Suuri osa sähkömyyjistä konkurssiin

Anonyymi-ap

Ennen kun vuosi loppuu

Eli turha elvistellä sillä halvan sähkön sopparilla .

5

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Helen tuskin ihan pian menee konkurssiin, joten ns. "halvan sähkön sopimus" ei ainakaan siksi raukea, että sähkönmyyjä menisi konkurssiin.

      Tosin:

      Oma sopimukseni loppuu jo keväällä 2023, ja sitten onkin hyvä kysymys, mistä sen jälkeen saisi kohtuuhintaista sähköä ?!

      Tosin: sopimuksen päättyessä ainakin päivälämpötilat ovat plussan puolella, ja yölämpötilatkin korkeintaan muutaman asteen pakkasen puolella.
      Lisäksi sopii toivoa, että Olkiluodon uusi kolmosreaktori (sähköntuottoteho: 1600 MW) olisi siihen mennessä saatu toimimaan häiriöttä, eli että koekäyttövaihe olisi silloin jo ohi.

      OL-3 toki ei yksinään korjaa Suomea jo pitkään (yli vuoden) vaivannutta sähköpulaa, mutta ainakin OL-3:n olettaisi tuottavan sähköä saman verran tai enemmän, kuin mitä Venäjältä on tuotu ennen Ukrainan kriisiä.

      Tämä oli siis ihan tosiasiaa, ei mitään "elvistelyä".


      Enemmän ihmettelen sitä, kuinka jotkut väittävät, että heillä olisi edes suhteellisen halpa sähkösopimus, joka olisi voimassa vielä melkein 2 vuotta ????

      Oma sopimukseni on tehty alkukesällä 2021, ja tuolloin oli yleisesti tarjolla määräaikaisia sopimuksia alle 6 senttiä / kWh.

      Mutta jos jollain todella on vielä lähes 2 vuotta määräaikaista sähkösopimusta jäljellä, niin silloin sopimus olisi ilmeisesti tehty kesällä 2022, ja silloin ei käsittääkseni ole enää tehty alle 10 senttiä / kWh -hintaisia 2 vuoden sopimuksia.

      Toki 10 senttiä / kWh on sekin tämänhetkisiä pörssisähköjä halvempi, mutta silti melkein tuplahinta verrattuna vuotta aiemmin tehtyihin sopimuksiin.

      Kummallista muuten sopimusjuridiikassa on tämä:

      Asun Helsingissä kerrostalossa.
      Sopimusta tehdessäni kysyin asiasta Helenin asiakaspalvelusta, ja sieltä luvattiin, että jos esim. päättäisi muuttaa omakotitaloon (koskee myös muualla Suomessa kuin Helsingissä olevia), niin sähkösopimuksen voisi siirtää uuteen käyttökohteeseen sellaisenaan.

      Tässä ilmeisesti Helen pitää muista poikkeavaa linjaa, sillä moni muu sähköyhtiö on käsittääkseni laatinut sopimusehtonsa siten, että jos asiakas muuttaa sähköyhtiön ns. toimitusvelvollisuusalueen ulkopuolelle, niin sähköyhtiöllä on tällöin oikeus irtisanoa määräaikainen sopimus, kuten on kuluttajallakin.

      Onko jossain netissä sivustoa, josta näkyisi kaikki voimassa olevat sähkösopimukset, siten että niistä selviää:

      1. Sopimuksen tekopäivä

      2. Sopimuksen viimeinen voimassaolopäivä

      3. Sähkön myyntihinta (senttiä / kWh)

      4. Kuukausimaksu (€/kk) tai maininta siitä, että sitä ei peritä eli 0 €/kk.

      5. Sopimusehtojen ne kohdat, joista selviää, voiko asiakas siirtää muuttaessaan sopimuksen uuteen osoitteeseensa ilman, että tästä syntyisi sähköyhtiölle irtisanomisperustetta.

      Tiedoista (jos ne kerran olisivat kaikkien luettavissa) pitäisi luonnollisesti poistaa yksilöivät tiedot, kuten asiakkaan nimi, sopimusnumero, asiakasnumero sekä laskutusosoite samoin kuin käyttöpaikan osoite ; näin tietosuojan takaamiseksi.

      Tuollaisesta tietokannasta selviäisi helposti se, onko kyse asiattomasta "elvistelystä" eli keksitystä sopimuksesta vai oikeasti tehdystä sähkösopimuksesta.

      Miten muuten ns. Datahub liittyy tähän ?

      Eikös Väre Oy pyrkinyt laskuttamaan jotain Datahub -maksuja määräaikaisen sopimuksen aikana asiakkailta, joiden määräaikaiseen sopimukseen tällaisten maksujen periminen ei kuulu ? Käsittääkseni kuluttajavirasto määräsi tällaisen lisälaskutuksen laittomaksi !

      Lisäksi vähintään pörssisähköasiakkaille pitäisi lailla turvata oikeus reaaliaikaisen pörssisähköhintainformaation saantiin, myös silloin, kun asiakas haluaa käyttää automaattista tietojärjestelmää ko. informaation hakuun esim. web -palvelimelta tai muulla sovitulla tavalla.

      Nythän Nord Pool Oy pyrkii törkeästi rahastamaan tuostakin tiedosta, mikäli tiedon haluaa hakea automaattisella tietojärjestelmällä.

    • Anonyymi

      Rikollista toimintaa sähkönmyyjiltä hinnoitella eri asiakkaille tuote eri lailla. Kuluttaja ja kilpailuviraston tai oikeuslaitoksen tulee puuttua tähän mielivaltaseen touhuun.

    • Anonyymi

      Firma monttuun ja hiekkaa päälle. Oma ongelmansa, jos ei osaa asioita hoitaa.

    • Anonyymi

      Se on kätevä manööveri sähkönmyyjille päästä eroon pitkistä sopimuksista.

    • Anonyymi

      Suuri osa sähkönmyyjistä ei tule menemään konkurssiin. Muutama jobbari jolla ei ole muuta myytävää kuin pörssisähköä meni jo konkkaan.
      Firmat joilla on omaa tai yhteistyökumppanien tuottamaa ei-fossiilista sähköä tekevät nyt huimaa tulosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2034
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1445
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1144
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      882
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      836
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      794
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      782
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      16
      722
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      703
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      195
      617
    Aihe