Mustikat, Mäkelä, Henna, Prisma

Anonyymi

Keräsittekös työ työttömät niitä mustikoita myyntiin tai edes omaan käyttöön pakkaseen talven varalle? Mie jotenkin luulen että etten viitsineet kotoanne lähteä minnekään. On se kumma kun ei tienuu mahdollisuudet kiinnosta. Perin on laiskaa sakkia.
Minä olin jo 12 vanhana kerännyt mustikoita ja puolukkaa sekä kanttarelliä ja haaparouskua ties kuinka paljon.

Mäkelän Kristiina otti kisoissa mitalin ja nousi palkintokorokkeelle. Ei vielä korkeimmalle mutta kuitenkin. Se olisi kaupunkin aika jotenkin muistaa häntä. Joku kiva lahja kaupunkin johtajan puheen kera hälle antaa.

Hennassa kaivinkoneet tekee lisää lääniä että saadaan tontteja myyntiin. Sleepy sleepers lauloi aikoinaan että " onko järkee vai eiiii" .. Sitä laulua minäkin kuuntelin aikoinaan kun autolla luu ulkona ajelin olan keskustassa rinkiä. Silloin oli keskustassa vielä tietkin järellä tehty. Ei ollut kavennusta ja hidastetöyssyä. Liikennevaloista puhumattakaan. Mitähän nuo liikennevalotkin pit tuohon tehä. Olisivatten tehneet ympyrän.

Prismaa jotkut haikailee tänne. Kyllä Toukola ihan riittää. Se oli aikoinaan hyvä kauppa tuo toukola. Oli kaupan puoli, suutari ja kahvio siellä perällä. Tien toisella puolella ol Siltamarketti, kylän toisessa päässä Aisakello, välillä, Jalli ja Tinkari sekä E-kauppa ja sivummalla Hilska.

Terveisin Raksa-Rane
Mercedesmies ja rakentaja

Ps. Menkää puolukkamettään!

3

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskospotilas hiljaa. Raketti-Rauno vois taas pikkuhiljaa alkaa kiertämään sitä korkki toiseen suuntaan. Jokapäiväistä sontaa sitä jaksaa suoltaa. Hävytön sulkikuppi olet.

    • Anonyymi

      Minttukujalle myönnetty kaksi rakennuslupaa. On turha väittää etteikö Henna vedä. Tuossa on kasvua varmaan 100% edelliseen vuoteen. Kysyntä on siis kovaa.

      • Anonyymi

        Aivan huikeeta Hennan kasvua! Voi tätä onnen päivää saada tällainen uutinen. Varmaan on kaupunkin hallitus laittanut tuulemaan ja tontteja menee nyt ennätys vauhtia Hennasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      285
      3548
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1968
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1616
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1461
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      83
      1160
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1149
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      93
      957
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      821
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      757
    Aihe