Lasten leikkikenttien kunto

Anonyymi

Ovatko leikkikentät muuttuneet vähän varttuneempien sikailemispaikoiksi? Onko hyötyä siitä, että koppalakit käyvät pikaisesti ajamassa ohi aikaisin iltapäivällä ja "kaikki hyvin". Kiusan teko ja roskaaminen kasvattaa siiderinkittaajien katu-uskottavuutta jos ei muuten, niin näiden omissa päänupeissa. Voisivat kunnan ukotkin katella missä kunnossa tenavien leikkikentät ovat varsinkin viikonloppujen jäljiltä. Mutta arvattavasti "Eihän se meille kuulu", kuten sanonta kuuluu.

4

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hihittelyheinää ja vauhtipölyä ne nykyään myös vetävät. Nykyinen pääministerimme on puberteettipennuille merkittävänä esimerkkinä.

    • Anonyymi

      Samanlaistahan se touhu oli ainakin kirkonkylällä jo 60 ja 70 luvuilla. Hiukassa oli paviljonki ja hiukan mäen päälle vei myös reitti, mikäli omat jalat sattuivat jotenkin kantamaan. Sittemmin paviljongin purkaminen vaan siirsi röpöttelypaikan valinnan jonnekkin muualle.

    • Anonyymi

      No ei kai lapsetkaan ilman rohkaisuryyppyä enää uskalla hiekkalaatikolle mennä leikkimään kun jo päiväkodeissakin lapset kuristavat toisiaan ,potkivat ja lyövät kivellä päähän .Näinhän joku lastenhoitoalan ammattilainen lehdessä kertoi ,taisi olla päiväkodin johtaja-henkilö.

    • Anonyymi

      Onkai siellä roskikset roskia varten

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Siivooja Auri Kananen ei hätkähdä "mörskäkoteja": Tuhohyönteisiä, tiskit likoamassa pari vuotta...

      Kananen siivoaa järkyttävään kuntoon päässeitä koteja - ja elättää itsensä somesisällöillä. Vastaan on tullut kaikkea maan ja taivaan väliltä: vuosien
      Maailman menoa
      37
      1974
    2. Ok. Hyvä sait mut vihaamaan itseäsi

      Oletko nyt tyytyväinen . Hyvästi
      Ikävä
      259
      1876
    3. En oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä

      Mies, auttaisitko minua? Sinä olet ihana, mutta toisinaan aiheutat minulle ahdistusta. Olen niin sekaisin ja se on sun syy. Miksi tämä on niin vaikeet
      Ikävä
      113
      1548
    4. Onko sinulla ja hänellä

      kuinka paljon ikäeroa?
      Ikävä
      87
      1317
    5. Ensitreffit alttarilla: Otto ja Assi hörppivät viiniä - Otto harmistuu Assin reaktiosta: "Mikä..."

      Otto ja Assi viettävät ekaa juhannusta yhdessä. Yhteinen viinihetki ei suju ihan kuin strömsössä… Tsemii Otolle, oot symppis! Varo juonipaljastuksi
      Ensitreffit alttarilla
      6
      1315
    6. Persut erotti rokotekriitikon

      Turun ”korona­paasaaja” heitettiin ulos perus­suomalaisten ryhmästä: https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009111451.html?share=b969f2bb00583cc8f0a2
      Maailman menoa
      216
      1305
    7. Nyt ei enää kantaverkon siirtokyky kestä tuulivoiman lisäystä

      Uudet tuulivoimalat joutuvat seisomaan tyhjän panttina. Tuliko ongelma taas yllättäen ja pyytämättä. Mitä siellä Fingridissä on nämä vuodet puuhailtu,
      Maailman menoa
      118
      1205
    8. Mitä luulet muiden ajattelevan jos näkisi

      käsipuolessas hänen, sen ihmisen jota täällä ikävöit?
      Ikävä
      79
      1087
    9. Se on mies nyt niin, että sydämeni ei kestä tätä

      Kaipuuta, eikä tätä radiohiljaisuutta. Voitko tehdä jotain?
      Ikävä
      53
      882
    Aihe