TUULA SANOI ettei esim. suklaat eivät kuulu myöhemmin taloon tulleile. No, KAKSI VIIMEKSI TULLUTTA ansaitsi 170e joilla nyt koko talo syö. Tuula on valehtelija eläkeläinen. Kehuuvainitseään. Kävikaupassa EIKÄMUISTANUT RUOKIEN NIMIÄ EDES. Joka päivä etsii tavaroitaan ja löytyvät milloin mistäkin. TUULA SYÖ ENEMMÄNKUIN MEIDÄN RAVIHEVONEN. Eikoskaan ajattele jääkö muille ruokaa. Monesti biimeiset eivät ole saaneet kuin muutamankuoriperunan. AIVSN SIBISTYMÄTÖN MOUKKA. ULOS SUNNUNTAINA.
TUULA ULOS SUNNUNTAINA muistisairas tyhmeliini.
Anonyymi-ap
7257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Uudet muijat on todella bimboja. Loukkaantuvat jos mistä mitättömästä asiasta. Ihan ala-koulu meininkiä. Samoten Millu ja Aleksi vois lähteä hiekkalaatikolle leikkimään. Jos ei osaa tuon paremmin sopeutua ja päästä porukoihin niin kannattaa jättää tällainen formaatti väliin.
Eli aloittaja häätäisi asukkaan pois, tämän iän sekä aloittajan itse diagnosoiman ja julkisessa mediassa väittämän muistisairauden vuoksi? Onko lääkärin lausuntoa edes kysytty?
Tämähän ei olisi laillinen häätöperuste missään muualla kuin BB:ssä.
Kauhea valittaja! Ulos!
Aloittaja ei osaa edes kirjoittaa, niin hölmö haukkuu muita.
Tuula todellakin ulos. Valittaa kaikesta eikä tee keittiössä yhtään mitään. Eipä juuri muuallakaan ellei iso-veli käske.
Ottaa kaikesta itseensä ja räpättää siitä tunti tolkulla.
Ikänsä unohtanut, ärsyttävä höppänä!