Mielenterveys menee! Kokemuksia tällaisesta hiustenlähdöstä?

Anonyymi-ap

Pakko purkautua tilanteessani, olen lukenut täällä keskustelu ja toivon saavani fakta tietoa ja kokemuksia. Asiallisia vastauksia.. Minulla on aina ollut ohut liukas tukka. Olen siitä asti kun kuukautiset alkoivat kärsinyt raudanpuutteesta luultavasti jatkuvasti. Myös hormonaaliset ongelmat olleet riesana. Joskus ultrassa todettu pco.

Viimeisen 4v aikana olen lopettanut värjäämisen ja panostanut sisäiseen ruokavalioon, vedenjuontiin ja rautaa olen tankannut. Viimeisen lapsen syntymästä 2v ja imetyksen lopetin vuosi sitten. Synnytyksestä asti hormonaalinen akne ollut riesana ja söin talvella Oricycliniä siihen pari kuuria.

Hiukseni tilanne oli hyvä viime toukokuuhun asti. Olin tammikuussa aloittanut uudessa työpaikassa joka stressasi ja jännitti. Valitettavasti työilmapiiri paikassa paljastui huonoksi ja joka päivä ahdisti ja jännitti mennä töihin. Huomasin pientä harventumista ja ajattelin jos se johtuisi stressistä.

Sitten toukokuussa ensin sairastin rajun noron ja Koronan heti perään ja nyt tilanne se, että kesästä tähän asti mulla on lähtenyt varmaan puolet hiuksista. Lääkärissä otettiin toukokuussa laajat verikokeet ja menen nyt uudestaan, kun epäiltiin koronan vaikuttavan arvoihin.

Hiuksia on siis lähtenyt rajusti hiusrajoista, myös niskasta ja korvien takaa & yläpuolelta. Niskasta hiusraja myös ylempänä ja otsalta paistaa päänähtävyys, sekä harventumisen näkee myös pyörteestä. Mun pahin pelko on, että tää on perinnöllistä ja menetän jo hiukset alle 30 vuotiaana..

Voiko perinnöllinen hiustenlähtö siis alkaa nopeasti ja rajuna, et tyyliin 4kk paistaa päänahka edestä ja sivuilta sekä poninhännän paksuudesta varmaan mennyt kohta puolet.. kun aloin stressata asiasta alkoi myös pään polttelu ja kutina, joita tuntuu silloin tällöin. Jakaus mulla ei ole lähtenyt kevenemään, voin siis tehdä esim keskijakauksen. Hiukset on ohentuneet ihan joka puolelta.. :(

Koko päätä kokeillessa joka paikassa tuntuu siilitukkaa, myös niskassa. Olen ymmärtänyt, että perinnöllisestä ei pitäisi kasvaa enää uusia tilalle? Sekä sen tapahtuvan ns hiljakseen, ettei sitä huomaa tai varsinaista hiustenlähtöä ole? Mulla siis muutenkin ohut tukka, joten harjassa ja viemärissä ei mtn nyrkin kokoisia tuppoja ole, mutta nyt harjassa on parin päivän jäljiltä kuin ennen kuukauden ja suihkuun jälkeen pieniä tuppo, millaisia normaalisti ennen ole ollut! Myöskin hiuksia on vaatteissa, sängyssä ja tyyliin autokin on niitä täynnä.

Molempien vanhempien puolelta suvussa etenkin miehet ilmeisesti kaljuuntuneet ainakin jonkun verran. Naisilla sitten vanhana tai äitini mukaan lääkkeistä ja sairauksista ohentunut tukka. Hänen mielestään suvussamme ei kulje perinnöllinen kaljuuntuminen naisilla..

Entiedä mitä ajatella. Kävin kuitenkin yksityisellä joka pyynnöstäni määräsi spironolactonea jota olen syönyt 2kk.. tuntui, että saan mielenrauhaa jos edes jotain yritän tehdä asian hyväksi.

Haluisin kuulla kokemuksianne ja ajatuksianne, olisiko tämä stressiperäistä, sairastelusta johtuvaa tai se mun pelko et naistyyppinen kaljuuntuminen. Tää on niin hirveää, etten tahtoisi poistua kotoa ja muuta enää meinaa jaksaa ja pystyä ajatella. Voikun osaisikin ajatella, että on vaan hiukset ja pahempaa voisi olla. Mutta kun en osaa, tuntuu vaan ettei millään ole enää väliä. Jopa vanhemmilla työkavereilla tukka paksumpi kun minulla. Kiitos jos jaksoit lukea.. 💔

10

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täyttäessäni 40 vuotta, minulta alkoi lähteä hiuksia.
      Tosin loppuivat kuukautisetkin kokonaan kuin seinään, oli laihtumista, yöhikoilua, virtsaamisen kanssa tuli ongelmia, ruumiinlämpö heitteli, ym.

      Pari vuotta kun oli mennyt, hiuksista oli lähtenyt lähes kaikki. Kyllästyin ja ajoin loputkin pienet kohdat pois, joihin jotakin yritti vielä kasvaa.

      Nyt olen ollut jo vuosia kaljuna, eikä minua haittaa, onneksi.
      Olen aina ollut luonteeltani sellainen, etten ole oikein välittänyt, jos ulkokuoressa on jotakin vikaa tai puutteita.
      Kysymyksiä tosin on tullut jos vaikka minkälaisia, enimmäkseen ehkä liittyen syöpiin, mutta ei minua sekään haittaa, mielelläni vastaan, jos joku jotain kysyy.

      Yksi lääkäri väitti minulle alkuun, että johtui stressistä, mutta ehei, elin silloin oikeastaan aikuiselämäni onnellisinta aikaa.
      Minulla johtuu kenties jonkinlaisista imeytymishäiriöistä, leikkausten takia.
      Vähän kyllä päänahassa näyttää kuin olisi punajäkälää. Sekin on ajoittain runsaampaa, ja ajoittain ei ole lähes lainkaan.

      Vuosia on jo mennyt, eikä yhden ainoaa hiusta ole takaisin kasvanut, ja pienet alueet joihin kasvaa, ovat nekin harvenneet.
      Saattaa olla, että lopputulos tulee olemaan, ettei kasva mitään. Saa nähdä, aika näyttää.

      Olen kuullut, että olisi mahdollista saada lääkäriltä todistus, että saisi hankittua peruukin. Itse en ole vielä harkinnut sellaista.
      Onneksi on kaikenlaisia, eri mallisiakin huiveja olemassa

      Eli omalla kohdallani en tiedä, mistä hiustenlähtö on johtunut. Ei sitä kyllä ole yritetty selvittääkään.

    • Anonyymi

      Sama täällä! Hiuslaatu ohentunut valtavasti. Tietenkin mulla oli tuurikkaampi lähtötilanne, epätyypillinen hiuslaatu ja yks joka tiesi hiuksista paljon, koska oli käynyt kampaamo teoria tunteja sanoi että mulla olo ulkomaalainen hiuslaatu. Myös jokainen kampaaja huomautti että on kyllä tosi paksu hiuslaatu. Nää oli kuulemma jopa erittäin harvinaisen paksut hiukset. Nyt ohentunut niin niin paljon, että on vain normaali hiuslaatu. Eli entiseen nähden kyllä on aivan todella iso ero. Harmittaa kovasti kun ohentuneet paljo. Niitä on yhä paljon. Tiedän että mulla parempi tilanne mutta samaa tilanteessa on valtavasti ohentunut hius, eihän sitä lähtötilannetta kannata verrata muihin vaan just omaan lähtötilanteeseen. Eli kärsin silti samasta ongelmasta kuin sinä, kun hiukseni on ohentuneet laadullisesti todella paljon.

      Minulla myös valtavasti tressiä. Siviilissä ja työelämä myös tressaa.Ahdistaa. Traumoja menneisyydestä joita en oo käsitellyt. Ruokavalio retuperällä. Osaisin syödä terveellisesti, kyse ei ole tiedosta,mutta tressin takia en jaksa syödä tarpeeksi salaattia, hedelmiä aina. Joskus vaikee jaksaa kokata. Makeisia menee about puolet päivän kaloreista, ei ole kehuttavaa eli lähentelee 1000 kaloria. Joka päivä niin paljon herkkua.

      Eli en muuta osaa vastata et kampaaja sano mulle tressi ohentaa hiuksia ja väärä ruokavalio jos on ollut vuosia se voi näkyä hitaasti.
      Toivon et saadaan hiukset takaisin entiseksi, pidän peukkuja sulle. No mikä on tuurikasta olen 23 v ja nainen, mahdollisuus on saada takaisin hiukset.

      • Anonyymi

        Sori muutama kirjoitus virhe. Kännykän ennakoiva joskus korjaa väärin, enkä huomaa.


      • Anonyymi

        Myös painoa noussut lisää mutta on laskussa kun yritän parantaa elintapoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sori muutama kirjoitus virhe. Kännykän ennakoiva joskus korjaa väärin, enkä huomaa.

        Voihan sen kännykkätekstin oikolukea ja korjata ennen kuin lähettää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös painoa noussut lisää mutta on laskussa kun yritän parantaa elintapoja.

        Kilpirauhanen.


    • Anonyymi

      Vielä yks juttu, olen numero 3. Minulle julkinen lääkäri myös sanoi ei tutki syitä valtavasti ohentuneelle tukalle paitsi kilpparot jotka oli kunnossa. 😭😭 ei ole rahaa yksityiselle

    • Anonyymi

      Onko sinulta otettu kilpirauhasesta koe usein juuri sairas kilpirauhanen aiheuttaa hiusten lähtöä , itselläni 19 vuotiaan oli paha hiustenlähtö , meni muutamassa kuukaudessa ja myöskin raudanpuute vaivasi mutta sitten huomattiin vika kilpirauhasessa ja kun sain lääkkeet mitä joudun syömään koko elämän niin hiusten kunto tuli normaaliksi vaikka kanssa aina värjännyt niitä

    • Anonyymi

      Puutokset korjaantuvat paremmin,kun syö esim raudan luonnollisemmassa muodossa. Mustikkaa! Mustikasta rauta kuin muukin,imeytyy paremmin.
      Itsellä on vielä vaihdevuosien jälkeenkin jees tukka muutoin,hiukan harventunut,sekä lievä onteloakne ja mustapääakne,jotka alkoi vaihdevuosien lähestyessä.
      Mutta syön: metsäsieniä. Mustikkaa,jne. Ja yksi mitä voi hiuspohjalle käyttää,on rosmariinikeite,on kuuriluonteisena hyvä!
      Eikun ostat rosmariinipuskan,ja leikkelet oksat kattilaan. Kuumennat,et keitä,jätät kannen alle puoli tuntia. Valmis- vaikka shampoon sekaan,tai päänahan hierontaan.
      Tulehdukset harventavat tukkaa. Noro ja korona: molemmat voi olla syypäitä.

    • Anonyymi

      Sisälsikö laaja verenkuva kilpirauhastoiminnan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe