Mä oon tällate ylä astetta käyvä tyttö, jolle jokainen esitelmä ja esiintyminen tuottaa suurta tuskaa. Apua haluaisin löytää, mutta sitä en näytä mistään löytävän... joten kysynkin nyt kaikilta ketkä tämän viestin lukevat, että auttaako ujouteen ja varsinkin punastumiseen MIKÄÄN? Itse asiassa kun tarkemmin mietin tilannettani... taitaa punastuminen aiheuttaa ujouteni. Nimittäin kyllähän mä tekisin ja sanoisin vaikka mitä jos tietäisin et en punastuis joka ikinen kerta... Oon kuullu puhuttavan niistä beetasalpaajista, mutta auttaako ne oikeesti... Ja onko niillä jotain sivuvaikutuksia? Nyt nimittäin haluaisin niitä, koska käytän Joe Blascon red neutralizeria, joka maksaa 33 euroa!!!! Ja uimaan ei oikeen viitsisi meikin kanssa mennä ja kesäkin tässä on tuloillaan :D... Että olisikohan jollakin jotain tietoa mikä auttais mua tässä kurjuudessa, joka mun muuten pitää vaan kahlata läpi?! Auttakaa pliis mua, sillä mä en jaksais tätä punastumisen ja ujouden kanssa kamppailua enää!!!!
Kiitos jo etukäteen kaikille niille ihanille ihmisille, jotka mua jaksaa auttaa, sillä kukaan muu ei jaksa!
Hyvää kesää kaikille ujoille ja ei-ujoille!!!
Kiitos jo etukäteen kaikille niille ihanille ihmisille, jotka mua jaksaa auttaa, sillä kukaan muu ei jaksa!
Hyvää kesää kaikille ujoille ja ei-ujoille!!!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ujoudesta on nykyisessä medikalisaatiokritiikittömässä yhteiskunnassamme tehty sairaus. Psykiatrit ja paskologit nuoleskelevat enemmistön mielipiteitä. Todellisuudessa enemmistö ei juuri koskaan löydä totuutta, vaan enemmistödemokratia onkin todellisuudessa eliitin diktatuuri.
"Ujoudesta" puhuttaessa unohdetaan usein, että todellisuudessa ihmiselle luontaista on asettua etäämmälle analysoimaan vaikutelmia ja kulkea vasta sitten asiaa kohti, jos havaitsee tilanteen sen arvoiseksi. Moni ujona pidetty on itseasiassa sen verran herkkä, että kykenee kuuntelemaan intuitiotaan ja erottamaan epäaidot ihmiset. Miksi tällaisten seuraan pitäisi hakeutua?
Yksin viihtymistäkin pidetään jo sairautena! Seurallisuutta ja näennäissosiaalisuutta arvostetaan itseisarvona ja liikaa. Usein sosiaalisena pidetyt ovat eettisiltä periaatteiltaan heikkoja. Vaikka heitä palkataan vastuullisiin tehtäviin, antavat he heti periksi tiukan paikan tullen enemmistön mielipiteille. Tässä suhteessa Jungin näkemys syntipukeista kaipaisi kritisointia. Jung näet teoriassaan hyväksyi kristinuskon syntikäsityksen mukaisesti sen, että ihminen alkaa lauman mukana harjoittamaan vääryyttä. Näin ei todellakaan tarvitse tapahtua! Sellaisiakin yksilöitä on, jotka eivät tällaiseen hullutukseen mene mukaan mistään hinnasta.
Älä siis lääkitse luovuutta ja herkkää, intuitiivista luonnettasi pois!
Voihan toki olla, että taustalla olisi joitakin syitä, miksi ihmisten lähestyminen tuntuu vaikealta. Pyri paikantamaan nämä todelliset ongelmat ja ala työskentelemään niiden selvittämiseksi. Tämä voi olla pitkäkin, vuosikausia kestävä prosessi, mutta taatusti kannattava! Tätä kautta kasvat ihmisenä ja saat uusia ajattelun välineitä. Kehityt ongelmanratkaisijana, ja tästähän on hyötyä kaikkialla!
Omakohtaisesti ujoudesta/sosiaalisisesta fobiasta KÄRSIVÄNÄ henkilönä voin vakaalla varmuudella paukauttaa seuraavan totuuden: Yhtäkään ihmistä ei ole luotu olemaan yksin. Kukaan ei "viihdy" yksin - pidemmänpäälle ainakaan.
Vaikea ujous, eli sosiaalisten tilanteiden pelko, on de facto lääketieteellinen sairaus, johon todistetavasti vaikuttaa mm. erinäiset aivokemialliseen toimintaan liittyvät asiat.
"Pimppelin" edustama asennoituminen ujouteen on tuhoisa siitä kärsivien kannalta. Älä pliis levittele tuollaista näkökulmaa, kun et selvästikään kuitenkaan tiedä mistä puhut.
Omakohtaisesti ujoudesta/sosiaalisisesta fobiasta KÄRSIVÄNÄ henkilönä voin vakaalla varmuudella paukauttaa seuraavan totuuden: "pimppeli" puhuu asiaa.
Itsekin olen ujo, olen siis aina ollut, mutta vasta viime aikoina mukaan on tullut sos. tilanteiden pelko. Siihen haluan hoitoa ja lääkitystä, mutta ujona/hiljaisena pysyn ja haluan pysyä.
Tunnistan todella hyvin epäaidot ihmiset ja sivustaseuraajana nauran monesti hiljaa sisälläni supersosiaalista esittävien ihmisten jutuille.
Aloittajalle: Opit kyllä hyväksymään ujoutesi ajan kanssa. Sitä paitsi, tulet rohkeammaksi iän ja itsevarmuuden karttuessa!
Te ette vain ymmärrä! Haluan ennemmin kyllä olla ujo ja hiljainen, mutta punastuminen onkin tämän hetkinen ongelmani! En halua olla mikään suupaltti, niin kuin kaikki rinnakkaisluokallani olevat snobbarit olevat, VAAN haluan päästä eroon PUNASTUMISESTANI, joka haitta koulunkäyntiäniä ja muutakin elämääni, koska en uskalla tehdä yhtään mitään, sillä tiedän punastuvani aina!! Joe Blascon avulla olen selvinnyt tähän asti, mutta jos koko loppu elämäni ajan käytän Joe Blascoa, tulen KÖYHÄKSI! Sillä varani eivät todellakaan riitä sellaisen tuotteen ostamiseen!!! Lääkkeet taas eivät maksa liikaa ja ne kuluvatkin hitaammin! Haluan vain ja ainoastaan normaalin elämän, vaikkakin vähän hiljaisempana, mutta aidompana ihmisenä kuin muut!!!! Ja kun joku päivä vielä pääsen punastumisestani eroon (josta olen 100% varma!!!), niin olen ikionnellinen!!!!!
Kiitos kuitenkin kaikille viestiin vastanneille... Ymmärrän nyt ujoista ihmisistä enemmän (kiitos "Pimppelin") ja oli muutenkin mukava lukea muiden mielipiteitä!
Hyvää Kesää kaikille! :)
Onhan se totta että ihmisiä on erilaisia, ja nyky-yhteiskunnassa ujot joutuvat elämään paineen alla, koska pakolliset velvollisuudet, jotka edellyttävät esiintymistä ja sosiaalisuutta, on suoritettava. Suurinpana tämä tulee esille luonnollisesti koulussa, ja myöhemmin työssä. Uskon kuitenkin että jokainen todella ujo hakeutuu ammattiin jossa saa olla "rauhassa" ilman jatkuvaa jännitystä. Joten miksi esiintymistaidot ovat niin tärkeitä, että joidenkin ihmisten pitää kärsiä, kun taas toisille ne ovat vain hetki ilveilyä luokan edessä.
Mutta se, että omaa ujouttaan ei saisi "lääkitä pois", kuten Pimppeli sanoi, on hyvinkin totta täydellisessä yhteiskunnassa, jossa ihmiset hyväksytään sellaisena kun he ovat. Vikana on vain se että emme elä täydellisessä yhteiskunnassa, ja jos joku kärsii jatkuvasti siitä että sattuu olemaan ujo, niin miksi ihmeessä siihen ei pitäisi apua hakea?
Itsehän olen ujo, eikä se minua haittaa yhtään, ainakaan niin pitkään kunnes joudun taas sosiaaliseen/esiintymis tilanteeseen. Jolloin en haluasi mitään muuta niin paljon, kun että en olisi ujo.
Jospa yrittäisit unohtaa sen punastumisen kokonaan? Kaikkihan punastuvat joskus, vaikka ei se mukavaa olekaan. Keskittyisit niihin muihin tuntemuksiin ja tunteisiin mitä punastuttavissa tilanteissa nousee esille. Tai harjoittele punastumisen hyväksymistä hakeutumalla vapaaehtoisesti tilanteisiin joissa joutuu tekemään sitä mikä aiheuttaa punastumisen, liity vaikka näytelmäkerhoon, ja laske leikkiä siitä että taas naamaa kuumottaa.
Punastuminen ei ole sairaus ja itse ainakin vältän turhien kemikaalien pumppaamista kehooni niin pitkään kuin se vain on mahdollista.
Yleensä ongelmilla on tapana ratketa myös itsekseen, ennemmin tai myöhemmin. Ja yleensä kaikilla on joku ongelma joka aiheuttaa häpeäntunteita, ainakin nuoruusiässä. Tuskinpa punastuminen on niistä pahimpia, vaikka tuskasi ymmärränkin.
Kokeile mieluummin vaikka hypnoosihoitoa tuohon. Maksu on ehkä äkkiseltään korkeamman tuntuinen, mutta jos siitä on apua, ei sinulta siihen sen jälkeen enää rahaa kulukaan.
...kohta: "Uskon kuitenkin että jokainen todella ujo hakeutuu ammattiin jossa saa olla "rauhassa" ilman jatkuvaa jännitystä.", jäi vähän häiritsemään.
Itse olen ujo ja juuri nyt miettimässä tulevaisuuden suunnitelmia, ongelmana vain se että ujouteni hieman rajoittaa hakeutumista ammatteihin joista oikeasti olisin kiinnostunut, koska niihin liittyvä toinen puoli on asiakaspalvelu ja siihen en tunne kykeneväni ollenkaan.
Eli siis ujot tosiaan hakeutuvat ammatteihin joissa saavat olla rauhassa, mutta ne eivät välttämättä ole ammatteja joihin he olisivat oikeasti halunneet, koska kaikki ujot eivät yhteiskunnan asettamien vaatimusten takia ole haluamiinsa ammatteihin uskaltaneet hakeutua?
Kyllähän se aika epäreilulta kuulostaa, varsinkin jos kiinostusta olisi palveluammattiin. Tosin en ole mikään asiantuntija, ja kaikkeenhan _joskus_ tottuu. Itsestähän se on kiinni.
Henkilökohtaisesti minun on hieman vaikea pistää itseäni sinun asemaan, koska minulla ei ole mitään vastaavaa unelma-ammattia, mutta uskoisin että jos unelma-ammattini vaatisi jonkin moista esiintymistä, niin koittaisin päästä yli ujoudestani sen verran että pääsisin tekemään sitä ammattia mitä todella haluan. Tosin kuten aiemmin sanoin, niin uskon että todella moni on myös ujouden takia hakenut johonkin muuhun kun unelma-ammatiinsa.
Toiset kun on ujompia kun toiset.. mutta loppupeleissä eiköhän se ole omasta luonteesta ja rohkeudesta kiinni. Tsemppiä!
Huomaa, ettet ole itse kärsinyt punastumisesta. Se on ihan eri asia punastua JOSKUS kuin että punastuu KOKO AJAN! Jos joku sanoo 'moi' onko normaalia punastua tulipunaiseksi? Tai kun opettaja kysyy vastausta? Tai kun seisot kaupan kassalla ja joku katsoo sinua päin? Tai tai tai.. kyllä näitä riittää. Kyllä se on valtava este sosiaaliselle elämälle, ei sitä ymmärrä muut kuin sen kokeneet.
En tosin ihan 100prosenttisesti, mutta kuitenkin olen nyt tyytyväinen. Eihän tällaista punastumista ymmärrä muut kuin sen itse kokeneet, joten älä välitä noista jotka sanovat, että helppoahan se on kun vain lopetat punastumisen. Eihän olisi enää sairauksia, lääkkeitä eikä muita asiaan liittyvää jos ne noin helposti poistuisi. Sanomalla, että hushus...
Toivon, että saat apua tilanteeseesi!
Onnellista elämää teille kaikille, jotka tästä samasta aiheesta kärsitte! Apua on saatavilla, hakekaa sitä, vaikkei se helppoa olekaan.
PUNASTUMINEN. Onko vaikea käsittää, ettei kehtaa missään suutansa avata kun pelkää punastuvansa? Kyllä se on jo ISO ongelma. Alkaa karttamaan ihmisiä, siis aivan kaikkia. Ei ole helppoa olla AIVAN yksin.
Onko sinulla myös punastumista? Itse ainakin koin sen valtavana esteenä kaikelle. Kun pääsin siitä eroon, niin huomasin etten edes ole ujo. Kaikki johtui punastumisesta, siitä että välttelin kaikkia etten punastuisi.
Minä olen todella ujo ja työskentelen kuitenkin hoitoalalla..Negatiivista palautetta ujoudesta on välillä tullut, mutta loppujen lopuksi miksi ujo olisi huonompi kuin puhelias?
Katso ylempää ketju "Punastuminen", siellä on ainakin halvempi versio keltaisesta voiteesta.
Hei,
olen kärsinyt samasta kuin sinä koko ikäni. Yläasteella rohkenin kertoa terveydenhoitajalle jännityksestäni, johon terveydenhoitaja sanoi, että kaikki on ihan normaalia niin kauan kuin pystyn pitämään esitelmät ym. loppuun asti (eli en juokse kesken kaiken itkien luokasta ulos). No, normaalia tai ei, minä todella kärsin tilanteista ja kaikki vaan paheni, kun menin lukioon. Yllättäen lukion terveydenhoitaja oli samoilla linjoilla kuin edellinenkin ja ohitti jännittämisongelmani "normaalia"-käsitteellä.
Selvisin jotenkuten lukiosta, vaikka loppuvuosina kärsin jännittämisestä ja punastumisesta laajemmaltikin kuin esitelmätilanteissa. Tuli kahvikuppineuroosia ja muita sos. tilanteiden pelkoa. Hakeuduin lukion jälkeen yksinäiseen helppoon työhön ja eristäydyin aika lahjakkaasti kaikesta.
Reilusti yli parikymppisenä lopetin työt(joka ei tuonut mitään iloa, saati edes rahaa, elämääni) ja aloitin opiskelun alalta, joka on varmaan se unelma-ammatti. Jännitys palasi niin pahana, etten voinut ensimmäisinä viikkoina mennä esim. syömään. Oli mentävä lääkäriin ja sieltä sain propralit(beetasalpaaja). Sellaiset pienet napit siihen tarvittiin ja johan helpotti.
Jännitän edelleen, eikä propral aina auta punastumisessa, jos oikein paha tilanne tulee. Ero entiseen on kuitenkin valtava. En tiedä kuinka nuorille propraleja määrätään, mutta kannattaa mennä LÄÄKÄRIIN jutteleen tilanteesta. Tuli koulun terveydenhoitajista sellainen kuva, että kaikki on vaan "normaalia" vaikka kuinka kärsikin.
Tsemppiä ongelmanratkaisuun!
Minulla meni lukio osittain sen takia mönkään, että pelkäsin esitelmien yms. pitoa niin paljon, että lintsasin niin pitkään tunneilta, että oppiaineessa oli ohitettu se jakso, jossa esitelmä tms. piti pitää. Tämä tietenkin vaikutti kyseisen aineen arvosanaan, mutta minkäs teit, kun pelkäsin ja jännitin esiintymistä yli kaiken. Pelkäsin juuri punastumista ja käsien tärinää.
Vihaan sellaisia ihmisiä, jotka huomauttavat punastujalle tämän punastumisesta, se on tosi törkeää käytöstä ja ainakin minulla lisää entisestään punastumista.
Olen aina ollut suht sanavalmis ja keksin ihan näppäriä vastauksia vastaväitteiksi, mutta ongelma on siinä etten pysty osallistumaan keskusteluun tms. punastumatta lopuksi.. Huomaan kyllä ihmisten reaktioista että osuin naulan kantaan, mutta aina löytyy joku mul**u joka kysyy "minkä värinen paloauto on?" Tiedän että siitä ei pitäisi välittää, pitäisi nousta sen yläpuolelle mutta en voi.. Olen mieluummin hiljaa. Jos meillä oli koulussa esitelmiä, lintsasin aina. "Kattokaa, sillä tärisee kädet!" No thanks. Välttelen ihmiskontakteja kuin ruttoa, vaikka samalla kaipaisin uusia tuttavuuksia elämääni. Minulla on vain yksi ystävä (onneksi edes yksi). Hän on hyvin sosiaalinen ja tulee toimeen kaikkien kanssa, haluaisin oppia samanlaiseksi.. Viimeksi kun olimme baarissa,joukko nuoria miehiä alkoi jutella meille. Kamuni oli ihan innoissaan ja flirttaili takaisin, olimme molemmat kännissä enkä siltikään saanut mitään "ollaanpa nyt sosiaalisia" -vaihdetta päälle. Sanoin meneväni vessaan, lähdin baarista ja kävelin 3 tuntia yksin hautausmaalla. Jep, hautausmaalla, mitä sekin kertoo....