Toistakymmentä vuotta yhdessä. Ei lapsia, vain me kaksi. Mies on passivoitunut vuosien aikana, ei tee aloitetta, ei halaa, ei hyväile, ei silitä, ei koske.
Minä taas olen ihan erilainen, haluan läheisyyttä, hellyyttä. Ihan vaikka kerran viikossa.
Kyllästyin olemaan aina se aloitteen tekijä. On mukavampi jo lähteä ystävien kanssa pelaamaan tennistä tai istumaan iltaa, ei kotonakaan mitään tapahdu.
Nyt olen odottanut yli 5 vuotta aloitetta seksiin. Ei ole tapahtunut. Olen lopen kyllästynyt.
Tunteeni ovat ristiriitaiset. En tiedä pitääkö erota, vai puhua. En pidä miestäni enää edes mitenkään houkuttavana, ja se harmittaa minua. Hän vain työntää minua kauemmas ja kauemmas. Mutta ei kuitenkaan itse valita mitään tai mistään.
Huoh.
Minä taas olen ihan erilainen, haluan läheisyyttä, hellyyttä. Ihan vaikka kerran viikossa.
Kyllästyin olemaan aina se aloitteen tekijä. On mukavampi jo lähteä ystävien kanssa pelaamaan tennistä tai istumaan iltaa, ei kotonakaan mitään tapahdu.
Nyt olen odottanut yli 5 vuotta aloitetta seksiin. Ei ole tapahtunut. Olen lopen kyllästynyt.
Tunteeni ovat ristiriitaiset. En tiedä pitääkö erota, vai puhua. En pidä miestäni enää edes mitenkään houkuttavana, ja se harmittaa minua. Hän vain työntää minua kauemmas ja kauemmas. Mutta ei kuitenkaan itse valita mitään tai mistään.
Huoh.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hei laita viestii olisi kiva jutella kanssasi.
Voimme jutella täällä anonyymisti. Varmaan moni miettii samaa pulmaa pari suhteessa.
Tee jotain. Pelkkä odottelu ei ole tekemistä.
Mitä pidempään suhde etenee ilman läheisyyttä ja seksiä, aina vaikeampaa avata keskustelua.
Toiselta ehdotus jospa vieras avais nautinnon, avaa ekan lukon hyvin.
Voi kun tietäisi mitä se "jotain" on, olisin tehnyt jo monta kertaa. :)
Keskustella pitää, sepä se onkin vaikeaa, kun ei tiedä miten asian pukisi sanoiksi niin, ettei toinen suutu tai järkyty.
-viestiketjun aloittaja-
Miksi miehen pitäisi tehdä se aloite?
Jomman kumman jolla rohkeus riittää.
Rohkeus?
Eikös halu?
Miehen olisi kiva siis joskus edes tehdä se aloite. Itse olin aina aiemmin se aloitteen tekijä, mutta toki seksi oli siitä huolimatta aika yksipuolista: mies saa orkun minä en. Ei siis aina niin, mut usein.
Tavallaan sitä kyllästyy olemaan aina itse se aloitteen tekijä. Ehkä moni mies myös samaistuu tähän?
-viestiketjun aloittaja-
Tuohon se vaan välillä menee. Itse ollut liki parikymmentä vuotta saman naisen kanssa. Nuoruudessa haluttiin hulluna toisiamme ja kerrottiin ja näytettiin se toisillemme. Sitten tuli arki lapset, sairauksia kaikkea paskaa ja homma jää sen arjen alle.
Olen koko ajan yrittänyt pitää liekkiä yllä, mutta jos toista ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.
Turhauttavaa jatkaa yrittämistä, kun toinen on kylmä kuin kala. Ei tee mitään minun nautinnon ja orgasmin hyväksi vaan lähinnä tarjoaa tyhjän alttarin, jossa voi pitää showta.
No, siihen on ollut tyytyminen ja ihan hyvin vähäistä parannusta on tapahtunut, että ainakin ln saanut suunnilleen sen verran kuin tarvii, vaikka ei sellaista kuin pitäisi, mutta onpa jotain.
Juu, ja huolehdin aina naisen orgasmista loppuun saakka.
Vuosien saatossa pelastajana on ollut muutamat ihanat naiset joiden kanssa homma on toiminut ja aivojumppaa sitten ihan kirjoittelusta heidän kanssaan ja vaikka aamuyöllä lueskella näitä juttuja täällä
Niin, vastausta ei ole sen kummempaa tuohon. Joillakin sammuu vaan kynttilä. Kaikilla niillä muutamalla naisella vuosien saatossa on ollut sama tarina suurinpiirtein. Mies ei hoida hommaa kotiin kotona.
Olemme tarjonneet toisillemme mahdollisuuden tuntea hrtken olla haluttu ja hyväksytty. Se ei ole keneltäkään pois ja väärin. Ihana tuntea, kun toinen on aloitteellinen ja haluaa antautua tekemään hyvää. Mielellään antaa samalla mitalla ja vähän yli takaisin. Ai että kuinka ihanaa ja kiimaista se onkaan.
Meillä oli kiivas ja ihana suhde hetken aikaa exän kanssa, joka oli vuosia ollut maan raossa samanlailla.
Kaikki ystävät sanoi, että mitä on tapahtunut? Hehkut ihan eri tavalla? Ei voinut kertoa että on vaan saanut jälleen tuntea olevansa nainen.
Ilo oli molemminpuolinen.
Nyt olen yrittänyt keskittyä tähän. Eihän tämä mitään hekumaa ole, mutta hoitaa karun tarpeensa.
Kiitos kommentista ja tiedän, että tämä on varsin yleinen ongelma tai haaste.
Pahinta tässä on se, klassinen asia, että toinen (minä) olen prosessoinut tätä jo muutamia vuosia. En tiedä yhtään mitä mieheni miettii ja onko hän muka tyytyväinen meidän suhteeseen, koska itse en ole. Kun tässä joku kaunis päivä otan asian puheeksi, se tulee varmasti olemaan hänelle shokki. Ongelma itselle tässä on se, miten asian voisi ilmaista mahdollisimman nätisti. Mutta itselläni ajatus on mennyt jo niin pitkälle, että en näe miestäni enää edes vetovoimaisena. Tiedän, että hän ei halua erota, mutta itsestä tuntuu, että voisin olla hetken ihan yksin.
En ole tyytyväinen suhteeseen, jossa eletään kuin kämppikset. Uskomatonta, että toinen on vaan ollut eikä ole sanallakaan sanonut mitään, esim että voisimmeko tehdä suhteelle jotain. Tässäkin asiassa minun pitää olla aktiivinen. Toinen vain on. Sekin ärsyttää.
Ehkä tämä vielä myrskyn jälkeen iloksi muuttuu.