hamoa teidän mielestä (kaikista elokuvista)
Vastaukset 10
- R2-D2
R2-D2,C-3po,chewbacca,vader,anakin ja gui gon jinn
( - zoos
Aika vaikean pistit. Paljon hienoja hahmoja löytyy, mutta että viisi parasta...
Sanottaisiinko, että ainakin Yoda.
Mahtava pikku olio. Voimakas, muttei kehuskele taidoillaan.
Obi-Wan Kenobi.
Öhöö, enpä osaa laittaa perusteluja tähän kohtaan. Jotenkin olen aina pitänyt Obi-Wanista.
Palpatine.
Kunnioitettava, oman tiensä kulkija.
Kieputtaisi Tasavaltaa oman mielensä mukaan koska vain ja miten vain.
Neljänneksi, aina yhtä rasittava, mutta samalla hauska Han Solo.
Tässäkään kohdassa en tiedä, mikä tekee Solosta niin hauskan/hyvän. Joskus Han osasi (elokuvissa enimmäkseen) olla todella rasittava, ettei pahemmasta väliä. Kuitenkin, Han osasi hommata itsensä ulos pahimmistakin pulista ja osasi hoidella itselleen "suhteita" lähes kenen kanssa vain.
Viimeistä en osaa päättää.
Kenraali Grievous tulee varmastikkin olemaan hyvä, eikä Darth Vadertakaan saa jättää mainitsematta. Myös Luke teki miehen työn, havahdutettuaan isänsä pois pimeältä puolelta.
Joten, tämä sija olkoon edellämainittujen kolmen jaettu sija. ^__^- jennuli
Obi-Wan Kenobi, aina niin fiksu, hauska ja hurjapää.
Qui-Gon Jinn, fiksu ja ymmärtäväinen muttak kuollut.
Palpatine, pelottava ruma ja ärsyttävä eli upea hahmo xD
Yoda, tuo pieni vikkelä, pomppiva kirppu! Rupesin nauraan Kloonien hyökkäyksen loppupuolela Yodan taistellessa xD
Ja tietty Anakin, söpö hurjapää (new age star warseissa siis)
- mielipide
Palpatine, Darth Vader, Darth Maul, Dooku ja Yoda
- Vattu
Darth Vader
R2-D2
Threepio
Palpatine
Yoda- zoos
...laittakaa kommentia mukaan! Miksi kyseinen hahmo on niin hyvä, yms..? Tylsäksi menevät tällaiset listauskeskustelut. Ainakin minusta olisi mukava lukea mielipiteitänne hahmoista.
- Vattu
No tässä ne tulee:
Vader : Niin legendaarinen
R2-D2 ja C-3PO : Loistava droidikaksikko, pelastanut tyyppejen henkiä monen monta kertaa
Palpatine : En osaa selittää, mutta vaan niin ärsyttävä ja sen takia niin hyvä hahmo
Yoda : Puhetapa
- minusta
1: Vader Se on niiiiin paha ja vahva, syntymis tarina on yksi osa koko saagaa. Pidän vain 4 5 j a 6 "oikeina" mutta kyllä tämä 3 pitää nähdä ja toivon sen olevan hyvä. 1 ja osittain 2 oli pettymyksiä. Mitenköhän se on kuvattu kun vittuuntunut Anakin menee pistään Jedi Akatemian pillunpäreiksi.
2 Chewbakka Se on Wookeista kovin. Semmonen vähän naisiinkin vetoava miehekäs karvakasa. Puolustaa heikompiaan ja on hyvä ystävä oikein Solon bestis. Wookieta ei pidä suututtaa tai se saattaa hermostua!
3 risessa Leia. Siis pitää vaan olla kärki viisikossa koska sehän oli meidän 80 luvulla eläneiden poikien märkäuni. Siis jotain joka on palanut verkkokalvoille.. Jos MINÄ saisin päätää niin vaimolla olis aina sellaiset metalliset bikinit ja talutuspanta päällä makkarissa.
4 Luke Siinä on vähän sellaista Jeesuspojan kaltaista karismaa. Uusi toivo ja "Gret Jedi knith" kuin Solo sanoi Jabban palatsissa kun kuuli Chewbakkalta uutiset. Vaatimaton (Benilä opittu?) ja vahva Jedi. Mahtava lentäjä kuten isänsä!
5 Keisari Se vaan on pääpiru. Oikein belsebuupien pimeimmästä nurkasta ja puhtaasta pahuudesta koostunut pimeyden saatanoiden perkele. Toivottavasti 3 antaisi tähän kans jotain lisää.
Ylipäänsä on hankala nimetä pelkästään viittä hyvää kun ne kaikki on mainioita. Yoda ja BobaFett on kans hyviä jätkiä!ensi alkuun, jokaisella on oma makunsa ja eikä kannta ruveta kiistelemään, jos joku ei mee yksiin..
1.Obi-Wan Kenobi
perustelut: Jotenkin pystyin samaistumaan eniten ja Obi-Wan on hyvä. en osaa perustella
2. Anakin Skywalker/Darth Vader
perustelut: olen luonteeltani melko samanlainen. Anakin on vain väärinymmärretty, ja joka haluaisi vain suojella lähinmäisiään..
3. C-3PO
perustelut: jotenkin sympaattinen, loistava hahmo
4. R2-D2
perustelut: sama kuin C-3PO
5. Padme Amidala
perustelut: naispuolisista hahmoista samastuin eniten Padmeen.. ja rakkaus asioista löysin jotain samaa kuin omasta elämästäni..- Timantti
lapinkasvatti kirjoitti:
ensi alkuun, jokaisella on oma makunsa ja eikä kannta ruveta kiistelemään, jos joku ei mee yksiin..
1.Obi-Wan Kenobi
perustelut: Jotenkin pystyin samaistumaan eniten ja Obi-Wan on hyvä. en osaa perustella
2. Anakin Skywalker/Darth Vader
perustelut: olen luonteeltani melko samanlainen. Anakin on vain väärinymmärretty, ja joka haluaisi vain suojella lähinmäisiään..
3. C-3PO
perustelut: jotenkin sympaattinen, loistava hahmo
4. R2-D2
perustelut: sama kuin C-3PO
5. Padme Amidala
perustelut: naispuolisista hahmoista samastuin eniten Padmeen.. ja rakkaus asioista löysin jotain samaa kuin omasta elämästäni..Ja nyt seuraa erittäin omaperäinen ja yllätyksiä pursuileva lista, mutta itsepähän kysyitte.
Darth Vader. Lapsuuteni painajaisuni, pahiksien ykkösjätkä. Liehuuko kellään muulla viitanhelmat yhtä dramaattisesti ? Amiraalit sun muut pokkuroivat kilpaa niin että nenälleen lentävät, jos eivät tukehdu ennen. Ihan kuningas. Ja tuollaiset traagiset hahmot vetoavat minuun lähes poikkeuksetta, Darth on tietenkin se johon kaikkia hyvis-pahiksia vertaan. Hyvin, HYVIN mielenkiintoinen tapaus.
R2-D2. Neuvokas ja ärhäkkä. Pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka onkin vain semmonen peltipönttö.
Leia. Minulle oli pikkutyttönä oiva roolimalli, ei mikään vikisevä, nättinä napottava neito, vaan pistää hanttiin siinä kuin miehetkin.
Luke. Olen jotenkin tykännyt aina. Hirveän sympaattinen, ei ärsytä pätkääkään. Hahmo kypsyy hienolla tavalla trilogian aikana. Mark on mahtava näyttelijä kasvoiltaan. Tätä samaa hehkutusta vaan nyt..
Chewie. Uskollinen kaveri ja ihanan koiramainen!
Sanokaa vaan tylsimykseksi mutta se ötökkä joka kikattelee Jabban hännän vierellä on riemastuttavan huvittava! Räjähtää , piru-parka...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271549- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841241Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101074Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291045- 72936
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.90909Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok143737Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54623- 146614
- 50599
- 28598
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13589Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23581- 37568
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94566- 46553