Media, TV sarjat, elokuvat, kirjallisuus ja mielenterveys

Anonyymi

Media suoltaa uutisiaan tauotta joka päivä, ja suurin osa uutisista on negatiissävyisiä. Tv sarjat, elokuvat ja kirjallisuus mässäilevät marginaalien mielenterveyden kieroumilla ja synnyttävät uusia sukupolvia, jotka säikkyvät omaa varjoaankin peläten pimeää ja sieltä esiin pomppaavia hirvityksiä. Ei ihme, että kansankirkossa puhutaan perisynnistä.

Jokainen uusi sukupolvi opetetaan joko Raamattua tai epäjumala Televisiota ja sen ylläpitämää väkivaltakulttuurin palvontaa apuna käyttäen tuntemaan pelonsekaista jännitystä kun vastaan kadulla tulee marginaaliryhmittymien edustajia. Moni saattaa mielessään joutua hokemaan apua Jumalalta tai on takertuneena puhelimmeensa valmiina soittamaan 112:teen, kun uhkaavan näköinen nuorisojoukko lähestyy samaa puolta katua.

Tämä ei ole leikin asia, jos psykoosialttiuden omaava henkilö kohtaa ympäristössään itselleen uhkaavia asioita ja tekijöitä. Pelko, jännitys, kontrollin menettäminen ja suhteellisuudentajun katoaminen ovat hirvittäviä asioita, joiden valtaan saattaa periaatteessa joutua kuka vaan. Ihmisessä aktivoituu, puolusta tai pakene reaktio.

Onko oikein, että näin pahuutta opetetaan viattomille, ja ennen muinoin jopa lasten piirrettyjen ohjelmien välityksellä. Enää ei tosin TV:ssä seikkaile Tom ja Jerry kissa-hiiri jahtiaan toteuttaen väkivallalla maustettuna tai Nakke Nakuttaja. Olen ikuisesti katkera lapsuuden aikani aikuisille ja median edustajille siitä, että minut väkivalloin vieroitettiin viattomuudestani ja luontaisesta luottamuksestani ja terveestä uteliaisuudestanikin muita ihmisiä kohtaan. Jäljelle jäi vain ne ajatukset, että kehenkään ei voi luottaa, ja kaikki ihmiset saattavat kohdella sinua väärin ja kaltoin, ja ihmiset ovat läpensä mätiä omenoita ja kyllästetyt pahuudella.

5

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki ympäristöstä tuleva ohjelmoi ihmistä. Ihminen on kuin tehty ohjelmoitavaksi.

      Jos sinulla on kavereina 9 narkomaania, niin todennäköisesti olet itse 10:s.

      Viisautta ja parempia hengen ravinnon lähteitä voi oppia monista eri lähteistä, eikä tarvitse raamatulla lyödä päähän.

      • Anonyymi

        Ja uutisia ei oikeastaan kannata katsoa ollenkaan. Uutiset mitä tulee nyt on aivan samoja negatiivisia uutisia maailmalta kuin 10 tai 20 tai 30 tai 40 vuotta sitten - ne vain tapahtuvat eri ihmisille.

        TV:n BB, ja väkivaltaohjelmat ovat 95%:sesti täyttä kuraa. Nuorten joilla on mielikuvitusta kannattaisi lukea kirjoja. Esim. Dragon Lance Kronikat. Niistä itse pidin nuorena älyttömästi. Toivottavasti niistä tehdään joskus elokuvat, kuten LOTR:ista...


    • Anonyymi

      Jos rukoilu ei auta, niin kokeile lääkkeitä.

    • Anonyymi

      Usein ihminen välttelee asioita, jotka hän kokee vaikkapa ahdistaviksi.
      Televisio ja mediakin ovat vapaaehtoisesti käytettävissä. Niitä ei ole pakko katsoa, eikä lukea.

      Ylipäänsä kaikesta uutisvirrasta ja muusta kuulemastaan, näkemästään, voi itse miettiä, uskoako vai ei.
      Harkintakyky on yksi taito, josta on hyötyä.
      Kaikkea ei tarvitse ns. " imeä " itseensä.

    • Anonyymi

      Trollaamme jatkossakin. Muista lukea lehteämme!

      Olemme puolueettomia ainakin usein.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4665
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2800
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe