Aita itärajalle!

Anonyymi

Sellaista poliittiset päättäjät niin kovasti ovat toimittamassa.
Vaan mitähän hyödyttänee, kun ihan luvallisesti sieltä saa tulla ukkoo, akkaa pesueineen? Varsinkin nuorta miestä nyt,,ilmeisesti palvelukseen astumisen pelossa?

IL:n tiedot: Hallitus voi tehdä päätöksen Venäjän raja-aidasta jo syksyllä – selvitys tulossa ensi kuussa
Rajavartiolaitos selvittää parhaillaan raja-aidan rakentamista itärajalle. Selvityksen pohjalta hallitus voi tehdä päätöksen aidan rakentamisesta.

48

328

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mnaah.

      Kyse raja-asemien lähiympäristöjen aitaamisesta, niitten lähelle helppo tulla ja pikkukoukkauksella voi yrittää mennä aseman vierestä rajan yli.

      Ei siis koko hiton rajalinjan aitaamisesta. Ei siitä edes olisi juuri hyötyä, raja niin pitkä, vaikka ois kuinka paljon henkilökuntaa ja tekniikkaa, keskellä korpea helppo tehdä aitaan reikä , tai kiivetä yli, ennenkuin kukaan ehtii paikalle. Vaatiihan se toki jonkin verran erämistaitoja.

      Ihan ok ajatus, mun käsittääkseni jossain virossakin on aitoja tehty raja-asemien sivuille. Mutta esim trumpin idea aidata koko meksikon ja jenkkilän raja, se on täysin ääliömäinen. Hiton kallis projekti ja nytkin siellä on tunneleita rajan ali huumeitten kuljetukseen ja raja vuotaa kuin seula jokatapauksessa.

      =DW=

      • Anonyymi

        Rajan aitaaminen tukevammin hidastaa rikollisuutta ja elukoita kuten susia tulemasta sekä villikoiria.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rajan aitaaminen tukevammin hidastaa rikollisuutta ja elukoita kuten susia tulemasta sekä villikoiria.

        Millä rahalla moisen,niin pitkän aidan rakennat?

    • Anonyymi

      Tämän hallituksen tekemät päätökset mitätöidään kuten EU myös. Muutos tulle pienten tai isojen vaiheittain jälkeen. EU on konkassa ym. Nyt on välivaihe jolloin pahat jutut poistetaan ja uudistetaan maailmaa.
      Venäjän täytyy saada Ukrainan puhdistus natseista valmiiksi ja muiden muutama muu juttu ensin muualla maailmaa.

    • Anonyymi

      Tervetuloa vaan Suomeen ne lkp-käskyn saanet Suomeen,
      jotka eivät Turkkiin, Armeniaan ja Georgiaan pääse pakenemaan.
      Parempi vaihtoehto se on kokonaisuuden kannalta.

      Sota loppuu, kun sotilaita ei yksinkertaisesti ole !

      Kun sota on loppu ja rauhansopimus solmittu,
      he voivat palata takaisin Venäjälle,
      joka ei ole enää sama Venäjä.

      Siellä Putin on joutunut nöyrtymään ja syrjäytetty.
      "Uusi putin" tulee tilalle, mutta tilanne on "seis" pitkän aikaa
      venäläisessä yhteiskunnassa.

      • Anonyymi

        Ukraina myös on toivottanut liikekannallepanoon kutsutut tervetulleeksi antautumaan
        rintamalle heti kun tilaisuuden saavat. Heitä on luvattu kohdella Geneven sopimuksen
        mukaiseksi. He voivat myöhemmin palata Venäjälle tai jäädä Ukrainaan, riippuen . . .
        asianhaaroista.

      • Kyllä Venäjällä miestä riittää vielä Ukrainaan tapettaviksi vaikka yhdet 300 000 loikkaisikin Suomeen veronmaksajien syötettäviksi.
        Melkein 146 miljoonaa asukasta vaikka ei nyt kaikki sotakelpoisia miehiä tietenkään, mutta kuitenkin.

        Ovatpahan sitten Suomessa valmiiksi, kun Putin päättää tulla pelastamaan omiaan sinnekin ja suorittamaan kansanäänestyksen haluaako Suomi kuulua Venäjään.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Kyllä Venäjällä miestä riittää vielä Ukrainaan tapettaviksi vaikka yhdet 300 000 loikkaisikin Suomeen veronmaksajien syötettäviksi.

        Sotakelpoisia ei riitä. Tapettavaksi lähetettäviä riittäisi, mutta ne eivät halua lähteä
        tykinruoaksi.

        Ne ehkä kannattaa itse miettiä että etelä Venäjältä pääsee pakoon turkkiin ja Afrikkaan Aasiaan pääsee. Idästä pääsee Kiinaan junalla ja Kaspian merelle Intiaan pääsee. Pietarista lennot Israeliin ja Iraniin Intia Kiina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotakelpoisia ei riitä. Tapettavaksi lähetettäviä riittäisi, mutta ne eivät halua lähteä
        tykinruoaksi.

        Vähän tyhmiä ne on aina ollut mutta ainoat pakotiet on kyllä lähteä Venäjältä Aasiaan ja sieltä kiertää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne ehkä kannattaa itse miettiä että etelä Venäjältä pääsee pakoon turkkiin ja Afrikkaan Aasiaan pääsee. Idästä pääsee Kiinaan junalla ja Kaspian merelle Intiaan pääsee. Pietarista lennot Israeliin ja Iraniin Intia Kiina.

        Aivan.
        Putinin pirullinen juoni levittää Venäjän kansa mahdollisimman levälleen naapurimaihin ja ympäri maailmaa, tavallaan jo osaksi Venäjää.
        Jos ei haluaisi venäläisten vapaasti lähtevän maasta, niin johan hän olisi itse iskenyt rajat kiinni.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Kyllä Venäjällä miestä riittää vielä Ukrainaan tapettaviksi vaikka yhdet 300 000 loikkaisikin Suomeen veronmaksajien syötettäviksi.
        Melkein 146 miljoonaa asukasta vaikka ei nyt kaikki sotakelpoisia miehiä tietenkään, mutta kuitenkin.

        Ovatpahan sitten Suomessa valmiiksi, kun Putin päättää tulla pelastamaan omiaan sinnekin ja suorittamaan kansanäänestyksen haluaako Suomi kuulua Venäjään.

        Eilisessä A-Studiossa kerrottiin muistaakseni, että 20 miljoonaa olisi
        potentiaalisia "sotureita", 18-65- vuotiaita. Vain 20 % ikäluokasta suorittaa varusmiespalveluksen.

        Kun varusmiespalveluksestakaan ei kaikki hengissä palaa kotiinsa
        tuskin on intoa sotimaan.

        Vapaaehtoiset on loppu. Ei muuten olisi pantu käyntiin lkp:tä.

        Siis odotettavissa 20 miljoonaa pakolaista Venäjältä, perheineen tietysti.
        Sitten ne alkavatkin olla enimmistönä naapurimaissaan ja kansalaisäänestys käyntiin niinkuin Ukrainan itäosissa.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Puhut asiaa. Täysin samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Älä kirjoita houreitasi.

    • Anonyymi

      Aita on rahanhaaskuuta. Persujen öyhötystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Tuskin venäläisiä on "haalitaan" Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Miehikkälässä on Ukrainan ja Venäjän törmäys.

      • Rajavartiolaitos sitä aitaa haluaa.
        Onko ne rajavartiolaitoksessa persuja kaikki tyyni?
        Pikkusen helpompi olisi niitten vartioida rajaa, jos olisi vähän jotain hidastetta rajalla.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Rajavartiolaitos sitä aitaa haluaa.
        Onko ne rajavartiolaitoksessa persuja kaikki tyyni?
        Pikkusen helpompi olisi niitten vartioida rajaa, jos olisi vähän jotain hidastetta rajalla.

        Rajoja vartioidaan muuallakin kuin raja-asemilla.
        Mistä lie nyt lähtöisin lausahdus, että raja-aitoja pitäisi alkaa rakentaa
        (talvea vasten ?)
        Tietääkö Rajavartiolaitos jotain mitä tavis ei tiedä ?

    • Anonyymi

      Se on joku juoni millä ne tulee sotilaat.

      • Anonyymi

        Ei ne Suomeen jää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne Suomeen jää.

        Miksi eivät jäisi?

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Miksi eivät jäisi?

        Nämä kellä on siis jo viisumi ovat vauraampaa porukkaa,
        joka on joko käynyt shoppailemassa Suomessa tai joskus lomillakin Suomessakin.
        Suomi on nyt ainoa EU-maa, johon pääsee viisumilla ja jatkamaan matkaa
        lentäen muihin maihin. Lentokentän parkkihallit on täynnä
        näitten varakkaitten/rikkaitten autoja. Suomi on niille vain kauttakulkumaa.

        Köyhemmät poistuvat Venäjältä halvan elintason maihin, joihin ei venäläiseltä
        vaadita viisumia kuten Armenia, Georgia ja Turkki.

        Yksisuuntainen biljet Turkkiin maksaa jo lähes 2900 dollaria.
        Lähemmäs pääsee liftaten ja kävellen, jos kunto kestää ja kai Venäjältä
        linja-autojakin kulkee lähimaihin ?

    • Anonyymi

      Meillä on pyydetty aitaa hidasteeksi myös surkeimpiin kohtiin .

    • Vanhan aikainen riuku-aita kun materiaali löytyy rakennus paikalta, turhaa hömpötystä,, aidan saa kierretyä tarvittessa.
      Nykyisin on parempi konsti valvoa rajaa erillaisilla valvonta laitteilla, mm. valo syttyy kun kohde lähestyy yksinkertaisin monista muista laitteista puhumattakaan.

      • Anonyymi

        Helppo homma. Laitetaan Pertikki sinne päästämään kaikki halukkaat Suomen lihapatojen ääreen?

    • Anonyymi

      Venäjällä pelätään valvonta laitteita ja valo lanppuja ja ne kun viedään asian tuntioiden
      avulla rakennus paikalle sala teitse saadaan etu lyönti asema jossa olemme turvassa

    • Anonyymi

      Mihin kohtaan raja-aita kun samoillaan metsien kautta.

      • Enimmäkseen Kaakkois-Suomeen rajavartiolaitos sitä haluaisi.
        Tuleekohan halvemmaksi pestata paljon lisää rajavartijoita kuin vetää aitaa hidastamaan tunkeutujia, että ainakin repisivät housunsa aitaa ylittäessään, mielellään haarukkansakin.

    • Anonyymi

      Aita on ainakin hidaste, jos muuttuu ihan hallitsemattomaksi maahantulo. Voi tulla muustakin syystä porukkaa tulevaisuudessa kuin lkp takia. Ei kai siitä mitään haittaakaan ole. Hyvä varautua ajoissa. Ei sitä tiedä millasta melskettä itänaapurissa vielä tulee olemaan.

    • Anonyymi

      Se mitä puolassa ja latviassa tapahtui on teoriassa mahdollista, rajan ylittäjä yrittää ylittää ja onnistuu mahdollisimman syrjästä.
      Aita voi estää hirvien muitten eläinten tulon jotka ei tarvise viisumeita.
      Raja-asemin lähelle joitkin kilometrejä näön vuoksi.

      pe

    • Anonyymi

      Olihan rajoilla ennen paljon rajavartiomiehiä,mutta torpat ja asumukset myyty yksityisille.Kohta on taas desantteja .

      • Onkohan ne torpat ja asumukset myyty venäläisille?

    • Anonyymi

      Nyt vaan kaikki itärajan tuntumassa hakevat metsästyslupia rajavyöhykkeelle niin on ainakin joitain passimiehiä rajanpinnassa.

      • Ai niinkö, ilman viisumia kaveri jolla ei muuta mahdollisuutta kuin tulla luvattomasti pakoon joutumasta sotimaan Putinin puolesta, tulisi ampua tämän tultua suomen puolelle...Putin olisi hyvillään suomalaisille metsästäjille.

        Aita tuskin valmistuisi ennen talvea, talvella olisi vaikea liikkua maastossa, mikä on tilanne ensikeväänä toivottovasti Putin enää vallassa.

    • Anonyymi

      Mitä aita auttaisi? Aidan paikka tiedossa. Suuntaa muualle rajanylitykseen! Maksaa van pirusti. Meksikossa se kunnon aita ja ei pidättele sekään.

    • Anonyymi

      On i ttuvmaista kuunnella kun hallitus lässyttää Saksan viisueista ja päästäärys sääsisiään
      tietenkin kumotaan myös vaikkapa Saksan myöntämät viisumit. Siitä ei ole mitään serauksia vaan meidän on haukuttava Scholzin halinto pystyyn kun aiheutti koko ongelman energiassa
      Samaan aikaan kun Suomi ja muut Schengenin ulkorajavaltiot ovat sulkeneet rajoja, Saksassa on aloitettu paskamaapolitiikka

    • Anonyymi

      HS turistiliikenne päättyy ehkä ensiyönä itärajalla

    • Anonyymi

      Suomessa on rajajääkäri koulut. Nyt ne, on määrättävä harjoittelemaan ja vahtimaan Itärajaa .

      • Anonyymi

        Kenen määräyksestä ja miksi ?

    • Anonyymi

      Zelenskin ja Viron käskyä noudatetaan. Raja kiinni venäläisille!

      • Saako venäläiset metsän eläimet tulla rajan yli ilman viisumia.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Esko Eerikäinen sai karvaan muiston Martina Aitolehden kanssa tosi-tv:stä: "Pureskelen vieläkin..."

      Esko Eerikäinen ja Martina Aitolehti olivat kyllä aikamoinen pari, totta tosiaan. Räväkät persoonat ovat kumpikin monilahjakkuuksia. Eerikäinen on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      2585
    2. Ökyä! Aki Manninen tykittää Putin-koiran ja mega-kärryn kanssa: "Känni ja kihlat, molemmista..."

      Kolme kovaa: Aki Manninen! Putin-koira! Öky-auto! Ja nyt Akilla on todellakin asiaa, sillä hän on kirjoittanut Instassa vaikeistakin asioista elämässä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      2030
    3. No nyt! Vappu Pimiä hehkuttaa tätä "salaista asetta" - Peffa ei reagoi, kun sen sujauttaa alle

      No nyt on nokkela "salainen ase"! Pimiä on kyllä aikamoinen pakkaus, energiaa riittää. Hän varmasti herättää vahvoja tunteita suuntaan ja toiseen...
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1575
    4. Uudet Eränkävijät yllättävät: Ex-ammattisotilas, YouTube-tähti, 11-vuotias eräjorma, nuoripari...

      Harmi, ettei Äijä-koira ja Aki Huhtanen ainakaan ohjelmatietojen mukaan ole enää mukana ohjelmassa. Mutta onhan tuossa toki ihan hyvä kattaus ja katso
      Tv-sarjat
      17
      1574
    5. Riparilaisista vain 48 prosenttia uskoo jumalaan

      Seurakuntalaisessa on julkaistu tietoa riparilaisten uskosta jumalaan. Vain noin 48 prosenttia heistä uskoo jumalaan. Kun miettii ettei läheskään kaik
      Luterilaisuus
      216
      1215
    6. 68
      1141
    7. Iskeekö Venäjä Suomeen?

      Mitä mieltä ootte iskeekö Venäjä Suomeen? Pelottaako teitä miten tässä käy? Mä tunnustan että mua pelottaa. Mun äiti sanoi aikoinaan että Venäjältä
      Maailman menoa
      269
      1035
    8. Milloin sä olet viimeksi nähnyt kaipaamasi henkilön?

      Mä näin maanantaina pikaisesti naisen.
      Ikävä
      90
      1032
    9. Vain idiootti ei tajua että USA räjäytti kaasuputken

      Tavoitehan oli tuhota Saksan ja EU:n talous.
      Maailman menoa
      347
      1027
    10. Taidat muija vieläkin elätellä toiveita

      Siitä, että ottaisin suhun yhteyttä. Mun aivopuolikkaat on laskeneet jo kaikki potentiaaliset syy-seuraus tulemat siitä.
      Ikävä
      53
      972
    Aihe