Minä en ole sitten

Anonyymi

Huorannut. Kun kirjoitin sille yhdelle hörhölle joskus että vanhurskas myös lankeaa ja joutuu huoruuteen niin onko se oikeaa vanhurskautta. Mutta huoruus tarkoittaa 2 Ihmisen välistä kontaktia. Itsetyydytys ei siis ole huoruutta.
Sen verran vaan lisään.

Että sanoin itsetyydytystä huoruudeksi, jos joku nyt luulee että olen huoran kanssa ollut katso peiliin vaan.

Tenholle terveisiä en tiedä elääkö enään.

31

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Elääkö tenho sukari vielä? Ei ole kuulunut mitään.

    • Anonyymi

      Kun se on sanottu ja ehkä kirjoitettu myös, olen huono lukemaan, että kutsukaa Jeesus häihinne. Niin onko nyt todisteita että Jeesus todella oli häissänne? Ettette tietämättänne eläisi kuitenkin huoruudessa, liitossa jota Jeesus ei itse ole ollut siunaamassa vaan himon ja hekuman perkele!

    • Anonyymi

      Olisin toki voinut aikaisemmin sanoa sen. Mutta tuli nyt mieleen. Eihän sillä mitään merkitystä ole kun ei ihmiset kiinnosta siinä mielessä mitä ajattelevat joku ihminen kenen äo on -4. Siinähän ajattelee.

      Sanoin nyt kuitenkin kun tuli mielen päälle.

    • Anonyymi

      Mutta jos joku nyt on lähtenyt niitten viestien takia huoraamaan, siis sitä oikeata huoraamista niin haluan vain sanoa, että pelkästään sinä olet huorannut, minä puhuin itsetyydytyksestä, että kuinka uskova voi siihen langeta, mutta käytin sanaa huoruus sanan itsetyydytys sijasta.

      • Anonyymi

        Toivottavasti ymmärrät sen.

        Asiaan mitenkään liittymättä uskollisuus koetellaan tulessa myötä ja vastoin käymisissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti ymmärrät sen.

        Asiaan mitenkään liittymättä uskollisuus koetellaan tulessa myötä ja vastoin käymisissä.

        Muutamilla kun on tapana olla uskollinen myötäkäymisissä mutta sitten kääntyy takki kun tulee vastoinkäymisiä. Kuka itseään kunnioittava mies haluaa vaimokseen sellaisen ihmisen? Kuhan kysyn.

    • Anonyymi

      Itsetyydytys on huoruutta.

      • Anonyymi

        Onko pornon katselu, ilman että... no kyllä te tiedätte, huoruutta?

      • Anonyymi

        Ehkä se on syntiä ja varmasti Hengen palavuuden kuolettaa jos näin voin sanoa kokemus pohjaisesti mutta ei se huoruutta kuitenkaan ole. Eikä siitä tule kuppaa ja tippuria.

        Ei ole se saastainen mikä ei ole saastutettu, vaikka syntinen olisikin ja on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko pornon katselu, ilman että... no kyllä te tiedätte, huoruutta?

        On.

    • Anonyymi

      Himoitseva katse riittää. Kukaan ei voi merskua sillä ettei ole huorannut. Kaikki me olemme huoranneet ja murhanneet, niin Jeesuksen kun lähimmäisiämmekin.
      Tämähän on juuri se kristinuskon salaisuus, - VALKEUTEEN TULO, SYNTIEN TUNNUSTUS JA ARMAHDUKSEN ANOMINEN.

      Jumalattomathan eivät ole koskaan syntiä tehneet omasta mielestään sitä vertaa, että olisi mitään syytä katua. Näin he uskottelevat itselleen ja muille. Siksi he eivät myöskään tarvitse Kristusta, eivätkä parannusta. Eivätkä ole niin muodoin koskaan taivasta näkevä.

      • Anonyymi

        Katsotko sinä himoiten pornofilmien naisia tai miehiä tai molempia?

        Mitä on himoiten katsominen, kerro minulle!

      • Anonyymi

        Sinä et todellakaan päätä siitä, kuka tai ketkä ovat koskaan taivasta näkeviä, joten pysy asiassa, älä tuomitse niitä, jotka eivät ajattele niin kuin sinä ajattelet!

        Pidät jumalattomina kaikkia muita kuin itseäsi ja juuri sinun laillasi ajattelevia! Miksi? Mieti sitä!½

        No tiedän. On vain YKSI tie, usko Kristukseen.

        Koomista kyllä jonkin henkilön kuoltua kerrottiin hänen hypänneen suksilla taivaaseen. Mitään merkkejä hänen tunnustuksestaan ei elinaikanaan kuulunut, viina maistui ja lähimmäisten hakkaaminen.😢 Tämä ei valitettavasti muutu. Ei ole useita eri teitä taivaaseen. Ei täällä turhanpäiten varoitella jumalattoman elämän seurauksista. Kyllä sosimme Kristuksen tavoin kaikkien ottavan evankeliumin vastaan.

        Sinulleko olisi pitänyt joku tunnustus tulla vai joltain esikoislestadiolaiselta todistus, ETTÄ hän on antanut synnit anteeksi?

        Eihän sen evankeliumin vastaanottamiseen tarvita todistusta sinulta tai keneltäkään muultakaan IHMISELTÄ, onko näin?

    • Anonyymi

      Pyhää avataria tulee maan päälle. Heidän seuralaisiltaan odotetaan aina pyhiä käytöstapoja. Jumala itse kutsuu Jumalan valtakuntaan kasvot sädehtien kirkkautta.
      Me emme kelpaa pyhän Jumalan seuraan.
      Jos katselemme naisia himoiten.
      Myös uudestisyntyminen olkoon pyhien julistajien vaivannäön hedelmää.

      Itse olen 80-luvulla kaksi kertaa ollut prostituoidun kanssa. 2004-2013 olin 8 vuotta täyscelibaatissa, mutta lankesin onaniaan ja pornoon 2013.

      Olen ilman muuta saastainen ja kelvoton. Mutta uskon että maailmassa voi olla pyhiä ja uudestisyntyneitä. Ei kaikki välttämättä jotka niin mainostavat. Mutta kuitenkin.....
      Herra siunatkoon ja varjelkoon heitä.....

      • Anonyymi

        oletko sinä juurikin SE vaito, täh ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oletko sinä juurikin SE vaito, täh ?

        En ole, mutta on mukava nähdä että joku häntäkin teidän joukossa muistaa säälien.
        Hän puhui joskus asiaakin, vaikka Herran vaunujen edelläjuoksioina voititte tuon kamppailun "goljatia" vastaan joka herjasi elävän Jumalan joukkoja?

      • Anonyymi

        Ei sinua muo synnit hukuta, kunhan otat synninpäästön uskossa Kristukseen vastaan.
        Sen sijaan mikään hyvyys, hurskaus, maine ihmisten silmissä tai hyvät teot, eivät ketään pelasta.

        Synninpäästökö pitää saada lestaattiolaiselta, muuten ei toimi? Ja itse uskoen on "kuollutta uskoa"?

        "Sen sijaan mikään hyvyys, hurskaus, maine ihmisten silmissä tai hyvät teot, eivät ketään pelasta." Mistä näät oot keksinyt, vai kuullu lahkolaisseuroissa<?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oletko sinä juurikin SE vaito, täh ?

        Juurikin sana on niin tyhmän ihmisen sana, että ei millään väliä!

        Mitä tarkoittaa sana "juurikin"? Kerros meille!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin sana on niin tyhmän ihmisen sana, että ei millään väliä!

        Mitä tarkoittaa sana "juurikin"? Kerros meille!!!!

        "Kerros" sanalle on annettu 15 eri tarkoitusta.
        Mitä niistä ajoit takaa, eli tarkoitit?

        Allek. viisastelija

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kerros" sanalle on annettu 15 eri tarkoitusta.
        Mitä niistä ajoit takaa, eli tarkoitit?

        Allek. viisastelija

        uskoisin, että juurikin vaito osaisi parhaiten tähänkin vastata

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin sana on niin tyhmän ihmisen sana, että ei millään väliä!

        Mitä tarkoittaa sana "juurikin"? Kerros meille!!!!

        Olimme poikien kanssa eilen hampurilaisravintolassa.
        Joku otti kerroshampurilaisen meitä ennen.

        Vuorollamme totesin "kerros myös meille".

    • Anonyymi

      "Sen sijaan mikään hyvyys, hurskaus, maine ihmisten silmissä tai hyvät teot, eivät ketään pelasta." Mistä näät oot keksinyt, vai kuullu lahkolaisseuroissa<?"

      Hommaa Raamattu ja lue, niin tiedät sinäkin kuka näin on sanonut. Hän, joka on luonut maan ja taivaan, ja kaikki mitä niissä on, on näin sanonut.

      Monet uskoa tunnustavatkin ovat valitettavasti uskoneet paholaista, ja ponnistelevat peräsuoli pitkällä tullakseen autuaiksi. Vielä ylpeilevät tällä synnillään, kerskuvat teoillaan pilkaten ja halveksien Kristuksessa uskon kautta vanhurskautettuja Jumalan lapsia.💩

      Jos kaikki kristityt luottaisivat YKSIN Kristuksen tekoon, ei kristinuskon piirissä tarvittaisi satoja omilla touhuillaan ja paremmuudellaan kerskuvia joukkoja. Siksi piru pitää huolta kristittyjen jakamisesta satoihin loosheihin.

      LIHA EI MITÄÄN HYÖDYTÄ, - tätä ei vain suostuta uskomaan. Kaikki teoillaan keskumiset ovat lihan töitä. Ja sellaisina pysyvät, älkää antako pettää itseänne.

      Kristukselta tulee (Jumalan muuttumattomaan sanaan) USKOMISEN ja kasteen kautta lahjana kaikki, mitä kristittynä vaeltamiseen tarvitaan. Täydelliseen ei voi mitään lisätä.

      Joh. 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. ...
      ***) - Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

      Joh. 14:1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.

      Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

      Room. 3:19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
      Room. 3:20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.

      xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
      *) Jos synnintuntoa ei tule Jumalan sanan (lain) kautta, ei ihminen voi syntyä elävään Kristus- uskoon.
      xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

      Room. 3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
      Room. 3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, ...

      ... jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.

      *) Room. 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
      Room. 3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
      Room. 3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
      Room. 3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ...

      *) ... ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

      Room. 3:27 Missä siis on kerskaaminen?
      Se on suljettu pois.
      Minkä lain kautta? Tekojenko lain?
      Ei, vaan uskon lain kautta.
      &&&&&&&&&&&&&&&&

      Room. 3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

      Harhaopettajat opettavat, että vanhurskaan, siis Jumalalle kelpaavaksi Kristuksessa lunastetun, pitää painaa peräsuoli pitkällään alin töissä ihmiskäskyissä ja ihmisopeissa, jotta tämä IANKAIKKINEN lunastus pysyisi voimassa.

      Ei.. Jumalalle kelpaavat teot tulevat USKOSTA Kristukseen, ne tulevat rakkaudesta, Jumala on rakkaus. Jeesus Kristus on tämä LÄHDE, josta hyvät teot, TULEVAT, mitä ne kulloinkin ovatkin, itse kunkin kohdalla. Se voi olla vesilasin antaminen janoiselle, kun se tulee USKOSTA, se tulee rakkaudesta, se tulee silloin Jumalasta.

    • Anonyymi

      Annapas olla, jos vaitoon täällä vähänkään viitataan, niin :
      xxxxxxxxxx

      kohta heitetään lisää löylyä peräsuoli pitkällään.
      ,.,.,.,.,.,.,.

      • Anonyymi

        Asiaa hän silti puhuu eikä mitään väärin, harmi vain että hänelle on usko tullut suuremmaksi kuin Jeesus itse eli hänen armonsa!

        Joka uskon kautta otetaan vastaan ei kuitenkaan niin että usko olisi suurempi kuin armo joka on Jeesuksen Kristuksen kautta ilmoitettu uskoville hänen sovintoveressään!

        Kuinka siis on? Onko usko suurin?, vai armo? vai Jeesus Kristus? vai Jumala? Vai Pyhä Henki? Vai jumalansana? Kuka nyt on suurin? Ja mikä on Jumalansanan tarkoitus?

        Mä tiedän että teidän vastaukset on luokkaa 0 ja pääosin typeriä niin ehkä on parempi että vastaan itse omaan kysymykseeni "mikä on jumalansanan tarkoitus?"

        Eikö Jumalansanan tarkoitus ole, että me tulisimme tuntemaan elävää Jumalaa?

        Ja miksi elävää?
        Koska on myös niitä jumalia, jotka ovat patsaan kaltaisia, mutta se Jumala joka loi maailman ei ole kuollut patsas vaan iankaikkisesti elävä ja totinem Henki!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaa hän silti puhuu eikä mitään väärin, harmi vain että hänelle on usko tullut suuremmaksi kuin Jeesus itse eli hänen armonsa!

        Joka uskon kautta otetaan vastaan ei kuitenkaan niin että usko olisi suurempi kuin armo joka on Jeesuksen Kristuksen kautta ilmoitettu uskoville hänen sovintoveressään!

        Kuinka siis on? Onko usko suurin?, vai armo? vai Jeesus Kristus? vai Jumala? Vai Pyhä Henki? Vai jumalansana? Kuka nyt on suurin? Ja mikä on Jumalansanan tarkoitus?

        Ja mitä tulee tuohon kysymykseen kuka on suurin, niin ne ovat kaikki yksi ja kaikki Jumalansana *(tämän ymmärtää jokainen kerran armoitettu)
        Puhuu yhdestä samasta, avasit raamatun mistä tahansa vanhasta taikka uudesta testamentista niin se puhuu yhdestä ja samasta ja se on elävästä armosta ja elävästä Jumalasta!

        Ei ole mitään että yksi kappale on ylitse muiden, vaan kaikki opin kappaleet todistavat yhdestä Jumalasta ja yhdestä totisesta armosta joka on elävä ja ei niin kuin kuollut patsas vaan elävä Henki! Ja ei ole mitään montaa jumalansanaa vaan kaikki Jumalansana on yksi ja todistaa yhdestä ja puhuu yhdestä ja yksi on elävä Jumala!

        Ja jokainen joka armoon on joskus tullut, ymmärtää kyllä kun raamatun avaa, ettei siellä ole montaa kappaletta vaan yksi Jumalansana!

        Mutta ei minun pitänyt tulla tänne saarnaamaan vaan piti mennä lukemaan iltasanomia mutta kädet kirjoittivat lestaadiolaisuussuomi24 ja silmät eivät huomanneet. "No olen täällä sitten hetken", mutta ei ole mitään kirjoitettavaa. Siinä varmaan oli kaikki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      156
      3549
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      57
      1236
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      248
      1081
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      43
      970
    5. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      299
      944
    6. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      68
      913
    7. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      53
      912
    8. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      52
      874
    9. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      54
      869
    10. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      65
      854
    Aihe