Rautavaaran ex-elinvoimajohtajalle ehdollista vankeutta virka-aseman väärinkäytöstä

Anonyymi

Pohjois-Savon käräjäoikeus 14.9.2022: hylkäai yksimielisesti Rautavaaran entistä kunnanjohtaja UM ja entistä kunnaninsinööriä JB vastaan nostetut syytteet. Syytteet koskivat teknisen toimen virkarikoksia vuosina 2014–2019.

Sen sijaan kunnan entinen elinvoimajohtaja PA sai käräjäoikeudelta 60 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen virka-aseman väärinkäytöstä.
Käräjäoikeuden perusteluissaan todetaan muun muassa, että entinen elinvoimajohtaja on julkisena virkamiehenä hankkinut itselleen tai toiselle hyötyä ja rikkonut virkavelvollisuutensa, kun ei ole jäävännyt itseään.

Kunnan entinen elinvoimajohtaja valmisteli ja päätti kunnan puolesta urakkatarjouspyynnöistä sekä vaikutti kunnan tytäryhtiöiden päätök-sentekoon ja valmisteluprosessiin.

Hän tiesi, että kunta tulee pyytämään tarjouksen hänen omistamalta yhtiöltä ja että hänen yhtiönsä tulee osallistumaan kunnan tarjouskil-pailuun. Lisäksi hän on osallistunut urakkakohteiden valvontaan kunnan puolesta niissäkin tapauksissa, joissa hänen omistamansa yhtiö oli voittanut tarjouksen.

Entinen elinvoimajohtaja laiminlöi jääväämisen velvollisuutensa useita kertoja.

112

3353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä tästä kunnassa opittiin?

      • Anonyymi

        Jos Rautavaaran kunnassa yleensä olisi mahdollista oppia jotakin, tuota mainittua käräjöintiä ei olisi ollut tarpeen käydä.
        Kunnassa ehkä opittiin, että koiruutta voi kyllä tehdä, mutta siitä ei kannattaisi palaa. Ainakin jälkensä pitäisi pystyä paremmin peittämään. Johtavan virkamiehen väärinkäytöksiä on salattu tuonkin jälkeen.

      • Anonyymi

        Ei mitään ,kierous jatkuu,sitä suositaan.
        Sinulle ,minulle toisille ei mitään.
        Kukaan niihin ei puutu.
        Muuttaako muotoaan salaiseksi kaikki.
        Eikä syytösten pelossa kukaan uskalla puuttua,ei kyllä mitään autakkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Rautavaaran kunnassa yleensä olisi mahdollista oppia jotakin, tuota mainittua käräjöintiä ei olisi ollut tarpeen käydä.
        Kunnassa ehkä opittiin, että koiruutta voi kyllä tehdä, mutta siitä ei kannattaisi palaa. Ainakin jälkensä pitäisi pystyä paremmin peittämään. Johtavan virkamiehen väärinkäytöksiä on salattu tuonkin jälkeen.

        Mitä on salattu edelleen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on salattu edelleen?

        Ainakin kunnassa pidettiin salaisia kokouksia kj Murron aikaan. Tästä tuli oikeusoppineilta noottiakin kuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin kunnassa pidettiin salaisia kokouksia kj Murron aikaan. Tästä tuli oikeusoppineilta noottiakin kuntaan.

        ei mitään noottia kuntaan tullut. Kunnanhallitus kysyi Kuntaliiton lakiyksilön kantaa asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei mitään noottia kuntaan tullut. Kunnanhallitus kysyi Kuntaliiton lakiyksilön kantaa asiaan.

        Lehdistö puuttui näihin salattuihin kokouksiin ja nosti ne julkisuuteen. Lehdistö oli tästä lain vastaisesta tavasta myös yhteydessä Kuntaliiton johtavaan lakimieheen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehdistö puuttui näihin salattuihin kokouksiin ja nosti ne julkisuuteen. Lehdistö oli tästä lain vastaisesta tavasta myös yhteydessä Kuntaliiton johtavaan lakimieheen.

        Täyttä muunneltua totuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä muunneltua totuutta.

        Löytyy julkisena tietona tälläkin hetkellä. Miksi itse siis muuntelet totuutta?

      • Anonyymi

        Että esteelliset on aina todettava, kun päätöksiä tehdään ja valmistellaan. Jos olet puheenjohtaja tai lautakunnan jäsen, kunnanhallituksen jäsen tai peräti valtuutettu lue paina mieleesi Hallintolain pykälä 28.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin kunnassa pidettiin salaisia kokouksia kj Murron aikaan. Tästä tuli oikeusoppineilta noottiakin kuntaan.

        Taas väärää tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehdistö puuttui näihin salattuihin kokouksiin ja nosti ne julkisuuteen. Lehdistö oli tästä lain vastaisesta tavasta myös yhteydessä Kuntaliiton johtavaan lakimieheen.

        Media sai kuntaliiton lakimiesyksikön lausunnon. Lausunnon, jonka kunnanhallitus virallisesti oli pyytänyt.
        Tietysti esittelijä eli kj oli tehnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Media sai kuntaliiton lakimiesyksikön lausunnon. Lausunnon, jonka kunnanhallitus virallisesti oli pyytänyt.
        Tietysti esittelijä eli kj oli tehnyt.

        Seliseli taas, julkisina lehtiuutisena löytyy oikea tieto. Kumma tarve kaunistella tätäkin.

        Tottahan esittelijän piti tilata lausuntoa, kun salailu tuli kerran esiin.

    • Anonyymi

      Mitkä olivat luottamushenkilöiden saamat tuomiot?

      • Anonyymi

        Ei syyttäjä nähnyt tarpeelliseksi edes syyttää ketään heistä. Ihminen, jota ei syytetä mistään rikollisesta, on syytön. Ihmeen vaikeaa näkyy olevan ymmärtää tämmöinen tosiasia.

        Syytteen saivat ihan muut henkilöt 🤣

        Se on nähty toisessa ryhmässä ,jatkuva syyttely vaikka syyttömäksi todettu.
        Lue mitä ja mistä syytellään.
        Vaikka ei edes mitään rikosta ole tapahtut.

    • Anonyymi

      Tuon syyttelijän kun tuntee, ymmärtää kyllä mistä päin tuulee.

      • Anonyymi

        Tuskin tiedät kun arvailet.
        Kerro jos olet selvinnäkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin tiedät kun arvailet.
        Kerro jos olet selvinnäkiä.

        Ei siihen selvännäkijää tarvita. Kummasti tietyt nimet vaan tulevat jatkuvasti eteen. Jopa niin usein että toimintaa voisi jo kuvailla vainoksi tiettyä sukua kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siihen selvännäkijää tarvita. Kummasti tietyt nimet vaan tulevat jatkuvasti eteen. Jopa niin usein että toimintaa voisi jo kuvailla vainoksi tiettyä sukua kohtaan.

        Puolusta sinä vain sukuasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolusta sinä vain sukuasi.

        Eipä ole minun suvustani kyse. Toiminta vaan on näillä muutamilla heidän kimppuunsa käyneillä niin räikeää että se näkyy kauas ulospäinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin tiedät kun arvailet.
        Kerro jos olet selvinnäkiä.

        Selvännäkijänä näen erään pienehkön kunnan ikäihmisille suunnatun yhdistystoiminnan ajautuvan lähivuosina sisäisiin ongelmiin ja sen jäsenten lähtevän yhdistyksestä joukolla pois. Sellaista minä näen, ei kyllä ole Rautavaarasta kyse vaan hieman isommasta kunnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole minun suvustani kyse. Toiminta vaan on näillä muutamilla heidän kimppuunsa käyneillä niin räikeää että se näkyy kauas ulospäinkin.

        Onko lakiin perustuva oikeus kenenkään kimppuun käymistä.
        Joku aika sitten oli kunnassa 3 valitusta samanaikaisesti,mutta eipä yrittäjä hyökännyt että hänen kimppuunsa käytiin.

        Vaatii kyllä ratkaisua, niin selviää onko kaikkien elettävä täällä häpäisijöiden armoilla vuosia 3v on sama laulu jatkunut samasta asiasta.

        Mustamaalattiinko tätä yrittäjää kuukausikaupalla netissä...? Eipä niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mustamaalattiinko tätä yrittäjää kuukausikaupalla netissä...? Eipä niin.

        En ole mustamaalannut ketään se on todistettu,löytyy näyttö.
        Syytä kuka niin on tehnyt elä minua.

        Kyllä arvostelua oli Suomi 24 työn laadusta.
        Näytti häviävän aika nopeasti,samoin kuin Rautavaaran ryhmistäkin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siihen selvännäkijää tarvita. Kummasti tietyt nimet vaan tulevat jatkuvasti eteen. Jopa niin usein että toimintaa voisi jo kuvailla vainoksi tiettyä sukua kohtaan.

        Sitä varmaan saa, mitä tilaa. Onko entisen kunnanjohtajan jatkuva parjaaminen ja vainoaminen jotenkin sallittua? Etenkin,kun ei itse ole ikinä tehnyt kunnan eteen mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä varmaan saa, mitä tilaa. Onko entisen kunnanjohtajan jatkuva parjaaminen ja vainoaminen jotenkin sallittua? Etenkin,kun ei itse ole ikinä tehnyt kunnan eteen mitään.

        Niin, sitähän sitä saa mitä tilaa toiseenkin suuntaan. Keskustellaan toki kun kerran keskustella kovasti halutaan, mutta oiotaan samalla turhat itsekehut pois. On turha syytellä rautavaaralaisia ongelmista jotka toistuvat joillakin täysin samanlaisina samanlaisina vaikka asuinpaikkakunnat vaihtuvatkin.

        Kerro yksikössä jos olet varma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro yksikössä jos olet varma.

        Kuten sanottu, lukeminen kannattaa aina. Niiden pöytäkirjojen, mutta myös monen muun julkisen asian. Hyvin valaisevaa tekstiä on olemassa eri tahoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro yksikössä jos olet varma.

        Onko sinulla jokin ongelma? Toiset näyttävät täällä ottavan kovasti itseensä hyvin yleisluontoisistakin kommenteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä varmaan saa, mitä tilaa. Onko entisen kunnanjohtajan jatkuva parjaaminen ja vainoaminen jotenkin sallittua? Etenkin,kun ei itse ole ikinä tehnyt kunnan eteen mitään.

        Erittäin hyvin sanottu. Respect.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin sanottu. Respect.

        Kun itsekseen puhuu, on tasoistaan puheseuraa. Se sitten on eri asia, miten tervettä se on...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siihen selvännäkijää tarvita. Kummasti tietyt nimet vaan tulevat jatkuvasti eteen. Jopa niin usein että toimintaa voisi jo kuvailla vainoksi tiettyä sukua kohtaan.

        Syyttäjänä toimi AH. Lue kunnan arkistosta Käräjäoikeuden päätös
        14.9.2022 ja se kaikki liitteet noin 1.700
        sivua. Kaikki aineiston käräjäoikeus päätti julkiseksi. Mars kunnantalolle lukemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvännäkijänä näen erään pienehkön kunnan ikäihmisille suunnatun yhdistystoiminnan ajautuvan lähivuosina sisäisiin ongelmiin ja sen jäsenten lähtevän yhdistyksestä joukolla pois. Sellaista minä näen, ei kyllä ole Rautavaarasta kyse vaan hieman isommasta kunnasta.

        Siilinjärvi kutsuu. Liity sinäkin Eläkkeensaajiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä varmaan saa, mitä tilaa. Onko entisen kunnanjohtajan jatkuva parjaaminen ja vainoaminen jotenkin sallittua? Etenkin,kun ei itse ole ikinä tehnyt kunnan eteen mitään.

        Eikö muut tehneet kunnassa mitään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö muut tehneet kunnassa mitään?

        Todellakin on tehnyt, luehan vakka tuore osavuosikatsaus. Kuntalaiset kiittävät kunnanjohtaja Ruotsalaista hyvin tehdystä työstä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä varmaan saa, mitä tilaa. Onko entisen kunnanjohtajan jatkuva parjaaminen ja vainoaminen jotenkin sallittua? Etenkin,kun ei itse ole ikinä tehnyt kunnan eteen mitään.

        Entisen kunnanjohtajan kannattaisi varmaan vihdoin lopetttaa moinen puuha. Tekisi silloin kerrankin jotain kunnan eduksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin on tehnyt, luehan vakka tuore osavuosikatsaus. Kuntalaiset kiittävät kunnanjohtaja Ruotsalaista hyvin tehdystä työstä!

        Normalia työtä ei mitään erikoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siilinjärvi kutsuu. Liity sinäkin Eläkkeensaajiin.

        Eihän se yhdenkään yhdistyksen vika ole, jos jollain sen jäsenellä on jatkuva Taikayö menossa.

    • Anonyymi

      Saman on saanut kyllä kokea ,juorut kulkee kunnan päätöksen tekoon saakka.
      Vuosikymmeniä juorutaan ja kostetaan kuka ei alistu.

      • Anonyymi

        Vai oiskohan tämäkin ihan päinvastoin?

    • Anonyymi

      Herkiä viimein.

      • Anonyymi

        Ai nytkö muilla ei enää olekaan oikeutta mielipiteisiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai nytkö muilla ei enää olekaan oikeutta mielipiteisiin?

        Kukaan ei mielipiteitä kiellä mutta jossakin on raja mitä aina vetelet.
        Hoida asiat muualla elä Suomi 24 räki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei mielipiteitä kiellä mutta jossakin on raja mitä aina vetelet.
        Hoida asiat muualla elä Suomi 24 räki.

        Olen kuullut että joillakin räkiminen on kroonistunut ja jatkunut jopa vuosikymmeniä. Ehkäpä säännölliset käynnit tähän vaivaan erikoistuneella lääkärillä auttaisivat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kuullut että joillakin räkiminen on kroonistunut ja jatkunut jopa vuosikymmeniä. Ehkäpä säännölliset käynnit tähän vaivaan erikoistuneella lääkärillä auttaisivat?

        Nyt kun sen tunnustat, ei kun toimeksi vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kun sen tunnustat, ei kun toimeksi vain.

        En voi varata aikaa toiselle...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En voi varata aikaa toiselle...

        Olisi hyvä,jos menisitte molemmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi hyvä,jos menisitte molemmat.

        Voit puhua itsestäsi ihan yksikössä. Vain Napoleon puhui itsestään monikossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voit puhua itsestäsi ihan yksikössä. Vain Napoleon puhui itsestään monikossa.

        Tuo on käsittämätöntä mökellystä. Yritä rahoittua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on käsittämätöntä mökellystä. Yritä rahoittua.

        Vai rahoittua pitäisi 😅 mitäs mökellystä tuo nyt sitten on?

    • Anonyymi

      Miten saga jatkuu?

      • Anonyymi

        Saga jatkuu viime kesänä rakennetulle uudelle Kiparin näköalatornille juuri asetetulla käyttökiellolla. Rakenteellisia ongelmia havaittu. Eikö urakoitsijaa valitessa pitäisi olla valintaperusteena halvan hinnan lisäksi myös taito...?

        Toivottavasti ei ole isot viat ja toivotaan että näkötornin rakentaneella yrityksellä riittää tarvittaessa maksukykyä virheiden korjaamiseen. Ei näy viime vuodet kovin hyvin yrityksellä menneet.

      • Anonyymi

        Monitoimihallin ilmastointiurakoita ei päätetty kunnanhallituksessa. Valvonta petti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monitoimihallin ilmastointiurakoita ei päätetty kunnanhallituksessa. Valvonta petti.

        Miksi petti? Tuli 444.000€ virhe. Mitä teki kunnanhallitus vuonna 2020 Monarin ilmastointiurakalle?

    • Anonyymi

      Mikä oli Käräjäoikeuden 14.9.2022 antaman tuomion vaikutus tarkastuslautakunnan jäsenten valintaan?

      • Anonyymi

        Ei tuomiolla ole ollut mitään yhteyksiä tarkastuslautakuntaan. Niitä on syytetty, keitä syyttäjä on katsonut tarpeelliseksi syyttää. Kukaan tarkastuslautakunnasta ei ole ollut syytettynä.

    • Anonyymi

      Syytteen sai vaan tekiä.

      • Anonyymi

        Kaksi oli syytettynä. Kumpikin omista teoistaan tai tekemättä jättämisistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi oli syytettynä. Kumpikin omista teoistaan tai tekemättä jättämisistään.

        Syyttämiselle ei ollu näyttöjä kuin yhdelle.
        Saa sitä asiattakin näköjään syytellä olettamilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyttämiselle ei ollu näyttöjä kuin yhdelle.
        Saa sitä asiattakin näköjään syytellä olettamilla

        Höpöhöpö, syytteeseen oli tietenkin näytöt, eihän ketään muutoin voi edes syytteeseen asettaa
        😅 Tuomioon saakka ne eivät kaikkien osalta riittäneet. Huonosta johtamisesta ei voikaan käräjäoikeudessa ketään tuomita, sen käsittely kun ei kuulu sinne. .

    • Anonyymi

      Eipä olettamista muuallakaan.

      • Anonyymi

        Eipä "rävähtelekään" missään, lukuisista uhkailuista huolimatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä "rävähtelekään" missään, lukuisista uhkailuista huolimatta.

        Kuukaudet kuluu eikä vaan rävähtele edelleenkään. Vaikka kuinka uhottiin. Missähän syy? 🤔

    • Anonyymi

      Kuntalaisten kannalta on ikävää, että luottamushenkilöiden rooliin liittyvä valvontavastuu lyötiin laimin, ihan tieten.

      • Anonyymi

        Luottamushenkilöiden toimissa ei ole ollut mitään vikaa eikä heitä ole syytetty yhtään mistään. Huonoa johtamista lähimmältä esimieheltä on kyllä ollut, eihän muutoin tämmöistä edes tapahtuisi. Ikävä kyllä käräjäoikeudessa ei voi siitä tuomiota antaa.

        Näin on syyt sinne mihin kuuluu,luottamusmiehille kuuluu valvonta ja esitteliälle.
        Kunta pelasti väitteillä että ei ole kunnalle tullut vahinkoa.
        Mieluummin syyllisiä lähdettiin etsimään ylimmästäviranhaltiasta.

        Kunnalle ei todellakaan ole koitunut vahinkoa sillä tajouksista oli aina valittu halvin. Syytteen saajat päätti syyttäjä, turha kuntaa on syytellä. Päin vastoin, kunta (valitettavasti) pelasti hänet tuomiolta. Lähimmän esimiehen vastuu nyt vaan on suuri. Ikävä kyllä huonosta johtamisesta ei voi antaa tuomiota käräjäoikeudessa, vaikka se kaiken perimmäinen syy aina onkin.

      • Anonyymi

        Tekninen lautakunta ei tuntenut esteellisyyden pykäliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekninen lautakunta ei tuntenut esteellisyyden pykäliä.

        Edelleenkään heitä ei ole syytetty yhtään mistään. Jopa se tosiasia osaakin joillakin koville ottaa.

      • Anonyymi

        Tarkastuskautakunnan viisi jäsentä ja kaksi ammattitilintarkastajaa eivät havainneet mitään vv. 2014-2022.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on syyt sinne mihin kuuluu,luottamusmiehille kuuluu valvonta ja esitteliälle.
        Kunta pelasti väitteillä että ei ole kunnalle tullut vahinkoa.
        Mieluummin syyllisiä lähdettiin etsimään ylimmästäviranhaltiasta.

        Kuntaa ja kunnan kahta konserniyhtiötä: Vuokra-asunnot Oy ja Virastotalo Oy edusti petujohtaja. TR. Kunnan edustajan valinnasta Ei päätöksiä löydy mistään!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkastuskautakunnan viisi jäsentä ja kaksi ammattitilintarkastajaa eivät havainneet mitään vv. 2014-2022.

        Eipä heitä mistään ole syytettykään. Ne oli ihan muut kun syytettyinä olivat. Vieläkin se vaan näkyy jotakuta kovasti pännivän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä heitä mistään ole syytettykään. Ne oli ihan muut kun syytettyinä olivat. Vieläkin se vaan näkyy jotakuta kovasti pännivän.

        Eihän syytä kun arveluttavilla todistajilla hoidetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän syytä kun arveluttavilla todistajilla hoidetaan.

        Todistajan on puhuttava totta, syytetyn ei tarvitse.

    • Anonyymi

      Käräjäoikeuden tuomio 14.9.2022 lopetti kunnassa vuosina 2014-2022 olleen ”maan tavan”. Tästä kiitos kuuluu kunnan viidelle yrittäjälle. He eivät hyväksyneet maaurakoitten koplausta.

      • Anonyymi

        Huuhaata, oikeudenkäynnissä käsiteltiin vuosia 2014-2018. Eli tyystin ex-kunnanjohtajan aikakautta. Mitä aiempi kommentoija olikaan todennut tosiasioiden vääristelystä ja sen takana olevista syistä...?

        En jaksa ymmärtää, mikseivät tekninen lautakunta ja tarkastuslautakunta sekä sisäistä tarkastusta varten palkattu tilintarkastusyhteisö havainneet mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En jaksa ymmärtää, mikseivät tekninen lautakunta ja tarkastuslautakunta sekä sisäistä tarkastusta varten palkattu tilintarkastusyhteisö havainneet mitään.

        Oikeusoppineet taas eivät voi ymmärtää, miksei ex-kunnanjohtaja lähimpänä esimiehenä saanut tolmintaa loppumaan vaan antoi sen jatkua vuosikaudet. Vaikka juuri hänellä olisi siihen toimintavaltuudet olleetkin. Huonoa johtamista, siitähän häntä oli jo jouduttu kirjallisella varoituksella huomauttamaankin. Ei minkäänlaista oma-aloitteista valvontaa hänen taholtaan.

        Eipä tilanteet ole miksikään muuttuneet.
        Eikä tule muuttumaan Rautavaara tapa säilyy tuli kuka vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tilanteet ole miksikään muuttuneet.
        Eikä tule muuttumaan Rautavaara tapa säilyy tuli kuka vaan.

        Valittajat ovat ainakin pysyneet samoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valittajat ovat ainakin pysyneet samoina.

        Aonakin tämä " rähjäri" tästä näkee Rautavaaran laatu mallin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aonakin tämä " rähjäri" tästä näkee Rautavaaran laatu mallin.

        Rautavaaralla on tosiaan ollut yksi ja sama "rähjäri" omaa sanaasi käyttäen jo vuosikymmenet. Ihan sama mitä kunnassa tehdään, väärin se kuitenkin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeusoppineet taas eivät voi ymmärtää, miksei ex-kunnanjohtaja lähimpänä esimiehenä saanut tolmintaa loppumaan vaan antoi sen jatkua vuosikaudet. Vaikka juuri hänellä olisi siihen toimintavaltuudet olleetkin. Huonoa johtamista, siitähän häntä oli jo jouduttu kirjallisella varoituksella huomauttamaankin. Ei minkäänlaista oma-aloitteista valvontaa hänen taholtaan.

        Puuttui kaikkiin epäkohtiin. Pesäkkeitä oli jokapuolella. Kipinät lenteli vuosikausia mm. koulussa ja teknisessä toimessa. Huippuna melkein rakennusmestarin palkkaaminen tekniseen toimeen työnjohtajaksi.

    • Anonyymi

      Parjaus alkoi ennen kuin Murto tuli kuntaan ja syykin löytyy mitä ilmeisemmin kun Rautavaaralla syntynyttä professoria ei kelpuutettu, Hänellä ei ollut hakuilmoituksessa vaadittavia koulutuksia kunnallishallinto ja kuntatalous ja siitä huolimatta häntä kannatettiin eli äänestettiin. On se veikeää ettei lautakunnan jäsenet osaa sen vertaa lukea, mitkä olivat vaatimukset.
      Aina kun tehdään päätöksiä on joukossa lukutaidottomia, myös muuallakin kuin Rautavaaralla.
      Vaasan hovioikeus on kumonnut Keski-Suomen käräjäoikeuden Unto Murrolle helmikuussa 2016 langettaman tuomion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

      Tuomion taustalla oli keittiön hankinta Multian kunnan palvelukeskukseen vuosina 2009–2010. Nykyisin Rautavaaran kunnanjohtajana toimiva Murto oli tuolloin Multian kunnanjohtaja.

      Kunta hankki keittiön suorahankintana ilman kilpailutusta. Käräjäoikeuden mukaan Murto laiminlöi velvollisuuksiaan hankintalain soveltamisen selvittämisessä. Tuomio oli 20 päiväsakkoa.

      Hovioikeuden mukaan syytteen tueksi ei esitetty näyttöä siitä, että keittiöhankinta olisi pitänyt kilpailuttaa eli että suorahankinnalle ei olisi ollut edellytyksiä. Hovioikeuden ratkaisu oli yksimielinen.
      Valtio velvoitetaan korvaamaan Murrolle oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluja käräjäoikeudesta ja hovioikeudesta yhteensä lähes 35 000 euroa.
      Ei pitäisi jättää rutkuttamiselle tilaa! Murto on ollut eläkkeellä neljä vuotta ja vielä joku jaksaa rutista.

      • Anonyymi

        Lähinnä hän itse. Lienee tässä harrastuksessaan Suomen ainoa ex-kunnanjohtaja.

      • Anonyymi

        Kunnanjohtajille ei ole olemassakaan minkäänlaisia pätevyysvaatimuksia. Millä tahansa taustalla voi sitä työtä tehdä.

        Koska kyseessä on johtaja, yleisistä kelpoisuusehdoista painotetaan erityisesti henkilökohtaisia ominaisuuksia eli johtamistaitoja. Niistä kuka tahansa voi tehdä omat johtopäätöksensä silloin, jos liki 10 viimeistä virkavuotta ja vielä muutama eläkkeelle jäätyäkin menee erinäisissä virkatehtävien laiminlyönteihin liittyvissä oikeudenkäynneissä Ihan sama, saako tuomion vai ei, kyllä siinä silloin on vähintäänkin harmaalla alueella työtehtäviä hoitaessa toimittu

        Taasen pöljää tekstiä. Kunnanjohtajan pätevyysvaatimukset löytyy kunnan hallintosäännöstä: erillinen luettelo pätevyyksistä.

      • Anonyymi

        Kunnan rakenteellisen korruptio sammutettiin Käräjäoikeuden tuomiolla 14.9.2022. Tämä maan tapa toimi teknisessä toimessaan ja teknisessä lautakunnassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taasen pöljää tekstiä. Kunnanjohtajan pätevyysvaatimukset löytyy kunnan hallintosäännöstä: erillinen luettelo pätevyyksistä.

        Virallisia vaatimuksia ei ole, hallintosääntö on muutettavissa. Ihan sama millainen hanslaakaari virkaa hoitaa.

      • Anonyymi

        Täyttä faktaa. Murto oli toiminnan mies Tampereen yliopiston kasvatti. Kaksi kunta-alan ammattitutkintoa: pääaineet Kuntatalous ja Kunnallisoikeus.

    • Anonyymi

      Niin voi olla nyt vaikka kuka " hyväksi havaittu". .

    • Anonyymi

      Vaatimusehtona pittäisi olla pitkällinen kokemus kunta-alalta, hallinnollinen tuntemus, hyvät ihmissuhdetaijot, rehellisyys, ihmisten johtaminen, yhteistyökyky, pitkällinen elämänkokemus ja kunta-alan tiiott ja taiot. Kaikissa johtoryhmän viroissa pittäisi olla pitkällinen kunta-alan kokemus. Jos yksityiseltä tullee
      kunnalle töihin voi shokki olla melkoinen niin kuin on ollut kahdelle poikaselle tekniselle johtajalle. Jos kunnanhallitus osaisi hommansa niin
      eivät valitsisi kokemattomia junioreita vaan kokeneita ammattilaisia, jotka jäesivät kuntaan ja toisivat ossaamisensa kunnan hyväksi. Sitten ylistettään hyvvää yhteishenkeä ku porukka vaihtuu ovista ja ikkunoista.

      • Anonyymi

        Vai semmosta meinaat… elä kehttoo yrittee savvoo viänttee kuon et sitä ossoo kuitenkkaan etkä sillä sua ihttees nuamijoetuva😂😂😂

      • Anonyymi

        Kunpahan saadaan semmoinen kunnanjohtaja, joka kerkiää työtäkin tekemään eikä työaika kulu kärhämöintiin entisen työnantajan kanssa eikä itsensä kehumiseen eri nettipalstoillaä.

        Semmoisesta "kiertopalkinnosta" kun on kunnassa huonoa kokemusta ihan riittämiin menneiltä vuosilta. Siitä sitä oli "hyvät ihmissuhdetaijot, rehellisyys, ihmisten johtaminen ja yhteistyökyky" kaukana.

        Niitä on ollut kyllä joidenkin mielestä jo paljo ennen ja useita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä on ollut kyllä joidenkin mielestä jo paljo ennen ja useita

        Yksi poikkeus hyvien kunnanjohtajien joukossa toimiikin nyt varoittavana esimerkkinä siitä, millaista ei ainakaan kannata valita. Pitkään jatkunut pätkätyöläisyys on hyvä varoitusmerkki valitsijoille.

    • Anonyymi

      Eläkeläinen antakaa jatkaa hänen kun "koeajalle" kelpaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2619
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      210
      2405
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      186
      1787
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe