Uusi ongelma rakkaalla.

Minulle ei ole selväksi käynyt mistä Pattayan rakkaalla ei olisi ongelmaa ja varsinkin ongelmista joita kokee olevan muilla kuin itsellään.

Nyt aiheena kielimuuri.

Montako tuhatta kielimuurillista siellä junttilassa mahtaakaan olla, voi ensin pohtia.
Montako kielimuurillista rakasta on sujuvasti asioinut kertakäyttörakkaittensa kanssa.

Tyttö Neitinenhän on ratkaissut oman kielimuuriongelmansa opiskellen thaimaalaiseksi kansankynttiläksi.

Omasta kokemuksestani voin kertoa että kaksikulttuurisessa perheessä on monta mielenkiintoista seikkaa mainitun muurin ohella.
Jos ne kokee ongelmaksi sen sijaan että käsittelee niitä positiivisesti ajatellen ja joskus jopa huumorilla ymmärtäen ja nauttien siitä, että yhteiselo on nimenomaan erilaista kuin esimerkiksi työtä tekevän juntti-juntti avioliitossa.

Väitän että Suomi-Thai avioliittoihin päätyneet ovat nimenomaan tahtoneet erilaisuutta elämäänsä suomi-suomi avioliiton sijaan, jossa suhteessa tuota erilaisuuttaa ei ole.

Kyseisen aiheen ongelmaksi katsovien on syytä jatkaa etsien palstakirjoituksista kielioppivirheitä, pilkkuja ja yhdyssanoja, sillä asenteella on erittäin vaikea sopeutua kielimuurisuhteeseen pidemmäksi aikaa kuin mama antaa luvan Pattayan baarissa.

34

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin kirjoittaa TeeTeemme jolla haaveilluusioperhe thaivaimolla ja kahdella thaimaalaisella lapsella, heillä ei ole lainkaan mitään sopeutumiseen yhteiseloon kuuluvia erikoisuuksia.
      Kaikki puhuu sujuvasti suomea, thaita ja rallienglantia.
      Jopa lapsetkin taikatempun omaisesti on omaksunut junttikulttuurin simsalabim.

      "Siihen voin todeta omalta osaltani että minulla enemmän lapsia kuin sinulla, minulla on ihan mukavasti omaisuutta, minulla on parempi auto kuin sinulla, minulla on nuorempi ja kauniimpi vaimo kuin sinulla, olen terveempi, nopeampi ja voimakkaampi kuin sinä, olen ollut ammattikiekkoilija ja opettaja, luottotietoni on kunnossa, omistan omakotitalon sekä kerrostaloasunnon, elän rakkausavioliitossa, minulla on kavereita ja harrastuksia, olen kiinnostunut monista asioista ja otan aina selvää asioista ennenkuin alan esittämään pätevää."

      TT on ottanut selvää kuten olemme saaneet havaita myös Numban luottotiedoista ennenkuin alkasi esittämään pätevää.

      Hän elää rakkausavioliitossa nyt kun webbirunkutti aiemmin 2 vuotta.

      • Anonyymi

        Kun totuuspelle on tilannut pennut valmiiksi tehtynä, edessä on aivan saatanan monta ongelmaa... täysin kielitaidottomia, kuka lienee kakaroiden faijat, ettei vaan ole farangin piirteitä, kummallakin naamassa, kun hieman kasvavat...

        Ei ole yhtään ongelmaa vielä palstalle tullut, kummankaan kakaroista, voin kokemuksesta vakuuttaa että ulkomaalainen puoliso ja hänen lapsensa... alku on erittäin vaikeaa, lapset mamu luokalle, ja akka maahanmuuttajan kielikursseille, jyväskylässä on suomen parhaat mamu luokkat, synkkarissa, tekee paljon yhteistyötä entisin työnantajani kanssa... jopa kokemusta sadoista thaikku pennusta, eräs asia pitää huomioida, thaikku pennut pitää suomessa opettaa myös omaa thaikkukieltä, ja se tulee kahdelta pennulta helvetin kalliiksi... kun yksikin maksoi jo tuhansia euroja vuodessa, se on välttämätöntä koska muuten ei opi oikein kunnolla suomea jos ei osaa omaa kieltää edes tyydyttävästi...

        Meillä oli ensimmäisen viiden vuoden aikana paljon ongelmia, jossain vaiheessa alkaa kylmyys painamaan, kesä menee mustikassa ja puolukassa... thaikku porukalla... vaimoni sai kun saikin ajokortin meillä oli v70 volvo, joka päivä kesällä mustikkaan, illat niitä puhdistettiin... imurillla... ja myyntiin... thaikut nauttivat... todella paljon...

        Kun tulee lunta, ihanaa tehdä enkeleitä hangessa ja juosta saunaan, kunnes heitin vettä kiukaalle akka ja pentu juoksee ovesta ulos, kauhea itku kuka ampui tykillä...

        Meillä oli aluksi sellainen sinikantinen suomi thai suomi sanakirja, sekä thai-eng-thai sanakirja jos suomen kielisestä ei sanaa löytynyt.. mitä etsitiin... no nyt on kännykät.

        Vuosien päästä nämä on vain hauskoja muistoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhasaaren muisti taas pätkii. Minulla on kaksi aikuista suomalaista lasta myös, jotka asuivat aikuisiksi saakka ehjässä perheessä. Et pystynyt siinäkään asiassa samaan, vaan olit "paha poliisi" jonka äiti "hyvä poliisi" heitti pellolle ennenkuin lapset kouluun ehti.

        TT

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että arvostat ehjässä perheessä varttumista, kuten minunkin lapseni on varttunut.

        Hyökkäät Numbaa kohtaan, koska saamme lukea mielipiteesi rakkaasi Tyttö Neitisen ehjistä perheistä ja ylivertaisten varttumisesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhasaaren muisti taas pätkii. Minulla on kaksi aikuista suomalaista lasta myös, jotka asuivat aikuisiksi saakka ehjässä perheessä. Et pystynyt siinäkään asiassa samaan, vaan olit "paha poliisi" jonka äiti "hyvä poliisi" heitti pellolle ennenkuin lapset kouluun ehti.

        TT

        Ilmesesti et tapasi mukaan taas ymmärtänyt mitä kirjoitin, minulla on 22 vuoden kokemus thai - suomi avioliitosta, voin vakuuttaa että alkumetrit eivät olleet kovinkaan helppoja, siis olen sen tien läpikäynyt mikä sinulla on vielä alussa, aivan alussa muutama kuukausi, minulla 22 vuotta, sinulla kaksi kielitaidotonta lasta ja vaimosi, tämä on varsin hankala yhdistelmä, se että sinulla on ollut aikaisemmin lapsia ei vaikuta asiaan mitään, oli aikuisia tai lapsia kun erosit, sekään ei vaikuta mitään asiaan, tähän uuteen suhteeseesi...

        Sinun kannattaisi suhtautua minuun hieman toisella tavalla, olen nuo asiat mihin sinä joudut, eikä aikaa mene paljon, ensimmäinen ongelma mihin törmäät on kylmyys, se ei ole pikkujuttu, thaikuille vaimosi lasten koulu heidän thaikielen opetus, se että oletko varakas, pelannut jääkiekkoa eivät vaikuta asiaan pennin vertaa... tulet vielä huomaamaan, että sinä ja peukaloinen olette vielä kusessa... erityisesti sinä koska yhden thaipojan kasvattaminen oli vaikea urakka, saati kahden lapsen, olin silloin 40 kun he tulivat suomeen, oletan sinun olevan nyt sut, saman ikäinen kuin minä silloin....

        Enkä ole mitään puhunut hyvä paha poliisi kasvatuksesta, vaan siitä että jommankumman on pakko asetettaa pennulle rajat, nuo hyvä ja paha on vain sinun tai peukaloisen vääristelyjä, ja suoranaista valehtelua, mitä sinäkin harrastat tosissasi, vaikkapa minun luottotiedot, sinunkin elämänarvot pitöisi olla jossain muualla, eikä täällä palstalla jauhamassa paskaa, ja korostamassa omaa erinomaisuuttasi, jota ei ole olemassakaan.

        By NumBall HHN 61v.

        Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen?

        Sinun aivoillasi ei tehdä mitään, ei yritetä mitään, ei tehdä mitään eikä kasvateta ketään.
        Koirilla on pentuja, ihmisillä on lapsia.

        Tässä voi käydä niin että narrin nauru muuttuu itkuksi, vähän teille kummallekin kun arki astuu kuvioon, akka lähtee lapset jää... By NumBall

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun aivoillasi ei tehdä mitään, ei yritetä mitään, ei tehdä mitään eikä kasvateta ketään.
        Koirilla on pentuja, ihmisillä on lapsia.

        Pentutehtailu näyttää vuosien valistuskampanjoista huolimatta vain lisääntyvän.

        Vaikka ihmisten tietoisuus pentutehtailun vaaroista on lisääntynyt, silti Pattayan rakkaat massamatkailevat Pattayalle tehtailemaan pentuja jopa maksaen mamalle että pääsevät harjoittamaan pentujen tekemistä.

        Toiset tosin internetimuroivat itsellensä pentuja kuten eräs hankkinut korealaiset pennut ja toinen saanut ne kylkiäisinä rakkausavioliittonsa tiimellyksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun totuuspelle on tilannut pennut valmiiksi tehtynä, edessä on aivan saatanan monta ongelmaa... täysin kielitaidottomia, kuka lienee kakaroiden faijat, ettei vaan ole farangin piirteitä, kummallakin naamassa, kun hieman kasvavat...

        Ei ole yhtään ongelmaa vielä palstalle tullut, kummankaan kakaroista, voin kokemuksesta vakuuttaa että ulkomaalainen puoliso ja hänen lapsensa... alku on erittäin vaikeaa, lapset mamu luokalle, ja akka maahanmuuttajan kielikursseille, jyväskylässä on suomen parhaat mamu luokkat, synkkarissa, tekee paljon yhteistyötä entisin työnantajani kanssa... jopa kokemusta sadoista thaikku pennusta, eräs asia pitää huomioida, thaikku pennut pitää suomessa opettaa myös omaa thaikkukieltä, ja se tulee kahdelta pennulta helvetin kalliiksi... kun yksikin maksoi jo tuhansia euroja vuodessa, se on välttämätöntä koska muuten ei opi oikein kunnolla suomea jos ei osaa omaa kieltää edes tyydyttävästi...

        Meillä oli ensimmäisen viiden vuoden aikana paljon ongelmia, jossain vaiheessa alkaa kylmyys painamaan, kesä menee mustikassa ja puolukassa... thaikku porukalla... vaimoni sai kun saikin ajokortin meillä oli v70 volvo, joka päivä kesällä mustikkaan, illat niitä puhdistettiin... imurillla... ja myyntiin... thaikut nauttivat... todella paljon...

        Kun tulee lunta, ihanaa tehdä enkeleitä hangessa ja juosta saunaan, kunnes heitin vettä kiukaalle akka ja pentu juoksee ovesta ulos, kauhea itku kuka ampui tykillä...

        Meillä oli aluksi sellainen sinikantinen suomi thai suomi sanakirja, sekä thai-eng-thai sanakirja jos suomen kielisestä ei sanaa löytynyt.. mitä etsitiin... no nyt on kännykät.

        Vuosien päästä nämä on vain hauskoja muistoja.

        Taidat olla hieman ahdistunut, oletko ja miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen?

        Ahdistaako?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmesesti et tapasi mukaan taas ymmärtänyt mitä kirjoitin, minulla on 22 vuoden kokemus thai - suomi avioliitosta, voin vakuuttaa että alkumetrit eivät olleet kovinkaan helppoja, siis olen sen tien läpikäynyt mikä sinulla on vielä alussa, aivan alussa muutama kuukausi, minulla 22 vuotta, sinulla kaksi kielitaidotonta lasta ja vaimosi, tämä on varsin hankala yhdistelmä, se että sinulla on ollut aikaisemmin lapsia ei vaikuta asiaan mitään, oli aikuisia tai lapsia kun erosit, sekään ei vaikuta mitään asiaan, tähän uuteen suhteeseesi...

        Sinun kannattaisi suhtautua minuun hieman toisella tavalla, olen nuo asiat mihin sinä joudut, eikä aikaa mene paljon, ensimmäinen ongelma mihin törmäät on kylmyys, se ei ole pikkujuttu, thaikuille vaimosi lasten koulu heidän thaikielen opetus, se että oletko varakas, pelannut jääkiekkoa eivät vaikuta asiaan pennin vertaa... tulet vielä huomaamaan, että sinä ja peukaloinen olette vielä kusessa... erityisesti sinä koska yhden thaipojan kasvattaminen oli vaikea urakka, saati kahden lapsen, olin silloin 40 kun he tulivat suomeen, oletan sinun olevan nyt sut, saman ikäinen kuin minä silloin....

        Enkä ole mitään puhunut hyvä paha poliisi kasvatuksesta, vaan siitä että jommankumman on pakko asetettaa pennulle rajat, nuo hyvä ja paha on vain sinun tai peukaloisen vääristelyjä, ja suoranaista valehtelua, mitä sinäkin harrastat tosissasi, vaikkapa minun luottotiedot, sinunkin elämänarvot pitöisi olla jossain muualla, eikä täällä palstalla jauhamassa paskaa, ja korostamassa omaa erinomaisuuttasi, jota ei ole olemassakaan.

        By NumBall HHN 61v.

        Voi Buddha taas näitä juttujasi ja yleistämisiä. Että koska sinulla on tällainen kokemus avioliitosta, niin se tarkoittaa että kaikilla muillakin on juuri samanlainen?

        Jos et ole sattunut huomaamaan niin ihmisissä on eroja. Kahta samanlaista ihmistä ei ole olemassa ja kun suhteessa on kaksi ihmistä erilaisine taustoineen, niin yksikään tarina ei mene samalla tavalla.

        Koirilla on pentuja. Naapurin koira synnytti viisi pentua vastikään. Kaikilla viidellä pennulla on erilainen väritys, koko, luonne ja käytös.

        20-10

        Ei tietysti ole, minulla on myös huomattavan paljon tuttuja joilla on thaipuoliso, kyllä se elämän suunta joka yhdellä thaikulla on myös muilla, thaikut ovat tottuneet siihen että heillä on ihmisiä ympärillä, eli on hyvin tärkeää että löytää kavereita, sitten on vielä Suomen talvi, joka voi olla erittäin vaikeaa thaikuille, totuuspellen lapsikatras aiheuttaa myös ongelmia, aivan varmasti, se on erittäin kaukana ihannne isäpuolesta, luulenpa että paluu arkeen tulee hyvinkin nopeasti, kun totuus paljastuu..m

        Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen? Oletko yksinäinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietysti ole, minulla on myös huomattavan paljon tuttuja joilla on thaipuoliso, kyllä se elämän suunta joka yhdellä thaikulla on myös muilla, thaikut ovat tottuneet siihen että heillä on ihmisiä ympärillä, eli on hyvin tärkeää että löytää kavereita, sitten on vielä Suomen talvi, joka voi olla erittäin vaikeaa thaikuille, totuuspellen lapsikatras aiheuttaa myös ongelmia, aivan varmasti, se on erittäin kaukana ihannne isäpuolesta, luulenpa että paluu arkeen tulee hyvinkin nopeasti, kun totuus paljastuu..m

        Hupaisia ajatuksia paksukaisella toisten puolesta. Thaikut on sosiaalisia ja hyvää kilttiä seuraa ja juuri siksi he saavat nopeasti kavereita. Meillä poika on jo tyttöjen saalista koulussa ja pelaa futista kuuluen seuraan. Tytöllä paljon kavereita myös. Thaikut nauttii kylmyydestä mieluummin kuin kuumuudesta ja lapset on jo ilmaisseet etteivät missään nimessä halua takaisin Thaimaahan.

        Ajatuksia toisten puolesta, no johan on aikoihin eletty, Pattayan palstalla toisten puolesta.

        Tottakai saavat kavereita, kuka ei saisi.

        Saalista kuten isäkin, pelaa jopa jalkapalloa vaan ei vielä jääkiekkoa.

        Viisautta saamme kuulla, siis thaikut nauttii kylmyydestä mieluummin kuin kuumuudesta, taitavat jopa rakastaa pakkasta.

        Lapset ovat ilmaisseet .... niin .... thaimaa ei ole kelalandia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hupaisia ajatuksia paksukaisella toisten puolesta. Thaikut on sosiaalisia ja hyvää kilttiä seuraa ja juuri siksi he saavat nopeasti kavereita. Meillä poika on jo tyttöjen saalista koulussa ja pelaa futista kuuluen seuraan. Tytöllä paljon kavereita myös. Thaikut nauttii kylmyydestä mieluummin kuin kuumuudesta ja lapset on jo ilmaisseet etteivät missään nimessä halua takaisin Thaimaahan.

        TT

        Mistä sinä olet saanut sen käsityksen että thaikut on sosiaalisia ja hyvää kilttiä seuraa, mitä luulet tapahtuvan kun ensimmäiset pakkaset saapuvat, kun he ovat tottuneet 30 asteen lämpötiloihin, aluksi tietysti viehättää uutuus, mutta se menee ohi, muutamassa vuodessa, sitten tulee koti-ikävä, ja se että pitäisi oppia suomenkieli että pääsee töihin, oletko muodostanut käsityksesi muutaman kuukauden yhdessä asumisen pohjalta, ja sinun kannattaisi hieman muuttaa suhtautumistasi minuun olen sinua valovuosia edellä näissä asioissa,tunnen paljon thai - suomi perheitä, kukaan ei ole selvinnyt ilman ongelmia... En tiedä minkä ikäisiä pentusi ovat, jos he ovat alle viisi vuotiaita, jos ovat yli eivät sopeudu kovinkaan helposti.

        Väitän jopa että ulkomaalainen perhe ja sen hoitaminen kunnialla on miesten hommaa, siihen ei pennut pysty...

        Tuo sinun väitteesi siitä että pennut on kotiutuneet, on täyttä kukkua, ne on vielä täysin pihalla kaikesta, ihan kaikesta... anna niille aikaa... ja asioiden mennä omalla painolla, älä pakota mitään, vaimosi pitää olla maahan muuttajan koulutuspaketissa, jos ei ole hommaa hänet siihen heti, sopikaa pelisäännöt alkuvaiheessa, varsinkin raha-asiat, hön saa koulutusajalta pientä päivärahaa, saako hän pitää rahat vai meneekö yhteiskassaan, opeta että kaikki maksaa, ja muista että pidät akkasi kaukana kaikista pelipaikoista... ne addektoituu niihin äärettömän nopeasti, kaverini anoi vaimolleen 30.000 euroa hääpäivänä lahjaksi, ne katosi kuukaudessa kasinolle, ukko asuu nyt yksin jyväskylässä vaimonsa sveitsissä.

        Tuo thaikut nauttivat kylmyydestä voi vakuuttaa että eivät varmasti nauti, ole myös rehellinen vaimollesi, ja kysy häneltä joka toinen päivä onko kaikki kunnossa.

        Mikä tuollainen tyhjäpää on ketään neuvomaan.

        Sinähän se tiedät toisten asiat, manaajapasanen. Vaikka sinun elämä on mennyt päin helvettiä ja kukaan ei ymmärrä sinua etkä sinä ketään, niin älä yleistä sitä muihin.
        Sopeutuminen on älykkyyden merkki ja ihmiset on sopeutuvaisia. Meillä odotetaan innolla lunta ja lapinreissuja laskettelemaan. Vaimohan on jo siellä kanssani ollut pari viikkoa toissatalvena ja oli aivan haltioissaan. Arki se on sekä Thaimaassa että Suomessa. Perusasiat on kuitenkin täysin samanlaisia. Elintaso on heillä moninkertaistunut maaseudun kuumasta töllistä tänne. Heilläpäin lapset tekee töitä koulun jälkeen pelloilla. Siis ne joilla on varaa kouluun. Täällä ei tarvi lasten töitä tehdä vaan on myös vapaa-aikaa iltaisin ja viikonloput sun muut lomat myös. On aikaa itselleen ja aikaa harrastaa. Ovat oikein tyytyväisiä tähän muutokseen.

        Numba hyvä, Pattayan rakas on salamaakin nopeampi olemaan viisain ja kokenein kaikesssa ja kaikesta, ei he siihen mitään elämänkokemusta tarvitse .... lapset ovat ilmaisseet.

        Ei mene yhteiskassaan rakkaalla, koska ehdoton sääntö, sun rahat ja mun rahat, eihän ole olemassa ilmaista rakkautta ..... rakkausavioliitossa.

        Minusta tuntuu että sinä et tule pärjäämään perheesi kanssa, olet liian pentu itsekin tuo on miesten hommia ei kakaroiden, luuletko ihan oikeasti että muutamassa kuukaudessa näkee vielä yhtään mitään, niin vaimollasi kuin hänen pennuilla on vielä uutuuden viehätys, se loppuu aikanaan, sitten menee ongelmaiseksi, laita vaimosi heti maahanmuuttaja kouluun ja töihin kun suomen kielen taitoa alkaa olla, lapset kouluun... mene jokaiseen vanhempain iltaan ja seuraa reissuvihkoa jos sellainen on, tiedän varmasti että sinun luonteelle joudut vaikeuksiin, minäkin jouduin olisin ollut ikionnellinen jos joku olisi voinut neuvoa, avioliitonalkuaikoina, mitä kannattaa tehdä mitä, olisin säästynyt monelta.

        Mikä on oma nopeutesi tällä palstalla 24/7 ???

        Hehheh, 50 vuotias kahden aikuisen lapsen isä on siis liian kakara kahden varhaisteinin isäksi?
        Mieti nyt hetki uudelleen. Me oltiin oltu Thaimaassa 8kk lasten kanssa yhteensä yhdessä ennen Suomeen tuloa. Kaikki on tehty rauhassa ja kaikkia kuunnellen. Älä ole meistä huolissaan, meillä on kaikki hyvin.

        Kirjoituksistasi päätellen.

        Tiedoksesi että et sinä eikä kukaan muukaan voi tietää tulevaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehheh, 50 vuotias kahden aikuisen lapsen isä on siis liian kakara kahden varhaisteinin isäksi?
        Mieti nyt hetki uudelleen. Me oltiin oltu Thaimaassa 8kk lasten kanssa yhteensä yhdessä ennen Suomeen tuloa. Kaikki on tehty rauhassa ja kaikkia kuunnellen. Älä ole meistä huolissaan, meillä on kaikki hyvin.

        TT

        Olet ollut 8 kk thaimaassa lasten kanssa sinulle ja heillä ei ole yhteistä kieltä, se vie aikaa viitisen vuotta, vaimosi samoin, katsotaan asiaa muutaman vuoden kuluttua, oletko jo siirretty ulkoruokintaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ollut 8 kk thaimaassa lasten kanssa sinulle ja heillä ei ole yhteistä kieltä, se vie aikaa viitisen vuotta, vaimosi samoin, katsotaan asiaa muutaman vuoden kuluttua, oletko jo siirretty ulkoruokintaan...

        8 kuukautta, koska?
        Kirjoitti maksaneensa lastenhoitajalle liksan kun reissas äiskän kanssa.
        Varhaisteinit tarvitsivat lastenhoitajan.

    • Anonyymi

      Olen suhteellisen perse auki joka kuukauden viimeiset päivät, mutta oma valinta.
      Se on yksi tapa elää. Alkukuun päivät on hurlumhei, loppukuu aina että ohhoijaa.
      Se on oma valinta ja näillä mennään.
      Jos täällä alkaa joku koiranoksennus arvostelemaan toisen henkilön tapaa elää tai käyttää varojaan, niin vetäköön hameen päällensä ja ostakoon lipun Tukholmaan Malskillnadsgatanille.
      Sinne vaan suikkiveikkoihin kaksilahkeiset ämmät.

      • Anonyymi

        Eikö olekin hienoa kun rahat on kuukaudessa kolme viikkoa finaalissa, ja sitten joutuu syömään rekkamiesten ruokalassa, että saa edes jotain täytettä kupuun, oli se sitten roskiksesta kaivettua riisiä, tjm...

    • Anonyymi

      Pasanen sihteerinsä kanssa soutaa ja huopaa eestakaisin. Aiemmin Pasanen piti elintärkeänä että lapset pitää tuoda Suomeen Kelan piiriin ja terveydenhuoltoon ja kouluun. Nyt kun palstalla joku on näin tehnyt, alkaa hirveä poru että nyt kaikki tuhoutuu ja menee ihan paskaksi koko elämä kun toit lapset Suomeen ja vaimokin masentuu ja vetää ranteet auki kun ei pääse riisipellolle seisomaan 11t päivässä.
      Suomessa on nyt jotakin 12000 suomi-thai pariskuntaa ja aika monella on lapsiakin. Se mitä minä tunnen heitä niin vaikuttavat varsin tyytyväisiltä ja jopa iloisilta verrattuna vanhaan suomalaiseen pariin. Keskimäärin tietenkin.
      Aikuisena solmittu suhde on tehty sen elämäntilanteen pohjalta ja sovitettu siihen elämään kun taas nuorena alkaneen suomi-suomi suhteen jälkeen kumpikin on muuttunut matkan varrella.
      Ilottomia pareja näkee paljon jotka on vain tottumuksen vuoksi yhdessä eikä uskalla erota kun pelätään yksinäisyyttä.
      Pasanen tuomitsee siis sekä Thaimaassa asumisen että Suomessa asumisen siksi koska kummassakin vaikuttaa olevan elämään tyytyväisiä suomi-thai perheitä ja se ei vaan käy Pasaselle että jotkut pärjää elämässään ilman suuria valituksia.

      • Anonyymi

        Ressukka totuuspelle on vielä ihan kakara, ulkomailta suomeen tuotu perhe vaatii miestä, tt:stä ei ole siihen, tämä tulee esille enemmin tai myöhemmin, tulet huomaamaan. En minä tuomitse yhtään mitään totean vain että tuolla tyylillä mitä totuuspelle noudattaa tulee vain ongelmia.

        Tosiasiassa thai - suomi perheiden avioerotilasto on noin kaksin-kolminkertainen suomi - suomi avioliittoihin verrattuna.

        Huokaus... Näitä Saaripasasen vakuuttamia ennustuksia taas...

        Jos minä tarvisin:

        a) Kasvatusvinkkejä lapsille
        b) Neuvoa Thaimaan asioista
        c) Neuvoa Suomen asioissa
        d) Neuvoa yritysasioissa
        e) Neuvoa parisuhteeseen
        f) Apua johonkin asiaan
        g) Kaveria
        h) Neuvoa ravintolan valintaan
        i) Neuvoa ruoanlaittoon
        j) Neuvoa liikuntaan ja terveyteen
        k) Tietoa ajoneuvoasioista
        l) Tietoa verotuksesta
        m) Tietoa, neuvoa tai apua ihan mihin vaan...

        -Niin ennen Saaripasaselta kysymistä kysyisin noin 7.800.000.000. muulta ihmiseltä, ennenkuin menisin Saaripasaselta utelemaan asianlaitaa.

        Kyseessä kun on aikamme, historian ja esihistorian tyhmin tohveli, joka koskaan on saapastellut maanpäällä kahdella jalalla ja eläkepäivinä neljällä.

        Vai isyysarvioita se nyt tekee.

      • Anonyymi
        20-10 kirjoitti:

        Voit korjata lukeman koko maapallon ihmislukumääräksi, koska sulla ei ole rohkeutta mennä pasasesi luokse missään tilanteessa puskahuutelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voit korjata lukeman koko maapallon ihmislukumääräksi, koska sulla ei ole rohkeutta mennä pasasesi luokse missään tilanteessa puskahuutelija.

        Pasanen. S24 palstalla on myös seuranhaku osio, treffipalsta ja lukuisia chattisivuja, joissa voi etsiä ystävää, kaveria, seuraa, seksiseuraa tai jopa kumppania. Tämän matkailusivun idea on toisenlainen ja täällä kielletään henkilötietojen julkaisu koko sivuston ohjeistuksessa ja siitä varoitetaan monessa kohtaa, koska se voi johtaa ikävyyksiin.
        Kannattaa mietiskellä pari kertaa, ennenkuin laittaa nimensä näytille. Se on silkkaa tyhmyyttä. Vain yksi henkilö oli riittävän urpo sen tekemään. https://ibb.co/5R70SHy

        Tämän matkailusivuston tarkoitus on puskahuutelijoiden uhkailufoorumi munattomina.
        On rapujuhlaa, on auton starttauksia, on eturäpylää, vaan sanoihin jää ja sanojahan rakkaalla on.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      193
      2822
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2013
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1672
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1552
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      168
      1481
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      183
      1430
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1268
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1231
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1208
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1121
    Aihe