Wanhat purjeveneet?

Moi,

löytyykö plussia/miinuksia/kokemuksia muutaman tonnin vanhemmista purjeveneistä?
Pistin oman 2000-luvun paattini kiertoon ja ajattelin hommata 1970-luvun rakkineen vikoineen kaikkineen.
Halpaa ja yksinkertaista tavoittelen.

Kiinnostaisi kokemukset ainakin seuraavista:
-NF30
-Albin Express
-H323
-IF Marieholm

Toiveena jonkinlainen keittomahdollisuus ja se, ettei isoa tarvitse nostaa mastolta käsin.
Pistopunkka toivottava, yksinpurjehdus tavoitteena. Pitkäkölisyys ei haittaisi joskaan ei välttämättömyys - sillä kun pääsee vastatuuleen ja kivillä käyminen ei välttämättä aiheuta isompaa tuhoa....
Kone voi olla sisäkone tai perämoottori, purjehtia aion, en ajaa koneella muuten kuin välttämättömän.

Jos jollain on muistoja noista vehkeistä, olisi kiva kuulla.
Hyvää syksyä, seilorit!
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun puhutaan noin vanhoista veneistä, keittomahdollisuudet ja heloitus (esim nostatko ison mastolta vai istumakaukalosta) ovat täysin yksilökohtaisia. On ehtinyt olla monta omistajaa, jotka kukin ovat laittaneet makunsa mukaan. Ja äkkiäkös itsekin muokkaat haluamaksesi.

"Pitkäkölisyys ei haittaisi joskaan ei välttämättömyys - sillä kun pääsee vastatuuleen ja kivillä käyminen ei välttämättä aiheuta isompaa tuhoa...."

Pitkäkölisyys on kolistelun kannalta hyvä, mutta kyllä sinne vastatuuleen pääsee paremmin eväkölillä. Siksihän niihin eväköleihin on siirrytty, että ne ovat tehokkaampia.

"Kone voi olla sisäkone tai perämoottori, purjehtia aion, en ajaa koneella muuten kuin välttämättömän."
Perämoottori on huoleton - kun menee rikki, niin vaihdat edullisesti uuteen. Toisaalta jos sisäkone on makeavesijäähdytteinen, niin se on ikuinen. Minulla on ollut molemmat ja äänestäisin kyllä sisäkoneen puolesta. Pääsyyt: 1. Toimii tarvittaessa generaattorina. 2. Luo turvaa. Jos vaikkapa tulee masto alas, niin kovemmassa kelissä perämoottorin kanssa joudut turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Sisäkoneella keräät kamat merestä tai dumppaat sinne, ja ajat moottorilla kotiin. 3. Jos sitten kuitenkin joskus pitäisi päästä tiettyyn kohteeseen, mutta tuulta ei olekaan, niin sillä sisäkoneella on aika paljon mukavampaa.

Jos perämoottori on varmasti ok, niin noista vaihtoehdoista ota Albin Express. Se on kiva vene purjehtia. Vähän kuin iso jolla. Se on pieni ja hauska. Nuo muut ovat vain pieniä.

Äänestä

IF:ssä saa yhtä aikaa sisäkoneen ja perämoottorin. Ainakin siinä yksilössä jolla olen seilannut, oli perämoottorikaivo.

Äänestä

IF ehdottomasti, sillä kiertää vaikka minkä maailman meren.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moi,

löytyykö plussia/miinuksia/kokemuksia muutaman tonnin vanhemmista purjeveneistä?
Pistin oman 2000-luvun paattini kiertoon ja ajattelin hommata 1970-luvun rakkineen vikoineen kaikkineen.
Halpaa ja yksinkertaista tavoittelen.

Kiinnostaisi kokemukset ainakin seuraavista:
-NF30
-Albin Express
-H323
-IF Marieholm

Toiveena jonkinlainen keittomahdollisuus ja se, ettei isoa tarvitse nostaa mastolta käsin.
Pistopunkka toivottava, yksinpurjehdus tavoitteena. Pitkäkölisyys ei haittaisi joskaan ei välttämättömyys - sillä kun pääsee vastatuuleen ja kivillä käyminen ei välttämättä aiheuta isompaa tuhoa....
Kone voi olla sisäkone tai perämoottori, purjehtia aion, en ajaa koneella muuten kuin välttämättömän.

Jos jollain on muistoja noista vehkeistä, olisi kiva kuulla.
Hyvää syksyä, seilorit!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu