Opiskelen toista vuotta rakennusalaa ammattikoulussa ja tuntuu että ei enää pää kestä. Oon siis 17 vuotias poika enkä oo mitään hyvää elämässä saanu aikaan. Mua ahdistaa joka päivä mennä kouluun ja stressaannun kun ihmiset tuijottaa kun mä teen jotain. Lisäks ihmiset syyttää mua aina jos jotain menee meidän työssä pieleen vaikka asia ei oiskaan mun syy. Mut se ei oo ainoo syy miks en haluu mennä sinne. Rakennusala ei vaan oo mun juttu. Mä en tiedä enää että mitä teen. Mikään ala ei tunnu hyvältä mulle. En oo missään hyvä enkä saa mitään aikaseks ja musta alkaa tuntua että koulunkäynti on mulle mahdotonta oli se ala mikä tahansa. Oon henkisesti niin pohjalla. En aio enää käydä koulussa koska se rasittaa mua niin paljon. Mä en oo valmis siihen ja mieluummin lennän vaikka pihalle koko alalta. En vaan jaksa pelätä joka päivä että mitä se koulupäivä taas tuo tullessaan. Mä oon epäonnistunut tapaus enkä tiedä mitä teen. Kontakti mulla on psykiatrille ja yritän sieltä saada apua mutta se voi olla aika pitkä prosessi.
Ahdistaa ihan helvetisti
Anonyymi-ap
7112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Noh, et ole ainoa, jota koulunkäynti harmittaa. Itseäni harmitti jokainen koulupäivä. Viestini on se, että koeta kestää. Koulu on koulu, eikä se iäisesti kestä. Ja sitä paitsi elämässä on muitakin paikkoja, jotka pitää vain käydä läpi, kuten esim. armeija.
En itsekään noista koskaan ole pitänyt, mutta mennyt muiden mukana. Et ole ainoa!
Huomioipa tämä.
Se että et tiedä mitä haluat tehdä, ja että olet mahdollisesti väärällä alalla tai sinulla on välillä vaikeaa ei tarkoita että sinä olet jotenkin mielenterveysongelmainen tai sairas. Se on ihan normaalia olla hukassa nuorena, etsiä itseään, olla epävarmakin, kasvattaa hiljalleen omaa itseluottamusta.
Ehdit vielä tehdä vaikka mitä. Annan neuvoksi vain että kokeile kumminkin asioita äläkä jää passiiviseksi. Jos tipahdat tuolta opinnoista, keksi jotain tilalle johon laittaa aikaasi kunnes löydät seuraavan paikan. Jos joku kiinnostaa, yritä kokeilla jotain sinnepäin mikä voisi sitten avata sinulle sitä onko kyseessä oikea juttu sulle. Nykynuorilla on aivan liian isot paineet elämässä. Moni oirehtii ja pelkää että pilaa kaiken jos joku asia meneekin mönkään.
Mistä ap on saanut päähänsä, että hän olisi huono, tai ei ole saanut aikaiseksi mitään ?
Ei 17-vuotiaana edes tarvitse olla saanut paljon mitään, tai välttämättä mitään erikoista, aikaiseksi.
17-vuotiaalla on vasta elämä edessä, ja hyvin ehtii saada jotakin aikaiseksi, sitten kun alkaa tietää, mitä elämältään haluaa.
Ensimmäiseksi olisi hyvä alkaa tykätä itsestään, eikä miettiä, että olisi huono ja kelvoton.
Kun menee itsensä kanssa hyvin, alkaa elämäkin tuntua paremmalta.
En minäkään tiennyt 17-vuotiaana, mitä elämältäni haluan. No, se ei mennyt loppujen lopuksi lainkaan kovin hyvin.
Nyt olen jo keski-iän ylittänyt, enkä edelleenkään tiedä, mitä haluan. Pääasia ehkä on se, että olen jossain vaiheessa oppinut hyväksymään itseni ja elämääni liittyneet/liittyvät tapahtumat, ym.
Sen tosin olen huomannut, halusi tai ei, eteenpäin se elämä silti meitä vie.
Tsemppiä aloittajalle!
Ota päivä kerrallaan ja chillaile. Esim terveyden menetys on tosi paha juttu.
Mitä sun olisi pitänyt saada aikaiseksi, olet vasta 17v. Nyt otat vähän rennommin ei tää elämä niin vakavaa ole. Päivä kerrallaan.
No eihän sielä tarvi väkisin olla jos ei oo sun ala. Onhan niitä valmentavia opintoja jos ei vielä tiedä mitä opiskelee ja etsivästä nuorisotyöntekijä stä vois olla apua myös.