Kolmestaan parempi

Istuimme mieheni Jarkon kanssa jännittyneinä ja odottavina ravintolan loosissa. Olimme sopineet treffit Mirkun kanssa. Jos kaikki menisi hyvin, pitkäaikainen harras toiveemme saisi tänään lopultakin täyttymyksen. Olimme etsineet jo kuukausia naista kolmanneksi, pitämään estottomasti hauskaa kanssamme.
Tunsin, kuinka sydämeni tykytti odotuksen jännitystä. Pelkäsin, että Mirkku ei tulisikaan. Helpotuksen tunne valahti ylitseni, kun näin tumman pyöreähkön naisen lähestyvän pöytäämme hieman jännittynein ilmein. Hänellä oli valkoinen paitapusero ja lyhyt hame päällään, ihan niin kuin hän oli luvannut. Nousimme Jarkon kanssa seisomaan ja tervehdimme halaamalla. Ohjasimme Mirkun istumaan väliimme loosin penkille.
Pieni jännittynyt hiljaisuus laskeutui pöytään hetkeksi ennen kuin tarjoilija toi meille kuin tilauksesta lasilliset kuohuviiniä. Nostin maljaa ja kerroin toivovani, että ilta oli vain alku pitkälle ystävyydelle ja yhteiselle nautinnolle. Mirkku katsoi vuoroin meitä molempia ja hymyili. Hän kertoi, että oli jännittänyt tulemista niin paljon, että melkein jo jänisti, mutta oli lopulta rohkaissut itseään ja tullut.
Ruokailimme kevyesti ja tutustuimme toisiimme leppoisasti jutellen. Nautimme ruoan kanssa vähän viiniä. Mirkku nauroi olevansa kovin tottumaton ottamaan mitään ja kertoi jo pienenkin määrän alkoholia kuplivan hassusti päässä. ”En juuri uskalla ottaa, kun se tekee minusta ihan hassun estottoman”, Mirkku kertoi. ”Kuinka estoton susta oikein tulee? Oletko jo niin estoton, että saisin koskettaa sua vähän?”, Jarkko kysyi ja laski kätensä kevyesti Mirkun polvelle. Mirkku vilkaisi minua vähän epäröivästi, nyökkäsin päätäni hyväksyvästi ja käänsin katseeni Mirkun polvella olevalle kädelle. Jarkko vei kättään Mirkun reittä pitkin ylöspäin paljastaen stay upien pitsit, jonka jälkeen käsi katosi lyhyen hameenhelman alle. Mirkku huokasi syvään ja tajusin hänen levittävän vähän jalkojaan ja jotta Jarkon käsi pääsi ylemmäs. Mirkku sulki silmänsä ja antoi Jarkon kosketelle häntä aivan vapaasti. Jarkko henkäisi tyytyväisen kuuloisesti. ”Sun ihana posliini on ihanan märkä.” Jarkko veti kätensä pois hameen alta ja työnsi sormensa suuhuni. ”Maista kultaseni Mirkun pimppaa.” Nuolin halukkaasti Jarkon sormet puhtaaksi ja tunsin, kuinka itse sykin kiihotusta.
Mirkun posket punottivat kiihotuksesta ja ehkä pienestä häpeästäkin samaan aikaan, sillä hän sulki hetkeksi silmänsä ennen kuin kertoi, että häntä nolotti olla niin kiihottunut. Lohdutin olevani ihan yhtä märkä kuin hänkin ja Jarkko puolestaan vei Mirkun käden housuissaan olevalle kohoumalle. ”Kokeile kuinka kiihottunut minä olen. Olen sananmukaisesti halusta jäykkänä.” Jarkon kommentti sai meidät molemmat Mirkun kanssa nauramaan ja Mirkkukin rentoutui selvästi. Hän innostui puristelemaan Jarkkoa housujen päältä ja ihasteli, että Jarkon kalu tuntui todella isolta.
Pyysin Mirkkua tulemaan kanssani wc:hen. Otin käsilaukkuni mukaan, olin jo ennalta suunnitellut tämän hetken. Onneksemme veskissä ei ollut ketään, kun pääsimme sinne. Työnsin Mirkun edeltäni isoon pyörätuoliveskiin ja suutelin häntä kiihkeästi. Mirkku vastasi yhtä kiihkeästi suudelmaani, josta ei meinannut tulla loppua. Lopulta maltoin ottaa vähän etäisyyttä ja kerroin, että halusin laittaa hänen peppuunsa pienen anaalitapin. Mirkku päästi pienen tukahtuneen äänen ja kääntyi pyllistämään minulle. Nostin hänen hameensa ylös ja huokaisin syvään tyytyväisyydestä. Mirkulla ei ollut ollenkaan pikkuhousuja. Hän oli ajellut huolellisesti kaikki karvansa pois huolellisesti myös pyllyvaosta. Niin herkullinen aikuisen naisen peppu ja turvonneet, punaiset häpyhuulet odottivat avoimena ottamaan vastaan jotain. ”Valmistellaan sun peppua vähän, jotta Jarkko voi nauttia tästäkin mahdollisimman paljon. Levitä pakaroitasi oikein auki.” Mirkku levitti pakaroitaan ja kostutin anaalitapin liukuvoiteella ja työnsin sen varovasti milli milliltä anukseen. Kun tappi oli paikoillaan, hieraisin kevyesti myös klitorista. Mirkku uikutti nautinnosta ja pelkäsin, että hän saa jo siellä vessassa ensimmäisen orkkunsa.
Tullessamme vessasta Jarkko oli maksanut laskun ja pääsimme. Mirkku otti vastaanotosta matkalaukkunsa mukaan huoneeseemme. Hissiin tuli samaan aikaan pariskunta, joka oli menossa vielä kerrosta ylemmäs kuin me, joten hissimatka sujui odottavan hiljaisuuden vallitessa.
Heti kun huoneen ovi oli sulkeutunut, Jarkko ryhtyi kiihkeästi suutelemaan Mirkkua. Suudellessaan hän avasi Mirkun puseron napit ja riisui puseron pois ja tiputti myös Mirkun hameen alas. Mirkku oli Jarkon sylissä alasti sukkiaan lukuun ottamatta. Jarkko kumartui ja imi vuoron perään Mirkun jo ennestään kovina seisovia nännejä. Nännit olivat kuin isot jättimansikat. Mirkku uikutti nautinnosta: ”Ime ja vedä lujaa nänneistä, oikein lujaa.” Istahdin nojatuoliin katsomaan kiihkeää näytelmää, sykin kiihotusta ja tunsi valuvani, mutta en vielä halunnut saada.

1

3038

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatko:

      Jarkko totteli Mirkun käskyä. Toinen nänni oli hänen suussaan ja toista nänniä hän nipisteli ja venytteli sormissaan. Jarkko suorastaan tärisi kiihkosta, eikä pystynyt enää odottamaan kauempaa. Hän avasi housunsa ja suorastaan paiskasi Mirkun ison vuoteen reunalle. Hän levitti Mirkun jalat aivan auki ja työntyi lähes väkivaltaisesti Mirkun sisään. ”OI, niin tiukka pillu!” Jarkko huudahti. Hän nussi Mirkkua suorastaan raivokkaasti. Nousin itse ylös ja menin heidän luokseen. Katselin ihaillen, kuinka Jarkon kova kalu kulki sisään ja ulos Mirkun litisevässä pillussa. Vein toisen käteni heidän väliinsä ja hieroin kevyesti Mirkun pientä, kovaksi paisunutta klitorista. Mirkku ei tarvinnut kuin muutaman pyöräytyksen ennen kuin hänen ensimmäinen orkkunsa purkautui ulos valtavalla ulinalla. Jarkko saavutti oman huippunsa vain muutama työntö myöhemmin ja roiski lastinsa Mirkun vatsalle. Suutelin Mirkkua kiitokseksi: ”Olet upea, ihana.”

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2774
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2614
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1825
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1729
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1703
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1649
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1242
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1057
    10. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      64
      1050
    Aihe