Meille olisi tulossa kaksi maatiaskissan pentua. Molemmat ovat tyttöjä. Olisiko kokemuksi hyvistä kissanvessoista? Tottakai paras olisi että vessa ei haisisi. Lisäksi olis kiva ettei sitä hiekkaa löytyisi ympäri kämppää kasottain. Voi myös suositella jotain hyvää hiekkaa. Itse olen katsonut Modkatin kissanvessaa jossa sisäänkäynti päältä. Hintaa tuolla kuitenkin on se lähemmäks 100e, joten onkohan hintansa arvoinen. Myös ajatus siitä, että opettais kissat käymään pöntöllä kutkuttaa mutta en tiedä onko se paras mahdollinen ratkaisu kissoille.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Opeta aluksi tekemään vaan peruslaatikkoon jota siivoat tarpeen mukaan.
Eri kissat pitävät eri hiekoista joten sopiva löytyy kokeilemalla. Jotkut hiekat kulkeutuvat toisia enemmän.
Joskus kun on enemmän kissoja, on hyvä olla toinenkin hiekkalaatikko mutta usein kahdelle kelpaa yhteinen.- Anonyymi
Vielä pytylle opettamisesta. Siihen tarvitsee varmaankin jonkin lisäosan istuinosan päälle?
Ihan hyvä ajatus jos onnistuu käytännössä.
Aikoinaan oma kissanpentu tipahti vessanpyttyyn tutkimusmatkallaan. Kuului hirveä veden lätinä kun aikansa yritti räpiköidä pois pytystä ennen kuin ehdin katsomaan mitä oikein tapahtuu. Vessasta juoksi pois märkä, rotan näköinen otus piiloon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä pytylle opettamisesta. Siihen tarvitsee varmaankin jonkin lisäosan istuinosan päälle?
Ihan hyvä ajatus jos onnistuu käytännössä.
Aikoinaan oma kissanpentu tipahti vessanpyttyyn tutkimusmatkallaan. Kuului hirveä veden lätinä kun aikansa yritti räpiköidä pois pytystä ennen kuin ehdin katsomaan mitä oikein tapahtuu. Vessasta juoksi pois märkä, rotan näköinen otus piiloon.Jep. Tohon tarkotukseen myydään sellasta Litter Kwitter settiä missä kolmen tason avulla opetetaan. Eihän sitä ihan pentuna saa opettaa kun ei oo tasapaino vielä tysin kehittynyt. Opetus kestäs joku pari kk mutta ei se täysin varmaa oo onnistuuko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Tohon tarkotukseen myydään sellasta Litter Kwitter settiä missä kolmen tason avulla opetetaan. Eihän sitä ihan pentuna saa opettaa kun ei oo tasapaino vielä tysin kehittynyt. Opetus kestäs joku pari kk mutta ei se täysin varmaa oo onnistuuko.
Kokeile ihmeessä jos viitsit. Iso hyöty tulisi jos onnistuu. Onnee ja menestystä.
- Anonyymi
Yleissääntö on että 1 hiekkis per kissa plus vielä yksi ylimääräinen. Meil tosin kotona vain 2 isoa (!) laatikkoa kahdella kissalla, ja mökillä yksi vuoteenaluslaatikko. Meidän kissoilla toimii, mutta äitini kissat eivät suostu käymään yhteisellä laatikolla.
- Anonyymi
Huhujen mukaan Dannyn eteinen on varteenotettava vaihtoehto. Hiekkaa on lentänyt sinne Yyteristä asti ja iso D:n vaipan haju peittää kissan tuoksut
- Anonyymi
Mulla on 3 kissaa ja niillä 2 vessaa. Homma on toiminut tosi hyvin. Vessat on asunnon puolella kun sen verran pieni ihmisten vessa ettei ole mahdollista sinne laittaa. Toinen vessa on Moderna Flip Cat ja toinen MyPet. Molemmat edullisia perusvessoja. Löysin täältä hyvän vertailun kissanvessoista: https://rasykissat.fi/vertailu-10-parasta-kissanvessaa/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802057Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271115- 1411038
- 97814
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa133799- 45727
- 62716
- 61676
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672