mua pelottaa

Riippuen toki minkälainen neurologinen häiriö on päässä, olen kuitenkin sitä mieltä että kiusatuksi joutuminen on huomattavasti pienempi paha kuin se häiriö. Kiusaaminen on mahdollista saada kuriin erinäisillä toimilla, mutta häiriö saattaa (toki tyypistään riippuen) olla mahdollisesti jopa kohtalokas.

Mutta ymmärrän pointtisi, sillä lapset osaavat olla todella ilkeitä ja raakoja toisiaan kohtaan. Varsinkin jos joku on hieman poikkeava. Toivotaan nyt kuitenkin parasta ja murehditaan asioista sitten sen mukaan, jos sille on aihetta. Eikö? =)

Terveisin: päävikainen, joka tuskin paranee enää.

Pojallani on neurologinen sairaus, joka oirehtii vasemman puolen heikkkoutena, hahmottamishäiriönä sekä kipuiluna jaloissa, selässä ja niskassa.

Poikani on nyt viidennellä luokalla ja menee kuudennelle. Hänellä on ollut osittain mukautetut opinnot mm. matikka ja enkku ja myös toimintaterapia koko ala-asteen ajan, tukena luokassa on kouluavustaja, joka ei kuitenkaan ole henk.kohtainen. Suunnat ja käsitteet ovat todella olleet hukassa, äidinkielessä kirjaimet ovat tulleet väärin päin paperille ja vastausten haku realiaineissa tuottanut vaikeutta. Hahmottaminen kun yleensä aiheuttaa ongelmaa monissa eri aineissa. Liikunta hänellä on intohimona, vaikka selän virheasento tuottaa kipua ja toisen jalan lyhyys joudutaan korjaamaan kengän pohjaan laitettavalla korotuksella. Mr Frankestein - hän itseään nimittelee.

Kuitenkin - poikaani ei ol koskaan kiusattu koulussa asiasta. Häneltä on kyllä kyselty mistä kaikki johtuu, mutta kiusaamista ei ole esiintynyt. Nimittäin jo eka luokalla menin itse luokaan ja selitin kaiken oppilaille ja olen heitä siitä muistuttanut aika ajoin kouluvuosien aikana. Olen selittänyt kuinka lähellä oli, e ttei poikani kuollut syntyessään.Olen myös pitänyt tarkasti yhteyttä opettajiin ja käynyt läpi kaikki kouluun liittyvät asiat heidän kanssaan,vaatinut kuntoutusta ja erityisopetusta ( poikani on tavallisessa luokassa). Suoraan sanoen opettajien suhtautuminen on ollut vaikeampaa kuin oppilaiden ja heidän toimintaansa olenkin joutunut puuttumaan usein, kun pojalleni määrätään sellaisia tehtäviä joista hän ei millään voi suoriutua. Opettajat ovat joskus tosi tyhmiä ja jopa julmia! Mutta minä olen äkäinen äiti ja pidän poikani puolta, siksi olen hänen äitinsä. Minun lastani ei kukaan kiusaa. Poikani on ottanut vammansa hyvin, vaikka jokus kivut masentavat ja pistävät vihaksi. Olen yrittänyt kehua ja kannustaa, vaikka koulunkäynti on ollut vaikeaa ja numerot huonoja.

Sitä ihmettelen, että vaikka poikani on innokkain urheilija, harrastaa vapaa-aikana myös urheilua jokaikinen päivä ja se on hänen elämänsä tärkein asia ja sen myös opettajat ovat tulleet tietämään, siitä huolimatta hänelle ei myönnetä stipendiä urheilusta,vaikka lajeihin opettelu on vienyt häneltä kaksi kertaa enemmän aikaa, vaatinut kaksi kertaa enemmän tahtoa ja innostusta. Vaikka hän on treenannut itseään jatkuvasti, vaikka hän on kavereiden suosikki liikunnassa?? Eikö hän jos kuka ole stipendinsä ansainnut??

Siis - tehkää selväksi asiat, älkää piilotelko. Tehkää selväksi pojalle itselleen sekä hänen kavereilleen ja ehdottomasti myös opettajille että kiusaaminen EI ko. pojan kohdalla ONNISTU.
Pitäkää pojan puolta ja opettakaa hänet kertomaan rohkeasti kaikesta kohtelusta kotona. Opettakaa ettei kertominen ole raukkamaista, vaan tosi tärkeää.

Kyllä veli pärjää, kun sillä on huolehtivat vanhemmat ja niin hyvä sisar kuin sinä olet.
Kesää :))