Sdp ja ihmishenget keskustelu poistui täältä vauhdilla. Täällä mediassa vaahdotaan kuinka Venäjällä on vain yksi totuus. Onko tämä kaukana Suomessakaan? Tietyistä asioista ei vaan saa puhua, edes demokraattisessa Suomessa. Keskustelussa mainittiin Tehyn ja Superin johtajien Sdp-kytköksistä ja kuinka nyt ihmishengillä tehdään politiikkaa. Haluaisin nyt kuulla Marin-faneilta ja demareilta, siis niiltä jotka ei satu olemaan kokaiinissa, että mitenkä teillä menee?
Suomi 24 sensuuri
76
2290
Vastaukset
- Anonyymi
Sinä varoa mitä sanoa. juu tää on niin kaksois moralistinen maa tää suomi. ei täällä ole kuin se yks totuus jota sitten muokataa mikäli asianosaisten stas sitä vaatii tai muutoin edellyttää. olenkin jo pitkään pohtinut, eikö kukaan uskalla tuoda asiaa esille.
Aloittaja tuntuu olevan valveutunut kansalainen ja oikeessa, on kuitenkin syytä muistaa varoa, ettei joudu viranomais lauman hampaisiin. - Anonyymi
täällä mitään tarvi pelätä jos on " puhtaat jauhot pussissa ". snif
- Anonyymi
Bile-Ilmarin kans radalla. Ei paljon hoitajien eikä fortumin asiat kiinnosta.
- Anonyymi
Suomessa on pitkät perinteet yksistä totuuksista. Suomettumisen aikana ei saanut kritisoida Neuvostoliittoa. Nyt Ukrainan kritisointi taas tietää, että olet Putinin leivissä. Trumpia ei saanut kehua ääneen. Maahanmuutto-kriitikot ovat rasisteja. Marinin kritisoijat ovat naisvihaajia jne.
- Anonyymi
Perussuomalaiset äänesti pakkolakia vastaan. Keskisuomalaisen näkökanta: Perussuomalaisten vaalitemppu. Luki myös että ps porukalla ole mitään ratkaisua hoitajien palkkoihin. Sitä ratkaisua olisi pitänyt miettiä silloin kun miljardeja työnnetään ulkomaille, arvon hallituksen toimesta. Hyvä kääntää opposition syyksi. Äänestyksessä muuten todennettiin keskustan ja kokoomuksen "kaikki käy" asenne kun kaikki äänestivät puolesta. Miten munattomia puolueita. Vasemmistoliitolle yllätys pisteet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Tätähän se peeässän politiikka on ollut. Mustamaalataan toisia, mutta itse ei tehdä mitään. Jotkut tällaiseen hölynpölyyn vielä uskovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätähän se peeässän politiikka on ollut. Mustamaalataan toisia, mutta itse ei tehdä mitään. Jotkut tällaiseen hölynpölyyn vielä uskovat.
Mustamaalataan? Äänestys tuloksethan on ihan julkista tietoa. Ei tarvitse paljon mustamaalailla, tiedetään kyllä mikä puolue on minkäkin kannalla. Opposition on tarkoitettu pitää ääntä ja painetta. Tämä hallitus sitä painetta tuntuu tarvitsevan enemmän. Mitään ei tapahdu itse hallituksen toimesta. Tämän näkee esim tässä raja-asiassa. Aivan kädettömiä tekemään omia kovia ratkaisuja..

No niin , tässähan todistit juuri väittämän, kiitos havainnollistamisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätähän se peeässän politiikka on ollut. Mustamaalataan toisia, mutta itse ei tehdä mitään. Jotkut tällaiseen hölynpölyyn vielä uskovat.
Et ole kartalla. PS on esittänyt aloitteita ja parannuksia hallituksen esityksiin mutta kun vasemmistolla on enemmistö, niin mitään ei saa läpi demokratian sääntöjen ollessa voimassa. Putin saisi vaikka ei olisikaan enemmistöä sillä valta kasvaa AK-47 piipusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin , tässähan todistit juuri väittämän, kiitos havainnollistamisesta.
Tässä todistit sen, että kuinka helppoa on vastata aivan asian vierestä. Toisaalta kun ei mistään mitään ymmärrä, tapa voi olla sinulle se ainut ja oikea.
- Anonyymi
"Suomettumisen aikana ei saanut kritisoida Neuvostoliittoa"
Olen syntynyt jo 1940-luvulla ja elänyt suurimman osan tuosta ajasta aikuisena ja TIEDÄN omasta kokemuksesta, että tuo ei pidä paikkaansa.
Ensinnäkin koko "suomettumis"-termi on puppua. Se oli alunperin muodossa "finlandisierung" ja sen kehitti Axel Springerin länsi-saksalainen oikeistolehdistö haukkumanimeksi, jolla tarkoitettiin Suomen puolueettomuutta. Springerin mukaan kun ei olisi saanut kohdella Neuvostoliittoa puolueettomasti kuten kaikki muitakin maita. Länsi-Saksa oli NATO-maa ja siten erittäin venäläisvihamielinen ihan kuten tänäkin päivänä.
Tuo Neuvostoliiton kritisoinnista pidättäytyminen koski poliittista eliittiä ja muistutti hyvin läheisesti nykyisen poliittisen eliitin suhtautumista EUiin eli Eurostoliittoon. Ihan samalla tavoin eliitti kumartaa EUta kuin eikoinaan NLtoa. Ihan samalla tavoin se täyttää kaikki sen pienimmätkin vaatimukset kirjaimellisesti vaikka niistä olisi haittaa Suomelle ja sen jälkeen odottaa "pään silitystä" kuin jokin lemmikkikoira. Ovatpa sen eteen valmiita tekemään sallaistakin mitä EU (tai ennen NL) eivät edes vaatineet! Suomen eliitti pyrkii aina olemaan "mallioppilas".
Me tavallinen kanssa olemme olleer hyvin realistisia niin suhteessa Neuvostoliittoon, EUiin kuin kaikkiin muihinkin maihin emmekä harjoittaneet silloin emmekä nyt mitään itsekritiikkiä kuten eliitti. Ihan vapaasti sai haukkua NLttoa kuten nyt EUia - tosin jälkimmäinen on muuttumassa sitä enemmän mitä lähemmäs liittovaltiota EU muuttuu. Kohta täällä EUn haukkuminen määritellään rikokseksi.
Neuvostoliiton suhteen Suomi ei mennyt koskaan niin pitkälle kuin nyt olemme EU-nimiseen suohon uponneet. Kekkonen esimerkiksi asetti selkeän rajan kun NL ehdotti yhteisiä sotaharjoituksia. EI/NJET. Kekkonen ei toiminut kuten edellä mainittu eliitti vaan otti kaiken hyödyn irti NL suhteista alistumatta kuitenkaan heidän komentoonsa. Eliitti nöyristeli ei Kekkonen. Tässä ajassa kaipaan jotain Kekkosen kaltaista poliitikkoa, mutta näen vain "onnettomia tunareita".
"Suomettumisen" aikaan saivat jopa aidot natsit (Pekka Siitoinin porukka) harjoittaa vapaasti "uskontoaan" kunhan eivät rikkoneet Suomen lakia. No, Pekka-poika pantiin sitten lopulta vankilaan, kun meni ja poltti erään vasemmiston omistaman kirjapainon.
- Anonyymi
Vihdoinkin asiaa ja totuudessa on pysytty, tämmöisiä kannanottoja suomessa oikeesti arvostetaan, moni on juuri tätä mieltä.
- Anonyymi
Ei ole vielä yksikään demari tullut puolustelemaan? Onko tämä nyt se kilpikonna-puolustus, että kaivaudutaan poteroihin ja antaa pölyn laskea. Ei kuulkaa, nythän teidän pitäisi tanssia.
- Anonyymi
Odotan vain sitä Marinin muotokuvan valmistumista. Tulisiko ihan Leninin veroinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odotan vain sitä Marinin muotokuvan valmistumista. Tulisiko ihan Leninin veroinen?
Toveri Marin, nahkatakista puuttuu enää sirppi ja tähti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odotan vain sitä Marinin muotokuvan valmistumista. Tulisiko ihan Leninin veroinen?
Joku on jo 3D tulostanut hyvän patsaan
Marinista kun vetää jauho viivat suoraksi valtion laina kelagoldilla
siitä saisi komian patsaan, vaikka otsikolla
me teimme sen
Saisi sitten tulevalla kivikaudella palautella mieliin historiaa
- Anonyymi
Persu, ota rennosti ja mene töihin.
- Anonyymi
Persut käyvät töissä ja ovat muutenkin ok porukkaa, toisin kuin sdp. Naapuriniris on sdp jota ei työn teko kiinnosta, ottavat kaiken ilon irtu yhteiskunnan elättejä. Taannoin jopa vahinkossa avasin panktiliotteen ja huomasin että 26pvm. nostetaan kelan etuus vaikka tili muuten 11000 euroo. Baarissa joka päivä istuvat maanantaista alkaen ja ei osaa tehä peruna ruokaa vaatteet huonot ja epäkäytännölliset.
- Anonyymi
Aika köyhät eväät annettu, jos todella ajattelet että kaikki demari vastaiset ovat perussuomalaisia.
- Anonyymi
Ei persut tee töitä
- Anonyymi
Kateellinen saa ola
- Anonyymi
Kateus nyt varmaan viimeiseksi tulee mieleen tästä jutusta. Voidaan olla kateellisia maille, joissa nämä asiat toimii.
- Anonyymi
Nähtäväksi jää, kuinka kauan Marin ja Tehyn johtaja tällä kertaa ovat kavereita ennen seuraavaa välirikkoa. Ennen vaaleja Marin hehkutti hoitajien nimiin, vaan teot puhuvat puolestaan. Melkein 4-vuotta meni senkin asian hoitamisessa. Näistä on hyvä ottaa opiksi, myös sdp:n.
- Anonyymi
"Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä." Olisi mielenkiintoista kerrata nämä säännöt ja niiden tulkitseminen.
- Anonyymi
Oikeesti? Mitä tällainen puhe on? Kuka edes haluaa äänestää jos puheet ovat tällaisia kuin on näillä sivuilla on nyt nähty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeesti? Mitä tällainen puhe on? Kuka edes haluaa äänestää jos puheet ovat tällaisia kuin on näillä sivuilla on nyt nähty.
En ole kuullut täällä mitään puhetta, jos kuulet puheita vielä, niin suosittelen sinun hakeutuvan jonkinlaisiin tutkimuksiin. Voi myös alitajuntasi tehdä kepposet.
- Anonyymi
Kun vaalit koittaa, on kaikki hoitajat jo unohtanut pakkolaki vimmaisen vasemmiston ja taas liputetaan sdp:n nimeen. On tämä Suomi eriskummallinen paikka.
- Anonyymi
Persut ovat suomalaisen politiikan syöpä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat suomalaisen politiikan syöpä.
Syövästä voi parantua, kommunismista ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syövästä voi parantua, kommunismista ei.
Kommunismi parantumattomana on kuolemaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat suomalaisen politiikan syöpä.
Ei, se on sosialismi ja sen kannattajat.
- Anonyymi
Tehy:n johtaja teki ovelan tempun, nyt kiertelee sdp:n vaaliteltoilla. Vielä pakkolaki äänestyksen aikaan oli kovasti sitä mieltä että "emme unohda koskaan". Sdp tuntuu ajavan kaikilla mahdollisilla rattailla. Ne jotka tähän munattomuuteen uskoo, äänestäkööt. Taidatte olla itsekin vähän selkärangattomia.
- Anonyymi
Voi v...tu näitä ajatuspoliiseja. Pitäisi kärrätä punaiselle torille. Jokainen äänestää niin kuin haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi v...tu näitä ajatuspoliiseja. Pitäisi kärrätä punaiselle torille. Jokainen äänestää niin kuin haluaa.
Demarilla taitaa ottaa jo pumpusta. Eikös tässä just todettu, että äänestäkööt?
- Anonyymi
Totuus voi olla demareille kova paikka. Tästähän ei juuri tykätä puhua, eikä vielä kukaan tietämäni demari ole ottanut tähän asiaan kantaa.
- Anonyymi
Sanna meni ja lupasi jo hävittäjätkin Ukrainalle. Kuinka monta viivaa tämä on vetänyt? Kyselytunnillakin on pitkät päällä, vaikka näkisi lyhkäsilläkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna meni ja lupasi jo hävittäjätkin Ukrainalle. Kuinka monta viivaa tämä on vetänyt? Kyselytunnillakin on pitkät päällä, vaikka näkisi lyhkäsilläkin?
Jaa a, sen kun tietäisi.
- Anonyymi
Sdp on kyllä ikävällä tavalla mukana ay-liikkeissä ja sitä kautta korruptiossa yleensä. Sosialismi jota on kokeiltu kautta maailman. Luulisi että jotakin oltaisiin jo opittukin, vaan ei. Kirjoita lappuusi Sdp ja nauti jos enää kurjuudessasi osaat.
- Anonyymi
Yleensä uudet asiat testataan eläinkokeiden kautta mutta täällä Súomessa on ihmiset koekaniineina . Ovat sitä olleet ainakin 1918 lähtien mutta vain pieni osa on oppinut sosialismiin, joka on se vähän lievempi malli kommunismista.
- Anonyymi
Persujen soinin olessa ulkoministeri, suomeen läpsytteli n, 35.000 sankaria, elämään muitten varoilla.
- Anonyymi
Jep, se siitä ja persujen politiikasta. Niiden puheet ja teot eivät ole koskaan kohdanneet. Uho on kyllä mahoton.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, se siitä ja persujen politiikasta. Niiden puheet ja teot eivät ole koskaan kohdanneet. Uho on kyllä mahoton.
Vieläkö joku jaksaa ihmetellä Soinin persuja? Pitäisikö vaihtaa tuoreempaa levyä päälle, meinaan vaan että Soinilla ei ole mitään arpaa nykyisen linjan kanssa. Enkä myöskään ymmärrä, miten kommenttisi liittyy itse asiaan.
- Anonyymi
Olisi mielenkiintoista tietää, miten tämä liittyy nyt tähän keskusteluun. Onko hyökkäys demareiden paras puolustus? Kaikkien muiden puolueiden ongelmaksi taitaa muodostua se tosiasia, että Soinin kaltaisia tuuliviirejä ei perussuomalaisten onneksi enää puolueen johdossa ole.
- Anonyymi
Kepulaiset on venäläisten ystäviä
- Anonyymi
"Kepu pettää aina." Annika Saarikon ilme oli mahtava, kun tätä kysyttiin luokan edessä tv-ohjelmassa.
- Anonyymi
Perssuomalaiset rasset ja nasset, uho ja tuho.
- Anonyymi
Onneksi persujen kannatus on laskussa
- Anonyymi
Tämäkö on demarin vastaus tähän keskusteluun? Ei voi toki älykkyyttä paljoo vaatia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkö on demarin vastaus tähän keskusteluun? Ei voi toki älykkyyttä paljoo vaatia.
Älä nyt piltti leiki vanhempaa kuin olet. Menet nyt keittiöön, äiti leipoo sulle siellä pullaa ja keittää kaakaoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt piltti leiki vanhempaa kuin olet. Menet nyt keittiöön, äiti leipoo sulle siellä pullaa ja keittää kaakaoo.
Sinun puheesi se vasta aikuismaista onkin. Voithan olla toki autistikin, kukas ja mistäs sen tietäs..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun puheesi se vasta aikuismaista onkin. Voithan olla toki autistikin, kukas ja mistäs sen tietäs..
Ja sulla riittää koulutus antamaan diagnoosi...? Tätähän tämä persujen populismi on. Ollaan olevinaan viisaita; tyhjää puhetta. Missäs se bensan hinnan lasku viipyy? Tuleeko sitä ollenkaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun puheesi se vasta aikuismaista onkin. Voithan olla toki autistikin, kukas ja mistäs sen tietäs..
No tuohan oli aikuismaista puhetta. Tuon viestin kirjoittajan on pakko olla persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sulla riittää koulutus antamaan diagnoosi...? Tätähän tämä persujen populismi on. Ollaan olevinaan viisaita; tyhjää puhetta. Missäs se bensan hinnan lasku viipyy? Tuleeko sitä ollenkaan?
Tiesin että mielenterveyspuolella on pitkät jonot, mutta että näin pitkät.. Voisit kertoa, kuinka monta asiaa edellinen hallitus veti läpi kesälomillaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt piltti leiki vanhempaa kuin olet. Menet nyt keittiöön, äiti leipoo sulle siellä pullaa ja keittää kaakaoo.
Tämä taitaa olla ihan jokapäiväistä herkkua sinulle, kerro äidillesi terveisiä että niihin pulliin voisi jatkossa laittaa jotakin rauhoittavaa. Kärsit vaalitappiosi siten rauhaisemmissa merkeissä. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiesin että mielenterveyspuolella on pitkät jonot, mutta että näin pitkät.. Voisit kertoa, kuinka monta asiaa edellinen hallitus veti läpi kesälomillaan?
Saitko kuitenkin lopulta ajan vastaanotolle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saitko kuitenkin lopulta ajan vastaanotolle?
En, sinun täytyy vielä odottaa aikaasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi persujen kannatus on laskussa
Vaaleissako?
- Anonyymi
Suomen ja suomalaisten kannalta toivon PS:n mahdollisimman nopeaa romahdusta. T: sinivalkovihreä etninen suomalainen
- Anonyymi
Aivan järjenvastaista! Silkkaa mielisairautta edes puhua sinivalkovihreästä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan järjenvastaista! Silkkaa mielisairautta edes puhua sinivalkovihreästä..
Persut ovat järjenvastaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat järjenvastaisia.
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin.
Sitten aika iso osa Suomalaisista on. Teidän täytyy nyt sietää tämä. Voitte jatkaa tän saman paskan kirjoittamista, jos se auttaa selviämään vaalitappiosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten aika iso osa Suomalaisista on. Teidän täytyy nyt sietää tämä. Voitte jatkaa tän saman paskan kirjoittamista, jos se auttaa selviämään vaalitappiosta.
Hienoa, että myönnätte sen. Se on eheytymisen ensimmäinen askel, kun myöntää vajaavuutensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa, että myönnätte sen. Se on eheytymisen ensimmäinen askel, kun myöntää vajaavuutensa.
Ei kukaan ole myöntänyt mitään, koska tässä viitattiin vain teidän mielipiteeseen. Teidän mielestä iso osa suomalaisista on järjenvastaisia ja se on sinun mielipiteesi. Voimme myös jättää sinun mielipiteesi omaan arvoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole myöntänyt mitään, koska tässä viitattiin vain teidän mielipiteeseen. Teidän mielestä iso osa suomalaisista on järjenvastaisia ja se on sinun mielipiteesi. Voimme myös jättää sinun mielipiteesi omaan arvoon.
Vain persut. Yli 75 prosenttia fiksuja. Arvon mekin ansaitsemme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain persut. Yli 75 prosenttia fiksuja. Arvon mekin ansaitsemme.
Se on edelleen mielipiteesi, kuvitteletko olevasi kovinkin tärkeä ihminen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on edelleen mielipiteesi, kuvitteletko olevasi kovinkin tärkeä ihminen?
Ehdottomasti.
- Anonyymi
PS nyt on vain itkupotkuraivareiden saaneiden uhmaikäisten puolue. Hyvä että voivat kanavoida kiukkunsa turvallisesti Äiti-Suomen helmoissa.
- Anonyymi
Osa täällä sentään osaa keskustella. Etkö todellakaan muuta keksi? Köyhät eväät on kyllä annettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osa täällä sentään osaa keskustella. Etkö todellakaan muuta keksi? Köyhät eväät on kyllä annettu.
Keskustelet näemmä peilin edessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelet näemmä peilin edessä.
Lähtökohdat huomioon ottaen ihan hyvä, keksit sentäs jotakin muuta.
- Anonyymi
Onko tämä aikuisen puhetta? 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelet näemmä peilin edessä.
Huomaatko vinon naamasi, ei se peilin vika sentään ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko vinon naamasi, ei se peilin vika sentään ole.
Sillä lailla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustelet näemmä peilin edessä.
Todella fiksuna kääntäisit peilin seuraavaksi.
- Anonyymi
Sehän on viherpunavasemmisto, joka sai itkupotkuraivarin kun hävisivät vaalit ja valta siirtyi puoluekentän oikealle puolelle. S. Marin ei kestänyt ja lähti Lontooseen ja kunhan siellä ymmärtävät kenet palkkasivat, niin joutuu lähtemään sieltäkin.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631463Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271281Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151144- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että276922- 72915