Nuo aikuisten julkiset itkut kyllä ihmetyttää

BB:ssä on vuosien ajan ilmennyt outo nykyajan tapa reagoida pieniinkin vastoinkäymisiin: itkulla.

Itse en ole elämässäni tottunut itkemään. Vaikeuksia, erilaisia tragedioita on ollut tosi runsaasti, pikkulapsesta asti, mutta lähinnä kuivin silmin, "hammasta purren" olen ne kestänyt.

Jotkut herkät asiat tai syvälliset sanat voivat joskus saada itselläni silmäkulman hiukan kostumaan, mutta ei se yleensä varsinaiseen itkuun johda.

Julkinen itkeminen on kuin muiden syyttämistä, halpaa sympatian kerjäämistä. Jos itkettää, voi mennä vaikka yksin vessakomeroon purkamaan tunteitaan. Eikä sinne tarvitse muiden rymistää empatioimaan.

Tulee mieleen kuin kiukutteluun opetettu lapsi, joka on aina odottanut muiden ratkaisevan hänen ongelmansa, ei itse ole kasvattanut itseään ottamaan elämää taistellen vastaan, kestämään tuulta, tuiskua ja pyryä vasten kasvoja.

Tositragediassa, tai todella verisessä loukkauksessa, voi tietenkin osoittaa empatiansa toiselle, viisain sanoin ja jopa menemällä puolustamaan loukattua uhria, silti tekemättä asiasta näyttävää numeroa.

Talon asukkaat ovat itse hakeutuneet tosi-tv-ohjelmaan. Kukin on oma itsensä. Mutta myös toiset, häntä katselevat saavat olla omat itsensä. Kukaan ei voi odottaa saavansa erityiskohtelua. Ymmärrän, että esim. transsukupuolisilla on ollut ja on omat taistelunsa, mutta niin on muillakin. Ketkään eivät yksin ole joitain "maailman kaltoinkohtelemia". Toisten taustoja ei voi tuntea.

Pitäisikö BB:hen hankkia psykologi tarjoamaan "kriisiapua" aikuisille, jotka "niin pahoittavat mielensä", milloin mistäkin toisen sanasta tai teosta?

Mulla oli aikoinaan eräs tällainen tuttu. Hänellä alkoivat yhtäkkiä huulet väristä ja hän käveli suoraan naaman eteen vaatimaan, että joku peruisi (jotkut ihan tavalliset) sanansa, "joista hän niin pahoitti mielensä" ja jopa pyytämään häneltä anteeksi! Se rouva ei ollut koskaan opetellut kestämään elämän tosiasioita. Hän itse eli ja nöyryyttämällä muita, jalat maassa olevia, yritti näin vetää heitäkin maailmaansa, jota ei ole.

Tällaiseen ei muiden pidä suostua, vaikka saisivat sitten nähtäväkseen todellisen mielipahaoopperan, kolmine näytöksineen. Aiheettomasti tai liioitellusti mielensäpahoittajien uhreiksi ei pidä suostua.

Elämä on.