Ohjelma pilattu räkärokin soittamisella. Kosiskeleeko nuorisoa? Nuorilla omat radiokanavat. Hyvä,kun uutiset kuuntelee ja kanava vaihdetaan.
Kuka kuuntelee Ylenaamua radiosta?
Anonyymi
963
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vanhaan hyvään aikaan oli tärkeä,että aamuisin töihin ajellessa tuli kunnon iskelmiä radiosta.
Hyvää musiikkia kuulee radiosta enään hyvin harvoin, siksi autoonkin vien aina kuunneltavaksi vanhaa tanssimusiikkia, joita lapsenlapseni on cd:lle polttanut.
Tällaiseksi mennyt nuoria on helppo vetää retkuun ja vetää hyvät rahat laiskana toimittajana yle-veroilla maksettu läpi
en kuuntele Ylen jaarituksia huonoja talousohjelmia pysyy köyhänä ja keskustelee jostain marininvaatteista tai niidenpuutteistapreseeestä tms
Sampo voi edetä
Sammon Björn Wahlroos sanoo, että Sammon rinnakkaislistaus Tukholman pörssiin kasvattaisi ruotsalaisten institutionaalisten sijoittajien kiinnostusta yhtiön osakkeeseen.
Järviradiosta kuulee kunnon musaa,eläkeläinenkin!
En ole nuori kuuntelen aina kuulokeilla Radio klassikot. On minun juttu. Ennen aina Radio Novaa, Taakse jäänyt se kanava.
Minä en ole kuunnellut radiota n 10 vuoteen. Enkä katso aamu tv kuin satunnaisesti hetken.
Mutta tiedän asiat paremmin kuin te tv uskovaiset. Media valehtelee kaikesta.
Räkärok on JEEESSS !!! Se on suosikkimusaani, vanha kunnon rock'n'roll !
Olin nuori silloin kun se löi itsensä läpi. Makuni ei ole muuttunut eli
ei ole huonontunut. En suostu humppaamaan enkä halua kuulla "Uralin pihlajoita"
enkä nuoria nyky-inisijöitä, jotka inisevät "laulujaan", joissa ei ole edes melodiaa.
Voi makuasia.. Räkäroki tekee vihasek ja kanava vaihtuu!
Mitä on räkäroki ? Hurriganes esim. on rautaa !!!