Yksinäisyys

Anonyymi

Minä en ymmärrä koko käsitettä.

Ihminen hidastuu vanhetessaan ja kaikkeen kuluu enemmän aikaa. Minulla ei ole aikaa tuntea yksinäisyyttä.
Miten teillä sitä aikaa on niin siunaantunut että on aikaa tuntea yksinäisyyttä?

19

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksin asuja, olen päässy tavallaan siitä irti luomalla virikkeitä, jossain vaiheessa oli ongelmia.
      Kun vanhuus tulee ei voi toteuttaa sitä mitä nuorempana, täytyy elää sen mukaan mihin mahdollisuuksia, elämä voi olla ihan hyvää se on itsestään kiinni monisairaanakin.

      pe

    • Anonyymi

      Olen rakentanut itselleni omanlaiseni elämän eläkkeelle jäätyäni.
      Yksin elän, mutta en yksinäisyyttä pode.
      En ole täyttänyt vuorokautta tekemisillä. Kolmena päivänä viikossa on kodin ulkopuolinen säännöllinen harrastus. Kotityöt ja ulkoilu muina viikonpäivinä. Lepoa ja oleilua on sopivasti.
      Olemme erilaisia, mikä sopii minulle, ei välttämättä ole hyvä kenellekään muulle.

    • Anonyymi

      Avioliitossa aikanaan olin joskus yksinäinen. Nyt en juuri koskaan.

    • Anonyymi

      En tunne itseäni vanhaksi vaikka seuravaksi täytän 70 v. Naisena.Aivan varmasti yksinäiseksi usein. Koska kahden vuoden aikana kuolemalle menetyksiä paljon.Myös ne ystävät saman oloiset kuin monivuotinen suhteeni kuoli.asuimme kyllä erillä .22vuotta se kesti.Todella 17 ihmistä menetin kuolemalle 2020-2021. Kyllä nivelrikot polvissa,käsissä ymm. Mutta ei tee minua vanhaksi.Asun vuokra asunto.Itä-Helsinki. Kuljeskelen ulkona läpi vuoden ajat,Kotini vangiksi en jää,Pidän päivärytmin ja uni rytminkin.Ei ole loma mökkejä,ei loma matkoja. ei perintörahoja.Ei niitä lesken eläkeitä tai miehen tuloja. Yksinäisyyteen toki tottuu ,surulla on aikansa. En menisi kuitenkaan arvostelemaan niitä henkilöitä jotka tuntevat itsensä yksinäiseksi. Syy ei aina heissä itsessää,Usein leimataan,ihmisen oma syy. Näkemättä nenäänsä pidemälle .Oletetaan,luulaan ,kuvitellaan.Ne varsinkin joilla elossa ystävät läheiset.Mahdolisuus matkustaa.On omat mökit tai talot. Ainahan nissä puhaa on aika kuluu rattoisasti ja jos on pesämunaa, Voi mennä teatterit,kampaajat,ymm.Tuota tahditomutta esimerkinä:Lohjalla asuva ikäiseni rouva sähköpostila vuosi sitten. Minä haluan miehelleni näytää hyvältä kävin kampaaja ,värjäsin hiukset ymm. Sinä et kai välitä näytää hyvältä hiuksissa. Hitto soikon 3kk sitä kun suhteeni kuoli. Tasan tarkasti tiesi ja sen siskoni,veljenikin kuoli ja sen minulla ei miehen rahoja kuten hänellä joka mahdollistaa hänen elintasonsa.Eli ihmisten on helppo nokittaa ja arvostella toisia. Varsinkin kun rahalla rakentavat kuoren elämässään : Mutta koskaan eivät saa ydintä.. anteksi lukihäiriöni.en testi virheitäni itse näe,Hyvä syksyä Itä-Helsinki 94

    • Anonyymi

      En muuttaisi itä-helsigiin edes jalat edellä, huomasin jo opiskelu aikana ettei helsinki ole paikka jossa tulen asumaan.
      Kun jätät maallisen elämän et saa rahojasi mukaan, raha ei poista yksinäisyyttä, älä ole kateellinen toisten rahoista, älä valita aina sairauksiasi ja kurjuuttasi.
      Kun tyytyy kohtaloonsa on helpompi elää, elämässä on muutakin kuin raha.
      Älä mieti politiikkaa, varsinkaa perussuomalaisia, ota mallia Marinista, marinin motto " kyllä me tästäkin selviämme "

    • Hyvin usein tunnen tuon tunteen,
      ei sillä ole ajan kanssa mitään tekemistä,
      se on kokonaisvaltainen tunne ja kaipaus.
      Olen vuosia elänyt itsenäisen naisen elämää,
      mutten ilman parisuhdetta ja hyvää sellaista.
      Kevät oli menetyksen kevät ja vei läheisimpäni.
      Kaipaan monia asioita siitä yhteisestä elämästä.
      Kaipaan lämpimiä arkisia puuhasteluja.
      kinasteluja ja rupatteluja ja... ja... ja..
      Mutta kaikista eniten kaipaan sydämmellistä
      läheisyyden tunnetta, niitä hetkiä
      jolloin sai kietoa "sormet sormien lomaan".

    • Anonyymi

      On ihan luonnollista kaivata seuraa, ihmisellä on tarve tulla kuulluksi.
      Ei työn väheneminen sitä poista.
      Jos jotkut viihtyvät erakkona hyvä niin.
      Toimintakuntoisena yksinolo ei olekaan niin suuri ongelma,
      kun pääsee liikkeelle ihmisten ilmoille halutessaan.

    • Anonyymi

      Ehkä me ei olla niin hitaita vielä . . . ?

    • Anonyymi

      Tämä bainen ei kaipaisi kuin hellyyttä ....ja romantiikkaa .ehkä vähän leipääkin...
      mimmimum-..mi

      • Anonyymi

        siis nainen,,,,,
        mimmimum-,,mi


      • Anonyymi

        Kiva kommentti,sisältää kaiken.


    • Koko elämäni oli kuhinaa.
      Eläkkeelle jäätyäni rauhoitin elämäni.
      Nyt on hyvä. Nautin yksin elää, kun vielä jalat ja järki pelaa, pääsen ulos ovestani silloin, kun itse haluan.
      Enimmäkseen haluan vain omaisteni seuraa.
      Ei sen puoleen, juttelen mielelläni kohtaamieni ihmisten kanssa.

      • Anonyymi

        Minäkin juttelen kohtaamieni ihmisten kanssa ....jos he ovat siihen valmiit ...koiraihmiset ovat aina niin valmiit juttelemaan ....pidän niin koirista ...mutta en enää pystyisi niin usein lenkittämään...
        mimmimum-..mi


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin juttelen kohtaamieni ihmisten kanssa ....jos he ovat siihen valmiit ...koiraihmiset ovat aina niin valmiit juttelemaan ....pidän niin koirista ...mutta en enää pystyisi niin usein lenkittämään...
        mimmimum-..mi

        Itse olen kissaihminen, mutta lähiperheessä on koiriakin paljon.
        Osaan myös jutella koiraihmisille lenkillä käydessäni.
        Kysyin viime vuonna talvella yhdeltä ihmiseltä, miksi koirallan on vatsa-selkäpuku.
        Hän kertoi, että rotu on sellainen, ettei ole suojaavaa aluskarvaa.
        Vaikka itse olenkin kissaihminen, koirat kuuluvat kesäelämääni
        Eniten tykkään miniän beaglestä.


    • Anonyymi

      Ei tahdo aika riittää kun menee niin nopesti. Olis monia asioita tehtävä mutta ei jaksa. Minulla on mennyt paljon aikaa netissä viime vuosina. Tiedon etsimistä ja seuraamista miten asia ovat mitä tapahtuu ja miten jatkuu.
      Korona hössötyksen ohitin kokonaan. Ihmettelen miten piikittivät itsensä.
      Ketään läheistä ei ole kuollut viime aikoina. En ole piikitettyjen kanssa tekemisissä suojelen itseäni niiden shedding haitoilta. Silloin kuin C19 alkoi aloin ottamaan selvää asioista ja niinpä löytyi hyviä linkkejä ja pääsin lähteille. Uusia asioita sain tietää. Se auttaa tuleviin tapahtumiin maailmassa.
      Nyt vain odottaa..

    • Anonyymi

      Tänään tuntui yksinäiseltä hetken. Piti tavata lenkkeilyn merkeissä mutta satoi reippaasti, ei tavattu. Parin tunnin päästä sade loppui, muttei enää jaksettu lähteä ja jätettiin tältä päivältä sikseen. Loppupäivä meni oleiluksi, eikä saanut alettua mihinkään.
      Huvitti. 15-17 vuotiaana rakastuneena eivät säät haitanneet, oli pakkanen tai sade, veri veti yhteen. Nyt on laimentunut eläkeläisen ihastuminen.

    • Ehkä johtuukin hidastumisesta aloittaja.
      Minullakin päivät kuluu vinhaa vauhtia, mutta kun vertaa entis aikoihin niin eipä juuri mitään ole tullut tehtyä.

      • Onneksi luin aloituksen uudelleen. Hän tarkoitti samaa kun minäkin.
        Nukun pitkään, syön aamiaisen hitaasti katsoen samalla tablettia. Nautin täysillä kiireettömyydestä aamuisin.
        Sitten virkkaan tai kudon kuunnellen äänikirjaa.
        Siivoankin jos näyttää siltä että on tarvetta.
        Syön mitä haluan, miettimättä liikaa terveellisyyttä kun kaikki arvot ovat hyviä.
        Kuntoilen noin 45 minuuttia päivittäin, se panee veren kiertämään jaloissa.
        En kyllä tykkää yhtään kuntoilusta, mutta hyötyä on enmmän kuin mukavuus haittaa.


    • Anonyymi

      Heips. 70-kymppiä iloisesti ja risaisesti! Tuota, tämän virstanpylvään tultua ohitetuksi ei enää tarvitse kuunnella hyviä neuvoja, ei totella älä-tee-niin-ihmisiä, vaan tsempata omaa sisintään. Pitkä kokemus on kyllä ohjannut kuulemaan paremmin sisintään ja välittämään vähemmän muiden sanomisista. Valittaa saa, ei ole kellään mukavaa kaikkien vaivojen ja sairauksien kanssa, urhoollisuusmitalia ei kuitenkaan saa kärsimällä hiljaa.
      Olen huomannut ilokseni, miten nuoret ihmiset pitävät vanhoista, heidän kanssaan kannattaa olla tekemisissä, jos ei muuten niin ainahan voi katsella hauskoja nuorten youtube-juttuja. Niistä ei paljoa usein tajua mutta sekään ei haittaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7470
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2896
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1746
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1384
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      46
      799
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe