Olen 15v 9lk lla tyttö henkisillä ongelmilla.
7 lk sta asti en pystynyt sopeutua joukkoon.
Vaikka mulla oli joitain kavereita koulussa mutta 7lk an lopussa irtauduin niistä koska tunsin että he eivät ole mulle oikea porukka ja henkisesti olin kypsempi kuin he. Irtauduin sillai että en puhunut enää niille ja en hengannu niitten kanssa enää mutta en uskaltanut kertoa niille tai sanoa suoraan että miksi koska pelkäsin seurauksia esim että he levittäisi juoruja minusta. No, sitten lopulta taas olin niiden seurassa ja olen valitettavasti nytkin. Ongelma on se että he eivät ymmärrä minua ja jos pyydän heiltä neuvoa tai apua niin se mitä ne sanoo on lapsellista. Tietenki en tee niin kun he neuvovat. Usein tunnen itseni todella yksinäiseksi ja kotona kin . En ole vuoteen tavannut tai hengaillut jonku kanssa . En vaan löydä paikkaani tästä maailmasta.
7 lk sta asti en pystynyt sopeutua joukkoon.
Vaikka mulla oli joitain kavereita koulussa mutta 7lk an lopussa irtauduin niistä koska tunsin että he eivät ole mulle oikea porukka ja henkisesti olin kypsempi kuin he. Irtauduin sillai että en puhunut enää niille ja en hengannu niitten kanssa enää mutta en uskaltanut kertoa niille tai sanoa suoraan että miksi koska pelkäsin seurauksia esim että he levittäisi juoruja minusta. No, sitten lopulta taas olin niiden seurassa ja olen valitettavasti nytkin. Ongelma on se että he eivät ymmärrä minua ja jos pyydän heiltä neuvoa tai apua niin se mitä ne sanoo on lapsellista. Tietenki en tee niin kun he neuvovat. Usein tunnen itseni todella yksinäiseksi ja kotona kin . En ole vuoteen tavannut tai hengaillut jonku kanssa . En vaan löydä paikkaani tästä maailmasta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko yrittänyt pyytää apua joltain aikuiselta? Onko se mahdollista?
Juuri näin.
Olisi hyvä löytää joku, jonka kanssa jutella.
Eihän sen ole pakko olla kukaan kaveri.
Koeta kestää vielä tämä viimeinen perusluokka.Ystäviä löytyy varmasti myöhemmin opinnoista.Jotkut on vaan niin älyttömän lapsellisia että ei niitä jaksa ymmärtää.Tsemppiä!