuneensä vesillä silmälaput silmillä ja porkkanat korvissa, en pidä sitä saavutuksena vaan tyhmyytenä.
Missä tilanteessa tutkasta tulee välttämätön? Vesillä on aina hyvä olla varamuonaa eikä kiire mihinkään.
On siitä haittaa... nostaa pienessä veneessä painopisteen korkealle kun se mötikkä pitää asentaa niin korkealle ettei säteilytä miehistöä sillä. Korkea painopiste keinuttaa enemmän ja miehistö tulee merisairaaksi eikä kykene hallitsemaan venettä.
Voit myös ostaa uuden tutkan. Niissä on paljon pienempi virrankulutuskin eikä ne paina paljoa.
Laajakaistatutkan asenus on helpompaa, kun sitä ei ole edes tarkoitus laittaa kovin ylös.
Jos sinulla on niin pieni vene, että tutka uhkaa kaataa sen, ei sinulla ole miehistöä.
Kuka mistään kaatumisesta puhui? Korkea painopiste on epämukavuustekijä paljon ennen kaatumista. Mahtuu sitä miehistöä vaikka Terhi Micro Funiin, vaan laita siihen tukeva vähintään parimetrinen tolppa ja sen päähän 10kg painoa... mieluummin tietysti avotutka 15m korkeuteen eikä mitään leluja.
Millainen tutka sinulla Terhissäsi nyt on?
Yksi tai useampi silmä- ja korvapari ja hyvin on pärjätty, mutta joku elektroniikkalelu olisi kuulemma välttämätön. Yamarinissa kun menee tuulilasi huuruun niin lämpöpuhallin on tutkaa hyödyllisempi.
”yksittäisen kiven merkki on metrien kokoinen, jos sen istuttaisi luontoon”
Kartassa oleva karia merkitsevä rasti olisi luonnossa pikemminkin kokoluokkaa 50 x 50 metriä, sisävesillä kolmisenkymmentä. Toki se rastilla merkitty matalikko voi olla kooltaan melkein mitä vain, parimetrisestä murikasta laajaan vedenalaiseen kallioon.
Elektroniikkalelu on hyödyllinen lähinnä siksi, että sillä saa sekä kartan, että paikanmäärityksen yhdellä kertaa ja paikanmääritys on tarkka.
Siitä on hyötyä huonossa näkyvyydessä, jos kiintopisteet ja merimerkit ovat näkymättömissä. Ihan sokkona ei silläkään voi liikkua, siihen ei pysty kuin tutkan kanssa.
Pimeällä plotterista on sama hyöty, mutta hyvässä näkyvyydessä se ei silloinkaan ole välttämätön. Merkkien valot ja heijastimet näkyvät kauas ja ne on jopa helpompi nähdä pimeällä kuin valossa.
Elektroniikkalelu = tutka.
Tutka on hyvä.
Siinä vaiheessa onkin jo kaikki muut lelut hankittu. Tutkan kanssa kompassin merkitys kasvaa. Satelliittikompassi nopealla virkistystaajuudella on erinomainen vaihtoehto.
Tämä olen joskus huomannut että merimerkit näkyvät pimeällä joskus yllättävän hyvin ja ei tietenkään pelkkää plotteria kannata tuijottaa vaan myös ikkunoista samalla tai katon yli. Yleensä minulla on ainakin toinen silmäpari mukana niin pystyy katsomaan rantautuessa minne ajaa ja toinen voi etsiä samalla lähellä olevia huonosti erottuvia kiviä.
Niinpä... tärkeysjärjestyksessä niitä leluja hankitaan ja tutka tulee siellä hännillä.
Aika harvoin keli on sellainen, ettei pärjää ilman tutkaa. Hitaalla veneellä se on kuitenkin hyvä olla olamassa, jos ylittää laivaväyliä ja muutenkin.
Niin, milloin se keli on sellainen, ettei ilman tutkaa pärjää?
Kyse on tietenkin millä riskitasolla liikkuu. Voihan joku mennä vuosikausia kahvat kaakossa näkemättä eteensä ilman, että mitään tapahtuu.
Tutka on ainoa väline, jolla näkee sumussa. Se on tarpeen silloin, kun se on tarpeen. Aina voi mennä väylän sivuun ankkuriin.
Kun perehdyt tutkan toimintaan, sinulle selviää mitä varten se on tehty.
Ei tutkalla näe sumussa yhtään sen enempää kuin perseensilmällä ja nupit kaakossa ajaminen pelkän tutkan varassa on korkean riskitason puuhaa sekin. Et näe mikä sen tutkaheijastuksen antaa ja mikä jää näkymättä (esim. kalaverkko tai meloja).
Miten pihalla oikein olet? Ai ettei tutkalla näe?
Ammattiliikenne vetää kelissä kun kelissä, jopa ihan tutkan varassa. Onnettomuuksia, jossa tutka olisi pettänyt ei juuri tapahdu.
Mutta silloin liikutaan väyliä pitkin. Ei kai kukaan ole niin pöljä että vie verkot keskelle väylää tai lähtee melomaan väylille umpisumussa?
Ja btw. Hyvin viritetyllä tutkalla näet jopa merilinnut. Tilanne, jossa melojaa ei tutkalla näe on lähinnä pimeässä ja niin kovassa merenkäynnissä, jossa meloja häviää aaltovälkkeen sekaan. Silloinkin on kyllä melojan päässä jotakin vialla.
Sulla on huono tutka tai et osaa käyttää sitä.
Sillä ei ole väliä, mikä vedessa on, sen päälle ei ajeta oli se sitten meloja tai verkko.
Verkkoja ei ole yleensä väylällä ja jos on, ne katoavat sieltä potkureihin. Ei kalastajakaan halua aina ostaa uusia verkkoja.
Tutka näyttää yksittäiset vesilinnutkin, kun se on sopivasti säädetty. Se näyttää myös rankat sadekuurot. Meloja voi jäädä tutkalla huomaamatta, jos aallokko on niin korkeaa, että meloja katoaa aaltojen väliin. Sama ongelma on myös hyvässä näkyvyydessä ilman tutkaa.
Anna olla.
Ei se ole koskaan käyttänyt tutkaa.
Se onkin aivan sairasta, että ruotsinlaivat ajaa sumussa tutkan varassa saaristossa 17 solmua. Ainakin yksi onnettomuus on tapahtunut, Silja Europe osui saksalaiseen Flanör huviveneeseen. Molemmilla oli tutkat. Jälkimmäinen ajoi hitaasti ja näki tutkalla laivan ajoissa, mutta teki paniikissa hölmön ohjausliikkeen. Silja taas näki isohkon moottoripurren tutkalla vasta juuri ennen törmäystä.
En voi käsittää tuon vauhdin olevan meriteiden sääntöjen mukaista. Mutta laivojen aikataulupaineet ilmeisesti ovat tärkeämpiä.
Itse en ole tutkaa sumussa juuri kaivannut. Olen sellaista käyttänyt jo 80-luvulla vesibussissa ja rannikkotykistössä. Tuoreempi kokemus kaverin veneen siirtopurjehduksesta Hollannista. Matkalla tuli kunnon sumukin. Kaveri purki Suomessa tutkan pois veneestä ja myi sen.
Ei tulisi mieleenikään ajaa sumussa plaanissa, jos näkyvyys on niin huono, että tutkan varassa ollaan.
Taidat olla se sama välkky, joka täällä vähän väliä uhoaa heittävänsä VHF:n roskiin ja hankkivansa tilalle LA:n?
Ei monelle muullekaan tulisi mieleen ajaa plaanissa pelkällä tutkalla. Tosin meitä on niin moneen lähtöön, että varmasti sellainenkin jostain löytyy.
En ole. VHF minulla on, samoin vastaanottava AIS. Lähettävää AISia olen harkinnut, mutten tutkaa.
Ei se tutka päivänvaloa mihinkään ja sellaisiin säätöihin ei tutkaa saa että merenkäynnissä meloja erottuisi luotettavasti ilman virhekaikuja. Se sumuhan voi vyöryä päälle kesken ylityksen, ei sinne tieten tahtoen sumuun mennä mutta hidas ei aina ehdi alta pois. Tutka ei korvaa tähystystä tai hakuvaloa ja täysin tutkan varassa ei ole paljoa parempi kuin plotterin ja aisin varassa.
Tutkassa ei ole sellaista älyä että se erottaisi melojan vesilinnusta. Silmät näkevät ja aivoissa on älyä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Tutka kertoo vain, että tuolla saattaa olla jotain näkemisen arvoista mutta sen tähystäjä tietää muutenkin. Miksi rajoittaisi liikkumisen pelkkiin merkittyihin väyliin? Ei se sumukaan niihin rajoitu.
No shit!
Tutkako ei kerro, mikä vedessä on!
Nyt uskon, että sinulla on laaja kokemus tutkan käytöstä ja sitä kautta saatu syvällinen osaaminen :D
Tutkaa pitää osata tulkita ja säätää. Se vaatii kokemusta.
Meloja erottuu riittävän hyvin, jos aallot eivät ole melojaa korkeampia. Silloinkin meloja erottuu aika-ajoin. Kokemuksen kautta oppii erottamaan, mikä on aaltovälkettä ja mikä on todellinen kohde.
Jos virhekaikuja pelkää, ei ole oikea ihminen käyttämään tutkaa.
Lähettävä AIS on hyvä kunhan laittaa sen pois satamassa. On jännä mennä satamien ohi, kun plotteri huutaa törmäysvaroituksia veneiden ollessa rivissä AIS päällä keulat merelle päin.
Lähettävä AIS ei korvaa tutkaa. Ne on eri tarkoituksiin. Lähettävä AIS auttaa muita tekemään havaintoja, tutka auttaa itseä. Tosin tutkaa pitää osata käyttää.
Satamassa olevien veneiden keulasuunnalla ei ole mitään merkitystä AIS-hälytyksiin. Hälytyksiä käytän vain avomerellä. Saaristossa niitä tulee liikaa. Näkeehän sen plotterista ilman hälytyksiäkin, että saatetaan törmätä.
Tiedän kyllä mitä tekee vastaanottavalla ja lähettävällä AISilla sekä tutkalla. Kaikkia olen käyttänyt. Silti noista tutkaa en kaipaa. Ehkä sitten, kun maksaa satasia, antenni on nyrkin kokoinen ja vie virtaa alle 0,5 A.
Kyllä noita verkkoja on valitettavasti monia nähty laivaväylille sataman edustalle laitettuna sekä pitkittäin että poikittain, sekä veneväylille myös.
Vaikka kuinka osaa säätää on tekniikka rajallinen ja allot usein merimelojia korkeampia.
Meissä on se ero, että minulla on käytännön kokemusta tutkasta.
Toki voi olla sellaisiakin tutkia, joissa meloja ei näy, vaikka mitä tekisi.
Meissä on se ero, että minulla on käytännön kokemusta tutkasta ja melonnasta. Testattu juttu, ei merenkulun ammattilaisetkaan, päivittäin tutkaa käyttävät aina saa melojaa tutkan ruudulle luotettavasti vaikka silmä näkee melojan.
Aina ja luotettavasti ovat juuri oikeita sanoja.
Mitään ei koskaan tapahdu täysin varmasti.
Riittävän usein ja tarpeeksi luotettavasti täyttävät vaatimukset.
Kun tutkalla välähtää piste samoilla kohtaa toistuvasti, siellä on jotain, joka kannattaa kiertää, vaikka piste ei olisi siinä joka hetki.
Toki, jos meloja on itsetuhoinen, hän menee myrskyllä ja sumussa väylän keskelle ja odottaa noutajaa. Harva kuitenkin tekee niin.
Olen kuitenkin nähnyt väylällä tumman vihreässä kajakissa olevan maastopukuisen melojan. Ehkä se on jäänyt potlureihin...
Okei, eli sinulla on sitten se AIS, niin näet melojat ja kalaverkot riittävän hyvin?
Anteeksi nyt vaan, mutta jästipäinen inttämisesi on jo niin naurettavaa, ettei tosikaan.
Kerro nyt mihin helvettiin jotakin AIS:ia tarvitset? Jos silmäsi kerran ovat niin hyvät, että tutka on turha lelu?
Ei kerro ei.
Tutkahemmon inttäminen tässä naurettavaa on, ei se tutka ole mitenkään ylivoimainen väline muihin menetelmiin verrattuna. Luottaa sokeasti plotteriin niin pieleen menee, ja niin menee myös jos luottaa sokeasti siihen tutkaan. Tutkasta on huviveneilijälle todella harvoin ratkaisevaa hyötyä jos käyttää muita menetelmiä. En minä aisia tarvitsekaan, enkä ole niin väittänytkään, vaikka hauska lelu sekin on jonkin aikaa.
” ei se tutka ole mitenkään ylivoimainen”
Kyllä se nyt vaan on ylivoimainen. Hyvä sellainen nimittäin. Sorry. Mutta pysy harhassasi lujana. Ei ole minulta pois.
Turvavyöstäkin on tavalliselle autoilijalla vain harvoin hyötyä, mutta silloin, kun on, sitä ei korvaa mikään muu.
Sinun argumenttisi ovat sen suuntaisia, että jos joku ei ole täydellisen hyvä, se on täydellisen huono. Mustavalkoinen ajettelu ei johda muuta kuin huonoihin lopputuloksiin koska paras harvoin löytyy ääripäästä.
On totta, että vain sokeasti tutkalla kulkiessa jää moni asia huomaamatta. Se pätee myös vain plotterilla, vais omiin silmiin luottamalla, vain AISiin luotamalla, vain kaikuluotaineen luottamalla tai vain paperikarttaan luottamalla.
Välineet täydentävät toisiaan eivätkä sulje toisiaan pois. Jos sinulla ei ole hyötyä tutkasta, et osaa sitä käyttää tai et ole koskaan ollut sellaisessa tilanteessa, jossa siitä on hyötyä. Molemmat kertovat siitä, että sinulla ei ole kokemusta.
Noinhan se on.
Jos ei ymmärrä tutkan hyötyjä, ei ole koskaan ollut sellaisessa tilanteessa, että siitä olisi ollut hyötyä. Jos olisi ollut, ymmärtäisi.
Siitä on kuitenkin pitkä matka väittämään, ettei laitteesta itsestään olisi mitään hyötyä edes muille. Tuntuu vähän siltä, että kirjoittaja kuvittelisi omakohtaisen kokemuksensa koskevan kaikkia muita ihmisiä ja kumoavan heidän kokemuksensa.
Vaatii tietyn tyyppisen ihmisen uskomaan, että hänen oma kokemuksensa on arvokkaampi kuin muiden.
Kun ei se ole, mutta jatka vaan inttämistä. Moni muu navigointiväline ja taito menee tutkan edelle.
Älä viitsi... turvavyö on passiivinen turvavaruste joka pelastaa (jos pelastaa) kun on jo mokattu. Eli sekoitat puurot ja vellit ja argumentoitisi pettää kerta toisensa jälkeen.
En ole hakenut täydellisyyttä, eikä tutka sitä tarjoakaan, vaikka tutkauskovainen niin antaa ymmärtää. Ne tilanteet, joissa tutkasta on oleellista hyötyä jota ei voi muilla menetelmillä saavuttaa, ovat niin harvassa, että tutka jää varustelistan hännille. Tilanteita, joissa tutka on ratkaisevassa asemassa, ei tapahdu ellei ole jättäydytty tutkan varaan, luotettu siihen ja otettu riskejä. Hyötyä tutkasta voi olla mukavuustekijänä, sitä en ole kieltänyt, mutta samalla sen käytöllä on riskinsä. Jos ne riskit halutaan poissulkea, vähenee tutkasta saatava hyöty. Enkä nyt puhu atlantinylityksestä vaan huviveneilystä saaristossa merkityillä väylillä ja niiden ulkopuolella. Olet niin fanaattinen tutkan kannattaja, että virheellisesti tulkitset kaikki poikkeavat näkökannat täysin toiseen äärilaitaan, eli sinä olet se joka nyt näkee maailman mustavalkoisena.
Pidät varmaan keulapotkuriakin välttämättömänä varusteena, teknologiasumuun eksynyt ja perustaidot unohtuu.
Huomaa, että täällä on useampia, jotka eivät pidä tutkaa tarpeellisena hankintana omaan käyttöönsä. Se on eri asia kuin siitä ei olisi mitään hyötyä.
Tiheässä sumussa olen ollut lukuisia kertoja jo ennen GPS:n keksimistä. GPS helpotti huomattavasti ja plotteri vielä paljon enemmän. AIS on ylivoimainen laivojen väistelyyn, selvästi parempi kuin tutka, jolla kurssimuutosten havaitseminen on paljon hitaampaa.
Tutka on ehdottomasti tarpeen, jos aikoo ajaa plaanissa kunnon sumussa. Mielestäni silloin mennään turhan suurella riskillä. Itse en sitä tekisi, vaan ajan kunnon sumussa varsin hiljaa. Silloin tutkaakaan ei tarvitse.
Taidat olla sama provoilija, joka tuolla toisessa ketjussa kehottaa ihmisiä soittamaan jollekin Makelle lapsiin sekaantumisesta. Yhtä järkevää paskaa kirjoitat.
Ja siitä turvavyöstä: lähdet siitä, että vyötä pitävä on ”mokannut” jos vyötä tarvitsee. Entä jos joku toinen mokaa? Tutkakin näyttää sinulle jos joku plotterin ja AIS:n varassa sokkona sumussa ajava tulee sinua kohti. Kaikki ei katsos ole yhtä viisaita tai näsäviisaita kuin sinä.
Ei elämä ole mustavalkoista.
On paljon muitakin nopeuksia kuin täysillä plaanissa.
Sinun on selvästi vaikea hyväksyä, että toiset osaa käyttää tutkaa ja siitä on heille sellaista apua, jota sinä et tunne.
Annetaan vain kaikkien kukkien kukkia, sillä tavalla opitaan uutta.
Vaikka olisin maailman ainoa ihminen, jolle tutkasta on apua, se ei muuta sitä tosiasiaa, että siitä on minulle apua.
Siitä vain on kyse. Ei se ole sinulta tai keneltäkään muulta pois, jos minä hallitsen jotain, mitä sinä et.
Juuri saaristossa tutkasta on eniten apua, vaikka ei siitä ole avomerelläkään haittaa.
En ole fanaattinen tutkan kannattaja . Intän vain siitä, että minulle tutkasta on hyötyä eikä sinun kokemuksellasi ole siinä asiassa mitään väliä.
Toisin kuin tutkista, niin lapsiin sekaantumisesta en tiedä mitään kun ei ole kokemusta, mutta en suosittele sitäkään.
Ei perhana kun et vaan tajua yksinkertaista asiaa. Näet kaiken omien värjättyjen lasiesi läpi. Lähden siitä, että joku on mokannut kun turvavyöstä on hyötyä. Se on passiivinen turvavaruste, tajuatko mitä se tarkoittaa? Vesillä verrattavissa pelastusliiviin, joka saattaa pelastaa pelastusliivin käyttäjän kun joku on mokannut, mutta se ei vähennä mokaamisen todennäköisyyttä (pikemminkin päinvastoin).
Siitä vaan tutkalla sumuun haamuja väistelemään, mutta ota puukko mukaan että saat kalaverkonriekaleet irrotettua veneestäsi.
Jos tutka johtaa siihen, että ajetaan plaanissa kunnon sumussa, on tutkasta enemmän haittaa kuin hyötyä koska se nostaa riskitasoa hurjasti.
Vaikka tutkasta harkiten käytettynä on hyötyä, ei sitä mitenkään voi perustella varustelistan kärkeen. Plotteri on paljon yleishyödyllisempi ja ohittaa listalla tutkan kevyesti, mutta sekään ei ole olennaisimmasta päästä vaikka se helpottaa navigointia ja vapauttaa aikaa tähystykseen keskittymiseen (vaikka harmillisen moni priorisoi toisin ja käyttää vapautuneen ajan vaikka kartanlukijan tissivakoon tuijottamiseen).
Taidat olla täysin ulalla. Tutkalla ei näe eikä kuule. Silmillä näkee ja avustavia välineitä on mm. silmälasit, kiikarit ja valot. Tutkan näytön toki näkee, jos sitä katsoo, ja se näyttää täysin toisenlaisen representaation todellisuudesta kuin näköaisti. Tutkanäyttöä pitää osata tulkita ja paljon jää silti katveeseen eteenkin saaristossa.
Mitäpä+jos+nyt+lopulta+paljastaisit+meille+tyhmemmille,+kun+noista+kalaverkoista+koko+ajan+hoet:+miten+AIS,+VHF,+plotteri+tai+mikä+tahansa+muu+vempain+auttaa+sumussa+väistämään+ne+kalaverkot????
Tutka+on+mielestäsi+tarpeeton+lelu,+koska+se+ei+100%+estä+joutumasta+kalaverkkoihin,+vaan+pitää+oikein+olla+sitä+varten+puukko+mukana!+
Tutkalla+sentään+on+mahdollisuus+ne+verkot+havaita,+jos+verkottaja+on+laittanut+asianmukaiset+heijastimet+pyydyksiinsä.
Sulla+on+plotteri.+Montako+puukkoa?
En ole kalaverkoista kirjoittanut henkilö, mutta vastataan silti. Plotterilla pysyy väylällä, jossa harvemmin on verkkoja. Nopeus valitaan näkyvyyden mukaan, jolloin ehtii nähdä ne verkkomerkit, joita on monenlaisia. Kuinka monessa on tutkaheijastin? Usein ei edes ole lippua.
Hienoa.
Plotterilla pysytään väylällä. No SHIT!
Miten erotat plotterilla sen purjeveneen, jota sinun täytyy väistää hyvissä ajoin tai puolustusvoimien aluksen, joka ei käytä AISia?
Mitä saaristossa jää katveeseen?
Nyt varmistui, että sulla ei ole mitään hajua tutkan käytöstä - ja kuinka sulla voisikaan olla, kun sitä niin kovasti vastustat :D
Melojan kannattaa siis hankkia tutkaheijastin varusteeksi, jos henki on kallis...
Niin tai jos tutka johtaa siihen napajäät sulaa ja maahan törmää meteoriitti :D
Mutta jos tutka ei johda niihin asioihin, siitä voi vain hyötyä.
Tosin myönnän, että sinulla se oli todennäköisesti kuin partaveitsi apinalla. Koska et osaa sitä käyttää, tekisit van vääriä päätelmiä ja ne johtaisivat tuhoon.
Ammattikseen kalastavilla on ...
Ai ne verkot, jotka näkyvät sinun plotterissa?
Kun olet noin pihalla, niin kerrotaan vielä se, että minullakin on plotteri ja usein tutkakuva kartan päällä. Minulla on siis enemmän tietoa kuin sinulla. Ja osaan myös käyttää sitä.
Miten sinä erotat tutkalla onko kyse purjealuksesta? Sumussa käytetään sumutorvea, liikutaan hitaasti ja pidetään etäisyyttä muihin. Silloin ei ole mitään ongelmaa väistää.
Oranssi liivikin olisi kova juttu. Olen myös nähnyt kirkkaan värisen viirin. Se näkyy hienosti.
Sumussa ei tietenkään näy mikään ja silloin(kin) on fiksua pysyä poissa väyliltä.
Tutkaheijastin on myös hyvä idea. Niitä on puhallettavia rantapallon tapaisia, joita on helppo kuljettaa mukana pahan päivän varalta.
Odottelen, että lähettävistä AISeista tulee jonain päivänä niin pieniä, että ne mahtuvat taskuun.
Helposti.
Intä sitten vaan ihan itseksesi. Siitä väittämästä oli kyse, että tutka on ylivoimainen ja välttämätön. No ei ole, ellei tuudittaudu virheelliseen turvallisuudentunteeseen.
En pidä mitään noista elektronisista vempaimista tähystyksen korvikkeena. Ne täydentää tähystystä, mutta ne eivät ole välttämättömiä ja valitettavasti niitä käytetään tähystyksen korvikkeena. Plotteri on navigointiapu, ei tähystysapu yhtään sen enempää kuin kartta ja kompassi. Ellei näe tähystää apuvälineilläkään, niin vauhti sopeutetaan olosuhteisiin oli tutka tai ei. Puukko löytyy peräkaiteesta ja muitakin teräaseita löytyy jos sen puukon sattuisi hukkaamaan.
Ei plotterin käyttö mitenkään rajoitu merkityille väylille.
Nosta katseesi siitä tutkanäytöstä niin saatat yllättyä paljonko jää katveeseen.
Passiivinen tutkaheijastin ei toimi, jää liian lähelle veden pintaa, ja aktiivinen kuluttaa liikaa sähköä. Veneilijä oppii tähystämään niin ei ole ongelmaa.
Kun tutka johtaa siihen, että ajetaan plaanissa kunnon sumussa, on tutkasta enemmän haittaa kuin hyötyä koska se nostaa riskitasoa hurjasti.
Keskity vaan omaan osaamiseesi, minä pärjään vallan mainiosti tutkalla ja ilman.
Miten voit olla niin tyhmä, että luulet verkkojen näkyvän kenenkään plotterissa?
Tutkakuva vaan sotkee karttanäkymän kun ei sitä venettä kuitenkaan näyttöruutua tuijottamalla ajeta, vaan siitä vilkaistaan sijainti ja reittisuunnitelma.
Ei se sotke...kun osaa laittaa asetukset sopiviksi.
Myönnä pois, sä et osaa etkä tiedä mistä on kyse.
Kerrotko tarkemmin miten erotat tutkalla purjehtiiko vai ajaako purjevene koneella? Tai ylipäätänsä onko kyse purje- vai moottoriveneestä.
En ole väittänyt, etteikö tutkasta voisi olla hyötyä.
Avomerellä, jossa ei oletettavasti paljoakaan muuta liikennettä ole, ei tarvitse jatkuvasti tapittaa silmät kuivina horisonttiin kun tutka hälyttää jos jotain ilmaantuu sektoriin.
Saaristossa, jossa liikennettä on enemmän, liikkeellelähtöjä rannasta, moninaista kulkijaa ja häiriötekijää, pitää käytännössä tähystää taukoamatta eikä tutka yksin kerro milloin on syytä tähystää... Herättäähän se tutka tietysti torkkuvan tähystäjän, mutta tutkahavainto pitää vielä omin silmin vahvistaa ja tunnistaa, ja siinä samassa havainnoi paljon muuta. Esim. lähtövalmisteluja tekevä lossi tai muu alus ei tutkakuvassa erotu ennen sen liikkeellelähtöä, mutta sen lähtövalmisteluista on hyvä olla tietoinen. Rantaviiva on tutkakuvassa aika suhmurainen ja häilyvä karttaan tai plotterikuvaan verrattuna. Kun niemen takaa eteen tuleva vene erottuu tutkassa voi olla jo myöhäistä ihmetellä mikäköhän tuokin on. Eli sumua tai ei, en koskaan ajaisi pelkän tutkan varassa. Plotteri kertoo oman sijainnin, mutta senkään varassa en ajaisi. Siksi kumpikaan apuväline ei ole ylivoimainen eikä välttämätön.
Sillä etäisyydellä kun silmä erottaa värejä, on liikkuva hahmo jo havaittu kauempaa. Ei kirkkaista väreistä tietenkään haittaa ole, mutta niiden merkitystä ei pidä yliarvioida. Puusilmät eivät näe vaikka olisi minkälainen viiri, ja liian korkea lipputanko ja iso viiri vaarantaa jo itsessään melojan turvallisuuden.
Tutkaheijastin pitäisi myös saada melojan pään yläpuolelle, en itse ainakaan pitäisi vähänkään tuulisemmalla kelillä pääni yläpuolella mitään puhallettavaa rantapalloa, mutta kyllä AIS kokonsa puolesta mahtuu mainiosti kajakkiin... sähköstä voi vaan tulla pulaa.
Meloja voi pistää lippikseen vaikka kulkuvalot sektoreineen päivineen (punavihreä ei haittaa omaa pimeännäköä kuten kokovalkoinen, mutta perässä melovia se valkoinen häiritsee). Olen käyttänyt Navisafen magneetilla pipoon tai lippikseen kiinnittyvää (suunniteltu veneen esim. kuomukankaaseen kiinnitystä varten) veneväylien ylityksellä hämärässä tai pimeässä.
Ei sellaisia asetuksia ole, myönnä pois.
Minulla tutkan etäisyysnäytyö on säädetty niin, että kohteet näkyvät ajoissa.
Laajakaistatutkalla ylhäällä oleva purje näkyy yleensä viiruna eikä täplänä.
Toisaalta sumussa ei edelleenkään ole väliä mikä näkymättömissä kulkee koska pidän huolta ettemme edes tule toistemme lähelle niin, että näkisi, milä siellä liikkuu.
Tutkan käytyöä harjoittelen säännöllisesti pitämällä sitä päällä ja vertaamalla kuvaa maisemaan, veneisiin ja karttaan. Kylmiltään ei kannata yrittää.
Tutkakuvan läpinäkyvyyttä saa helposti säädettyä sopivaksi. Myös sen värin voi muuttaa, mutta syaani erottuu sopivasti plotterin kartasta.
Helppoa, kun osaa.
Kun ei ne kohteet erotu rantaviivasta joka voi olla lähellä. Eikä tutkallakaan ole yhtä ainoaa oikeaa säätöä vaan sitä saa jatkuvasti olla "optimoimassa" parempaan kompromissiin.
Näkyykö musta kartio tutkassa?
En usko ennen kuin näen. Ei ole venemessuillakaan uusimpien laitteiden edustajat osanneet säätää kuvaa niin, ettei tutkakuva olisi kuin säätiedotuksen pilvianimaatio kartan päällä. Paras on kun tutkakuva peittää kaiken alleen ja sen saa yhdellä napin painalluksella kokonaan päälle ja pois. Hankalassa kelissä sen napin pitää olla iso. Läpinäkyvyys ja väri mikä tahansa niin aina se haittaa kartan luettavuutta.
Harvassa ovat ne venetutkat joiden signaali molempiin suuntiin läpäisee esim. kallion paljastaen sen korkean kallion lisäksi mitä sen takana "varjossa" lymyää. Sen kun ratkaiset, niin samalla saat ratkaistua korkeataajuisten 5G verkkojen signaaliläpäisyongelman ja sinusta tulee rikas.
Täysin sama asia kuin se, että tehokas auto ei lisää turvallisuutta mahdollistamalla nopeat ohitukset ja sujuvan liikenteen. Tehokas auto on siis pahasta koska se mahdollista hengenvaaralliset nopeudet ja nostaa riskitasoa?
"Vaikka tutkasta harkiten käytettynä on hyötyä, ei sitä mitenkään voi perustella varustelistan kärkeen. Plotteri on paljon yleishyödyllisempi "
Mikä sinä olet tällaista julistamaan???
Mistä sinä tiedät, mikä on kenellekin viisain varuste? Häh? Minä liikun vain tuttuja reittejä yhteysajoja. Minulle tutka on hyödyllisempi, koska se auttaa havainnoimaan ympäristön ja mahdollisen muun liikenteen pimeällä ja sumussa. En tarvitse plotteria mihinkään, osaan reitit hyvin ilmankin.
Tutka nimenomaan on se ainut varuste, joka tehostaa ja tukee omaa näkökykyä silloin kun ihmisen silmät eivät enää riittävästi näe.
terveisin, 35 vuotta yhteysajoa saaristossa ympärivuotisesti
Kyllä ne erottuu.
Miksi tutkan pitäisi näyttää kallion taakse?
Eihän sen läpi mitään tule eikä sen läpi näe tähystämälläkään?
Sää olet ihan tollo :)
Näin se menee, kysy vaikka vakuutusyhtiöstä miksi tehokkailla autoilla tuppaa olemaan korkeammat vakuutusmaksut.
Koska tiedän ja sinulla on erityistarve eikä yleishyödyllinen tarve. Saaristossa ympärivuotisesti minäkin että älä yhtään yritä päteä sillä. Hiljaista on nyt vesillä eikä siellä tutkaa tarvita mihinkään.
Tutka ei tehosta näkökykyä. Sen tekee silmälasit, kiikarit, yökiikarit, valot, kamerat, periskoopit, peilit, kaihileikkaus jne., Tutka on huono näkökyvyn korvike.
Ei ne erotu.
Koska sen kallion takaa voi tulla vaikka vene josta kuuluu ääni, näkyy valo tai maston huippu puiden välistä.
Tollo olet ihan itse.
Kyllä olet todella sairas, etkä selvästikään ymmärrä merenkulusta mitään.
Tuossa sinulle oppimateriaalia nyt ihan aluksi:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tutka
Lue erityisesti kohta merenkulkututkista, jossa todetaan mm. seuraavaa:
"Vaikka paikannus ja kulkusuunta voidaan satelliittipaikantimella tarkkaan määritellä ja liittää digitaaliseen karttaan, tutka on ainoa apuväline, jolla olemattomissakin näkyvyysolosuhteissa voidaan havaita toinen alus ja estää yhteentörmäys."
Sinulla on kuule selvästi huikea ura edessäsi kouluttajana näissä asioissa.
Voit aina luentojen aluksi aloittaa vaikka toteamalla, että "silmälasit, valot, kamerat, periskoopit, peilit, kaihileikkaus jne. on ne millä vesillä pärjää. Tutka on turha lelu, joka lisää turhaa riskinottoa."
Tuo on wikipediaa ja helposti osoitettavissa virheelliseksi amatöörin tekstiksi. Olemattomissa näkyvyysolosuhteissa voidaan toinen alus havaita ja yhteentörmäys estää esimerkiksi äänimerkkejä käyttämällä. AIS on toinen ja VHF on kolmas esimerkki. Näiden yhdistelmiä voidaan myös hyödyntää. Plotteri auttaa pysymään väylän keskilinjan oikealla puolella. Vaatii tietysti yhteistyötä ja samaa tahtotilaa molemmilta osapuolilta. Hanki itsellesi parempaa opiskelumateriaalia, mutta tuskin sitä ymmärrätkään kun et minunkaan viestiä ymmärtänyt.
"Tutka toimii merenkulkijan näköaistin jatkeena läpi sateen ja pimeyden. Hyvälläkin näkyvyydellä se antaa ”lintuperspektiivin” näkymän ympäristöstä, jolloin aluksen reitin suunnittelu on havainnollista.[1]"
Lähde: Orädd, Panu. Merikapteenityö. Helsinki: Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, maaliskuu 2010. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 4.2.2019).
Se siitä sinun väittämästä amatöörimäisyydestä.
Et näe veneesi keulaa tuollaisella kelillä edes valolla
Sotket munat ja vellit oikein railakkaasti. Ei tuo ole wikipediasta, enkä ole väittänyt tuosta mitään.
Kyllä näen oikein hyvin kun se valo on siellä keulassa.
Se on nimenomaan wikipediasta, jossa on viitattu eri lähteisiin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Merenkulkututka
Etkö jo tunne itseäsi todella suureksi typerykseksi?
Myös paperikartta antaa lintuperspektiivin ympäristöstä. Tutka ei ole näköaistin jatke yhtään sen enempää kuin vaikka kirja, se välittää informaatiota jota luetaan ja tulkitaan, mutta se ei tuo silmien nähtäväksi sellaista mitä ei paljaalla silmällä näe. Yhtälailla voisi väittää, että tutka on kuuloaistin jatke, mutta ei se ole sitä vaikka se ääntä pitääkin. Tutka luo tietynlaisen projektion todellisuudesta, mutta ei kuten silmä sen tekisi.
Tajuatko edes inttäväsi ammattilaisten oppeja vastaan?
Joko olet umpityhmä, tai tämä on sinulle jonkinlaista sairasta huumoria.
Sinusta muistuu mieleen se eräs aivovammainen, joka täälläkin sivutolkulla selitti kuinka ei veneilyssä tarvitse osata solmujen tekoa, koska kaupasta saa valmiita hakasilla varustettuja köysiä.
Typerä olet sinä, kun et ymmärrä mikä on alkuperäinen lähde. Se ei tuossa kohtaa ole Wikipedia.
Olennaista on se ammattilaisten sanoma, ei se mistä lähteestä se milloinkin on satuttu lukemaan.
Että älä vie keskustelua sivuraiteille.
Ei tuossa ollut mitään ammattilaisen oppeja eikä tuo ollut millään tasolla tiedettä. Ennemminkin se oli kirjailijan kielikuva. Ei merikapteeniksi opiskeleva ole tutkatekniikan ammattilainen, ei radiotekniikan ammattilainen, ei optiikan ammattilainen, ei anatomian ammattilainen, ei kieliopin ammattilainen, ei logiikan ammattilainen, ei retoriikan ammattilainen, ei minkään asiayhteydessä oleellisen alan ammattilainen eikä tiedemies. Ihan sama vaikka selittäisi ummet ja lammet lehmän utareista merikapteenin pätevyydellä. Ymmärtää tutkan perusperiaatteet ja selittelee sitä omin kielikuvin eikä määrittele sitä. Kuin taksikuski alkaisi selittämään turbotekniikkaa - täysin maallikkoon rinnastettavissa vaikka onkin ammattilainen ja käyttää turboa työssään. Ammattimaisuuskaan ei itsessään takaa ulosannin oikeellisuutta tai totuusarvoa vaikka kyseessä olisi kyseisen alan ammattilainen.
Tutka ei edelleenkään auta näkemään yhtään mitään. Se kertoo oman puutteellisen versionsa todellisuudesta paikassa johon silmä ei välttämättä näe, eikä sitä mitä silmin olisi siinä kyseisessä pisteessä nähtävissä. Siksi se ei ole näköaistin jatke. Optinen järjestelmä voi olla näköaistin jatke, vaikka informaatio siirtyisi radiolinkin välityksellä, mutta tutkassa ei ole mitään optiikkaa. Esim. valvontakameraa voi pitää näköaistin jatkeena. Tutka ei ole mitenkään näköaistista eikä näkyvän valon spektristä riippuvainen, eikä se siten ole näköaistin jatke. Tutkan signaalit vain konvertoidaan näyttöruudulle näköaistin välityksellä tulkittavaksi käytännön syistä, aivan kuin kirjailija konvertoi ajatuksensa tekstiksi toisten luettavaksi mutta ei kuitenkaan koskaan pysty välittämään ajatuksiaan lukijoille tarkalleen kuten ne itse kokee, eikä pysty välittämään havaintojaan tarkalleen niin kuin lukija ne hänen sijassaan kokisi. Tutkan signaalista voi sen käyttäjä tulkita, että jossakin saattaa olla jotain näkemisen arvoista, mutta tutkakuvan perusteella ei voi olla varma tuliko turhaan väistäneeksi väistämiskykyistä merilintua, väistämiskyvytöntä uimaria, virhekaikua tai jotain muuta.
😂😂 Menikö vähän pieleen se kaihileikkaus
Tämä keskustelu on jo aikoja sitten päätynyt pois raiteiltaan, eikä minun toimesta. Alkuperäinen lähde on aina alkuperäinen lähde vaikka sitä olisi siteerattu missä tahansa. Tutkatekniikasta ei merenkulun ammattilainen ole yhtään maallikkoa pätevämpi sanomaan yhtään mitään. Tutkatekniikkaa kehittää aivan eri ammattikunta. Käyttökokemuksista puhuminen on eri asia, mutta yksittäisinä ne ovat aina kuitenkin enemmän tai vähemmän värittyneitä ja subjektiivisia ja vasta isomman kollektiivin kokemukset vaikuttaa kehityksen suuntaan jos kehitystyötä tekevät ovat kuulolla.
Ei ole ollut tarvettakaan leikkaukselle.
Kuka tässä oikein sekoittaa puuroja ja vellejä?
Tässä ei ole keskusteltu tai kinattu mistään tutkan elektronisteknisestä toimintatavasta, vaan sen tarpeellisuudesta merenkulussa.
Sinä intät periskoopeista ja kaihileikkauksista, toope!
Toope olet itse. Tutkan määritelmästä tuossa on bäännetty pitkä tovi.
Sinulle on siis jotenkin epäselvää, miten määritellään merenkulussa käytettävä tutka?
Kerro ongelmastasi enemmän. Se on aika erikoinen.
Eihän minulla mitään ongelmaa ole, mutta sinulla ilmeisesti on kun teet toisten viesteistä niin paljon virhetulkintoja.
Hauskaa, että onneton trollaaja pistää koko jutun leikiksi, kun tajusi, ettei ymmärä navigoinnista mitään.
Hiukan sältsiä :D
Sulla otti näköjään tosi koville. Koko ketjun pistit täyteen paskaa jostain trollaamisesta. Otan osaa.
Mä kun luulin ettei tämmöstä ole kuin fb mokat palstalla ja läpällä /tarkoituksella tehty sinnekin mutta väärässä olin eli olisi kavereita pitänyt siinä asiassa uskoa😂😂😂
Aina löytyy niitä, joille järki ei ole argumentti.
Se ei palstaa pilaa koska jokainen mainostaa vain itseään. Kun ymmärryksestä siirrytään haukkumiseen, on housut jo kintuissa.
Pienellä pinnistellyllä voidaan päästä sataan postaukseen.
Nyt ei saa herpautua, vaan on vain kaivettava viimeisetkin jyvät laarista, sillä satasen kerho häämöttää D.
Mitä tähän aiheeseen tulee, niin kysyisin tältä tutkan kieltäjältä, miksi huvivene tutkia jatkuvasti kehitellään ja myös myydään, jos ne ovat tarpettomia?
Kukaan täällä ei ole kieltänyt tai kieltämässä tutkia, en ainakaan minä, mutta vastaan kysymykseesi silti. Markkinat toimivat niin, että luodaan tarve ja ruokitaan sitä mielikuvilla. Jos kerran kauppa- ja sotalaivoissa on tutkia, niin tottakai sellainen kupu pitää saada omaan pieneen huviveneeseen muka naapurikateutta herättämään vaikka epäilijöille joutuu sitten selittelemään hankintaansa vaikka minkälaisilla mielikuvitustilanteilla. Rahat pois hölmöiltä. Kehitelläänhän jatkuvasti paljon huvivenetutkaakin turhempia vempaimia.
Noniin, satku on nyt rikki, oletko nyt onnellinen?
No sehän meni nopeasti läpi!
Nyt sitten vaan määrätietoisesti seuraavaa satasta kohti.
Täytyy sanoa, että kyllähän se hieman mieltä lämmittää kun täällä on taas elämää.
Olisi tietenkin vieläkin hauskempaa, jos kaikilla olisi nimimerkki käytössä.
Keskustelut olisivat vieläkin eloisimpia.
Navigare
Joo, nimimerkit ja rekisteröitymispakko tekisi hyvää.
Täytyy kyllä sanoa, että sinulla on melko kyyninen näkemys huvivene elektroniikan suhteen.
Omat kokemukseni ovat kyllä aivan päinvastaiset.
Olen aloittanut navigoinnin jo paljon ennen GPS aikaa ja täytyy kyllä sanoa, etten niitä legejä ole jäänyt kaipaamaan.
Muistan yhä kun sain ensimmäisen GPS laitteen käyttööni. Niissä oli koordinaatit siinä ruudulla ja reitit tehtiin niiden avulla.
Se oli jotain aivan uskomatonta kuinka tarkasti se näytti sijaintia, vaikka niissä oli vielä silloin siviilisignaalin häirintä päällä.
Kun ennen GPS aikaa lähdettiin huonossa näkyvyydessä reitille, niin vähintäin kaksi miehistön jäsentä sai pitää huolen siitä, että pysyimme aina kartalla.
Siihen aikaan ei ollut varaa herpaantua hetkeksikään, jos halusi pysyä poissa pahoista vaikeuksista.
Silloin ei kummeleissa ollut kirjaimia. Niiden sijainti piti selvittää kartasta.
Tänä päivänä voit istuttaa lähes kenet tahansa lukutaitoisen plotterin ääreen ja antaa määräyksen pitää ruudulla näkyvä pikku alus tai kolmio viivalla.
Tuolla edellä esiintyvien ääripää kommenttien väliltä löytyy selvä kultainen keskitie, jonka kulkijat valitsevat veneeseensä itselle sopivat välineet tarpeidensa mukaan.
Tutka on jo kauan sitten vakiinnuttanut paikkansa myös veneissä, mutta sen käyttö vaatii kokemusta.
Sillä ei voi mitata ulos huonon näkyvyyden aiheuttamia olosuhteita.
Turvallinen veneily vaatii kaikkien käytettävissä olevien navigointilaitteiden huolellista käyttöä, eikä sittenkään huviveneilijä aja sumussa ”plaanissa”.
Bootmann
Ei se ole kyynisyyttä, vaan kokemuksen tuomaa realismia. Tutkan, plotterin ja autopilotin turvallisuushyödyt ulosmitataan aivan liian usein, ja niiden mukavuushyödyn kääntöpuolena on, että ollaan nesteessä kun ne lakkaavat toimimasta, varsinkin kun toimintahäiriötä ei havaita heti sen ilmetessä. Se lukutaitoinen plotterin ääressä (eikä lukutaitoakaan oikeastaan tarvita, kunhan on tietokonepelejä pelaillut) on merihädässä kun laitteisiin tulee sähkövika tai purkkarin moottori sammuu. Ikinä ei vesillä ole ollut niin paljon osaamattomia tomppeleita kuin nykyään elektroniikan mahdollistamana.
Olen myös aloittanut ennen GPS-aikaa, siitä edennyt nippeliniiloksi (pitänyt olla kaikki mahdolliset härpäkkeet ja elektroniset vimpaimet) ja toipunut siitä. Turhakkeiden listalle on päätynyt mm. 30 vuotta Suomen aluevesillä käyttämättömänä ollut VHF, kaiku, autopilotti, ja tietysti tutka ja AIS. Purkkarista on häipynyt tuulimittari ja windex, aika turhia nekin. Purkkarilla navigoidaan ensisijaisesti kartan ja kompassin avulla niin pysyy taidot ja rutiinit (tosin harppi ja kolmioviivoitin ovat saaristossa aika turhia), mutta plotteri on yleensä päällä ellei säästellä sähköä jääkaapille. Nopeakulkuisella moottoriveneellä navigoidaan ensisijaisesti plotterin varassa niin jää enemmän aikaa tähystykseen, mutta aina ollaan oikealla karttalehdellä. Ei rullagenuaa tai keulapotkuria kummassakaan. Kajakilla kulkiessa on kartta aina kannella (ellei olla kotivesillä päivälenkillä) ja käsi-gps (vanhentuneella kartta-aineistolla) on päällä lähinnä tilastointia varten. Toimintakuntoisen PLB:n mukana pitäminen kuuluu edelleen "paheisiini" ja hätärakettien joukosta löytyy LED-soihtu, mutta siinä ne elektroniset navigointi- ja turvallisuusvälineet taitavatkin sitten nykyään olla ja aikaa riittää enemmän luonnosta nauttimiseen. Eteenpäin näyttävän kaiun voisin toiseen moottoriveneeseen ottaa (purkkarissa ja pikkuveneessä turhake), mutta ei ole kiinnostanut riittävästi.
"Kun ennen GPS aikaa lähdettiin huonossa näkyvyydessä reitille, niin vähintäin kaksi miehistön jäsentä sai pitää huolen siitä, että pysyimme aina kartalla.
Siihen aikaan ei ollut varaa herpaantua hetkeksikään, jos halusi pysyä poissa pahoista vaikeuksista."
Eli nyt lähdette herpaantuneina GPS:n varassa ja olette pahoissa vaikeuksissa jos se pettää. Sitä se toiminnan tehostaminen nykyään on, otetaan sellaisia riskejä että poikkeustilanteessa ollaan heti pahoissa vaikeuksissa.
Eli jos ei tee niin kuin sinä, on hölmö?
Jos joku sanoisi sinun olevan narsisti, minä en mekisi kieltämään.
Saa ne rahat viedä fiksuiltakin. Markkinatalous toimii niin, en minä sitä ole keksinyt. Jos huvivenetutkia myytäisiin ainoastaan sitä oikeasti tarvitseville, olisi markkinat paljon pienemmät eikä yhtä houkutteleva. Suuri osa tuotekehityksestäkin on markkinointia eikä mitään hurjia teknisiä kehitysharppauksia ole pitkään aikaan nähty vaikka uusia malleja tulee melkein jatkuvalla syötöllä.
Ilta on vielä nuori... vaikka parempi olisi jos tutkahörhöt mekastaisivat oikean otsikon alla. Ensimmäistä plotteria oli joku hankkimassa alta tonnin... ei siihen hintaan tutkakuvaa samaan ruutuun saa.
Mitä ihmettä? 150 rajapyykki ohitettu eikä ainuttakaan ylläpidon poistamaa viestiä... onpa väsynyttä touhua :D
Todista väitteesi.
Ne vaikuttavat epäloogisilta.
Mitkä, miten ja miksi?
Hieman nostattaa kulmia tuo heitto, jossa esität meidän lähtevän nykyisin ”herpaantuneina” vesille.
Annat myös kuvan, jonka mukaan me laitteita käyttävät ottaisimme suuria riskejä vesillä kulkiessamme.
Yleistäminen ei ole kohtelias tapa keskustelussa.
Riskien ottajia on on ollut aina olemassa ja tulee myös olemaan, mutta se porukka ei ole kovinkaan suuri.
Mitä tuohon laitteiden pettämiseen tulee, niin siihen varaudutaan pitämällä varalaitteita päällä pääplotterin rinnalla.
Minulla on aina kaksi plotteria yhtä aikaa päällä. Toinen näyttää lähikuvaa ja toisessa on suuri alue. Noin on helppo valmistautua risteyksiin.
Noiden lisäksi on aina mukana kaksi ipädiä ja niissä Navionics ohjelmat.
Navigointi laukussa on Oregon 450t ja Montana 700 käsiGPS laitteet.
Ohjaamossa on Sailor VHF ja käsikapula.
FLS ja normaali kaiku ovat myös käytössä.
Tutkaa en omista, mutta en sulje sen hankintaa ulos.
Veneessä on aina mukana kaksi ankkuria ja 50 m ankkuriköyttä varmistamaan veneen pysyminen hallinnassa, jos purjeet ja/tai moottori pettäisivät.
Puhumattakaan muista turvalaitteista, joille monille on myös olemassa back-up varustus.
Meitä vastuullisesti veneileviä on paljon liikkeellä ja monilla meistä on erilaisia kuljettajankirjoja, joilla voimme osoittaa, että olemme vakavasti kiinnostuneita vesiliikenteen turvallisuudesta.
Bootmann
Nyt olen hieman pettynyt Bootmann, odotin sinulta enemmän.
Heittoni oli tietenkin heitto, mutta siinä oli ripaus totuuttakin. Ja osui nähtävästi arkaan paikkaan. Hyvä tietysti, että tunnistaa aran paikan, kun nykyään yhä useampi ottaa tietämättään(?) turhia riskejä. Tietoisesti suurella riskillä liikkuvat ovat toivottavasti edelleen pieni porukka.
Miksi ei ylläpitäisi vanhaa käytäntöä varajärjestelmänä? Se ei ole kovinkaan vaikeaa varsinkaan plotterin tukemana. Jos porukalla liikutaan, on aina parempi, ettei kippari yksin ole "kartalla", vaan joku muu pystyy toimimaan jos kipparille sattuu jotain. Yksin se ei tietenkään ole mahdollista.
GPS GPS:n varajärjestelmänä ei ole kovinkaan hyvä varsjärjestelmä kun vika ei ole omassa laitteessa vaan häirinnässä, ukkosmyrskyssä, tai jossain muualla. Kerran olen ukkosrintaman kohdalla keskellä Saaristomerta kokenut sen, että plotteri väitti meidän olevan Viron puolella ja valmiiksi käynnissä ollut käsi-GPS väitti meidän olevan Tanskassa kuivalla maalla. (Kolmannen GPS:n, eli vesitiiviin kännykän paikannusta en tullut tarkistaneeksi.) Oireilua kesti vain hetken, vika ilmeinen, eikä meillä hidaskulkuisessa purjeveneessä ollut mitään hätää tai ongelmaa, koska tiesin tarkalleen missä oltiin. Pienempiä heittoja on tullut useammin, mutta tuo pikavisiitti Tanskaan on jäänyt mieleen. Pienemmällä (ei niin ilmeisellä) virheellä ja nopeakulkuisella moottoriveneellä olisi plotteriin luottaen voinut karauttaa kivelle. Varajärjestelmän pitää olla pääjärjestelmästä riippumaton, eli tutka voi olla plotterin varajärjestelmä paikannusapuna, ellei niillä ole veneen yhteistä ja ainoaa virransyöttöä. Kun se elektroniikka pettää tiukassa tilanteessa, on ikävä lähteä jostain punkan alta hakemaan oikeaa karttavihkoa ja karttalehteä, ja miettimään, että missä sitä oltiinkaan. Ei se karttalehden kääntäminen sitä mukaa kuin ajetaan siltä ulos ole kovinkaan suuri vaiva nopeallakaan moottoriveneellä.
Varautuminen vesillä kannattaa aina, koska kaikenlaista voi sattua. Verrainnollisesti muistui mieleen kokenut luennoitsija konferenssissa jonka esitystekniikkaa olin aikoinaan järjestämässä. Paikalla oli kaksi valmiiksi asennettua PC:tä verkkoyhteydellä ja katossa kaksi videoprojektoria, mutta luennoitsija oli varautunut omilla varajärjestelmillä: Oma läppäri, esitysmateriaali USB-tikulla, korpulla, piirtoheitinkalvoilla ja tulosteena yleisöllekin jaettavaksi. Lisäksi hänellä oli taskulamppu, kynttilöitä, sytkäri ja tulitikkuja. Arsenaali oli kuulemma rakentunut kokemuksen kautta aina kun joku aiempi lenkki oli pettänyt.
Muutama minuutti sitten joku huviveneilijä veti tuolta selältä kapeikkoon plaanissa "täysiä" (vähintään 40 solmua, veikkaisin). Mikä ettei, kun ei ole sumua eikä tuultakaan, mutta sen verran pimeää eikä monessakaan mökissä valoa, että itse olisin vähän himmaillut. Tiedä sitten oliko tutka vai plotteri, mutta jos oli, niin molempien turvallisuushyöty tuli nopeasti ulosmitattua.
Hölmöhän sinä olet kun tuollaisia kyselet.
Jos joku sanoisi sinun olevan lukutaidoton, minä en menisi kieltämään.
Minusta väite siitä, että "liian usein elektronikan edut ulosmitataan ottamalla enemmän riskejä" vaatii perusteluja.
Ajatusmalli on tuttu autoissa turvavyön, nastrenkaiden, lisäjarruvallon ja lukkiintumattomien jarrujen osalta ja jokaisessa tapauksessa se on ollut väärässä. Kaikki nämä välineet ovat lisänneet turvallisuutta. Niin ei olisi käyhyt, jos turvallisuuden kasvu olisi ulosmitattu.
Olen myös lukenut artikkeleita, joissa on tutkittu laiva/vene-elektroniikan vaikutusta turvallisuuteen ja myös ne tukivat vahvasti sitä, että kaikki laitteet lisäävät turvallisuutta.
Valitettavasti en löytänyt niitä enää.
Eli laita jotain faktaa esille siitä, että tutka ja plotteri eivät lisää turvallisuutta koska ihmiset ulosmittaavat niiden edun. Yksittäisillä tarkaan valituisilla tapauksilla ei voi osoitaa mitään koska tapahtumattomia onnettomuuksia ei tilastoida missään.
Oudossa kapeikossa plotterista ei ole mitään hyötyä. Siinä mennään aina katsomalla ulos ikkunasta. Monessa kohtaa plotterikartan väyläviiva menee jopa merimerkin väärältä puolelta.
Veikaan, että kulkija tunsi paikan.
Jos kuitenkin asia on niin kuin uskot, plotteri osoitti turvallisuuden koska väitteesi mukaan omilla silmillä katsoen vene olisi ajanut kivikkoon. Eli todistit juuri itseäsi vastaan.
On outoa, että joku vakavissaan esittää tietävänsä, mitä joku toinen ajattelee ja tekee siitä johtopäätökset.
Sen minä ymmärrän, että toisen tekemiset voivat ylittää katsojan omat kyvyt ja jos katsoja yrittäisi samaa, hän ottaisi ison riskin. Mäkihyppy olisi sitä osaamattomalle valtava riski, mutta se ei ole sitä mäkihyppääjälle, joka osaa asiansa.
Ihan vastaavasti toisen kuljettaman veneen katselu mökin ikkunasta ei kerro mitään siitä, mitä toisen päässä liikkuu. Vaikka joku näyttää kaukaa katsottuna pelottavalta, se voi veneestä kuljettajan paikalta olla ihan normaalia ilman mitään riskiä.
AJatustenlukija tekee itsestään naurettavan, mutta siihen uskovat vielä naurettavamman.
Jatkuvalla syötöllähän tulee uutisia veneilijöiden toilailuista ja viranomaisetkin rummuttavat, ettei plotteri ole merikortin korvike. Meripelastus ja rajavartiolaitos valittelee, että lähdetään vesille valmistautumattomana koska nykytekniikalla se on niin helppoa.
On sulla surkea plotterikartta jos siinä on väylät väärin piirretty. Tuurilla mennään. Eikä sanaakaan kivikosta, eli unta olet nähnyt. Vaikka tunsi paikan, ei voinut tietää onko joku saunoja ilta-uinnilla, meloja palaa myöhään iltalenkiltä tai mökkeilijä palaa myöhässä kalaverkoilta, tai jos vaikka ihan vaan verkkoja olisi siinä.
Taikka toisin päin. Ulkopuolinen tarkkailija tunnistaa riskin jota tilanteessa oleva ei huomaa. Monta peurakolariakin olen todistanut, jossa peura ja tilanteen kehittyminen näkyy edellä ajavan edessä ihan hyvin, mutta edellä ajava ei sitä huomaa ja täräyttää päin painamatta jarrua. Vesillä läheltä piti tilanteita, joissa toinen osapuoli tuskin on edes havainnut tilannetta, tapahtuu useampi joka kesä.
Nimenomaan oudossa kapeikossa plotterista on hyötyä. Hidastetaan ja katsotaan tarkkaan karttamerkinnöistä missä väylä kulkee ja missä on syvää tai kiviä. Tutussa paikassa ei plotterilla tee mitään. Aina kuitenkin tähystetään ja nopeus sovitetaan olosuhteisiin nähden tähystykselle sopivaksi.
Joko tai, mutta se ei todista sinun olevan oikeassa.
Joko tiedät enemmän tai vähemmän. Omasta mielestäsi enemmän, mutta et voi objektiivisesti kiistää mahdollisuutta, että olet väärässä.
Surkea tai ei, se ei ole oleellista.
Oleellista on, että sinä et tiedä asiaa, vaikka esiinnyt kokeneena veneilijänä. Jos oikeasti olisit veneilijä, tunnistaisit tilanteen.
Et myöskään tiedä, miten tutkakuvaa säädetään ja mitkä säädöt ovat mahdollisia. Se selittyy sillä, että et osaa käyttää tutkaa. Moni ei osaa. Mutta siitä huolimatta esiinnyt tutka-asiantuntijana.
Minusta tuntuu, että istut jossain yksiössä ja vain haaveilet veneilystä. Siinä ei ole mitään pahaa. Kaikki ei voi, vaikka haluaisi.
Riippuu täysin tilanteesta.
Objektiivisesti voin todeta, että tiedän asiasta enemmän ja olet väärässä.
Tunnistan tieysti tilanteen ja siksi en käytä surkeita plotterikarttoja. Väylämuutoksia tehdään vuosittain jatkuvalla syötöllä jotka julkaistaan tiedonantoina netissä ja päivitetään navigointiin kelpaaviin elektronisiin karttoihin. Paperikarttoihin päivitykset tulevat vuosien viiveellä ja surkeaan plotterikarttaan ei välttämättä koskaan. Siksi plotterisi ohjaa siirretyn merimerkin väärälle puolelle. Useimmiten vanhallakin väylälinjauksella riittää huviveneilijälle vettä.
Ei minua mikään muu osunut arkaan paikkaan kuin tuo sinun agressiivinen kirjoitustyylisi.
Siinä olet aivan oikeassa, ettei GPS voi olla toisen vastaavan laitteen back-up : ina.
Olen sen takia jo ottanut selvää, että Montana 700 :ssa on myös Galileon vastaanotin.
En ole sitä kuitenkaan vielä tutkinut lähemmin.
Huonossa kelissä purjehditaan sen verran hitaalla nopeudella, että perinteinen kartta toimii ”varalaitteena” - se on muutenkin aina käden ulottuvilla.
Tuota tutkaa olen jo vuosia katsellut sillä silmällä, että eläkepäivillä aion sen hankkia ja opiskella sen käytön.
Olen yrittänyt tehdä parhaani, että muukin miehistö oppisi lukemaan karttaa, mutta ainoastaan yksi heistä on osoittanut tyydyttävästi halua ja kykyä siihen tehtävään.
En voi kuitenkaan luottaa siihen, että voisin hänet jättää yksi vastaamaan aluksen kulusta.
Turvallinen navigointi on ollut meidän perheessämme etusijalla jo toisessa polvessa.
Itse olen tehnyt ensimmäisen yli 40 M yöpurjehduksen 14 vuotiaana. Gastina oli kaksi vuotta nuorempi naapurin poika, joka harrasti rantapurjehdusta Viklalla.
Suoritin 70- luvulla D kuljettajan kirjan, joka on jo aikaa sitten vanhentunut. Nykyisin minulla on Kansainvälinen huviveneen kuljettajan kirja voimassa.
Bootmann
Siis et tiedä mistä asia johtuu.
Eihän se kartasta johdu vaan zoomauksesta ja vektoroinnista yhdessä. Kartta on sama kuin paperilla.
Miten sinä et sitä tiennyt, vaikka olet niiiiiiiin kokenut????
Kuvailemaasi ongelman aiheuttajaa ei ole vastaan tullut, mutta kuvailemani ongelmat on tuttuja historiasta ja aika yleisiä.