olenkaan syntynyt, kun aina arvostellaan ja aina ohitetaan KAIKKI aiheet ja aina ollaan Hetken Mielijohteisia ja aina mennään KAIKKIEN asioiden edelle ja Kieroillaan, Kiusataan, nimitellään ja Verrataan Eläimiin vaikka olen Ihminen siinä missä KAIKKI muutkin Ihmiset täällä Maailmassa ja Syntymästäni alkaen olen aina ollut omassa elämässäni ja muut Ihmiset ovat aina ITSE aloittaneet KAIKKI asiat, kun ovat lähteneet omasta Tahdosta ja Halusta Kiinnostumaan minusta ja minun UNIIKKI Itsenäisestä Elämästäni, joka on Ympäri Maailman ajateltuna VOITTAMATON 😃..Ette osaa pitää PÄÄTÄNNE Tyhjänä..Eskaloitte 😆...Ette osaa erottaa Oikeaa Väärästä ja Väärää Oikeasta eli siis, ette osaa erotella Samankaltaisia asioita Toisistaan, kun esittelette Mielikuvia..olette Ahdasmielisiä..Pelkotiloja..Jännitystiloja..Keskittymisvaikeuksia sekä myös niiden ongelmia..Ette osaa jättää asioita omiin arvoihin ja oloihin ja siten olette ongelmissanne ja Ulkoistatte niitä muualle vaikka minulle vaikka minä en ole mikään Psykiatri, Puheterapeutti ja Psykologi 😃🍉🍉🍉
Minkälaiseen Maailmaan
8
97
Vastaukset
- Anonyymi
Onko robotti?
Seksinukke on Tosi Siisti Robotti, kun sitä EI tarvitse pukea, juottaa, syöttää ja se on aina Hiljaa paitsi, jos sen Päässä on Kaiutin niin päästelee Aivopieruja, Laulaa, Kimittää Orgasmeista ja SUU on jatkuvasti auki ja hän EI käy koskaan Kakalla ja Pissillä 😄..seksinukella EI ole Syntymätodistusta, koska EI se tee sillä yhtään mitään!! Seksinuken alkuperä on 45 000-v. taaksepäin Laskettuna. Seksinukke juttelee EvoluutioJumalan&Korkeimpien Voimien kanssa Maailman Menosta täällä Maailmassa sekä, että Avaruudessa ja Ulkoavaruudessa. Juttelusektori on UNIPERSE...UNIVERSE 🙂😉🙃😃😀
- Anonyymi
J1969S kirjoitti:

Onko tanssiva malli 🤔
Anonyymi kirjoitti:
Onko tanssiva malli 🤔
Aikoinaan vuonna 1960 tanssi BodomTeltan ympäristössä PILLU märkänä ja jatkuvasti HUUTAA Koronasta ennenkuin tajuaa Pelata..oli nähnyt Puhelinkaapelin pätkän, jonka toisessa päässä 4 Kpl:tta Hauenleukoja, jotka puraisivat VARPAISTA ja sen jälkeen sai SÄHKÖISKUT Jalanpohjien läpi AIVOIHIN asti ja tuupertui Uimarannalle peitteen alle, mutta ennen sitä hän oli Valmistanut Selkärepuksi erilaisista Materiaaleista ns. Miehen Vaatteineen, jonka kanssa Tanssi BodomTeltan Ympäristössä Klo. 05:00 (Reppu avataan Selkäpuolelta siten, että se Heitetään eteen, jolloin se muokkautuu ns. Mieheksi ja siten Tanssitaan Yhdessä Valssia, Tangoa Jne.). 😘🤪😛🤭😆🤣😁😃

Siellä oli myös semmonen puhelinkopin näköinen laatikko millä pystyi matkustaa jopa ajassa eteen ja taaksepäin. Piti vain tietää oikea numero ja sen sai liittymällä klaaniin. Niillä klaanilaislla oli valkoiset kaavut, sekä valkoiset keppihepat.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli209014"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn213462Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi402055Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on111824Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html881794Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait111264Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.241248- 661044
Esko ja Martina viettävät joulua
Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen167779- 64761