Onko Martina ja Jesper eronneet? Mikä on Martinan seuraava peliliike?

Anonyymi-ap

Miksi edes seiska ei uutisoi mitään tähän kaksikkoon liittyen. Olisiko jo aika laittaa sinetti heidän suhteelleen ihan julkisesti, kuten kaikki muutkin Martinan suhteet on laitettu. Vai onko tämä jo liian noloa hänelle ja Martina/Esko ovat nyt maksaneet euroja ystävilleen seiskan toimituksessa, etteivät julkaise asiaan liittyen mitään.

Ensin eroaa Hannusta ja kertoo julkisesti nyt elävänsä vihdoin sinkkuna ja antavansa kaiken aikansa tyttärille. Kuitenkin lähes suoraan hyppäsi suhteesta toiseen, joka oli selvästi silkkaa laastaria Martinan osalta. Nyt tainnut tulla tajuihinsa, ettei noi sen ulkomaanmatkojen lomaromanssit johda mihinkään. Joko alkaisi pikkuhiljaa oppimaan jotain itsekin suhteistaan eikä kaada kaikkia syitä miestensä päälle. Taitaa kaivata takaisin Hannun kainaloon. Tuolloin Martinalla oli paljon iloisempi olemus ja näkyi onnellisuus ihan aidosti. En ihmettele vaikka sitä aikaa kaipaisi kun on hieman ottanut etäisyyttä. Sanonta "pitää mennä kauas, että näkee lähelle" saattaa olla hyvinkin totta tässä. Ja jokuhan oli kai nähnyt Hannun Martinan koiran kanssa jo ulkona. Jos pitää paikkansa, niin välit ovat ainakin sen verran sitten lämmenneet.

370

2907

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kohta tänne tulee huutelemaan se joku Martinan fani, ettei kenenkään suhteet kuulu muille :D Ja sitten tulee myös se tyyppi, joka on kateellinen mikäli Martina palaisi Hannun kanssa takaisin yhteen :)

      Mun mielestä ihan validi aloitus kaikinpuolin. Ja ihmettelen itsekin miksi ei tuosta Martinan ja sen tanskalaisen suhteesta ole enää kuulunut mitään ja miksi jopa seiska on siitä hiljaa. Todella outoa.

      • Anonyymi

        Hys kyllä on tiedossa ja nyt saatte odottaakin, ja saatte pienen yllätyksen sen jälkeen.🤗.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Martinasta nyt vihdoin tulee Rva Therman, kun Hangon prinssi on vieroitettu päihteistä, niin Martina pääsee Hangon Villan viralliseksi emännäksi.

        Ainakin Martina vaikuttaa hyvin iloiselta ja onnelliselta, joten eiköhän hänen elämänsä ole kaikin puolin hyvin.Instas kyllä on viimme aikoina huomannut, et on monet jo nauhoitettu jopa päiviä aikaisemmin.Koska ei voi olla samaan aikaan yhtä aikaa monessa paikassa. No sehän on aivan laillista ja hyväksytty asia ,jos siinä pystyy säästää aikaa muihin tapahtumiin ,

        Ei ole kyllä vaikuttanut miltään muulta kuin teennäisen iloiselta ajoittain sen jälkeen kun Hannun kanssa erosi. Silloin piti myös paljon mm. insta livejä ja nyt kun on ollut selkeästi apeampi fiilis niin niidenkin tekeminen tuottaa vaikeuksia. On jotenkin paljon ahdistuneemman ja väsyneemmän oloinen. Tottakai kaikki pakolliset postaukset tekee ja esittää niin vahvaa ja iloista mutta näkee että kaikki ei ole ollut hyvin. Viimeaikoina ehkä vähän piristynyt. Voisiko johtua nimenomaan tuosta että jos ovat Hannun kanssa taas väleissä ja ehkä enemmänkin kuin vain että Hannu ulkoiluttaa koiraa

        Hannun kans ovat kyllä väleissä , muuta ei ole turhaa yrittää sotkea Hannua enää mitenkään et he olisivat yhdessä.Asunossa asuu jonka Martina omistaa ja saa varmaankin asua niin kuin hän haluaa siinä itse haluaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Martinasta nyt vihdoin tulee Rva Therman, kun Hangon prinssi on vieroitettu päihteistä, niin Martina pääsee Hangon Villan viralliseksi emännäksi.

        Kyllä se niin on et Stefanil on ikävää ja miksei myös hevoisilla.
        Sitä paitsi Martinal teki hyvää kuulua ylä luokkaan Stefanin kans kun on kansain välinen ja gosmopoliitti.

        Mistäs sinä tiedät onko väleissä vai ei. Ja mistä tiedät että eivät voisi olla vielä yhdessä mikäli ovat väleissä? Taidat olla juuri yksi niistä tyypeistä johon kommentti klo 10.19 viittasi :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Martinasta nyt vihdoin tulee Rva Therman, kun Hangon prinssi on vieroitettu päihteistä, niin Martina pääsee Hangon Villan viralliseksi emännäksi.

        Älä nyt tuollaista murhetta itsellesi laita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se niin on et Stefanil on ikävää ja miksei myös hevoisilla.
        Sitä paitsi Martinal teki hyvää kuulua ylä luokkaan Stefanin kans kun on kansain välinen ja gosmopoliitti.

        Voi luoja sinun kirjoitustaitoasi taas.
        Et, ikävää, hevoisilla, Stefanil, Martinal, ylä luokkaan, kans, kansain välinen, gosmopoliitti.
        Toivottavasti et ole aikuinen.

        Sen voin sanoa, että SINÄ ET OLE aikuinen, tai sitten et käyttäydy kuin normaali aikuinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannun kans ovat kyllä väleissä , muuta ei ole turhaa yrittää sotkea Hannua enää mitenkään et he olisivat yhdessä.Asunossa asuu jonka Martina omistaa ja saa varmaankin asua niin kuin hän haluaa siinä itse haluaa .

        .....muuta ei ole turhaa yrittää sotkea Hannua enää ........niin kuin hän haluaa siinä itse haluaa..

        Oletko nyt ihan varma että Martina on Hannun asuttaman yksiön omistaja ????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se niin on et Stefanil on ikävää ja miksei myös hevoisilla.
        Sitä paitsi Martinal teki hyvää kuulua ylä luokkaan Stefanin kans kun on kansain välinen ja gosmopoliitti.

        No sitä minäkin. upeeta olla Hangon Villas miksei myös hevoisilla ja ihan hyvää kuuluu myös kuulua ylä luokkaa, ...siis yläluokkaan ei koulun yläasteelle sentään.
        Onhan Martina todellinen kansainvälinen gosmonautti eiku gosmoboliitti, opiskeleekkin kansainvälisess kouluss ....niinhän se meni.

      • Anonyymi

        Sitä sopii ihmetellä millä konstilla Aitolehti on saanut niin monet lehdet hiljaisiksi. Sanoma Oy ei julkaise mitään negaa Martinasta, vaikka aihetta olisi vaikka kuinka. Seiskan nyt ainakin voisi kuvitella julkaisevan juoruja Martinasta, mutta hiljaista on ollut. Todella läpinäkyvää on tuo hiljaisuus ja outoa. Täältäkin on alkanut poistua Martinaa kritisoivia ketjuja aika ajoin. Ymmärtäisin jos olisi kyse jostain tärkeästä poliitikosta tai tärkeässä asemassa olevasta henkilöstä, että kaikkia juoruja ei julkaistaisi, mutta kun Aitolehti ei nyt todellakaan ole muuta kuin pelkkä feikki elostelija ja jokapaikan tyrkky. :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Martinasta nyt vihdoin tulee Rva Therman, kun Hangon prinssi on vieroitettu päihteistä, niin Martina pääsee Hangon Villan viralliseksi emännäksi.

        Ei kai Stefu niin sekaisin voi olla missään vaiheessa!!!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen voin sanoa, että SINÄ ET OLE aikuinen, tai sitten et käyttäydy kuin normaali aikuinen.

        Siis käyttäytyvätkö = kirjoittavatko aikuiset ihmiset täyttä siansaksaa. Eikö Suomessa ole pakollinen oppivelvollisuus. Ehkä se saa juuri sinunlaisesi tomppelit tänne kirjoittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä sopii ihmetellä millä konstilla Aitolehti on saanut niin monet lehdet hiljaisiksi. Sanoma Oy ei julkaise mitään negaa Martinasta, vaikka aihetta olisi vaikka kuinka. Seiskan nyt ainakin voisi kuvitella julkaisevan juoruja Martinasta, mutta hiljaista on ollut. Todella läpinäkyvää on tuo hiljaisuus ja outoa. Täältäkin on alkanut poistua Martinaa kritisoivia ketjuja aika ajoin. Ymmärtäisin jos olisi kyse jostain tärkeästä poliitikosta tai tärkeässä asemassa olevasta henkilöstä, että kaikkia juoruja ei julkaistaisi, mutta kun Aitolehti ei nyt todellakaan ole muuta kuin pelkkä feikki elostelija ja jokapaikan tyrkky. :(

        Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen tieto! Martina on ihan selvästi Sanoman lellikki. MeNaiset ja IS tuuttaa hattaraisia, sokean ihastelevia juttuja tästä Aitolehdestä tasaisin väliajoin ja vauvalta katoaa kommentit ja ketjut.

        Sitä sun sopii ihmetellä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen tieto! Martina on ihan selvästi Sanoman lellikki. MeNaiset ja IS tuuttaa hattaraisia, sokean ihastelevia juttuja tästä Aitolehdestä tasaisin väliajoin ja vauvalta katoaa kommentit ja ketjut.

        Kyllä ne täältäkin välillä katoaa, jopa koko palsta... sopii ihmetellä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se niin on et Stefanil on ikävää ja miksei myös hevoisilla.
        Sitä paitsi Martinal teki hyvää kuulua ylä luokkaan Stefanin kans kun on kansain välinen ja gosmopoliitti.

        Onko tää kännissä kirjoitettu, siltä tuntuu, tai sit on Martina kirjoitusvirheineen asialla.
        Kokakuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai Stefu niin sekaisin voi olla missään vaiheessa!!!?

        Therman voi heikkona hetkenä selvin päin jopa erehtyä moiseen elostelijaan ja jokapaikan tyrkkyyn.

      • Anonyymi

        Miten se muuttaa sinun elämäsi jonkun ihmisen ; suhteet , käsittämätöntä että aikuiset ihmiset ykeensä ovat kiinnostuneita jostakin ihmisestä jota ei edes tunne, odottaen tietoja millä ei heidän elämässään voi olla mitään merkitystä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis käyttäytyvätkö = kirjoittavatko aikuiset ihmiset täyttä siansaksaa. Eikö Suomessa ole pakollinen oppivelvollisuus. Ehkä se saa juuri sinunlaisesi tomppelit tänne kirjoittamaan.

        Huom! Tämä on juorupalsta, ei mikään koulu. Jos ymmärrät, tomppeli. Aivan sama osaako kirjoittaa vai ei, tällaiselle suolipalstalle. Tänne ei ole mitään kirjoitustaito vaatimuksia!
        Sen kun suollat tuota samaa pa...a päivästä toiseen, sinusta ei kenenkään kannata välittää yhtään mitään. Kovin näyttää kiirettä pitävän, tsemppiä sulle, näyttää olevan vaativa työ...

    • Anonyymi

      Hannu ei ole Martinan koiraa ulkoiluttanut sen jälkeen kun Martina ilmoitti et ovat eroneet.Pois keksityt jutut ja valheet.

      • Anonyymi

        Mistä ihmeestä sinä sen asian voit tietää, paitsi jos olet Anne, niin tottakai tiedät, sinähän se täällä varsinainen tyttäresi asioiden tiedottaja olet !

      • Anonyymi

        Mistä sinä sen voit tietää. Ennemmin mä uskon sitä joka sanoo luultavasti tämän asian itse nähneen, kun sinua joka jostain syystä ei vaan halua sitä uskoa todeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä ihmeestä sinä sen asian voit tietää, paitsi jos olet Anne, niin tottakai tiedät, sinähän se täällä varsinainen tyttäresi asioiden tiedottaja olet !

        Olen eri mutta siitähän olisi joku myynyt salakuvan Seiskalle tai Seiskan paparazzi, joka aivan varmasti kytsii Martinan ja Hannunkin huudeilla, olisi sen kuvan ottanut. Ja sitäpaitsi Hannuhan on Martinan vuokralainen eli ei kovin riitaisat välit voi olla. Jos olisi niin Hannu olisi lähtenyt menemään tai Martina olisi irtisanonut Hannun vuokrasuhteen. Eikä silti välttämättä ole kyse mistään suhteesta - muutakuin siis vuokrasuhteesta.

        Seiska varmasti kytsii Hannua mutta kun aina voi lenkkikaveri olla "valmennettava" ja pyöräilykaveri olla "kaveri" ja karaoekaveri pelkkä "ulkopuolinen" niin ei Seiska ole lähtenyt spekuloimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen eri mutta siitähän olisi joku myynyt salakuvan Seiskalle tai Seiskan paparazzi, joka aivan varmasti kytsii Martinan ja Hannunkin huudeilla, olisi sen kuvan ottanut. Ja sitäpaitsi Hannuhan on Martinan vuokralainen eli ei kovin riitaisat välit voi olla. Jos olisi niin Hannu olisi lähtenyt menemään tai Martina olisi irtisanonut Hannun vuokrasuhteen. Eikä silti välttämättä ole kyse mistään suhteesta - muutakuin siis vuokrasuhteesta.

        No kuule, ei ihan pienestä voi irtisanoa vuokralaista. Ei taida olla sinulla siitäkään kokemusta ? Vuokralainen sen sijaan voi koska tahansa sanoa vuokrasopimuksen irti.

        Jos Hannu olisi vähänkin fiksumpi kuin mitä tuntuu olevan, olisi ilman muuta lähtenyt läiskimään hänet jättäneet eukon kämpästä, mutta ei taida järki päätä pakottaa Pikkuruisella. Juttuhan on vaan niin, että Martina antaa Hannun asua kämpässä, koska siihen tuskin on halukkaita muita tulossa vuokralle. Kuka uskaltaisi mennä Aitolehden kämppään asumaan? Ei kukaan. Sitä paitsi vuokranmaksu on varmaa Hannun kohdalla, kun Kela maksanee vuokran. Win-win!

      • Anonyymi

        Eikös Hanny ulkoiluta sitä Nalan pentua,Ramboa?Kertonut siitä stooreissaan että Rambon omistajan kanssa sopinut siitä,että voi ulkoiluttaa ja lenkkeillä koiran kanssa aina silloin tällöin.

      • Anonyymi

        Aivan oikein, pysytään vain totuudessa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Hannu olisi vähänkin fiksumpi kuin mitä tuntuu olevan, olisi ilman muuta lähtenyt läiskimään hänet jättäneet eukon kämpästä, mutta ei taida järki päätä pakottaa Pikkuruisella. Juttuhan on vaan niin, että Martina antaa Hannun asua kämpässä, koska siihen tuskin on halukkaita muita tulossa vuokralle. Kuka uskaltaisi mennä Aitolehden kämppään asumaan? Ei kukaan. Sitä paitsi vuokranmaksu on varmaa Hannun kohdalla, kun Kela maksanee vuokran. Win-win!

        Et sitten muuta keksinyt kuin tuota samaa hokemaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Hannu olisi vähänkin fiksumpi kuin mitä tuntuu olevan, olisi ilman muuta lähtenyt läiskimään hänet jättäneet eukon kämpästä, mutta ei taida järki päätä pakottaa Pikkuruisella. Juttuhan on vaan niin, että Martina antaa Hannun asua kämpässä, koska siihen tuskin on halukkaita muita tulossa vuokralle. Kuka uskaltaisi mennä Aitolehden kämppään asumaan? Ei kukaan. Sitä paitsi vuokranmaksu on varmaa Hannun kohdalla, kun Kela maksanee vuokran. Win-win!

        No Martina on paria tyrkkyä joskus vetänyt hiustenpidennyksistä koska toinen vihjaili kaikenlaista ja saikin niistä kunnianloukkaustuomion. Ja toinen vikitteli ahkerasti Martinan miestä. Ja samantyylisiä tyrkkyjä täälläkin kirjoittelee päivittäin vieläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kuule, ei ihan pienestä voi irtisanoa vuokralaista. Ei taida olla sinulla siitäkään kokemusta ? Vuokralainen sen sijaan voi koska tahansa sanoa vuokrasopimuksen irti.

        Vuokranantaja voi ilman syytä irtisanoa vuokralaisen, mutta silloin on pidempi irtisanomisaika, oliko 6 kk. Jos asunto tulee omaan käyttöön niin silloin on lyhyempi irtisanomisaika, taisi olla 3 kk. Sitä ihmettelen että Hannu on tammikuusta lähtien piikitellyt vuokraemäntäänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä sen voit tietää. Ennemmin mä uskon sitä joka sanoo luultavasti tämän asian itse nähneen, kun sinua joka jostain syystä ei vaan halua sitä uskoa todeksi.

        Täällä tää yksi keksii omia juttujaan harhaisessa päässään.
        Hannu ei varmaankaan ole feikkilehden koiraa ulkoiluttanut.
        Joku voi uskoa, minä en, tän hörhön sepustuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Hannu olisi vähänkin fiksumpi kuin mitä tuntuu olevan, olisi ilman muuta lähtenyt läiskimään hänet jättäneet eukon kämpästä, mutta ei taida järki päätä pakottaa Pikkuruisella. Juttuhan on vaan niin, että Martina antaa Hannun asua kämpässä, koska siihen tuskin on halukkaita muita tulossa vuokralle. Kuka uskaltaisi mennä Aitolehden kämppään asumaan? Ei kukaan. Sitä paitsi vuokranmaksu on varmaa Hannun kohdalla, kun Kela maksanee vuokran. Win-win!

        Järkyttävän huono viesti sinulta ja sen kruunaa vielä se että analysoit Hannun elävän kelan tuella. Ja kaikista humoristisin on se kun kerrot että jos saa kelasta tukea niin tällöin henkilö on varma vuokranmaksaja :DD En ookkaa ennen kuullut

        Juuri näin !!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuokranantaja voi ilman syytä irtisanoa vuokralaisen, mutta silloin on pidempi irtisanomisaika, oliko 6 kk. Jos asunto tulee omaan käyttöön niin silloin on lyhyempi irtisanomisaika, taisi olla 3 kk. Sitä ihmettelen että Hannu on tammikuusta lähtien piikitellyt vuokraemäntäänsä.

        Aitolehti on titteliltään nykyään vuokraemäntä, no onhan sekin jotain, kun parempaa on tiedossa, jos pääsee viralliseksi Hangon Villan emännäksi.....HUAH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävän huono viesti sinulta ja sen kruunaa vielä se että analysoit Hannun elävän kelan tuella. Ja kaikista humoristisin on se kun kerrot että jos saa kelasta tukea niin tällöin henkilö on varma vuokranmaksaja :DD En ookkaa ennen kuullut

        Tuskin Hannun tulot kovin ihmeelliset ovat, muutamat padel tunnit ja jokunen tyttöressukka erehtynyt ostamaan valmennuksen. Maksaako sillä vuokran ( etelä Hgin alueella ) ja muut elämiseen liittyvät kustannukset, en oikein usko. Mutta onhan meillä Kela joka auttaa !

    • Anonyymi

      En tiedä mutta Martinan pitää nyt käydä hoitolassa kuorimassa iho naamasta nimenomaan ennen barcelonan kisoja :DDD
      Onhan se pakko kuoria, kun käy suorittamassa 5h urheilusuorituksen. Eikö lätkämatsikin kestä 2,5h ja pelaavat joka toinen päivä. Ei siis joka toinen kuukausi. Miksi he eivät käy ennen pelejään kuorimassa kasvojaan. Tai muutenkaan mitkään huippu-urheilijat mistään lajista tuskin mainostaa että pitää kuoria naama ennen urheilusuoritusta joka on kahden viikon päästä

      • Anonyymi

        Ei liittynyt kisoihin mitenkään kuten kaikki joilla on ymmärrys ja sisälukutaito, tajusivat.

      • Anonyymi

        Kyllä täytyy olla tyhmä tämän 12.50 kommentoijan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täytyy olla tyhmä tämän 12.50 kommentoijan.

        Todellakin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täytyy olla tyhmä tämän 12.50 kommentoijan.

        Piti oikein lukea monta kertaa tuo teksti ja voi elämän kevät ja täällä haukkuu ihmisiä tuollaisella ymmärryksellä.

      • Anonyymi

        Mitä sen kasvoista pitää kuoria, täyteaineetko ......LOL

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täytyy olla tyhmä tämän 12.50 kommentoijan.

        Kommentti oli hyvä. Martinalla ikä painaa ja kaikin keinoin taistelee sitä vastaan. Kumma ettei terveet elämäntavat ja "puhdas ruoka mun kehoon " auta

        Aivan samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentti oli hyvä. Martinalla ikä painaa ja kaikin keinoin taistelee sitä vastaan. Kumma ettei terveet elämäntavat ja "puhdas ruoka mun kehoon " auta

        Ai, tästäkö se kirjan nimi 'Taistelija' tuli? Hän siis kamppailee ikääntymisen merkkejä vastaan täyteaineilla, pistoksilla ja kuorinnoilla.

        Ihmettelinkin kovasti, mistä se tulee, kun eihän Martina yökerhojen ja festarien ulkopuolella ole ainakaan julkisen tiedon mukaan taistelemista harrastanut.

        Viimeisestä taistelusta festareillakin on jo jokunen vuosi eli kyllä se taistelija nimi viittaa tähän ikääntymiseen ja sitä vastaan taisteluun, mutta valitettavsti sen tuloksen tietävät jo kaikki , sitä taistelua ei vaan voi ikinä voittaa.

        Kyllä on taas niin tyhmä kommentti aikuiselta ikääntyvältä ihmiseltä.

    • Anonyymi

      Ehdotan aloituksentekijä , nyt etsi jo toinen henkilö itsellesi jota pystyt kyttää yötä päivää ja haukkua.On eroneita karanneita pettäjä ja 100 muuta mokaa mitä he ovat elämänsä aikana tehneet .

      • Anonyymi

        Martina on vaan niin oivallinen kohde, kun aina tulee suustaan lisää sammakoita, ehkä se syy on siinä.

      • Anonyymi

        On eroneita, karaneita, petäjiä ja muita... :D Jotkut asuu jopa asunossa ja ovat kateelisia ja valheelisia. Et, et, et, et, myös, myös, myös ja myöskin. Martina on niin paras, revi siitä!

        Ei pidä hermostua 😬.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on vaan niin oivallinen kohde, kun aina tulee suustaan lisää sammakoita, ehkä se syy on siinä.

        Sinullahan niitä sammakoita suusta tulee..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinullahan niitä sammakoita suusta tulee..

        Millainen henkilö sitten on että seuraa vaan henkilöä sen takia,et kun päästää aina vain suustaan sammakoita?

      • Anonyymi

        MUTTA KUN MARTINA 😘 .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millainen henkilö sitten on että seuraa vaan henkilöä sen takia,et kun päästää aina vain suustaan sammakoita?

        Et, et, et, et....... Apuaa! Eikö sulla todellakaan ole muuta tekemistä kuin päivystää Martinasta kirjoitettuja kommentoida ja kommentoida niitä? Täällähän on vähän joka toinen ja välillä jokainen kommentti sun käsialaa. Etkä osaa edes kirjoittaa! Kannattaisi kehitellä itselleen joku kehittävämpi harrastus, missä ei mokaa itseään joka kerta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millainen henkilö sitten on että seuraa vaan henkilöä sen takia,et kun päästää aina vain suustaan sammakoita?

        Henkilö seuraa henkilöä... :D Millainen sellainen henkilö mahtaa olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilö seuraa henkilöä... :D Millainen sellainen henkilö mahtaa olla?

        Et et et

      • Anonyymi

        .....eroneita....
        Sinä onneton kirjoittaja, etkö itse jo huomaa, kuinka siansaksaa on oma tekstisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinullahan niitä sammakoita suusta tulee..

        Mieheni ( Therman ) turvaa molempien lasteni tulevaisuuden
        Voin koska tahansa lentää vaikka Honoluluun
        Mannerheim perusti Hgin
        Tanska on ihana kaupunki
        Vicotria, kokakuu, So pritty, VAMOS ja draumaattinen ja kongreettinen kokemus

    • Anonyymi

      Kyllä ovat eronneet jo sen yhteisen kesäloman jälkeen. Lippisjonne jätti Martinan kuin nallin kalliolle.

      • Anonyymi

        Näyttää instan mukaan et tytär ja nala on Hangossa on kai Martinakin koska on kuvannut heidät .🤗.

      • Anonyymi

        Kiva kulta ja onnea.Jesperi 😊!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää instan mukaan et tytär ja nala on Hangossa on kai Martinakin koska on kuvannut heidät .🤗.

        Eikö mene paljon rahaa bensaan,kun vie tyttärensä Hankoon harrastuksen pariin ?

        Oh ho jopas jotain.🤔.

      • Anonyymi

        Ei kannata kirjoitella tuollaista, kuka jätti kenet jätti, ovat eronneet. Kun asiasta ei tiedä mitään, on parempi ola hiljaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö mene paljon rahaa bensaan,kun vie tyttärensä Hankoon harrastuksen pariin ?

        LIITUU löytyy kyllä tyttären vanhemmilla, joten ei kantsi huolehtii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää instan mukaan et tytär ja nala on Hangossa on kai Martinakin koska on kuvannut heidät .🤗.

        Taisi olla Baxter se koira.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla Baxter se koira.

        Molemat hauvelit pitävät siellä yhdessä näköjään hauskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LIITUU löytyy kyllä tyttären vanhemmilla, joten ei kantsi huolehtii.

        Sun valuutta on liitu. Taidat olla kusessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää instan mukaan et tytär ja nala on Hangossa on kai Martinakin koska on kuvannut heidät .🤗.

        Et et et. Kuinka vaikea sana on että?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et et et. Kuinka vaikea sana on että?

        Mikä, mikä mättää, kun käyt noin kuumana?
        Sinunko elämäntehtävä on lukea kommentteja ja etsiä kirjoitusvirheitä jä ärsyyntyneenä tehdä niistä reklamaatio, rajoittunutta on elämäsi. 😳

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä, mikä mättää, kun käyt noin kuumana?
        Sinunko elämäntehtävä on lukea kommentteja ja etsiä kirjoitusvirheitä jä ärsyyntyneenä tehdä niistä reklamaatio, rajoittunutta on elämäsi. 😳

        Ei ärsytä, kysymys on, että kuinka vaikea.on että -sanan käyttö. Sulla meni hermoon, kommentti kertoo ETTÄ : D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä, mikä mättää, kun käyt noin kuumana?
        Sinunko elämäntehtävä on lukea kommentteja ja etsiä kirjoitusvirheitä jä ärsyyntyneenä tehdä niistä reklamaatio, rajoittunutta on elämäsi. 😳

        Sinun elämäntehtäväsi on kyllä tiedossa. Se on säälittävä Martinan kehuminen ja puolustelu. Todella köyhää on elämäsi. Olet oppinut yhden vierasperäisen sanankin!!! Upeeta! :)))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää instan mukaan et tytär ja nala on Hangossa on kai Martinakin koska on kuvannut heidät .🤗.

        Vihdoinkin Martina pääsee " mun landelle " niin tottahan se kuvata pitää ja instaan tiedottaa. kauan se kesti, mutta nyt kannattaa takoa niin kauan, että lukko napsahtaa kiinni lopullisesti.
        Minusta tulee ensi kesänä Rva Therman ja mua jännittää ihan hirveesti......WAU

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö mene paljon rahaa bensaan,kun vie tyttärensä Hankoon harrastuksen pariin ?

        No mutta, rahaa Martinalla riittää ja ilmastokin kiittää.....onhan se jo voitto Martinalle, kun taas pääsee mun landelle ! Mä Martina - Taistelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun valuutta on liitu. Taidat olla kusessa

        Yleensä nämä " liitu " rahamiehet loistavat ulosoton sivustoilla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä, mikä mättää, kun käyt noin kuumana?
        Sinunko elämäntehtävä on lukea kommentteja ja etsiä kirjoitusvirheitä jä ärsyyntyneenä tehdä niistä reklamaatio, rajoittunutta on elämäsi. 😳

        No löytyihän joku kirjoitustaitoinen sentään !

    • Anonyymi

      Seven kertoo vielä ison yllätyksen,odotellaan....

      • Anonyymi

        Viikko sitten oli Hannu ja Martina ihan satavarma pari. Nyt se onkin ilmeisesti Stefu? Epätoivoisesti fanit yrittää löytää Martinalle miehen. Ei onnistu. Liian paha luonnevika

        Se ei ole Martinan fani joka hokee Martinan ja Hannun yhteenmenemistä, vaan Martinan hateri. Hänellä on kai siihen omat syynsä joita voi vain arvailla.

        Totta ei yksikään Martinan fani kirjoita, että Hannu ja Martina olisivat tekemisissä keskenään. Ainut on vainooja ja haterit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viikko sitten oli Hannu ja Martina ihan satavarma pari. Nyt se onkin ilmeisesti Stefu? Epätoivoisesti fanit yrittää löytää Martinalle miehen. Ei onnistu. Liian paha luonnevika

        Kuka on vihjailut että Stefan ja Martinan välillä olisi jotain ?

      • Anonyymi

        Musta tulee rva Therman ensi kesänä ja mua jännittää ihan hirveesti.

    • Anonyymi

      Esko heittäytynyt Seiskan leipiin, mutta ei auta, ettei Martinasta kirjoiteta ikäviä juttuja.
      Just uusimmassa Seiskassa juttua Martinasta, että ajoi kännykkä kädessä ja auto heittelehti, tytär pelkääjän paikalla.
      Eikö se nyt helvetti voi olla ajon aikana ilman sitä kännykkää, melkein toivon että ajaisi ojaan tai törmäisi johonkin puuhun. Mahtaisiko oppia siitäkään jos hengissä selviäisi, tuskin.

      • Anonyymi

        Kun Seiskassa oli juttu tästä Jasmin Mäntylästä, joka on aikanaan ollut Martinaakin haukkumassa, niin mediasta tuli esille että oli ilman ajokorttia ajanut kännissä metsään ja auto syttynyt palamaan.
        Ja toinenkin median juttu 23:20 kirjoituksen takia tulee mieleen eli Eremenkon silloinen tyttöystävä ajoi kännissä Eremenkon ökyauton johonkin tolppaan ja sai ehdonalainen.
        Tuli mieleen kun tuon ensiksi mainitun fani taitaa olla täällä Martinaa haukkumassaa ja sama käsitys tulee myös tuosta toisesta mainitusta. Että hänen faninsa täällä itkee päivittäin kun Eremenko varattuna miehenä ihastui sinkkuun juuri missikisat voittaneeseen Martinaan ja lähetti viestiä.

        Seiskan mukaan tuo Jasmin Mäntylä on ollut Dannyn salarakas kun Danny oli 59-vuotias ja vielä naimisissa. Danny vei Erikan samaan hotelliin Kreikassa minne oli aikoinaan Mäntylän vienyt. Mäntyläkin yritti ilmeisesti musiikkibisnekseen silloin nuorempana vai mikä lie syy tuohon? Toki hän on aina tapaillut vain vanhempia miehiä, jo kouluaikana kuulemma 20 vuotta vanhempaa opettajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Seiskassa oli juttu tästä Jasmin Mäntylästä, joka on aikanaan ollut Martinaakin haukkumassa, niin mediasta tuli esille että oli ilman ajokorttia ajanut kännissä metsään ja auto syttynyt palamaan.
        Ja toinenkin median juttu 23:20 kirjoituksen takia tulee mieleen eli Eremenkon silloinen tyttöystävä ajoi kännissä Eremenkon ökyauton johonkin tolppaan ja sai ehdonalainen.
        Tuli mieleen kun tuon ensiksi mainitun fani taitaa olla täällä Martinaa haukkumassaa ja sama käsitys tulee myös tuosta toisesta mainitusta. Että hänen faninsa täällä itkee päivittäin kun Eremenko varattuna miehenä ihastui sinkkuun juuri missikisat voittaneeseen Martinaan ja lähetti viestiä.

        Tuosta Eremenkon kolarista oli iso juttu koska oli tulossa peli ja oltiin huolissaan että oliko Eremenko, joka istui pelkääjänpaikalla, loukkaantunut ja oliko muita pelikavereita ollut autossa mukana. Ei ilmeisesti ollut muita kuin Eremenko joka sai sakot auton luovuttamisesta humalaiselle.

      • Anonyymi

        Martina on vaan niin tyhmä, valitettavasti.

    • Anonyymi

      Hyvä avaus tässä ketjussa! Outoa ettei seiska tosiaan kerro Martinan suhteesta Jesperiin enää. Luulisi että olisi makoisa kohde mässäillä kun niin tapahtui Hannunkin kanssa ja myös sen jälkeen kun lennosta otti heti tanskalaisen. Ei osaa olla yksin mutta ei osaa näköjään olla suhteessakaan. Mut veikkaan kans että Hannu on vielä sydämessä ja paluu tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Jos joku on nähnyt Hannun rottweilerin kanssa niin kyllä siinä on ihan hyvä syy spekulaatiolle

      • Anonyymi

        Onko tämä Hannun "kaveri" jonka kanssa Hannu on nähty jo viime vuoden puolellakin jo pyörivän, nyt aloittanut saman työn kuin Martina? Aikookohan Hannukin aloittaa saman työn kuin Martina? Hannu tammikuussa kertoo että sai edellisen vuoden aikana jo nähdä miten asiat menee käytännössä. No siinä on nyt sitten ollut hyvä viedä sitä tietoa eteenpäin muillekin.

        Hannu sai järjestettyä lisää seuraajia koska vihjaili instassaan ja Seiska teki niistä Hannun vihjailuista juttuja. Seuraajien määrä on tärkeää juuri tuossa työssä.

      • Anonyymi

        Mikä se juttu on kun täälläkin kirjoitettiin että Hannu olisi nähty jo viime marraskuussa saman naisen kanssa jota on nyt sitten hehkuttanut keväästä saakka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä Hannun "kaveri" jonka kanssa Hannu on nähty jo viime vuoden puolellakin jo pyörivän, nyt aloittanut saman työn kuin Martina? Aikookohan Hannukin aloittaa saman työn kuin Martina? Hannu tammikuussa kertoo että sai edellisen vuoden aikana jo nähdä miten asiat menee käytännössä. No siinä on nyt sitten ollut hyvä viedä sitä tietoa eteenpäin muillekin.

        Hannu ei päässytkään mukaan Martinan valmennuksiin vaan jostain syystä joulukuussa Martina alkoi päivittämään valmennuksiaan ja niistä poistettiin Hannu. Mitähän Hannu oli tehnyt? Jaa, voi vain arvailla.

        Martina kirjoitti tammikuussa hienosti että "siivoaa" valmennuksiaan. Oli kyllä tosi vihainen jostain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu ei päässytkään mukaan Martinan valmennuksiin vaan jostain syystä joulukuussa Martina alkoi päivittämään valmennuksiaan ja niistä poistettiin Hannu. Mitähän Hannu oli tehnyt? Jaa, voi vain arvailla.

        Hannu oli kyllä valmennuksissa mukana silloin kun Martina ei loukkaantumisen takia pystynyt niitä tekemään. Auttoi Martinaa bisneksessään todella paljon. Niin ja valmennuksia päivitetään pari kolme kertaa vuodessa joten ei mitään erikoista. Vainot sulla on pahasti tulilla Hannua kohtaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä Hannun "kaveri" jonka kanssa Hannu on nähty jo viime vuoden puolellakin jo pyörivän, nyt aloittanut saman työn kuin Martina? Aikookohan Hannukin aloittaa saman työn kuin Martina? Hannu tammikuussa kertoo että sai edellisen vuoden aikana jo nähdä miten asiat menee käytännössä. No siinä on nyt sitten ollut hyvä viedä sitä tietoa eteenpäin muillekin.

        Mitä sä höpiset :D

    • Anonyymi

      Hannu ei ole Martinan kans tekemisissä, ainoastaan Hannu saa asua asunossa ja ei ole ollut lenkillä Nalan kans, vaan hoidossa olleen pikku Rambon kans.

      • Anonyymi

        Ai onko välit taas lämmenneet siihen suuntaan?

      • Anonyymi

        Martinan haterit eivät voi sietää että Martina ja Hannu eivät ole yhdessä eivätkä voi haukkua Martinaa ja tehdä ehkä muutakin sen takia, että tapailisi raiskauksesta kahden vuoden tuomion saanutta. Sitten he keksivät ja yrittävät vihjailla että olisivat yhdessä. Vaikka Hannukin yrittää vihjailla aivan muista ihmisistä kuin Martinasta, ja jokainen fiksu näkee sen.

      • Anonyymi

        Toivotaan että Hannu pian muuttaa jonnekin muualle että Martina saisi rauhan hänen suhteensa. Vai saisiko sittenkään?

        Hannu on jo seurustellut 4 kk. tämän saman naisen kanssa, joten Martinan vainooja lopeta jauhaminen että Hannu ja Martina olisivat vielä tekemisissä toistensa kanssa.

        Tuota on yritetty sanoa että Hannulla oli jo uusi nainen vaikka vielä instassa yritti esittää että jotenkin kaipailisi Martinaa. Heti kun Seiska uutisoi Martinan suhteesta Jesperiin niin Hannukin toi suhteensa tiedoksi kun vain tiesi katsoa. Miksi Hannu ei julkista suhdetta tai miksi Seiska ei julkista suhdetta että Martina saisi rauhan. Vai siksikö Hannu ei julkista tai Seiska ei julkista että Martinaa maalitettaisiin Hannun tuomion takia jatkuvasti ja tämä toinen nainen saisi olla rauhassa?

        On ollut jotain yhteistä jo pidemmänkin aikaa kuin 4 kk. Aivan istoista tämäkin on tullut selväksi.

        ...instoista...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota on yritetty sanoa että Hannulla oli jo uusi nainen vaikka vielä instassa yritti esittää että jotenkin kaipailisi Martinaa. Heti kun Seiska uutisoi Martinan suhteesta Jesperiin niin Hannukin toi suhteensa tiedoksi kun vain tiesi katsoa. Miksi Hannu ei julkista suhdetta tai miksi Seiska ei julkista suhdetta että Martina saisi rauhan. Vai siksikö Hannu ei julkista tai Seiska ei julkista että Martinaa maalitettaisiin Hannun tuomion takia jatkuvasti ja tämä toinen nainen saisi olla rauhassa?

        Ei muita kuin Martinaa maaliteta siitä, että tapailee raiskauksesta tuomittua. Tuo kertoo jotain Martinan hatereista tai voisiko sanoa jopa että vainoajista. Martina jätti jo ennenkuin tuomio edes tuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivotaan että Hannu pian muuttaa jonnekin muualle että Martina saisi rauhan hänen suhteensa. Vai saisiko sittenkään?

        Miksi tämä uusi nainen ei ota Hannua luokseen asumaan? Sitä ihmettelen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota on yritetty sanoa että Hannulla oli jo uusi nainen vaikka vielä instassa yritti esittää että jotenkin kaipailisi Martinaa. Heti kun Seiska uutisoi Martinan suhteesta Jesperiin niin Hannukin toi suhteensa tiedoksi kun vain tiesi katsoa. Miksi Hannu ei julkista suhdetta tai miksi Seiska ei julkista suhdetta että Martina saisi rauhan. Vai siksikö Hannu ei julkista tai Seiska ei julkista että Martinaa maalitettaisiin Hannun tuomion takia jatkuvasti ja tämä toinen nainen saisi olla rauhassa?

        Kyllä on vainot päällä sulla :) Samaa jauhat usemmassa viestissä ja useammassa ketjussa itsellesi vastaillen. Kaikki nämä ovat tuleet samaan aikaan tänä aamuna. Kunnon ryntäyksen oot suorittanut. Oot aika naurettava ja sairas ihminen ei voi muuta sanoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu on jo seurustellut 4 kk. tämän saman naisen kanssa, joten Martinan vainooja lopeta jauhaminen että Hannu ja Martina olisivat vielä tekemisissä toistensa kanssa.

        Ei helvtti mitä juttua sä heität. Oot jatkanut tätä samaa jo pitkään. Etkö jo voisi hakeutua tämän tarinasi kanssa hoitoon jos et muuten pääse siitä eroon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivotaan että Hannu pian muuttaa jonnekin muualle että Martina saisi rauhan hänen suhteensa. Vai saisiko sittenkään?

        Vainot

      • Anonyymi

        Eivät näe Rambo koiran kanssa koska kertoi että asuvat niin etäällä. Kyllä on ilmeisesti nähty Nalan kanssa ulkona. Taitaa olla välit tiivistyneet jälleen Martinan erottua Jesperistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai onko välit taas lämmenneet siihen suuntaan?

        Kyllä ilmeisesti ovat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei helvtti mitä juttua sä heität. Oot jatkanut tätä samaa jo pitkään. Etkö jo voisi hakeutua tämän tarinasi kanssa hoitoon jos et muuten pääse siitä eroon

        Olen eri mutta mistä sinä niin varmasti tiedät että tuo huhu ei ole totta? Instoista tulee toisenlainen käsitys ja joskus asiat vain on niin miltä ne näyttää.

    • Anonyymi

      Joku on nyt jostain syystä hyvin ahdistunut ja tiedetään kuka, on kirjoittanut jo kukon laulun aikaan 5 viestiä perätysten ,

      • Anonyymi

        Joku on nyt hieman vainoharhainen. Kaksi omituista väitettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku on nyt hieman vainoharhainen. Kaksi omituista väitettä.

        Siinä olikin jopa kolme omitusta vainoharhaista väitettä eli:
        -ahdistunut
        -tiedetään kuka
        -kirjoittanut 5 viestiä perätysten

    • Anonyymi

      Joku viljelee ilmaisua ”Martinan haterit”. Aika outoa, tuskinpa kukaan tuntee näin voimakkaasti, että vihaa häntä. En usko että asioiden kyseenalaistaminen ja tekojen arvostelu on vihaamista.😂

      • Anonyymi

        No onhan siellä taustalla jotain omituista koska on pilvin pimein tyrkkyjä joista täällä voisi keskustella, mutta ainoa vihan kohde on Martina, kuten täällä kaikki näemme. Ja mitään muuta ei ole tehnyt kuin on äiti, menestyvä yrittäjä ja triathlonisti. Katsoi juuri että muut triathlonikisoihin osallistuvat näyttävät leireilevän ulkomailla viikkokausia ja muutenkin jatkuvasti jossain lämpimässä jatkuvasti. Martina se ulkoiluttaa koiraa, vie lapsia harrastuksiin ja pyörittää isoa yritystoimintaa ja siinä sivussa myös harjoittelee kisoihin. Ja jos vain uskaltaa lähteä edes viikoksi jonnekin lämpimään treenaamaan, niin heti on korppikotkat moittimassa. "aina matkoilla, missä lapset?, ei ole lasten kanssa, lentää jatkuvasti ja tuhoaa ilmastoa" jne. jne.

        Se on vainooja ja tekee päivittäin aloitukset ja jopa 100 viestiä päivittäin Martinasta.Kun vainooja on muutaman kerran plokatkaa kyytiä saanut täältä, ei aloituksia ole kyllä kukaan Martinasta tehnyt eikä asiattomia viestejä.

        MUTTA KUN MARTINA 🌹.

        "miksi sen piti kisoja varten mennä kasvojenkuorintaan" - tuo oli kyllä taas paras aivopieru pitkään aikaan. Odotellaan, on menossa Barcelonaan kisoihin, mitä kateelliset ja katkerat taas täällä keksivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onhan siellä taustalla jotain omituista koska on pilvin pimein tyrkkyjä joista täällä voisi keskustella, mutta ainoa vihan kohde on Martina, kuten täällä kaikki näemme. Ja mitään muuta ei ole tehnyt kuin on äiti, menestyvä yrittäjä ja triathlonisti. Katsoi juuri että muut triathlonikisoihin osallistuvat näyttävät leireilevän ulkomailla viikkokausia ja muutenkin jatkuvasti jossain lämpimässä jatkuvasti. Martina se ulkoiluttaa koiraa, vie lapsia harrastuksiin ja pyörittää isoa yritystoimintaa ja siinä sivussa myös harjoittelee kisoihin. Ja jos vain uskaltaa lähteä edes viikoksi jonnekin lämpimään treenaamaan, niin heti on korppikotkat moittimassa. "aina matkoilla, missä lapset?, ei ole lasten kanssa, lentää jatkuvasti ja tuhoaa ilmastoa" jne. jne.

        Taas on tainneet lääkkeet unohtua...

      • Anonyymi

        Onhan noita nimittelyitä Martina-fanien = lovereiden mielikuvituksissa: haterit, vainoojat, stalkkerit, mustamaalaajat. Sitkeimmät noista ovat vihanneet ja vainonneet Martinaa jo 20 v ja Annea 40 v. :D Mistä ovat ymmärtäneetkin ottaa tuon hater-nimityksen, kun eivät edes suomea osaa kirjoittaa. Miksi eivät käytä vihaajaa?

        Ihan vaan tiedoksi faneille tuhannennen kerran: Martinassa ei ole mitään vihaamista, kadehtimista, vainoamista. Martina herättää toiminnallaan ja valheillaan ainoastaan vastenmielisyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onhan siellä taustalla jotain omituista koska on pilvin pimein tyrkkyjä joista täällä voisi keskustella, mutta ainoa vihan kohde on Martina, kuten täällä kaikki näemme. Ja mitään muuta ei ole tehnyt kuin on äiti, menestyvä yrittäjä ja triathlonisti. Katsoi juuri että muut triathlonikisoihin osallistuvat näyttävät leireilevän ulkomailla viikkokausia ja muutenkin jatkuvasti jossain lämpimässä jatkuvasti. Martina se ulkoiluttaa koiraa, vie lapsia harrastuksiin ja pyörittää isoa yritystoimintaa ja siinä sivussa myös harjoittelee kisoihin. Ja jos vain uskaltaa lähteä edes viikoksi jonnekin lämpimään treenaamaan, niin heti on korppikotkat moittimassa. "aina matkoilla, missä lapset?, ei ole lasten kanssa, lentää jatkuvasti ja tuhoaa ilmastoa" jne. jne.

        Hyvä kirjoitus, näin juurikin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on vainooja ja tekee päivittäin aloitukset ja jopa 100 viestiä päivittäin Martinasta.Kun vainooja on muutaman kerran plokatkaa kyytiä saanut täältä, ei aloituksia ole kyllä kukaan Martinasta tehnyt eikä asiattomia viestejä.

        Juuri tuosta näkee että tämä palsta muuttuu täysin kun ilmeisesti Martina pahin haukkuja on saanut vähäksi aikaa bännit. Miksi ihmeessä ei saa kokonaan koska kuitenkin aivan kunnianloukkauksiakin ja valheita suoltaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuosta näkee että tämä palsta muuttuu täysin kun ilmeisesti Martina pahin haukkuja on saanut vähäksi aikaa bännit. Miksi ihmeessä ei saa kokonaan koska kuitenkin aivan kunnianloukkauksiakin ja valheita suoltaa.

        Voi, voi sentään kun ottaa pahasti sieluun! Sinä olet ansainnut bännit joka pvä valheillasi ja herjoillasi. Sulla tuntuu olevan niin paha olla, että ilman bänniäkin suositeltavaa olisi, että tajuaisit itse pysyä täältä poissa. Helpottaisi varmaan kummasti.

    • Anonyymi

      Olisiko syytä lopettaa keskustelu Hannu ja Martina koska sellaista paria ei ole eikä tule!

      • Anonyymi

        Mistä sinä sen tiedät. Harmittaako noin paljon :) Itke hetki ja sitten alat omiin arjen askareisiin!

      • Anonyymi

        Mene sinä muualle määräilemään! Etkö osaa edes lukea? Tämän osion etusivulla sanotaan näin: Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta.

      • Anonyymi

        Tutkailin mitä "naisjuttuja" Seiska on Hannun instasta laittanut ja ei kai se nyt sentään Karalahden salarakkaan kanssa tapaile? Ei kai Hannu nyt niin epätoivoinen ole? Tai voi ollakin. Taisi Hannun "rakkaus" Martinaan olla aika kevyissä kantimissa. Tuosta Karalahden jutusta näyttää olevan Seiskassa kuvia ja juttuja huhti-toukokuussa 2017.

        No voisiko enää enempää Martinaa loukata ja hänen ystäväänsä Nannaa. Hyvä veto Hannulta!

        Olisiko Hannu aina hieman kahdehtinut Karalahtea ja olisiko tämä nainen aina hieman kadehtinut Nannaa ja Martinaa. Ovathan he hyvin menestyviä hyvinvointivalmentajia molemmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No voisiko enää enempää Martinaa loukata ja hänen ystäväänsä Nannaa. Hyvä veto Hannulta!

        Nyt tekemään adressia että Martinan on potkittava Hannu ulos sijoitusasunnostaan ja poistettava kaikki Martinan kuvat instasta. Ehkä sitten Martinan vainoaminen Hannuun liittyen loppuisi. Koska Hannulla on tuo tuomio niin jotkut eivät hyväksy sitä että Hannulla olisi uusi nainen, vaan yrittävät väittää että olisi Martinan kanssa, että Martinaa voitaisiin haukkua siitä että seurustelee raiskauksesta tuomion saaneen kanssa.

    • Anonyymi

      Ajankohtainen ja hyvä aloitus. Joku Hannun vainoaja tosin on saanut kohtauksen tässä ketjun viimeaikaisissa viesteissä ja yrittää siirtää taas juttua pois Martinan ja Jesperin erosta, josta ollaan jostain syystä julkisuudessa vaiettu. Miksi näin, niin on todella outoa ja epäselvää.

      • Anonyymi

        Mitä nuo asiat kenellekkään ulkopuoliselle kuuluu, minusta tuossa ei ole mitään outoa. Outoa on se, kun ihmiset arvailevat/keksivät päättömiä juttuja/tarinoita omasta päästään.

    • Anonyymi

      Luulen että Martina kaipaa Hannua rinnalleen. Oli erittäin onnellinen Hannun kanssa ja se kyllä näki. Säikähti hieman tuota juttua mutta tajunnut varmaan ettei tuollainen määritä elämää. Jokainen järkevä ihminen sen ymmärtää ja ehkä Martinakin on tullut järkiinsä

    • Anonyymi

      Ihanaa olisi taas nähdä Hannu ja Martina yhdessä<3

    • Anonyymi

      Itse en tiedä edes kuka tämä Martina on, ja mitä hän tekee, mutta ihmettelen kovasti että miksi ihmisillä on halu yleensäkään tietää jonkun ventovieraan elämästä jotain, onko oma elämä niin tyhjää että sitä täydennetään juoruilemalla toisista ihmisistä .
      Jonkun yksityis elämän meno näyttää täyttävän muuten niin tyhjän elämän eletään roskamedian ehdoilla .

      • Anonyymi

        Miksi olet täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olet täällä.

        AINUT TOTUUS 💪 SEKO PÄÄT RAIVOSTUIVAT KUN MARTINA ON STEFANIN KANSSA VIETTÄNYT AIKAA HANGON TILUKSILLA. Hannu ja Martina eivät ole olleet joulukuun jälkeen enää missään tekemisissä, ainut asia on että Martina antaa asua Hannun asunossa. Varma tieto ja lopettakaa jo sekoilut.

        Image lehden kannessa oleva kuva Martinasta on kan nostanut vainoojan karvat pystyyn.Lehti käsittelee politiikan ja kulttuurin parissa työskentelevistä henkilöistä ennen kaikkea.Ilmestyy vaan kerran kk. ja maksaa 11,90 €.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AINUT TOTUUS 💪 SEKO PÄÄT RAIVOSTUIVAT KUN MARTINA ON STEFANIN KANSSA VIETTÄNYT AIKAA HANGON TILUKSILLA. Hannu ja Martina eivät ole olleet joulukuun jälkeen enää missään tekemisissä, ainut asia on että Martina antaa asua Hannun asunossa. Varma tieto ja lopettakaa jo sekoilut.

        TOTTA!

        Valitettavasti olet väärässä

        Stefu ei edes ole hangossa vaan martina vienyt ja hakenut helsingistä käsin tytärtään, sillä poneilla ei ole enää tallipaikkaa muualla ilmeisesti. Ovatko taas riidoissa uuden tallin kanssa ja sieltäkin tuli lähtö.

        Eivät ole koskaan olleet riidoissa minkään tallin kanssa. Miksi ihmeessä ja KENELTÄ Seiskakin saa valheellisia juttuja jostain tallin jutuista tai siitäkin, että kuka kuskaa lasta talleille. Seiska oli sellaisenkin jutun tehnyt kun vanhemmat oli ulkomailla. Onko 12:54 kirjoittajalla tietoa kuka talliasioista ja lasten menemisistä Seiskalle supisee kaikenlaista?

        Mistäs sä tiedät noi tallijutut sitten paremmin kun seiska esimerkiksi. Että huvikseen vaan laittavat että maksuvaikeuksia ollut ja riitaa. Niin ja kyllähän noi viimeaikaiset kuskaukset näkee martinan instasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AINUT TOTUUS 💪 SEKO PÄÄT RAIVOSTUIVAT KUN MARTINA ON STEFANIN KANSSA VIETTÄNYT AIKAA HANGON TILUKSILLA. Hannu ja Martina eivät ole olleet joulukuun jälkeen enää missään tekemisissä, ainut asia on että Martina antaa asua Hannun asunossa. Varma tieto ja lopettakaa jo sekoilut.

        Ai eivät ole joulukuun jälkeen olleet missään tekemisissä. HEHEHE on kyllä pahoja virheitä sun tiedoissa ja kannattaisi varmaan tietää asioista ennen noita capslock huuteluja. Hannu ja Martina viettivät muun muassa maaliskuun lopulla useamman päivän kahdestaan vierumäellä :D Ja nyt on nähty ilmeisesti Hannun näköinen mies ulkoiluttamassa rottweileriä heidän asuntojen lähettyvillä. Kukaan ei raivostu että martina käy viemässä tyttärensä hankoon missä poni nyt on siirryttyään jostakin syystä pois toiselta tallilta. Eli lopeta vaikka tuo sekoilusi. Lue vaikka muiden viestejä ja opi!

        Maaliskuun puolivälissä olivat yhdessä syömässä Vierumäellä eivätkä sitä peitelleet. Mitään muuta todistetta eikä yhtään salakuvaa ei ole uuden vuoden jälkeen vaikka kyylät ovat Martinan ja Hannun perässä jatkuvasti. Ja tuo joka kirjoitti että Hannu olisi ulkoiluttanut koiraa sanoi että ei ole varma että oliko Hannu tai ei ole varma että oliko Nala. Kunhan kehittelee juttujansa ja sitten itse niitä toistelee. Luuletteko etteikö olisi jostain Kaivopuistosta ja muualta salakuvia Seiskalle myyty jos jotain olisi tullut esiin. Seiskan paparazzikin pyörii kantakaupungissa alvariinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs sä tiedät noi tallijutut sitten paremmin kun seiska esimerkiksi. Että huvikseen vaan laittavat että maksuvaikeuksia ollut ja riitaa. Niin ja kyllähän noi viimeaikaiset kuskaukset näkee martinan instasta.

        Stefu raivostui tuosta tallijutusta koska kaikki oli maksettu ja silti Seiska teki aikanaan sellainen jutun. Ja Seiska kytsi tai Seiskalle supistiin että Hannu kuljetti lasta tallilla kun Martina ja Stefu olivat Dubaissa ja Esko viidakossa. Hannu ei sinä aikana laittanut instaan mitään. Siitähän on juttu Seiskassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefu ei edes ole hangossa vaan martina vienyt ja hakenut helsingistä käsin tytärtään, sillä poneilla ei ole enää tallipaikkaa muualla ilmeisesti. Ovatko taas riidoissa uuden tallin kanssa ja sieltäkin tuli lähtö.

        Stefan on Hangossa ja valvoo tyttärensä ratsastusta, kun Martina lähtee iltaisin 2 tunnin treenin pyörällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefu raivostui tuosta tallijutusta koska kaikki oli maksettu ja silti Seiska teki aikanaan sellainen jutun. Ja Seiska kytsi tai Seiskalle supistiin että Hannu kuljetti lasta tallilla kun Martina ja Stefu olivat Dubaissa ja Esko viidakossa. Hannu ei sinä aikana laittanut instaan mitään. Siitähän on juttu Seiskassa.

        Siis joku kytsii heidän lastaan kun he ovat ulkomailla? Voi elämän kevät! Siis lasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefu ei edes ole hangossa vaan martina vienyt ja hakenut helsingistä käsin tytärtään, sillä poneilla ei ole enää tallipaikkaa muualla ilmeisesti. Ovatko taas riidoissa uuden tallin kanssa ja sieltäkin tuli lähtö.

        Nukkuuko Martina Stefanin kainalossa, vai vieras mökeissä Hangossa öitä viettäessään ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai eivät ole joulukuun jälkeen olleet missään tekemisissä. HEHEHE on kyllä pahoja virheitä sun tiedoissa ja kannattaisi varmaan tietää asioista ennen noita capslock huuteluja. Hannu ja Martina viettivät muun muassa maaliskuun lopulla useamman päivän kahdestaan vierumäellä :D Ja nyt on nähty ilmeisesti Hannun näköinen mies ulkoiluttamassa rottweileriä heidän asuntojen lähettyvillä. Kukaan ei raivostu että martina käy viemässä tyttärensä hankoon missä poni nyt on siirryttyään jostakin syystä pois toiselta tallilta. Eli lopeta vaikka tuo sekoilusi. Lue vaikka muiden viestejä ja opi!

        Tarkoitus oli etteivät seurustele enää ollenkaan Hannu ja Martina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefu ei edes ole hangossa vaan martina vienyt ja hakenut helsingistä käsin tytärtään, sillä poneilla ei ole enää tallipaikkaa muualla ilmeisesti. Ovatko taas riidoissa uuden tallin kanssa ja sieltäkin tuli lähtö.

        Jättäkää jo Stefan jumalauta rauhaan, hänellä on rankkaa kun tekee muutosta omaan elämäänsä. Stefan halunut ponin sinne niin näkee tytärtään siten joka päivä.Tallipaikka on edelleen täällä, nyt on tärkeintä että isä saa olla tyttärensä kanssa ja hänen ajatukset on pois päihteistä.Martina on kaveri vaan Stefanin kans ja eivät seurustele siis yhdessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nukkuuko Martina Stefanin kainalossa, vai vieras mökeissä Hangossa öitä viettäessään ?

        Miksi tahallaan ärsyttää pitää näitä Sofia faneja ovat jo muutenkin aivan sekaisin.Martina ja Stefan ovat kavereita niinkuin on samoin Eskon kans.Sitä paitsi kenelle kuuluu,missä yöpyy missä kyläilemässä on milloinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefu ei edes ole hangossa vaan martina vienyt ja hakenut helsingistä käsin tytärtään, sillä poneilla ei ole enää tallipaikkaa muualla ilmeisesti. Ovatko taas riidoissa uuden tallin kanssa ja sieltäkin tuli lähtö.

        Ponin talli paikka on edelleen täällä ja lopeta paskan jauhaminen.On nyt Hangossa et Stefan näkee tytärtään päivittäin ja on väliaikainen juttu vaan .

    • Anonyymi

      Martina huolehtii lapsistaan todella hyvin, tirsk
      NOT

    • Anonyymi

      Onko tää image juttu nyt sellainen että kun kirjan suhteen lööpit loppui niin koitetaan tällä saada huomio muualle kuin jälleen tulleeseen eroon parisuhteessa :DD

      • Anonyymi

        Haukkaa välillä happea haukkuja, nyt puhaltaa ihanat tuulta Martinalle ja ei voi ihmetellä kuinka hyvin hänellä nyt tällä hetkellä menee..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haukkaa välillä happea haukkuja, nyt puhaltaa ihanat tuulta Martinalle ja ei voi ihmetellä kuinka hyvin hänellä nyt tällä hetkellä menee..

        Näin näyttää kyllä hyvinkin empaattinen nainen olla tää Martina, ei ihme kun häntä revitään nyt vähän joka haastatteluun ja ohjelmiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin näyttää kyllä hyvinkin empaattinen nainen olla tää Martina, ei ihme kun häntä revitään nyt vähän joka haastatteluun ja ohjelmiin.

        Mitähän lapsensa miettivät kun kasvavat?

        Vähän hoono soomi:) Vastailet itsellesi ja jäät huonon kirjoitustaitosi vuoksi siitä kiinni :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän lapsensa miettivät kun kasvavat?

        Eikö sinun olisi jo aika lakata miettimästä Martinan lapsia? Tuo on jo pelottavaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin näyttää kyllä hyvinkin empaattinen nainen olla tää Martina, ei ihme kun häntä revitään nyt vähän joka haastatteluun ja ohjelmiin.

        Miksi on valinnut tuon osan että joutuu hoivaamaan ongelmallisia miehiä. Olisi varmasti mukavaa jos olisi mies joka rakastaa ja huolehtii ajoittain myös hänestä. Mutta miehillä on ollut omat ongelmat joiden takia pyörivät vain oman napansa ympärillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän lapsensa miettivät kun kasvavat?

        Lapset miettivät kuinka sairaita henkilöitä on olemassakaan, jos joskus aikuisena sattuvat erehtyy lukee näitä sairaita viestejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi on valinnut tuon osan että joutuu hoivaamaan ongelmallisia miehiä. Olisi varmasti mukavaa jos olisi mies joka rakastaa ja huolehtii ajoittain myös hänestä. Mutta miehillä on ollut omat ongelmat joiden takia pyörivät vain oman napansa ympärillä.

        Martina on itsekkäin ja vähiten muita ihmisiä ajatteleva ihminen!!

    • Anonyymi

      Kasper,Jesper ja Joonatan kolme Iloista rosvoa.😂

    • Anonyymi

      Seiska - tuo kusenvärinen ja hajuinen serla!

    • Anonyymi

      Seiskan vois painaa suoraan vessapaperirullan muotoon, sopiva media oisi sille lehdelle, juorut kerran kuussa vessapaperina kotiinkannettuna :D

    • Anonyymi

      Martina ei kyllä vaikuta olevan kovin hyvässä tasapainossa. Ensin rakastutaan, sitten halutaan tuoda se isosti esiin(Hannun kanssa kyllä isoiten ja vaikuttikin hyvältä parilta), sitten erotaan melko pian kuten taas Jesperin kanssa, sitten kerrotaan että nyt mä elän sinkkuna ja keskityn lapsiin, kunnes menee taas maksimissaan muutama kuukausi ja jälleen sama karuselli uudestaan. Jotain on hänen käytöksessään ja persoonassaan oltava pielessä.

      Ja seiskan hiljeneminen tuosta Martinan suhteesta tanskalaiseen ja sen hiipuminen on kyllä hyvin erikoista, kun ottaa aiemmat lööpit huomioon. Miksi juuri nyt ollaan hiljennytty.

      Hannun takaisin ottaminen saattaisi olla parasta Martinalle. Vaikuttivat oikein onnellisilta yhdessä ja sopivilta toisilleen

      • Anonyymi

        Hannuhan tapailee tätä Karalahden entistä salarakasta. Ainakin instajutuissa hengailee tämän kanssa ja sydämiä laittanut jo toukokuusta lähtien. Toki nyt ehkä salaa koska ei enää yhteisiä kuvia. Mutta vielä heinäkuussa hehkutti yhteisiä pyöräilyjä ja musiikkina soi "wellcome to my life" eli ei mitään epäselvää minkä viestin Hannu halusi lähettää.

      • Anonyymi

        Joo, sopivat oikein hyvin yhteen. Molemmilla rattijuopumustuomio ja Martinalla kaksi pahoinpitelytuomiota ja Pikkaraisella raiskaustuomio. Riidan tullen kumpikaan ei voi syyttää sitä toista osapuolta lain rikkomisesta...

        Martinalla on kolme sakkoa ja kaksi niitä tuli häntä kauan kiusanneiden tyrkkyjen hiustenpidennyksistä vetämisestä. Hannulla on ehdonalainen rattijuopumumuksesta muutaman vuoden takaa ja tuomio, josta on valitus menossa.

        Sofialla on tuomio huumeista ja rahanpesusta, josta valitus menossa, ja silloisella avomiehellään yli 10 vuoden tuomio huumekauppiaana. Sofian seuraavalla avomiehellä oli kaksi ehdonalaista rattijuoppoudesta, viimeisimmässä myös huumet mukana. Lisäksi on syyte kun on uhkaillut aseen kanssa tappamisella ja siitä tulossa ehdonalainen.

        Katsoisin että Martina on aika pulmunen noine sakkoineen. Jokainen ymmärtää miksi veti näitä kahta tyrkkyä hiuksista. Ja tuo kertomus Hannun ja tuttunsa välisestä jutusta niin mitään väkivaltaan liittyvää ei siinä ollut. Todistamatta jäi Hannun kertoma että on aikaisemminkin harrastettu seksiä koska toinen kieltää. Mutta ei siis myöskään voitu todistaa että näin ei olisi tapahtunut. Eli asia jäi ilmaan roikkumaan. Mielestäni tärkeä pointti jos on aikaisemminkin harrastettu seksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannuhan tapailee tätä Karalahden entistä salarakasta. Ainakin instajutuissa hengailee tämän kanssa ja sydämiä laittanut jo toukokuusta lähtien. Toki nyt ehkä salaa koska ei enää yhteisiä kuvia. Mutta vielä heinäkuussa hehkutti yhteisiä pyöräilyjä ja musiikkina soi "wellcome to my life" eli ei mitään epäselvää minkä viestin Hannu halusi lähettää.

        Nainen aloittaa nyt myös nettivalmentajan työt eli siis samantyyppistä kuin Martinalla, eli sellainenkin on ollut tässä viime kuukausina työn alla ja samaan aikaan hengaillut Hannun kanssa. Ja samat suunnitelmat on Hannulla. Hannu kertoikin tammikuussa instassa (vieläkin näkyy) että oppi jo edellisen vuoden aikana miten nämä asiat menee käytännössä.

        Kaikki matkii Martinaa... Yhyyyyyyyyyyyyyyyy!

        Sofia ei taaskaan liity Martina & Hannu -keissiin.

        Miten sä jaksat jauhaa tota samaa paskaa päivästä ja kuukaudesta toiseen?
        Ota lääkkeet kiireesti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannuhan tapailee tätä Karalahden entistä salarakasta. Ainakin instajutuissa hengailee tämän kanssa ja sydämiä laittanut jo toukokuusta lähtien. Toki nyt ehkä salaa koska ei enää yhteisiä kuvia. Mutta vielä heinäkuussa hehkutti yhteisiä pyöräilyjä ja musiikkina soi "wellcome to my life" eli ei mitään epäselvää minkä viestin Hannu halusi lähettää.

        Sinä se jaksat edelleen jauhaa tätä sun omaa sontaa. He ovat ystäviä ja pyöräilivät välillä yhteisillä lenkeillä kesällä. Eivät muuten hengaile keskenään. Koita jo hyvä ihminen ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinalla on kolme sakkoa ja kaksi niitä tuli häntä kauan kiusanneiden tyrkkyjen hiustenpidennyksistä vetämisestä. Hannulla on ehdonalainen rattijuopumumuksesta muutaman vuoden takaa ja tuomio, josta on valitus menossa.

        Sofialla on tuomio huumeista ja rahanpesusta, josta valitus menossa, ja silloisella avomiehellään yli 10 vuoden tuomio huumekauppiaana. Sofian seuraavalla avomiehellä oli kaksi ehdonalaista rattijuoppoudesta, viimeisimmässä myös huumet mukana. Lisäksi on syyte kun on uhkaillut aseen kanssa tappamisella ja siitä tulossa ehdonalainen.

        Katsoisin että Martina on aika pulmunen noine sakkoineen. Jokainen ymmärtää miksi veti näitä kahta tyrkkyä hiuksista. Ja tuo kertomus Hannun ja tuttunsa välisestä jutusta niin mitään väkivaltaan liittyvää ei siinä ollut. Todistamatta jäi Hannun kertoma että on aikaisemminkin harrastettu seksiä koska toinen kieltää. Mutta ei siis myöskään voitu todistaa että näin ei olisi tapahtunut. Eli asia jäi ilmaan roikkumaan. Mielestäni tärkeä pointti jos on aikaisemminkin harrastettu seksiä.

        Eiköhän siellä hovissa sitten ole kaikki kissat pöydällä ja ne kivet ja kannot käännettynä. Selvästi hän on todella pettynyt käräjän tuomioon tällaisessa tuttujen ihmisten sana sanaa vastaan keississä. Tosiaan ei ole mitään merkkejä väkivalloin makaamisesta tms. Ja miksi muuten hän olisi tullut tämän naisen päälle, mikäli olisi tiennyt että raiskaa ihmistä joka ei ole suostuvainen. Eikö siinä olisi riski jäädä jostain pahasta kiinni. Taas yksi pointti mikä puoltaa sitä ettei Hannu todellakaan ole ollut siinä tiedossa ettei tämä seksi olisi ollut hyväksyttyä. Varmasti on jotain signaalia saanut siitä että ollaan yhteisymmärryksessä. Eihän kuitenkaan mitään kirjallista todistusta tarvitse pyytää. Tai vaikka laittaa valoja päälle mikäli on ollut pimeää ja tarkistaa silmien asento :D. Joskus, tai useimmiten seksi tapahtuu vaistojen eli lähinnä kosketuksen kautta. Hannu ilmeisesti näkee että on saanut vastakaikua johonkin kosketukseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nainen aloittaa nyt myös nettivalmentajan työt eli siis samantyyppistä kuin Martinalla, eli sellainenkin on ollut tässä viime kuukausina työn alla ja samaan aikaan hengaillut Hannun kanssa. Ja samat suunnitelmat on Hannulla. Hannu kertoikin tammikuussa instassa (vieläkin näkyy) että oppi jo edellisen vuoden aikana miten nämä asiat menee käytännössä.

        Ai jos martina tekee nettiivalmennusta niin kukaan muu ei saisi tehdä tai että muiden valmentaminen liittyisi jotenkin martinaan. Herää jo huhuuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai jos martina tekee nettiivalmennusta niin kukaan muu ei saisi tehdä tai että muiden valmentaminen liittyisi jotenkin martinaan. Herää jo huhuuu!

        Ei se tajua mitään. On niin jumissa Martinaan , että luulee kaiken johtuvan Martinasta. Tyypin koko elämä pyörii Martinan ympärillä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän siellä hovissa sitten ole kaikki kissat pöydällä ja ne kivet ja kannot käännettynä. Selvästi hän on todella pettynyt käräjän tuomioon tällaisessa tuttujen ihmisten sana sanaa vastaan keississä. Tosiaan ei ole mitään merkkejä väkivalloin makaamisesta tms. Ja miksi muuten hän olisi tullut tämän naisen päälle, mikäli olisi tiennyt että raiskaa ihmistä joka ei ole suostuvainen. Eikö siinä olisi riski jäädä jostain pahasta kiinni. Taas yksi pointti mikä puoltaa sitä ettei Hannu todellakaan ole ollut siinä tiedossa ettei tämä seksi olisi ollut hyväksyttyä. Varmasti on jotain signaalia saanut siitä että ollaan yhteisymmärryksessä. Eihän kuitenkaan mitään kirjallista todistusta tarvitse pyytää. Tai vaikka laittaa valoja päälle mikäli on ollut pimeää ja tarkistaa silmien asento :D. Joskus, tai useimmiten seksi tapahtuu vaistojen eli lähinnä kosketuksen kautta. Hannu ilmeisesti näkee että on saanut vastakaikua johonkin kosketukseen

        Olet sairas ei muuta sanottavaa sulle. Älyäisit pitää noi päätelmät ihan itselläsi

        Näin munkin järki jotenkin sanoo asioista. Hyvin kirjoitettu niin ei tartte ite alkaa rustailemaan tän enempää :)

        Aivan järkyttävää kommentointia käräjäoikeuden päätöksestä. Mutu tuntumalta heitellään olettamuksia tapauksesta, josta käräjäoikeus on antanut tuomionsa. Onko kommentoija nähnyt poliisin tutkintapöytäkirjat, asiaan liittyvät muut asiakirjat, seurannut oikeudenkäyntiä vai millä perusteella hän tekee johtopäätöksiään?
        On aivan turhaa lähteä itse tekemään minkäänlaisia olettamuksia tapauksesta. Asia käsitellään hovioikeudessa, joka antaa aikanaan päätöksensä asiassa.

        Joo, Martinan stalkkerithan eivät ole tehneet mitään olettamuksia tapauksesta tai ehkä jopa toimenpiteitä, koska asian käsittelyhän on vasta menossa hovioikeuteen eli tuomio ei ole lainvoimainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan järkyttävää kommentointia käräjäoikeuden päätöksestä. Mutu tuntumalta heitellään olettamuksia tapauksesta, josta käräjäoikeus on antanut tuomionsa. Onko kommentoija nähnyt poliisin tutkintapöytäkirjat, asiaan liittyvät muut asiakirjat, seurannut oikeudenkäyntiä vai millä perusteella hän tekee johtopäätöksiään?
        On aivan turhaa lähteä itse tekemään minkäänlaisia olettamuksia tapauksesta. Asia käsitellään hovioikeudessa, joka antaa aikanaan päätöksensä asiassa.

        Seiskakin hekumoi Hannu syytteellä aina elokuusta 2020 lähtien käräjäoikeuden käsittelyyn saakka. Käräjäoikeudessa ei tullut heti tuomiota vaan kahden viikon päästä. Tänä aikana Seiska suorastaan hehkutti kaikkia yksityiskohtia myöten käräjäoikeuden juttuja ja keskustelupalstat lauloivat Seiskan kohuotsikoita ja muut mediat tekivät jutun lähteenään Seiska. Ja tulihan se tuomio Hannulle ja aika kova tulikin. Paljon kovempi kuin monelle muulle aivan törkeistä jutuista. No mutta hupsista sentään, sitten Seiska tajusi että sillä Hannulla taitaa ollakin joku muu nainen kuin Martina, ja niin jututkin kääntyivät myönteisemmäksi Hannulle ja ovat loppuneet kokonaan.

        elokuusta 2021 lähtien kevääseen 2022..

        Kyllä hovi antaa seuraavaksi päätöksensä. Saahan sitä spekuloida miltä tämä asia itselleen näyttäytyy ilman kummempaa tietoa. Se mitä käräjän jälkeen tuli julkisuuteen niin oli vain pieni otos. Ei edes Hannun näkökulmaa olla kuultu sillä asia on salainen

        No kyllä siitä Hannusta on juttuja tehty tässä ihan syksyyn asti. Ja edelleen sä jauhat tota sun "toinen nainen" tarinaa. Ei sellaista ole. Todennäköisin nainen jonka kanssa Hannu tällä hetkellä hengailee taitaa olla Martina. Nyt kun Martina on tainnut tajuta että Hannu olikin hyvä eikä lippisjonnella riittänyt

        Niin tai paremminkin kun ei saa ketään muuta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä hovi antaa seuraavaksi päätöksensä. Saahan sitä spekuloida miltä tämä asia itselleen näyttäytyy ilman kummempaa tietoa. Se mitä käräjän jälkeen tuli julkisuuteen niin oli vain pieni otos. Ei edes Hannun näkökulmaa olla kuultu sillä asia on salainen

        Käräjäoikeus on Hannun näkökulman kuullut ja ratkaisun tehnyt. Kyllä se Hannu voisi oman osuutensa kertoa julkisuuteen, mutta jostain syystä ei niin tee. Älä siis lässytä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinalla on kolme sakkoa ja kaksi niitä tuli häntä kauan kiusanneiden tyrkkyjen hiustenpidennyksistä vetämisestä. Hannulla on ehdonalainen rattijuopumumuksesta muutaman vuoden takaa ja tuomio, josta on valitus menossa.

        Sofialla on tuomio huumeista ja rahanpesusta, josta valitus menossa, ja silloisella avomiehellään yli 10 vuoden tuomio huumekauppiaana. Sofian seuraavalla avomiehellä oli kaksi ehdonalaista rattijuoppoudesta, viimeisimmässä myös huumet mukana. Lisäksi on syyte kun on uhkaillut aseen kanssa tappamisella ja siitä tulossa ehdonalainen.

        Katsoisin että Martina on aika pulmunen noine sakkoineen. Jokainen ymmärtää miksi veti näitä kahta tyrkkyä hiuksista. Ja tuo kertomus Hannun ja tuttunsa välisestä jutusta niin mitään väkivaltaan liittyvää ei siinä ollut. Todistamatta jäi Hannun kertoma että on aikaisemminkin harrastettu seksiä koska toinen kieltää. Mutta ei siis myöskään voitu todistaa että näin ei olisi tapahtunut. Eli asia jäi ilmaan roikkumaan. Mielestäni tärkeä pointti jos on aikaisemminkin harrastettu seksiä.

        Henkilö, joka on saanut käräjäoikeudelta kaksi tuomiota pahoinpitelystä, jossa toisessa mukana laiton uhkaus ja kotirauhan rikkominen, ja jonka lisäksi on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta, ja joka on myös ajanut hurjaa ylinopeutta lapset kyydissä, on kortti lähtenyt, on ajanut ilman korttia, ja jatkuvasti törkyparkkeilee autoaan ei todellakaan ole mikään puhdas pulmunen.

        Normaalit, tunnetaitoiset aikuiset osaa selvittää tilanteet puhumalla. Väkivalta on sitten niille, jotka ei muuten pärjää.

        "kotirauhan rikkominen"? Mitäs tämä henkilö oli tehnyt jota yritettiin puhelimitse saada lopettamaan mustamaalaamisensa? Saikin sitten myöhemmin kunnianloukkaustuomion Martinaa kohtaan. Ei sitten pystynyt olemaan huutamatta julkisesti samoja juttuja. Niin se menee. Jos täälläkin eräät kirjoittelijat menisivät edessäpäin kasvotusten huutamaan samoja juttuja, mitä anonyymina kirjoittelevat, niin käräjille joutuisivat.

        Jatkaakohan nämä hiustenpidennyksistä vedetyt naiset vieläkin Martinan haukkumista? Ehkä anonyymina myöskin? No Sofiahan näyttää jatkavan aivan julkisestikin. Tv-sarjansa, jossa haukkui Martinaa, kulissit järjesti ja mahdollisuuden haukkumiseen, Martinan jättämä mies. Jopa Martinan jättämän miehen äiti oli ohjelmassa mukana kehumassa Sofiaa.

        Asia meni kyllä niin, että Therman heitti Martinan ulos elämästään. Kauan se kesti ja virkavaltaakin tarvittiin apuun, mutta lopulta Martinan oli pakko kerätä rättinsä ja poistua takavasemmalle ....So Pritty

    • Anonyymi

      Hoh hoijaa näitä juttuja.....

    • Anonyymi

      ”Martinan stalkkerit tehneet jopa toimenpiteitä asiasta.”
      Mitkä stalkkerit ja mitä toimenpiteitä? 😂😂😂

      • Anonyymi

        Varmasti samoja, mitä toimittaja roman schaz teki Martinalle ja martelalle : D

      • Anonyymi

        Ottaneet yhteyttä henkilöiden yhteistyökumppaneihin, työpaikkaan, ehkä lastensuojeluun? ja myös roskamedioihin. Sellaisia ovat täällä kirjoittaneet eli aivan itse kertoneet.

        Ja sä uskot kaiken?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sä uskot kaiken?

        Esimerkiksi Hannun yhteistyösopimus Helsingin kaupungin kanssa purettiin kun heille tuli tietoa syytteestä. Kaupungin edustaja kertoi että heillä ei ollut tietoa ja sitten kun heihin oltiin yhteydessä, mm. Seiska oli, niin sitten yhteistyö purettiin. Kyseessä oli joku juttu jossa Hannu ei ollut missään kontaktissa kehenkään vaan nettijuttu.

    • Anonyymi

      Mutta missä on Stefu? Hän on ainoa järkimies tässä porukassa.

      • Anonyymi

        Hannu oli ainakin eilen kaverinsa kanssa romanttisen näköisellä syksyisellä kävelyllä puistossa. Kiipeili ja esitteli taitoaan puussa ja kaveri kuvasi. Lurauttiko kenties vielä jonkun laulupätkänkin kaverin iloksi? Vai laulaako vain kännissä karaokessa?
        Hannu muistutti tulevasta syntymäpäivästään. Viime vuonna esitteli ylpenä rakkaaltaan saamaansa Pradan pussukkaa, mutta sisältöä ei näyttänyt. Lisäksi sai arvokkaan t-paidan.
        Mutta kas, tämän toukokuun alussa oli jemmassa Emma-gaalan parvella ja sieltä oli veetuillaukseen laittanut hästägit "Balengiaca" ja "ökyä". Hannun suuri ihailija kommenteissa kirjoitti että tuo sun sarkasmi on niin mahtavaa.

        Kyllä "kaverit" Hannulle järjestävät synttärit ja liidelistä tarjoilut ja tulista kastiketta. Eikös Hannu sellaista nyt mainostanut. Oliko se liidelin tuotteenkin mainostaminen jotain veetuilua kenties. Voiko katkerampaa miestä olla?

        Esko ja Stefu olivat vielä katkerampia kun Martina jätti.

        Eikä kummallakaan sentään ollut syytettä raiskauksesta kuten Hannulla oli kun Martina jätti. Ja sitten tuli vielä tuomiokin. Olisiko Hannulla varaa veetuilla kuitenkaan ja kelpaahan hän muille naisille. Olisi onnellinen koska Martinahan oli liian "öky".

        Se jokin hänessä on. Naiset haukkuvat ja kadehtivat aivan sikana ja miehet, jotka tuntevat hänet erittäin hyvin, katkerina kaipailevat. Omituinen yhtälö.

        Voi voi sentään pientä! Mutta kyllä komealle miehelle julkisuutta kaipaavia tyrkkyjä riittää.

        Lidln tuote veetuilua?? Kenelle :DD Sehän suositteli sitä tulisen ystäville. Tai siis ei edes suositellut vaan kertoi vaan että on tulista ja sitä saa liiteristä. Se on lempinimi Lidlille. Otas aamun lääkkeet kun kirjoittelet viideltä aamulla näitä viestejä joihin itse vastailet :DD Tai sit oot samoilla silmillä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi sentään pientä! Mutta kyllä komealle miehelle julkisuutta kaipaavia tyrkkyjä riittää.

        Ei sillä ulkonäöllä ole mitään merkitystä. Eikä Hannu ole komea. Tyrkyt on tyrkyllä esim Danny 80 veelle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se jokin hänessä on. Naiset haukkuvat ja kadehtivat aivan sikana ja miehet, jotka tuntevat hänet erittäin hyvin, katkerina kaipailevat. Omituinen yhtälö.

        Ei se kateudesta johdu. Usko pois

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä kummallakaan sentään ollut syytettä raiskauksesta kuten Hannulla oli kun Martina jätti. Ja sitten tuli vielä tuomiokin. Olisiko Hannulla varaa veetuilla kuitenkaan ja kelpaahan hän muille naisille. Olisi onnellinen koska Martinahan oli liian "öky".

        Hannu on moittinut kaikkea Martinasta, sitä että matkustelee Dubaissa, sitä että ostaa lapsille vain parasta, sitä että Hannun mielestä Martinalle oli materia ja status tärkeämpää kuin rakkaus häneen (vaikka sai syytteen raiskauksesta), siitä että Martinalla oli Emma-gaalassa laatumerkkiä päällä. Lisäksi on veetuillut että haluaa luonnollisen ja AIDON naisen. Viimeksi kun Martina näytti kuinka hänelle laitettiin kasvoihin lankoja niin veetuili että silmäpusseille ei tehty mitään että pysyy tasapaino ja aitous. Myös hänen tukijanaisensa ovat kirjoitelleet samantyylisiä juttuja instoihinsa, varsinkin heti sen jälkeen kun Martina otti eron, mutta toki vieläkin. Ei mitään epäselvää!

      • Anonyymi

        Therman on vieroituksessa päihteistä, joten on hiljaista poikaa. Kohta nelikymppinen mies ja työnteko ei oikein maistu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esko ja Stefu olivat vielä katkerampia kun Martina jätti.

        Tuota en usko, tuskin edes ex Eskokaan enää on katkera, mutta rahaa saadakseen antaa aiheesta jutun roskalehtiin. Thermanille Martina oli lähinnä pakkopullaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu on moittinut kaikkea Martinasta, sitä että matkustelee Dubaissa, sitä että ostaa lapsille vain parasta, sitä että Hannun mielestä Martinalle oli materia ja status tärkeämpää kuin rakkaus häneen (vaikka sai syytteen raiskauksesta), siitä että Martinalla oli Emma-gaalassa laatumerkkiä päällä. Lisäksi on veetuillut että haluaa luonnollisen ja AIDON naisen. Viimeksi kun Martina näytti kuinka hänelle laitettiin kasvoihin lankoja niin veetuili että silmäpusseille ei tehty mitään että pysyy tasapaino ja aitous. Myös hänen tukijanaisensa ovat kirjoitelleet samantyylisiä juttuja instoihinsa, varsinkin heti sen jälkeen kun Martina otti eron, mutta toki vieläkin. Ei mitään epäselvää!

        Martina osti juuri kaksi pyörää, triathloniin ja graveliin, ja tottakai viimeisen päälle. Se piirtää jolla on liituu ja muut vain kateellisena haukkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota en usko, tuskin edes ex Eskokaan enää on katkera, mutta rahaa saadakseen antaa aiheesta jutun roskalehtiin. Thermanille Martina oli lähinnä pakkopullaa.

        Esko ja Stefu heti eron jälkeen katkerana päästelivät suustaan sellaisiakin sammakoita ja jopa kunnianloukkauksia, että ikinä eivät pysty enää asiaa korjaamaan, vaikka toki yrittävät. Martinan stalkkerit vieläkin päivittäin toistavat Eskon ja Stefun puheita ja käyttävät niitä aseenaan Martinaa vastaan.

    • Anonyymi

      Hannu ja Martina olisi ihan pari nähdä taas yhdessä :) <3

      • Anonyymi

        Hannu on tarpeeksi yksinkertainen, joten Martina saa pompotella mielin määrin. Jesper tajusi aika nopeasti todellisen luonteen ja suhde loppui. Ei Martina ole onnellinen, aikuinen, tasapainoinen, itsenäinen nainen. Kaikkea muuta

      • Anonyymi

        Minusta ex Esko ja Martina olisivat ihan toistensa veroiset yhtä moukkia molemmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu on tarpeeksi yksinkertainen, joten Martina saa pompotella mielin määrin. Jesper tajusi aika nopeasti todellisen luonteen ja suhde loppui. Ei Martina ole onnellinen, aikuinen, tasapainoinen, itsenäinen nainen. Kaikkea muuta

        Hannu kylläkin sanoi että pitää liiaksi kiinni omista mielipiteitä ja sanoi että pitäisi joskus vain sanoa että joo joo. Eli ei Hannua pompotella. Ja Martinakin aluksi sanoi että tykkää siitä että Hannu ottaa ohjat. Taisi vain olla liiankin päällepäsmäri koska itsekin on kaksikin kertaa kyselyboksissa sanonut sen asiaksi, jota pitäisi itsessä hieman kehittää.

        Hannu myös tammikuussa sanoo että yrittää olla parempi ihminen myös muille.

        Siinäkin siis löytyy kehitettävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu kylläkin sanoi että pitää liiaksi kiinni omista mielipiteitä ja sanoi että pitäisi joskus vain sanoa että joo joo. Eli ei Hannua pompotella. Ja Martinakin aluksi sanoi että tykkää siitä että Hannu ottaa ohjat. Taisi vain olla liiankin päällepäsmäri koska itsekin on kaksikin kertaa kyselyboksissa sanonut sen asiaksi, jota pitäisi itsessä hieman kehittää.

        Hyviä puolia löysi itsestään pilvin pimein mutta ei millään keksinyt huonoja puolia mutta sitten tuon yhden että pitää liikaa kiinni omista mielipiteistään. Hyvänä puolena sanoi että on kiltti mutta silti tammikussa on sanonut että yrittää olla parempi ihminen myös muille. Eikös tuossa ole ristiriita?

        Voi kilttikin olla vieläkin parempi. Ei kukaan ole täydellinen. Tuntuu että kaikki ajattelee nykyään että pitää olla itselleen vain hyvä. Empaattisuus hävinnyt monelta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu on tarpeeksi yksinkertainen, joten Martina saa pompotella mielin määrin. Jesper tajusi aika nopeasti todellisen luonteen ja suhde loppui. Ei Martina ole onnellinen, aikuinen, tasapainoinen, itsenäinen nainen. Kaikkea muuta

        Mistä tiedät että Hannu edes enää haluaisi Martinaa takaisin? Ehkä on myös tajunnut että noin paljon valheessa elävä ja tasapainoton nainen ei ole hänen juttunsa sittenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät että Hannu edes enää haluaisi Martinaa takaisin? Ehkä on myös tajunnut että noin paljon valheessa elävä ja tasapainoton nainen ei ole hänen juttunsa sittenkään.

        Hannu on erittäin selvästi tuonut instassaan esiin halveksuntansa Martinaa ja hänen arvojaan ja jopa ulkonäköään kohtaan, ja myös tuonut erittäin selväksi että kuka on hänen tähtäimessä ja unelmien nainen, luonnollinen ja aito, kuten kirjoitti. Ja se ei ainakaan Hannun instan mukaan ole Martina. Onko Hannu jo onnistunut tavoitteessaan niin se on toinen juttu. Ainahan voi sanoa että "kaveri".

        Yksi Martinan arvoista on se että ei voi seurustella raiskauksesta tuomitun kanssa, koska on julkisuuden paine ja ison yrityksen pyörittäminen ja lapset. Toiko Hannu sen esille instassaan? Martinalla on myös tarpeeksi seuraajia ettei tarvitse seuraajien lisäämiseksi alkaa hengailemaan Hannun kanssa. Hannustakin tuli kiinnostava julkkis nimenomaan Martinan takia ja nyt kaikki naiset on hänen perässään. Ennen ei tiedetty hänestä mitään muuta kuin joku suppea piiri.

        Hannu kertoo kuvan kera instassaan että kun lopetti jääkiekon niin oli aika tuhdissa kunnossa ja alkoholi maistui. Nyt sitten on sixbäkkiä ja tervellisemmät elämäntavat. Tuo Hannun elämämuutos alkoi Martinan aikana mutta kyllä minä minä mies ottaa kaiken kunnian vain itselleen.

        Hui! Melkein säikähti kun tuo vanha kuva lävähti ruudulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi Martinan arvoista on se että ei voi seurustella raiskauksesta tuomitun kanssa, koska on julkisuuden paine ja ison yrityksen pyörittäminen ja lapset. Toiko Hannu sen esille instassaan? Martinalla on myös tarpeeksi seuraajia ettei tarvitse seuraajien lisäämiseksi alkaa hengailemaan Hannun kanssa. Hannustakin tuli kiinnostava julkkis nimenomaan Martinan takia ja nyt kaikki naiset on hänen perässään. Ennen ei tiedetty hänestä mitään muuta kuin joku suppea piiri.

        Sinä et ehkä tiennyt. Se ei tarkoita että suurinosa ei tiennyt. Hän ei tosin ollut yhden paskalehden otsikoissa eikä sinne edelleenkään ole yhtään kommmenttia lausunut. Luulen että seiska on estossa hänen suuntaansa. Hän on ihan ollut mediassa oman aiemman uransa takia jo hyvin nuoresta asti. Ja se ammatti ei ole mikään reality ohjelma tms. turhanpäiväinen. Se on ammattiurheilu ja jääkiekko joka on 95% kansalaisista lähellä sydäntä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu on erittäin selvästi tuonut instassaan esiin halveksuntansa Martinaa ja hänen arvojaan ja jopa ulkonäköään kohtaan, ja myös tuonut erittäin selväksi että kuka on hänen tähtäimessä ja unelmien nainen, luonnollinen ja aito, kuten kirjoitti. Ja se ei ainakaan Hannun instan mukaan ole Martina. Onko Hannu jo onnistunut tavoitteessaan niin se on toinen juttu. Ainahan voi sanoa että "kaveri".

        Voi sun juttujas. Missä maailmassa sä elät. Herääs jo! Ja jos et itse siihen pysty niin hakeudu ammattilaisen apuu pliis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu kertoo kuvan kera instassaan että kun lopetti jääkiekon niin oli aika tuhdissa kunnossa ja alkoholi maistui. Nyt sitten on sixbäkkiä ja tervellisemmät elämäntavat. Tuo Hannun elämämuutos alkoi Martinan aikana mutta kyllä minä minä mies ottaa kaiken kunnian vain itselleen.

        Martinan aikan? Ai Martina on saanut Hannun kuntoon??? Hänhän on aloittanut tämän muutoksen jo vuonna 2019. Martinan hän tapasi 2021. HERÄÄ PAHVI! Sulla menee niin yli nää jutut mitä koitat tänne sönköttää ja millään ei ole mitään pohjaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinan aikan? Ai Martina on saanut Hannun kuntoon??? Hänhän on aloittanut tämän muutoksen jo vuonna 2019. Martinan hän tapasi 2021. HERÄÄ PAHVI! Sulla menee niin yli nää jutut mitä koitat tänne sönköttää ja millään ei ole mitään pohjaa

        Hannun instassa on kuva juhannuksen 2020 tienoilla kun kävelee rannalla yläkoppa paljaana eikä ole läheskään siinä kunnossa missä nyt. Vatsaa on. Ja siitä 8 kk niin alkoi tapailemaan Martinaa. Ilmeisesti Martinalle tuli yllätyksenä että Hannu käytti alkoholia ja nuuskaakin, jota Martina inhoaa. Sitähän täällä Martinan stalkkerit hokivat että Hannulla on aina kaljatölkki kädessä.

        ...yläkroppa eikä koppa...

    • Anonyymi

      Hannulla on suhteettoman suuri pää kroppaan verrattuna, ruma hymy, helvetin suuret sieraimet, iso suu. Missä se komeus on? Ei missään

      • Anonyymi

        Niin mutta kun on kans pitkä ja paksu myöskin sen mutteri on mahtavan kokoinen 😋.

      • Anonyymi

        Ei pidä haukkua uusi nainen saattaa lukea vaikka viestejä ja pahoittaa mielensä.😖.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta kun on kans pitkä ja paksu myöskin sen mutteri on mahtavan kokoinen 😋.

        Tuskin on

        Korkeintaan Martinan ja Hannun elämää elävät loukkaantuu kuin itseä arvosteltaisiin . Niillä on niin vähän omassa elämässään, että leikkivät vieraiden ihmisten elämällä omalla käsikirjoituksella

      • Anonyymi

        Sullahan on noi kaikki jutut silkkaa huumoria:D Taidat olla mies joka kadehtii tätä komistusta. Hannun ulkonäkö on syötävän komea. Suomesta ei paljon komeampia löydy!

        Hannu on lapsellinen joten häntä kiinnostaa varmastikin paljon nuoremmat naiset kuin esim. Martina. Sellaiset nuoret kikattavat blodit ovat hänen mieleensä ja sellaisia hänen perässään juokseekin.

        ...blondit...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta kun on kans pitkä ja paksu myöskin sen mutteri on mahtavan kokoinen 😋.

        Onks kokemus omasta vai toisten ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sullahan on noi kaikki jutut silkkaa huumoria:D Taidat olla mies joka kadehtii tätä komistusta. Hannun ulkonäkö on syötävän komea. Suomesta ei paljon komeampia löydy!

        Syötävän komea?? No ei todellakaan . Ällöttävä loppasuu, sieraimet järkyttävät, pistävä katse jne. Sä saat olla mitä mieltä olet, mutta olet todennäköisesti mielipiteesi kanssa harvojen joukossa. Hannu on hyi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syötävän komea?? No ei todellakaan . Ällöttävä loppasuu, sieraimet järkyttävät, pistävä katse jne. Sä saat olla mitä mieltä olet, mutta olet todennäköisesti mielipiteesi kanssa harvojen joukossa. Hannu on hyi

        Kyllä sä nyt oot tässä se joka on yksin ja purat pahaa oloasi. Mun mielestä top3 suomen komeimpien listalla :) RAMBO <3

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu on lapsellinen joten häntä kiinnostaa varmastikin paljon nuoremmat naiset kuin esim. Martina. Sellaiset nuoret kikattavat blodit ovat hänen mieleensä ja sellaisia hänen perässään juokseekin.

        Kaikenlaiset naiset käy kuumana Hannusta. Vanhemmat naiset, tatuoidut bodarit ja painonnostajat, ne nuoret blondit joilla ehkä jotain fitness-taustaa tietenkin ja sitten vain kaikki jotka haluavat tulla kuvatuksi Hannun kanssa. Onhan hän kelvannut eräälle Suomen kuuluisimmista staroista eli Martinalle, jotka nämä kaikki naiset kadehtivat ja haluaisivat tulla Martinaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syötävän komea?? No ei todellakaan . Ällöttävä loppasuu, sieraimet järkyttävät, pistävä katse jne. Sä saat olla mitä mieltä olet, mutta olet todennäköisesti mielipiteesi kanssa harvojen joukossa. Hannu on hyi

        Kaunis suu! Nenä ihanan miehekäs eikä mikään pikkuvauvan, todella maskuliininen kuten koko mieskin. Katse lempeä ja nappisilmäinen tummine piirteineen. AIVAN IHANA JA VOISPA VAAN KÄPERTYÄ HANNUN KAINALOON<3

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunis suu! Nenä ihanan miehekäs eikä mikään pikkuvauvan, todella maskuliininen kuten koko mieskin. Katse lempeä ja nappisilmäinen tummine piirteineen. AIVAN IHANA JA VOISPA VAAN KÄPERTYÄ HANNUN KAINALOON<3

        Kroppa on kuin veistos!

        Hannussa on jotain vikaa koska Martina luopui aivan vapaaehtoisesti tästä komistuksesta ja vapautti hänet muiden naisten käyttöön.

        Tuskin on ulkonäköästä liittyvä tämä ero. Ei saa Martinakaan noin komeita ihan helposti itselleen. Joku vähän rumempi rahamies varmaan on se mikä sitten kiinnostaa, mutta sehän ei yllätä kun on kyse Martinan arvoista. No joo, se mikä taitaa olla syynä on Martinan pelko omien töiden puolesta. Se pelko tosin on aivan turha kun puhutaan järjellä ajattelevista ihmisistä. Se jos muutama nettihuutelijaa tarttuu tämmösiin asioihin niin on täysin mitätöntä. Sen on tainnut Martina ymmärtää ja jätti sen lippisjonnenkin. Nyt huhujen mukaan olisi kai taas lämpenemässä välit Hannuun. Jos näin on niin onnellinen olen heidän puolestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikenlaiset naiset käy kuumana Hannusta. Vanhemmat naiset, tatuoidut bodarit ja painonnostajat, ne nuoret blondit joilla ehkä jotain fitness-taustaa tietenkin ja sitten vain kaikki jotka haluavat tulla kuvatuksi Hannun kanssa. Onhan hän kelvannut eräälle Suomen kuuluisimmista staroista eli Martinalle, jotka nämä kaikki naiset kadehtivat ja haluaisivat tulla Martinaksi.

        Mä ainakin käyn kuumana. Terveisin kolmekymppinen nainen :)

        Juuri täälläkin joku kirjoitti että jos Martina vielä tapailee Hannua niin lapset pitäisi ottaa huostaan. Lisäksi on uhkailtu lastensuojeluilmoituksella koska tapaili raiskauksesta syytettyä. Lisäksi joku kirjoitti että Jesperin vaimolle on mennyt tietoa että Martina on tapaillut raiskauksesta syytettyä ja siksi Martina ei saisi olla Jesperin lasten lähellä. Tässä näitä muutama juttu ja koska tuollaisia kirjoittelevat ovat mielisairaita niin sellaisethan voivat tehdä mitä tahansa, SIIS AIVAN MITÄ TAHANSA.

        Älä heittäydy tyhmemmäksi kuin olet. Taidat olla se tyyppi, joka tekee ilmoituksia milloin minnekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä ainakin käyn kuumana. Terveisin kolmekymppinen nainen :)

        Yök

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sä nyt oot tässä se joka on yksin ja purat pahaa oloasi. Mun mielestä top3 suomen komeimpien listalla :) RAMBO <3

        Hei, oletko pölhö koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin MAKUASIA? Jos sä tykkäät niin älä luule, että se on joku yleinen mielipide. Pikkarainen on ällöttävä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunis suu! Nenä ihanan miehekäs eikä mikään pikkuvauvan, todella maskuliininen kuten koko mieskin. Katse lempeä ja nappisilmäinen tummine piirteineen. AIVAN IHANA JA VOISPA VAAN KÄPERTYÄ HANNUN KAINALOON<3

        Jos tykkää lentokonehallin kokoisista sieraimista ja typerästä katseesta. Taidat olla puutteessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikenlaiset naiset käy kuumana Hannusta. Vanhemmat naiset, tatuoidut bodarit ja painonnostajat, ne nuoret blondit joilla ehkä jotain fitness-taustaa tietenkin ja sitten vain kaikki jotka haluavat tulla kuvatuksi Hannun kanssa. Onhan hän kelvannut eräälle Suomen kuuluisimmista staroista eli Martinalle, jotka nämä kaikki naiset kadehtivat ja haluaisivat tulla Martinaksi.

        Martina ei saa ketään muita kuin reppanoita.

        Mä en kadehdi, en halua olla Martina, Pikkarainen etoo. Siinä sulle yhyy yhyy niinkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä ainakin käyn kuumana. Terveisin kolmekymppinen nainen :)

        Oikeasti olet kuuskymppinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä heittäydy tyhmemmäksi kuin olet. Taidat olla se tyyppi, joka tekee ilmoituksia milloin minnekin.

        Tuollaisia juttuja minäkin täältä luin, mitä klo 18:21 kerrotaan. Ai nytkö niitä ei ole muka kirjoitettukaan, johan äkkiä asiat muuttuu...Sitten vielä joku kehtaa kirjoittaa " Älä heittäydy tyhmemmäksi kuin ole". Ei täällä sokeita olla eikä tyhmiäkään. Vastatkoon jokainen kirjoituksistaan, turha niitä on jälkikäteen suoristaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina ei saa ketään muita kuin reppanoita.

        Kyllä nyt menee taas niin lapselliseksi jutut, aivan kuin teinin suusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei, oletko pölhö koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin MAKUASIA? Jos sä tykkäät niin älä luule, että se on joku yleinen mielipide. Pikkarainen on ällöttävä

        No ei hän kyllä mikään ällöttävä ole, siis tunnetko hänet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tykkää lentokonehallin kokoisista sieraimista ja typerästä katseesta. Taidat olla puutteessa

        Voi laps raukka mitkä jutut...Aikuistuisit vähän.

    • Anonyymi

      Martina on kuulemma avioitumassa seuraavaksi Tyyne-tädin kanssa!

      • Anonyymi

        Martina on sinkku ja sellaisena pysyy, jos ei luonne kehity. Ei ole enää nuoruuden vetovoimaa vaan vanhentunut, mieheltä näyttävä pötkö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on sinkku ja sellaisena pysyy, jos ei luonne kehity. Ei ole enää nuoruuden vetovoimaa vaan vanhentunut, mieheltä näyttävä pötkö

        Oletko jäänyt lapsen asteelle, ainakin kirjoituksesi ovat....

    • Anonyymi

      Näköjään yksi puutessa oleva Pikkaraisen fani kehuu sitä täällä usean kommentin verran. Laita sille yksityisviestiä.

      • Anonyymi

        Voisit laittaa viestiä että "poseeraukset privana" kuten se Hannun kanssa pyöräilevä nainenkin oli kirjoittanut.

      • Anonyymi

        Sama huutelija yksin täällä yrittää vauhkoaa kun naiset ihannoi Rambon ulkonäköä :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama huutelija yksin täällä yrittää vauhkoaa kun naiset ihannoi Rambon ulkonäköä :)

        Kirjoita yksikössä omasta puolestasi. Sä ihannoit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama huutelija yksin täällä yrittää vauhkoaa kun naiset ihannoi Rambon ulkonäköä :)

        Yrittää vauhkoaa? Eli kumpaa tekee yrittää vai vauhkoaa? Ei se äly näköjään Pikkaraisen fania rasita liikaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittää vauhkoaa? Eli kumpaa tekee yrittää vai vauhkoaa? Ei se äly näköjään Pikkaraisen fania rasita liikaa

        nyyhkytä vähän :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nyyhkytä vähän :D

        Miksi? Sähän et osaa kirjoittaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi? Sähän et osaa kirjoittaa

        Nyt se selviskin tuo yksinkirjoittaja, siis ei osaa kirjoittaa.... Kovin on lapselliset jutut aikuisella ihmisellä.

    • Anonyymi

      Niin onko tämä Jesper vielä Martinan rakas?

      • Anonyymi

        Mitä täällä kyselet, pistä Martinalle viestiä, jos kehtaat!

    • Anonyymi

      Pikkarainen töihin, niin vähenee peiliselfieiden otto. Ei raavas, oikea mies kuvaa itseään kuin pikkutytöt.

      • Anonyymi

        Varmaan sua enemmän maksanut veroja elämänsä aikana tälle valtiolle ja sunkin tuet osittain tulleet hänen työnsä kautta. Olisit kiitollinen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan sua enemmän maksanut veroja elämänsä aikana tälle valtiolle ja sunkin tuet osittain tulleet hänen työnsä kautta. Olisit kiitollinen!

        En ole tukia ikinä nostanut. Huomaa ettet ymmärrä verotuksesta yhtään mitään. Ymmärrän kyllä, että jollekin ihmiselle verojen maksu on ihmeellistä. Pikkarainen on peiliselfieneiti se ei sun vinkumisella muuksi muutu

        Tyhmyys kukoistaa "sunkin tuet tulleet osittain hänen työnsä kautta ". Suomessa maksetaan veroja myös tuista. Oho, onkohan nyt tukien saaja maksanut osittain itse omat tukensa.. nyt kaikki kiittämään itseään. Eiks niin sun logiikan mukaan? Hävettääkö koskaan oma typeryys?

        Näkee hyvin minkälaiset ihmiset fanittaa Pikkaraista. Nyt sen tajuaa. Ei älyllä pilattua porukkaa. Hei mut kiva, että sä olet useille miljoonille ihmisille kiitollinen. Veroja maksetaan palkkatulosta, päivärahoista, eläkkeistä, opintotuesta, kotihoidontuista Ai että sentään kun sun pitää olla kiitollinen myös mulle. Käyn töissä ja maksan veroja!!!

      • Anonyymi

        Pikkarainen näyttää omalla esimerkillä mitä personal trainer ja hyvinvointivalmentaja saa aikaan. Nyt näyttää treenaavan täysillä kaikkea kolmea triathlon-lajia. Nuuskankin jätti pois ja ainakin mainostaa että ei käytä alkoholia kuten ennen. Ehkä joku asia on nyt saanut aikaan sen että Pikkaraisella on kova näyttämisen tahto, koska tuollaisia isoja muutoksia on saanut elämässään aikaan. Toki markkinoi myös omaa työtään koska itsekin on personal trainer ja aikaisemmin instassa luki myös että hyvinvointivalmentaja. Nyt se on muutettu toiseen muotoon.

        Tuosta kannattaisi nyt Stefunkin ottaa oppia. Ensin oma tahto muuttua ja sitten alkoholi pois. Ja nuuskaakin käyttää tai tupakoi, koska Martina muutama vuosi sitten sanoi että inhoaa kun Stefu käyttää nuuskaa. Ja onhan Stefu osallistunut myös Martinan aikana triathlon-kisoihin joskus eli pohja treenaamisen uudelleen aloittamiseen on olemassa. Mutta se on tultava ihmisestä itsestä. Täytyy olla joku syy miksi haluaa muuttua ja tähdä sitten siihen.

        Onneksi Stefu ei ole kuin Pikkarainen...

        Haluatko että Stefu edelleen käyttäisi aineita ja olisi sitten kaikenlaisten golddiggereiden vietävissä vai mitä tarkoitat tuolla jutulla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkarainen näyttää omalla esimerkillä mitä personal trainer ja hyvinvointivalmentaja saa aikaan. Nyt näyttää treenaavan täysillä kaikkea kolmea triathlon-lajia. Nuuskankin jätti pois ja ainakin mainostaa että ei käytä alkoholia kuten ennen. Ehkä joku asia on nyt saanut aikaan sen että Pikkaraisella on kova näyttämisen tahto, koska tuollaisia isoja muutoksia on saanut elämässään aikaan. Toki markkinoi myös omaa työtään koska itsekin on personal trainer ja aikaisemmin instassa luki myös että hyvinvointivalmentaja. Nyt se on muutettu toiseen muotoon.

        Kunhan nyt vielä miehistyisi sen verran, että jättäisi noi peiliselfieilllå akkojen kehujen kerjäykset pois. Pikkuhiljaa voisi alkaa muistuttaa miestä myös henkisesti

        Stefu on mies Pikkarainen jotain muuta "yhyy katsokaa mua, kuvaan itseäni ja haluan kehuja "

        Nuoret naiset ja vanhemmat naiset on lääpällään mutta tuskin samanikäiset. Nuoret naiset siksi koska Pikkarainen on heidän tasollaan enemmän ja vanhemmat naiset siksi, koska tuntevat äidillisiä tunteita. Pikkarainen tykkääkin paljon nuoremmista naisista ja sellainen varmasti on jo tähtäimessä. Martina on liian vanha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko että Stefu edelleen käyttäisi aineita ja olisi sitten kaikenlaisten golddiggereiden vietävissä vai mitä tarkoitat tuolla jutulla?

        ”Golddiggereiden” vietävissä oleminen on pientä verrattuna käräjäoikeuden antamaan tuomioon en viitsi sanoa mistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoret naiset ja vanhemmat naiset on lääpällään mutta tuskin samanikäiset. Nuoret naiset siksi koska Pikkarainen on heidän tasollaan enemmän ja vanhemmat naiset siksi, koska tuntevat äidillisiä tunteita. Pikkarainen tykkääkin paljon nuoremmista naisista ja sellainen varmasti on jo tähtäimessä. Martina on liian vanha.

        Luulen kyllä, että yksittäiset nuoret ja vanhat naiset. Lähinnä ne, jotka ei ole liialla järjellä pilattu. Näkee hyvin noista kommenteista. Kukaan täysjärkinen ei pidä Pikkaraista muuna kuin huomionkipeänä, rikoksesta syytettynä, yksinkertaisena tyyppinä. En sano miehenä, koska käytös ei ole miehen käytöstä , vaan bimbon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoret naiset ja vanhemmat naiset on lääpällään mutta tuskin samanikäiset. Nuoret naiset siksi koska Pikkarainen on heidän tasollaan enemmän ja vanhemmat naiset siksi, koska tuntevat äidillisiä tunteita. Pikkarainen tykkääkin paljon nuoremmista naisista ja sellainen varmasti on jo tähtäimessä. Martina on liian vanha.

        On sulla jutut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan nyt vielä miehistyisi sen verran, että jättäisi noi peiliselfieilllå akkojen kehujen kerjäykset pois. Pikkuhiljaa voisi alkaa muistuttaa miestä myös henkisesti

        Sua taitaa sattua kun et itse pysty samaan. Pikkarainen on todellakin hieno esimerkki MIEHESTÄ. Peilin kautta ottaa muuten kuvia ihan miehetkin jos et tiennyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole tukia ikinä nostanut. Huomaa ettet ymmärrä verotuksesta yhtään mitään. Ymmärrän kyllä, että jollekin ihmiselle verojen maksu on ihmeellistä. Pikkarainen on peiliselfieneiti se ei sun vinkumisella muuksi muutu

        Siis sä et seuraa muita miehiä, kuin Pikkaraista vai? Vai etkö tunne muita, kuin Martinan vanhoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkarainen näyttää omalla esimerkillä mitä personal trainer ja hyvinvointivalmentaja saa aikaan. Nyt näyttää treenaavan täysillä kaikkea kolmea triathlon-lajia. Nuuskankin jätti pois ja ainakin mainostaa että ei käytä alkoholia kuten ennen. Ehkä joku asia on nyt saanut aikaan sen että Pikkaraisella on kova näyttämisen tahto, koska tuollaisia isoja muutoksia on saanut elämässään aikaan. Toki markkinoi myös omaa työtään koska itsekin on personal trainer ja aikaisemmin instassa luki myös että hyvinvointivalmentaja. Nyt se on muutettu toiseen muotoon.

        Nimeomaan näin! Näyttää mahtavaa esimerkkiä ja elää kuten opettaa. Rehellisenä ilman että peittelisi omaa kroppaansa tai ajatuksiaan. Eikä varmasti instaan edes läheskään kaikkia asioita pysty saamaan teksteissä esille. Niitäkin "hyväkuntoisia" valmentajia näkee joilla esimerkiksi alavatsaa ei koskaan näy. Sehän kertoo jo jotain. Sinnehän se pömppö tai rasva yleensä kertyy. Muutenkin upea nähdä että Rambo pystyy elämään noin hyvillä rutiineilla eikä ole sortunut päihteiden avulla sivuuttamaan asioita. On varmasti ollut ehkä yksi vaikein tilanne missä kukaan suomalainen on edellisen vuoden aikana ollut. Julkinen ero sekä mediassa vatvottu syytös joka vieläkin kesken. On siinä kestämistä jos miettisi omalle kohdalle tapahtuvan. Arvostan suuresti miten on jaksanut noin hyvin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmyys kukoistaa "sunkin tuet tulleet osittain hänen työnsä kautta ". Suomessa maksetaan veroja myös tuista. Oho, onkohan nyt tukien saaja maksanut osittain itse omat tukensa.. nyt kaikki kiittämään itseään. Eiks niin sun logiikan mukaan? Hävettääkö koskaan oma typeryys?

        Hän on tienannut aikoinaan satojatuhansia ja maksanut 50% veroja näistä. Siitä tulee ihan muutamien vuosien kela tukien veromaksut. Varmaan loppuelämän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole tukia ikinä nostanut. Huomaa ettet ymmärrä verotuksesta yhtään mitään. Ymmärrän kyllä, että jollekin ihmiselle verojen maksu on ihmeellistä. Pikkarainen on peiliselfieneiti se ei sun vinkumisella muuksi muutu

        Noniin koitas vaikka mennä liikkumaan niin tulee parempi mieli :D Vai makaatko edelleen sohvalla ja syöt rasvaista aamupalaasi. Jos siis olet edes hereillä vielä :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkee hyvin minkälaiset ihmiset fanittaa Pikkaraista. Nyt sen tajuaa. Ei älyllä pilattua porukkaa. Hei mut kiva, että sä olet useille miljoonille ihmisille kiitollinen. Veroja maksetaan palkkatulosta, päivärahoista, eläkkeistä, opintotuesta, kotihoidontuista Ai että sentään kun sun pitää olla kiitollinen myös mulle. Käyn töissä ja maksan veroja!!!

        Mitä sä mistään tiedät, sä muka tajuut jonkun juorupalstan mukaan minkälaiset ihmiset Pikkaraista fanittaa. Ja vielä kirjoitat " Ei älyllä pilattua porukkaa.", kyllä nyt täytyy sanoa, sähän vasta älykääpiö olet. Kuinka monta ihmistä tälläkään palstalla kirjoittelee, ei montakaan. Sen mukaan sä muodostat mielipiteen. Voi hyvää päivää! Tiedoksi esim. takuueläkkeestä ( n.850 eur) ei makseta veroa. Niin käyn minäkin töissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan nyt vielä miehistyisi sen verran, että jättäisi noi peiliselfieilllå akkojen kehujen kerjäykset pois. Pikkuhiljaa voisi alkaa muistuttaa miestä myös henkisesti

        Meinaatko, että Pikkarainen on ainut mies joka ottaa peiliselfeitä. Seuraisit hiukan enemmän miehiä, niin tietäisitkin jotain. Siksi varmaan Pikkaraistakin seuraat, kun on Martinan entinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sä mistään tiedät, sä muka tajuut jonkun juorupalstan mukaan minkälaiset ihmiset Pikkaraista fanittaa. Ja vielä kirjoitat " Ei älyllä pilattua porukkaa.", kyllä nyt täytyy sanoa, sähän vasta älykääpiö olet. Kuinka monta ihmistä tälläkään palstalla kirjoittelee, ei montakaan. Sen mukaan sä muodostat mielipiteen. Voi hyvää päivää! Tiedoksi esim. takuueläkkeestä ( n.850 eur) ei makseta veroa. Niin käyn minäkin töissä.

        Yhden eläkkeen otit malliksi: D ehkä tossa arviossa älykkyydestä on hyvä pointti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on tienannut aikoinaan satojatuhansia ja maksanut 50% veroja näistä. Siitä tulee ihan muutamien vuosien kela tukien veromaksut. Varmaan loppuelämän

        Mistä tiedät Pikkaraisen veroprosentin? "Siitä tulee muutamien vuosien kela tukien veromaksut ". Mitä toi lause tarkoittaa? Pikkaraisen veroja on voitu käyttää teiden kunnossapitoon, kansanedustajien palkkoihin jne kuinka tyhmä ihminen voikaan olla. Lopeta jo itsesi nolaaminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimeomaan näin! Näyttää mahtavaa esimerkkiä ja elää kuten opettaa. Rehellisenä ilman että peittelisi omaa kroppaansa tai ajatuksiaan. Eikä varmasti instaan edes läheskään kaikkia asioita pysty saamaan teksteissä esille. Niitäkin "hyväkuntoisia" valmentajia näkee joilla esimerkiksi alavatsaa ei koskaan näy. Sehän kertoo jo jotain. Sinnehän se pömppö tai rasva yleensä kertyy. Muutenkin upea nähdä että Rambo pystyy elämään noin hyvillä rutiineilla eikä ole sortunut päihteiden avulla sivuuttamaan asioita. On varmasti ollut ehkä yksi vaikein tilanne missä kukaan suomalainen on edellisen vuoden aikana ollut. Julkinen ero sekä mediassa vatvottu syytös joka vieläkin kesken. On siinä kestämistä jos miettisi omalle kohdalle tapahtuvan. Arvostan suuresti miten on jaksanut noin hyvin!

        Puhutko Martinan alavatsasta? Alavatsa on naisilla ei miehillä

        Meinaatko, että täysin puskista joutui syytteeseen ja sai tuomion?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis sä et seuraa muita miehiä, kuin Pikkaraista vai? Vai etkö tunne muita, kuin Martinan vanhoja?

        Edelleen, kukaan oikea mies ei peiliselfieitä julkaise. En puhu mistään temppareiden pikkupojista yms vaan oikeista miehistä. Ilmeisesti et tiedä yhtään sellaista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sua taitaa sattua kun et itse pysty samaan. Pikkarainen on todellakin hieno esimerkki MIEHESTÄ. Peilin kautta ottaa muuten kuvia ihan miehetkin jos et tiennyt

        Sukupuoli mies ehkä, mutta henkisesti oikea mies ei peiliselfieitä ota. Usko jo

        En todellakaan halua pystyä samaan. Työtön, raiskaustuomittu, akkojen huomiota kerjäävä. Hyh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sukupuoli mies ehkä, mutta henkisesti oikea mies ei peiliselfieitä ota. Usko jo

        Oikea mies ei peiliselfieitä ota. On sulla jutut. Tiedätkö että ihan on Niinistöstä Loiriin miehet ottaneet peiliselfieitä. Hekään eivät siis ole mielestäsi oikeita miehiä paitsi vain sukupuoleltaan :D Noniin ota vaikka aluksi se pää pois persiistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät Pikkaraisen veroprosentin? "Siitä tulee muutamien vuosien kela tukien veromaksut ". Mitä toi lause tarkoittaa? Pikkaraisen veroja on voitu käyttää teiden kunnossapitoon, kansanedustajien palkkoihin jne kuinka tyhmä ihminen voikaan olla. Lopeta jo itsesi nolaaminen

        Etkö sä hölmö tiedä että veroprosentin tietää tulojen mukaan. esim 200k ansiotuloja tienaava maksaa kaikkinensa noin 50% veroja niistä. Jos Pikkaraisella olisi yksikin tuollainen vuosi (ja siis on ainakin yksi) niin hän olisi maksanut 100k veroja yhdessä vuodessa. Mitä sä kitiset. Laita vaan sitä hakemusta kelaan jatkossakin ja pillitä sillä rahalla täällä :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhutko Martinan alavatsasta? Alavatsa on naisilla ei miehillä

        Ai miehillä ei ole alavatsaa :DDD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko, että täysin puskista joutui syytteeseen ja sai tuomion?

        Sana sanaa vastaan. Asia kesken. Toinen väittää toista ja toinen toista. Ei paikalla olleita todistajia, ei ruhjeita väkisin tehdystä tai väkivallasta, tuntevat hyvin aiemmin ja harrastaneet seksiä aiemmin. Muuta yksityiskohtia ei varmasti kovin paljoa tiedetä. Eiköhän siellä vatvota asiaa. Rankkaa varamsti elää tuollaisessa löysässä hirressä jos tosiaan ei ole tehnyt mitään rikollista. Sekin on nimittäin mahdollista. Sitäkin puolta on siis hyvä miettiä eikä vain syyttää kaikin tavoin.

        Mistä tämä olettamuksesi, että ovat harrastaneet seksiä aikaisemmin?
        Olivat perhetuttuja.

        Perhetuttu! Harvemmin sitä perhetutun kanssa seksiä harrastetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sana sanaa vastaan. Asia kesken. Toinen väittää toista ja toinen toista. Ei paikalla olleita todistajia, ei ruhjeita väkisin tehdystä tai väkivallasta, tuntevat hyvin aiemmin ja harrastaneet seksiä aiemmin. Muuta yksityiskohtia ei varmasti kovin paljoa tiedetä. Eiköhän siellä vatvota asiaa. Rankkaa varamsti elää tuollaisessa löysässä hirressä jos tosiaan ei ole tehnyt mitään rikollista. Sekin on nimittäin mahdollista. Sitäkin puolta on siis hyvä miettiä eikä vain syyttää kaikin tavoin.

        Tuomio tuli käräjäoikeudesta eikä mikään ehdollinen tms joten älä vänkytä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai miehillä ei ole alavatsaa :DDD

        Pullottavaa alavatsaa ei ole. Oletko noin tollo vai esitätkö vain? Miehen läskimaha on kyllä ihan keskivartalon kohdalla. Perustuu ihan ihmisen anatomiaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö sä hölmö tiedä että veroprosentin tietää tulojen mukaan. esim 200k ansiotuloja tienaava maksaa kaikkinensa noin 50% veroja niistä. Jos Pikkaraisella olisi yksikin tuollainen vuosi (ja siis on ainakin yksi) niin hän olisi maksanut 100k veroja yhdessä vuodessa. Mitä sä kitiset. Laita vaan sitä hakemusta kelaan jatkossakin ja pillitä sillä rahalla täällä :)

        Toi kun ei pidä paikkaansa. Suomessa kun ei ole tasavero ja mm vähennykset vaikuttaa. Lisäksi pitkä oleskelu ulkomailla voi vaikuttaa siihen, että Suomi ei verota ollenkaan. Lue enemmän luule vähemmän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea mies ei peiliselfieitä ota. On sulla jutut. Tiedätkö että ihan on Niinistöstä Loiriin miehet ottaneet peiliselfieitä. Hekään eivät siis ole mielestäsi oikeita miehiä paitsi vain sukupuoleltaan :D Noniin ota vaikka aluksi se pää pois persiistä!

        Missä on Niinistön tai loirin peiliselfieitä nähtävissä? Puhut potaskaa

        Ei missään , ei tosimies peiliselfieitä ota. Leiri ja Niinistö ovat olleet samassa kuvassa ihailijoidensa kanssa yms mutta eivät todellakaan ole kuvanneet pelkkää itseään peilin kautta. Se on prinsessojen hommaa

        Loiri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi kun ei pidä paikkaansa. Suomessa kun ei ole tasavero ja mm vähennykset vaikuttaa. Lisäksi pitkä oleskelu ulkomailla voi vaikuttaa siihen, että Suomi ei verota ollenkaan. Lue enemmän luule vähemmän

        Pikkaraisen tulot ovat tällä hetkellä minimaaliset, joten eipä niistä verojakaan paljon maksele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea mies ei peiliselfieitä ota. On sulla jutut. Tiedätkö että ihan on Niinistöstä Loiriin miehet ottaneet peiliselfieitä. Hekään eivät siis ole mielestäsi oikeita miehiä paitsi vain sukupuoleltaan :D Noniin ota vaikka aluksi se pää pois persiistä!

        No missä linkit Niinistön peiliselfieen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkaraisen tulot ovat tällä hetkellä minimaaliset, joten eipä niistä verojakaan paljon maksele.

        Ties vaikka olisi itse nauttinut erilaisista tuista, jotka on kustannettu verovaroin. Hei sinä Pikkaraisen tulojen asiantuntija, kerropa tämä kun olet niin hyvin perillä sen tuloista ja veroprosentista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sana sanaa vastaan. Asia kesken. Toinen väittää toista ja toinen toista. Ei paikalla olleita todistajia, ei ruhjeita väkisin tehdystä tai väkivallasta, tuntevat hyvin aiemmin ja harrastaneet seksiä aiemmin. Muuta yksityiskohtia ei varmasti kovin paljoa tiedetä. Eiköhän siellä vatvota asiaa. Rankkaa varamsti elää tuollaisessa löysässä hirressä jos tosiaan ei ole tehnyt mitään rikollista. Sekin on nimittäin mahdollista. Sitäkin puolta on siis hyvä miettiä eikä vain syyttää kaikin tavoin.

        Missään ei vahvistettu, että olisi ollut seksiä aiemmin. Nainen luotti perhetuttuun. Keksi lisää omasta päästäsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhden eläkkeen otit malliksi: D ehkä tossa arviossa älykkyydestä on hyvä pointti.

        Tuohan oli lisä sinun listaasi, Huom! Tuosta ei tarvitse maksaa veroa. Etkö ymmärtänyt taaskaan lukemaasi. Kuinka voi ihminen olla noin älykääpiö, ei ymmärrä ei sit millään.

    • Anonyymi

      Eiköhän hömppämedia ole jo kyllästynyt vanhentuneeseen Martinaan. Samat valheet ja uhoamiset vuodesta toiseen, ei mitään oikeasti hyvää tapahdu hänen elämässään.junnaa vai paikoillaan eikä uusiudu mitenkään. Ketään ei sellainen kiinnosta. Martina Aitolehti ei edistä juorulehtien myymistä pikemminkin päinvastoin.

      • Anonyymi

        Kovasti näyttää kiinnostavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovasti näyttää kiinnostavan.

        Mistä tiedät lukijaluvut? Martina on vain lehden täytteenä.

      • Anonyymi

        Sun juttusi täällä junnaa paikoillaan, etkö vihdoinkin ala uudistumaan. Ei mitään muuta kuin Martina , Martina,...ja vielä päivästä toiseen. Ei näytä sinunkaan elämässä mitään tapahtuvan, täällä vain valehtelet ja satuilet Martinasta.

    • Anonyymi

      En nyt lähtisi kauheasti kehumaan ja ylistämään tyyppiä ennenkuin hovioikeuden tuomio on annettu. Kannattaa odottaa rauhassa puolin ja toisin siihen saakka.

    • Anonyymi

      Missäs tämä Martinan RAKAS Jesper on kun ei ole näkynyt aikoihin? Miks ei edes seiskaa kiinnosta tehdä juttua??

      • Anonyymi

        Ehkä Seiskaa hävettää kun alkoi pommittamaan Jesperiä ja lähti jopa Tanskaan kuvaamaan Jesperin asuintaloa ja kytsi selville heidän kiinteistöjen omistussuhteet ja hinnat ja sen kuka missäkin asuu. Mitähän muuta Seiska on tehnyt. Ainakin sen ruotsalaisen ex-vaimolle oli soitellut ja kysellyt että tietääkö tällaisesta Martinasta ja että ovatko oikeasti eronneet koska sama osoite edelleen. Onkohan Seiska soitellut myös Jesperin ex-vaimolle ja jos on niin miksi.
        MIKSI MARTINA JA HÄNEN MIEHENSÄ ON NOIN TÄRKEITÄ SEISKALLE?

        Älä viitsi lässyttää. Martina on seiskan kohujulkkis ja Seiska kirjoittaa juuri Martinan kaltaisista tyypeistä JOS niissä on jotain kiinnostavaa

        Martinassa ei ole mitään kiinnostavaa, vanhojen salapanojen kertausta ei mitään uutta.

        Kovastihan tuo näyttää kiinnostavan.

      • Anonyymi

        Sun pitää kysyä Martinalta, tältä palstalta et vastausta saa. Kun näyttää niin kiinnostavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinassa ei ole mitään kiinnostavaa, vanhojen salapanojen kertausta ei mitään uutta.

        Kyllä näyttää kiinnostavan suakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Seiskaa hävettää kun alkoi pommittamaan Jesperiä ja lähti jopa Tanskaan kuvaamaan Jesperin asuintaloa ja kytsi selville heidän kiinteistöjen omistussuhteet ja hinnat ja sen kuka missäkin asuu. Mitähän muuta Seiska on tehnyt. Ainakin sen ruotsalaisen ex-vaimolle oli soitellut ja kysellyt että tietääkö tällaisesta Martinasta ja että ovatko oikeasti eronneet koska sama osoite edelleen. Onkohan Seiska soitellut myös Jesperin ex-vaimolle ja jos on niin miksi.
        MIKSI MARTINA JA HÄNEN MIEHENSÄ ON NOIN TÄRKEITÄ SEISKALLE?

        No kuka sen Tanskan lemmenloman myi Seiskalle? Mistä Seiska tiesi, mitä olivat jossain Tanskan maaseudulla yhdessä tehneet? Tai koko Jesperistä ylipäätään? Eihän jostain tykkäyksistä ja kommenttiboxin sydämistä voi mitään romanssia päätellä, kun nykyään niitä laittaa kaikki.
        Eiköhän Martina ihan itse, tai joku lähipiiristään kertonut tämänkin Seiskalle, ihan samalla lailla, kun Martina jauhaa suhteensa MeNaisille. Hän tienaa sillä, että rakkauselämänsä on lööpeissä ja lehtien kansissa. Vai mitä muuta talenttia naisella on? Kauppalehtikin kirjoitti, että on triathlonHARRASTAJA, eikä mikään huippu-urheilija.

    • Anonyymi

      Martinan nivuslonkerot karkottaa lopulta jokaisen miehen pois. Onhan tuo nyt roisin näköistä, kun tatuoinnit on samaa tasoa linnakundien kanssa.

      • Anonyymi

        Nykyään on paljon muillakin tatuointeja kuin linnakundeilla, siirry sinäkin tähän päivään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään on paljon muillakin tatuointeja kuin linnakundeilla, siirry sinäkin tähän päivään.

        Tosin tasokkaammilla ihmisillä tatuointeihin sisältyy tarina, eikä yksittäisiä hetken mielijohteesta otettua hölynpölyä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään on paljon muillakin tatuointeja kuin linnakundeilla, siirry sinäkin tähän päivään.

        Ne nivuslonkerot on mauttomat. Yrittääkö kertoa, että varsinainen mustekala on housuissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne nivuslonkerot on mauttomat. Yrittääkö kertoa, että varsinainen mustekala on housuissa?

        Miten ne sinua haittaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ne sinua haittaa ?

        ? Sanoinko että haittaa minua? En. Sanoin, että on mauttomat

    • Anonyymi

      Martinalla on todella hienot tatuoinnit ja tänä päivänähän näkee todella monilla muillakin. Ja vielä lisäksi, jos jossakin kehon osissa.

      • Anonyymi

        Siis osassa.

      • Anonyymi

        Hirveät tatuoinnit eikä se, että joillain muillakin on, tee niistä yhtään parempia. Martina on kyllä kieltämättä laumasielu, joka hakee koko ajan hyväksyntää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hirveät tatuoinnit eikä se, että joillain muillakin on, tee niistä yhtään parempia. Martina on kyllä kieltämättä laumasielu, joka hakee koko ajan hyväksyntää

        Voihan se sinunkin ulkonäkö olla joistakin ihmisistä kamala.🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan se sinunkin ulkonäkö olla joistakin ihmisistä kamala.🤔

        Mulla ei ole tarvetta wt tyylisiin tatuointeihin, hiusten pidennyksiin, silikoneihin. Toi kaikki kertoo huonosta itsetunnosta

    • Anonyymi

      Miltäköhän nämä isot tatuoinnit näyttävät kun on kuuskymppinen?

      • Anonyymi

        Ihan hyvältä jos ei liho.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvältä jos ei liho.

        Naurettavalta ne lonkerot näyttää vanhalla akalla.

        Ei näytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei näytä.

        Näyttää eikä se sun vänkäämisellä muutu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvältä jos ei liho.

        Miltä näyttää jos laihtuu? Ryppyiseltä sotkulta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltä näyttää jos laihtuu? Ryppyiseltä sotkulta?

        Martina on hoikka tuskin tuosta laihtuu.

    • Anonyymi

      ei muuta kuin uutta moloa koukkuun, ei tollaiset osaa yksin olla tai fyrkat ei riitä.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö

    • Anonyymi

      Nyt on taas kampaajat, kynnet, kasvot, kulmat ja kaikenmaailman hoidot käyty läpi, että "triathlon" kulkisi Barcelonassa. Vai oliskohan niillä hoidoilla sittenkin jokin muu merkitys :D Martinan uusin miehenmetsästysreissu ulkomaille alkakoon :)

      • Anonyymi

        Niillä hoidoilla on se merkitys että nyt Martinan kova treenaaminen loppui ja alkoi palautuminen kilpailuja varten ja silloin on aikaa myös hemmotella itseään kun ei enää tarvitse treenata räkä poskella.

    • Anonyymi

      Onko Martina ja Jesper vielä yhdessä kun ei mitään ole kuulunut? Tietääkö joku jotain faktaa?

      • Anonyymi

        Oli vissiinkin niin tylsä suhde ettei edes seiskaa kiinnosta puhua erosta. Tai sitten Martina on laittanut kättä taskuun tai Eskon kautta lähettänyt pyynnön ettei eroa käsiteltäisiin. Olishan se aikamoinen mainehaitta jälleen saada lööpit erosta ja olisi ehkä vaikuttanut kirjan myyntiin negatiivisesti. Voihan se olla että jopa WSOY on maksanut seiskan hiljaiseksi

        Etköhän sinä nyt aseta Eskon ja Martinan hieman liian korkealle jalustalle. Toki on tiedossa että he ovat koko elämäsi mutta ei nyt sentään noin vaikutusvaltaisia ole.

        Rahalla on ennenkin julkkikset hiljentäneet lehtiä. Ja koska Esko tekee töitä seiskalle niin tämä yhtälö toimisi jopa yllättävänkin hyvin

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5088
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3337
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1010
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe